Toivottavasti OLETTE nyt TAJUNNEET KEPPOSET

Kai te nyt ymmärrätte, kun kelaatte oikeasti taaksepäin tästä 10 vuotta. Miten olette nähneet Herrojen, JUMALAN kumpp. ITSE toimivat, TEKEVÄN, aikaansaavan. Täällä ei mitään ilmentymiä, asioita(kaikki nähdytkin asiat ovat Heidän TEKOSIAAN, VIKANSA), mitään ei tapahdu ILMAN JUMALAN ja Jeesuksen TAHTOA, TEKEMISTÄ. Olette niin monet NÄHNEET Hirviönä, hulluna riehuvan HirviöPETOJUMALAN, ja kaikki nämä ilmentymät, Heidän aikaansaamat huruhoureVALEET. Voisitteko kaikki muutkin PISTÄÄ nyt stopin tollaselle Heidän Apokalyptiselle paskalle, Heidän ajanvieteHUKKAPALAtouhulle, -toiminnalle. Siis JUMALAKIN KEHTASI KÄYNNISTÄÄ koko imaginäärisen hevonpaskaEnnustuksensa, Profetiansa, IHAN vaan omaksi Heidän ilokseen, VÄLITTÄMÄTTÄ siitä, miten sai jo alkuun niin monet kuolemaan Stanan pahan, traagisen kuoleman, kuolleita ja UHREJA riitti tuhansia alkuunsa, ja nyt viimeisimmät kymmenet tuhannet kuluneen yli vuoden ajalta. Ja vieläkään EIVÄT Herrat, JUMALA varsinkaan EI tota murhaTAHTIAAN hiljennä, EI höllää. Sen kun LISÄÄ vaan vettä myllyyn, polkevat pökköä PESÄÄN, niin että kaiken aikaa ovat vuoden alusta VARSINKIN tahallaan, tietoisina LAITTANEET kaikki meidät maalimansotaan, muslimisotaan VARSINKIN. Eivät höllää senkään kanssa TAHTIA, vaan LISÄÄ PÖKKÖÄ pesään. Tajutkaa nyt, että miten Herrat, JUMALAKIN varsinkin on ITSE kaiken Lucifer, HirviöPETO, ja miten He täällä ASTI YRITTÄVÄT kaiken ton KUSETTAMIS-, huijaus-askellajinsa Valtansa tuoda, IHAN vaan petkuttaakseen kaiken meihin suomalaisiinkin PAHASTI. ÄLKÄÄ kukaan ENÄÄ luottako Heihin, Tollasiin, jotka ITSE ovat kaikki nämä 10 vuotta JUURI ITSE laittaneet käyntiin kaiken Apokalyptisen paskan, Heidän mielikuvituksensa ja Itse tehden, aikaansaaden kaiken. Koska jos olisivat JÄTTÄNEET väliin tämän kaiken, niin täällä EI olisi ollut KENELLÄKÄÄN mitään hÄTÄÄ, VAARAA, mutta ihan pelkästään ITSE keksimillään Ilmestyskirjan vessapaperi-ennustuksiaan OVAT Itse laittaneet käyntiin, ja KIIHTYVÄLLÄ vaihteella koko tämän vuoden puolen, IHAN niin kuin ennenkin v. 2009-2011, jolloin EI ollut mitään ARMOA myöskään KETÄÄN kohtaan, YHTÄÄN hellittämättä jatkoivat, kuten nytkin.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

ApokalyptinenHURUHOURE kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu