On se jumalauta vaikea asia, jos Saksa vuotaa

rekisteröimättömiä paperittomia pakolaisia tänne, jumaluta yksikään "sankari" ei sieltä saatanan laivasta tule ulos, vaan lähtee suoraan takaisin laivan mukana.

Ei voi olla kovinkaan vaikea asia, edes virkamiehelle.
3053
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Meillä totaalinössö hallitus. Taatusti tulee menemään läpi sekin, että EU tai EUn määrittämä taho voi käyttää tarvittaessaan ja halutessaan Suomea hyökkäykseen Venäjälle, ja Usa kenraalit käyvät rajalla halutessaan vittuilemassa ja heittelemässä kiviä Venäjälle.

Äänestä
  • Näinhän se oli viime sodassa. Saksa käytti meitä manneralustanaan Venäjää vastaan. Historia vain toistaa itseään ja meitä pöhköjä suomalaisia kusetetaan. Me kuvitellaan olevinamme jotain suuria sankareita ja palkitsemme itse itsemme omista hölmöilyistämme.

    Äänestä

  • nähtyjoon kirjoitti:

    Näinhän se oli viime sodassa. Saksa käytti meitä manneralustanaan Venäjää vastaan. Historia vain toistaa itseään ja meitä pöhköjä suomalaisia kusetetaan. Me kuvitellaan olevinamme jotain suuria sankareita ja palkitsemme itse itsemme omista hölmöilyistämme.

    Mutta kun meille joka tuutista kerrotaan että olemme maailman parhaita, meillä on maailman parhaat . . . vain suomalainen osaa, suomalainen kykenee ja sitten tämä "suomalainen sisu" ;D
    Viimeisen 15 vuoden aikana siitäkin on tullut pelkkä pila ja vitsi.

    Äänestä

On näköjään aivan liian vaikeaa idiooteille tajuta että Suomessa virkamiehet noudattavat lakia.

Kun sieltä laivasta tulee ja sanoo että haluaa turvapaikan on asia lain mukaan tutkittava.

Ihan sama mikä hallitus tai ministeri meillä on, näin se nyt vaan menee.

Ihmeellistä että tällaista vaan jatketaan itkeä.

Äänestä
  • Kenen ja mitä lakeja ?

    Äänestä

  • Persullehan laki, varsinkin perustuslaki, merkitsee vain ikävää nipotusta.

    Äänestä

  • turha.ihmetellä kirjoitti:

    Persullehan laki, varsinkin perustuslaki, merkitsee vain ikävää nipotusta.

    Mitä tuo kuuluu tähän?

    Äänestä

  • UPDATE_11365127 kirjoitti:

    Kenen ja mitä lakeja ?

    Joo ja sit vaikka oliskin olemassa joku laki niin aina niitä on voinut tulkita?
    et saa tehdä näin PAITSI JOS?
    Turva paikkaa anovalle on turvapaikka tarjottava PAITSI JOS?
    Ja nyt sitten vaan hopi hopi tulkitseen lakia uudella tavalla.

    Äänestä

  • UPDATE_11365127 kirjoitti:

    Kenen ja mitä lakeja ?

    Maahanmuuttoasioihin liittyvää lainsäädäntöä

    Lainkohta Aihe
    EY n:o 343/2003 Dublin II – asetus
    434/2003 Hallintolaki
    359/2003 Kansalaisuuslaki
    746/2011 Laki kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta
    1386/2010 Laki kotoutumisen edistämisestä
    156/1995 Laki Maahanmuuttovirastosta
    116/2002 Laki säilöön otettujen ulkomaalaisten kohtelusta ja säilöönottoyksiköstä
    1270/1997 Laki ulkomaalaisrekisteristä
    23/2001 Schengenin sopimus ja yleissopimus
    872/2013 Sisäministeriön asetus Maahanmuuttoviraston suoritteiden maksullisuudesta
    55/2001 Työsopimuslaki
    301/2004 Ulkomaalaislaki
    115/2012 Valtioneuvoston asetus ilman huoltajaa olevan lapsen edustajalle maksettavasta palkkiosta ja kulukorvauksesta
    293/2013 Valtioneuvoston asetus kansalaisuudesta
    193/2002 Valtioneuvoston asetus Maahanmuuttovirastosta
    21/2004 Yhdenvertaisuuslaki

    Äänestä

  • Lakeja.piisaa kirjoitti:

    Lakia ja asetusta sekin lienee, että maahanmuuttajan on rekisteröidyttävä ensimmäiseen turvalliseen maahan EU, sinne saapuessaan. Mikäli näin ei toimi, palautetaan toteuttamaan säädösten vaatima toimenpide.

    Äänestä

  • UPDATE_11365127 kirjoitti:

    Lakia ja asetusta sekin lienee, että maahanmuuttajan on rekisteröidyttävä ensimmäiseen turvalliseen maahan EU, sinne saapuessaan. Mikäli näin ei toimi, palautetaan toteuttamaan säädösten vaatima toimenpide.

    Eipä liene eikä ole. Sellaista lakia ei ole olemassa.

    Se kuuluisa Dublinin sopimuskin kertoo vain mitkä ovat eri valtioiden velvollisuudet.

    Äänestä

  • selväsävel kirjoitti:

    Joo ja sit vaikka oliskin olemassa joku laki niin aina niitä on voinut tulkita?
    et saa tehdä näin PAITSI JOS?
    Turva paikkaa anovalle on turvapaikka tarjottava PAITSI JOS?
    Ja nyt sitten vaan hopi hopi tulkitseen lakia uudella tavalla.

    Lakeja tulkitaan mutta rikkoa niitä ei saa.

    Asia on aivan selvä kaikille muille paitsi persuille, rasisteille ja natseille.

    Äänestä

  • tällaista.lakia.ei.ole kirjoitti:

    Eipä liene eikä ole. Sellaista lakia ei ole olemassa.

    Se kuuluisa Dublinin sopimuskin kertoo vain mitkä ovat eri valtioiden velvollisuudet.

    Taatusti on, että EU;n alueelle on ensimmaiseen turvalliseen maahan rekisteröidyttävä.
    Lakeja ja määräyksiä siis joko naudatetaan kaikkia, tai sitten niistä ei maksa vaivaa hälyytelläkään.

    Äänestä

  • UPDATE_11365127 kirjoitti:

    Mitä tuo kuuluu tähän?

    Kuuluu tähän asiaan koska tässäkin ketjussa idiootit vaativat lakien rikkomista.

    Äänestä

  • siksi.kuuluu.asiaan kirjoitti:

    Kuuluu tähän asiaan koska tässäkin ketjussa idiootit vaativat lakien rikkomista.

    Minkä lakien ?

    Äänestä

  • UPDATE_11365127 kirjoitti:

    Taatusti on, että EU;n alueelle on ensimmaiseen turvalliseen maahan rekisteröidyttävä.
    Lakeja ja määräyksiä siis joko naudatetaan kaikkia, tai sitten niistä ei maksa vaivaa hälyytelläkään.

    No kun nyt vaan ei ole sellaista lakia.

    Mutta jos sinulla on luja usko sellaisen lain olemassaoloon niin siitä vaan etsimään ... kirjoita sitten kun löytyy.

    Äänestä

  • ei.ole.sellaista.lakia kirjoitti:

    No kun nyt vaan ei ole sellaista lakia.

    Mutta jos sinulla on luja usko sellaisen lain olemassaoloon niin siitä vaan etsimään ... kirjoita sitten kun löytyy.

    Minä en sulle ala täällä mitään etsimään, jos se kiinnostaa, etpä itse !

    Äänestä

  • Sinä väität että sellainen laki on olemassa. Et kuitenkaan tiedä lainkaan mikä se laki olisi ...

    Minä väitän ja tiedän ettei sellaista lakia ole olemassakaan. Siksi en sellaista myöskään etsi.

    Äänestä

  • No mikäs vitun hepuli sulle taas iski ?

    Äänestä

Schengenin alueella liikkuminen ellei kuulu sen kansalaisiin on rikos jo sinänsä. Ennen kuin turvapaikanhakija on tullut Suomeen, on hän rikkonut jo montaa lainkohtaa sekä syyllistynyt moneen rikokseen ellei ole EU:n kanssa sovittu että tänne otetaan tietty määrä pakolaisia jostain.

Eikä oikea hädänalainen ihminen seilaa pitkin Eurooppaa maksan matkastaan kymmeniä tuhansia euroja. Vain persuille sellainen on hädänalainen turvapaikanhakija jota täytyy paijata vaikka olisi ISIS taistelija, joka tappanut 1700 ihmistä. Tämä tätä persuilua.

Äänestä
  • "Ennen kuin turvapaikanhakija on tullut Suomeen, on hän rikkonut jo montaa lainkohtaa sekä syyllistynyt moneen rikokseen"

    Ei ole. Ei ole rikkonut yhtään lakia vain siksi ettei ole hakenut turvapaikkaa muualta.

    "Eikä oikea hädänalainen ihminen seilaa pitkin Eurooppaa maksan matkastaan kymmeniä tuhansia euroja. "

    Miksi hädänalainen ei haluaisi asettua esim. sinne missä on jo sukulaisia?
    Se että maksaa matkastaan kymmeniä tuhansia euroja, sehän kertoo ettei ainakaan ole elintasopakolainen.

    Äänestä

  • Schengenin alueella ei saa liikkua ellei siihen ole oikeutta eikä kulkea maasta toiseen.

    Hädänalaisuus sitä että on sukulaisia ikävä? On olemassa myös perheenyhdistämistä millä tavalla persut myös mamuttaa.

    Se, että maksaa matkastaan paljon, kertoo että kyseessä ISIS terroristi jolla ei ole rahasta pula ja hän vielä kaiken lisäksi maksaa omilleen.

    Kun Persut haluavat mamuttaa, niin kyllä niitä valheita keksitään. Samaan kasaan valeet miksi Kreikkaa tuetaan ja miksi köyhiä kurjistetaan?

    Äänestä

  • "Schengenin alueella ei saa liikkua ellei siihen ole oikeutta eikä kulkea maasta toiseen."

    Eikö? Mikä sen kieltää? Ei taida löytyä sellaista kieltoa ...

    "Hädänalaisuus sitä että on sukulaisia ikävä?"

    Ei, sitä hädänalaisuus ei ole. Mutta kun kerran joutuu pakenemaan niin miksi ei asettuisi jonnekin missä jo on sukulaisia?

    "Se, että maksaa matkastaan paljon, kertoo että kyseessä ISIS terroristi jolla ei ole rahasta pula"

    Matkasta maksaminen kertoo siitä että on todellinen hätä paeta eikä kyseessä siis ole elintasopakolainen.

    ISIS-terroristeilla on tosiaan rahaa ja paperit ja siten he voivat matkustaa ihan normaaleilla tavoilla. Ei tarvita mitään salakuljettajien riskialttiita matkoja.

    Kreikkaa tuetaan koska se on Suomelle edullisempaa kuin tukematta jättäminen. Tosin pikkuhiljalleen Kreikan euroero ei enää olisi niin vakava asia eikä aiheuttaisi uutta talouskaaosta.

    Suomen valtio velkaantuu kymmenisen miljardia vuosittain. Elämme pahasti yli varojemme, siksi ylimitoitettua sosiaaliturvaa pitää karsia.

    Äänestä

  • näin.se.vaan.on kirjoitti:

    "Schengenin alueella ei saa liikkua ellei siihen ole oikeutta eikä kulkea maasta toiseen."

    Eikö? Mikä sen kieltää? Ei taida löytyä sellaista kieltoa ...

    "Hädänalaisuus sitä että on sukulaisia ikävä?"

    Ei, sitä hädänalaisuus ei ole. Mutta kun kerran joutuu pakenemaan niin miksi ei asettuisi jonnekin missä jo on sukulaisia?

    "Se, että maksaa matkastaan paljon, kertoo että kyseessä ISIS terroristi jolla ei ole rahasta pula"

    Matkasta maksaminen kertoo siitä että on todellinen hätä paeta eikä kyseessä siis ole elintasopakolainen.

    ISIS-terroristeilla on tosiaan rahaa ja paperit ja siten he voivat matkustaa ihan normaaleilla tavoilla. Ei tarvita mitään salakuljettajien riskialttiita matkoja.

    Kreikkaa tuetaan koska se on Suomelle edullisempaa kuin tukematta jättäminen. Tosin pikkuhiljalleen Kreikan euroero ei enää olisi niin vakava asia eikä aiheuttaisi uutta talouskaaosta.

    Suomen valtio velkaantuu kymmenisen miljardia vuosittain. Elämme pahasti yli varojemme, siksi ylimitoitettua sosiaaliturvaa pitää karsia.

    kulku- ja oleskeluluvan saa rekisteröitymällä ensimmäiseen turvalliseen EU-maahan, niin kuin säännöt, määräykset kertovat. Rekisteröimättömällä EU;n ulkopuolisella ihmisellä ei ole alueelle tulo, eikä oleskelulupaa.

    Äänestä

  • Juuri tämän vuoksi Virosta ei tule meille pakolaisia kun viro valvoo sitä ketä heidän alueellaan liikkuu ja estää maahantulon niiltä, jotka eivät täytä ehtoja ja ohjaa maasta pois ne jotka eivät oleskele siellä lakien mukaan. Tämä olisi jokaisen EU: maan velvollisuus, mutta muut eivät sitä noudata.

    Persut kun mamuttavat, niin he kuvittelevat että ihmiset ympäri maailmaa voivat hyppiä Euroopassa siten kuten huvittaa ilman mitään lupia ja asettua sinne mihin milloinkin haluavat. Tai he unelmoivat sellaisesta.

    Äänestä

  • UPDATE_11371035 kirjoitti:

    kulku- ja oleskeluluvan saa rekisteröitymällä ensimmäiseen turvalliseen EU-maahan, niin kuin säännöt, määräykset kertovat. Rekisteröimättömällä EU;n ulkopuolisella ihmisellä ei ole alueelle tulo, eikä oleskelulupaa.

    "kulku- ja oleskeluluvan saa rekisteröitymällä ensimmäiseen turvalliseen EU-maahan, niin kuin säännöt, määräykset kertovat."

    Ei pidä paikkaansa. Pakolaisella ei ole velvollisuutta rekisteröityä ensimmäisessä tai toisessakaan EU-maassa.

    Äänestä

  • ei.pidä.paikkaansa kirjoitti:

    Oletko muuttanut tuon säännön ;D

    Äänestä

  • Minkä säännön?

    Pakolaisella ei ole velvollisuutta rekisteröityä ensimmäisessä tai toisessakaan EU-maassa. Tällaista sääntöä ei ole eikä ole ollut.

    Äänestä

  • ei.pidä.paikkaansa kirjoitti:

    Minkä säännön?

    Pakolaisella ei ole velvollisuutta rekisteröityä ensimmäisessä tai toisessakaan EU-maassa. Tällaista sääntöä ei ole eikä ole ollut.

    ;D

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Rockabilly.rebel kirjoitti:

rekisteröimättömiä paperittomia pakolaisia tänne, jumaluta yksikään "sankari" ei sieltä saatanan laivasta tule ulos, vaan lähtee suoraan takaisin laivan mukana.

Ei voi olla kovinkaan vaikea asia, edes virkamiehelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu