Kirkkohallituksen asiantuntija Tuula Vinkon mukaan kyselyn tulos kertoo, että suomalaiset arvostavat nykyistä koulun yleissivistävää uskonnonopetusta.
”Etenkin aikuisiällä huomataan, kuinka uskonnon eri ulottuvuuksien tuntemusta tarvitaan työelämässä, kulttuurien kohtaamisessa ja maailmantilanteen ymmärtämisessä.”
Jyri Komulainen kiinnittää erityistä huomiota siihen, että vähemmistöt suhtautuvat epäilevästi kaikille yhteiseen opetukseen. ”Tutkimus muistuttaa uskonnonopetuksen olevan vähemmistöpoliittinen kysymys."
http://evl.fi/EVLUutiset.nsf/Documents/D603EB3193616584C2257F1E0031EE40?OpenDocument&lang=FI
Enemmistö kannattaa vähemmistöjen ottamista huomioon. Miksi vaparit vastustavat enemmistön mielipidettä ja vähemmistöjen oikeuksia?
Suomalaiset tyytyväisiä uskonnonopetukseen
13
<50
Vastaukset
- hassadega
Enemmistö kannattaa yhteistä katsomusainetta.
Tutkimuksen kysymyksenasettelusta olisi mielenkiintoista tietää tarkemmin.
"Miksi vaparit vastustavat enemmistön mielipidettä ja vähemmistöjen oikeuksia?"
Mielipiteen ja oikeuksien rinnastaminen on jännä näkökulma, mutta huono argumentti.
Onko (vähemmistöllä) oltava oikeus oman uskonnon opetukseen koululaitoksessa, vai tulisiko kaikilla olla oikeus laaja-alaiseen uskontojen, katsomusten ja etiikan sekä filosofian tuntemukseen kouluopetuksen kautta?Uutisessa on linkki, josta löytyy vähän enemmän tietoa. Mm. "Nuorimmassa ikäluokassa myönteisesti uskonnonopetukseen suhtautuvia on 41 % ja kielteisesti suhtautuvia 42 %. - - myönteisimmin uskonnonopetukseen suhtautuvat 65–79-vuotiaat. Heistä uskonnonopetukseen myönteisesti suhtautuu noin 73 % ja kielteisesti vain 10 %."
Yllätys että ikäluokittain tilanne menee noin, not.Linkin takaa tosiaan löytyy tarkemmat kuvaukset luvuista: https://public.tableau.com/profile/kirkon.tutkimuskeskus#!/vizhome/Uskonnonopetus/Uskonnonopetus_story ja tuosta käy ilmi että yhteistä katsomusainetta kannattavat eniten juuri uskontokuntiin kuulumattomat.
Kysyttäessä: "Uskontojen ja katsomusten opetus koulussa tulee järjestää kaikille oppilaille yhteisenä oppiaineena", "täysin tai osittain samaa mieltä" vastasi uskontokuntiin kuulumattomista 71 %, luterilaisista 62 % ja vähemmistöuskonnoista 32 %.
Aloittajalle siis huomiona vain että minä siis vapaa-ajattelijana ja yksilönä kannatan tätä asiaa jota edustamani vähemmistöryhmä kannattaa. Liito ei tosiaan ole ottanut asiaan kantaa kuten humanisti-vapari tuossa toteaa, mutta tässä on nyt ainakin tullut uutta dataa pohdittavaksi, eli tuo mielipidemittaus, jota ei ole ollut julkisena silloin kun päätös on tehty. Uuden tiedon valossa asioita kannattaa aina harkita uudestaan.- Ei.minun.liittoni
rainbowshy kirjoitti:
Linkin takaa tosiaan löytyy tarkemmat kuvaukset luvuista: https://public.tableau.com/profile/kirkon.tutkimuskeskus#!/vizhome/Uskonnonopetus/Uskonnonopetus_story ja tuosta käy ilmi että yhteistä katsomusainetta kannattavat eniten juuri uskontokuntiin kuulumattomat.
Kysyttäessä: "Uskontojen ja katsomusten opetus koulussa tulee järjestää kaikille oppilaille yhteisenä oppiaineena", "täysin tai osittain samaa mieltä" vastasi uskontokuntiin kuulumattomista 71 %, luterilaisista 62 % ja vähemmistöuskonnoista 32 %.
Aloittajalle siis huomiona vain että minä siis vapaa-ajattelijana ja yksilönä kannatan tätä asiaa jota edustamani vähemmistöryhmä kannattaa. Liito ei tosiaan ole ottanut asiaan kantaa kuten humanisti-vapari tuossa toteaa, mutta tässä on nyt ainakin tullut uutta dataa pohdittavaksi, eli tuo mielipidemittaus, jota ei ole ollut julkisena silloin kun päätös on tehty. Uuden tiedon valossa asioita kannattaa aina harkita uudestaan.Mikä se semmoinen liitto on, joka ei pysty muodostamaan kantaa asiaan? Todella noloa.
Rationaalinen liitto. Harkitseva liitto. Tiedepohjaisen maailmankuvan liitto joka ei jumiudu omiin käsityksiinsä vaan on valmis harkitsemaan uusia näkökulmia. Sitähän se vapaa-ajattelu on.
Syksyn ja talven aikana yhteinen katsomusaine on ollut monien huulilla, siitä on kirjoitettu monta uutista, ihmiset ovat pohtineet omia kantojaan ja selkeyttäneet mielipiteitään. Kokonaiskuva on selkeytynyt, ja on tullut lisää dataa päätöksenteon tueksi. Nyt kysyttäessä kanta voisikin selkeytyä.- Rahahanat.kiinni
rainbowshy kirjoitti:
Rationaalinen liitto. Harkitseva liitto. Tiedepohjaisen maailmankuvan liitto joka ei jumiudu omiin käsityksiinsä vaan on valmis harkitsemaan uusia näkökulmia. Sitähän se vapaa-ajattelu on.
Syksyn ja talven aikana yhteinen katsomusaine on ollut monien huulilla, siitä on kirjoitettu monta uutista, ihmiset ovat pohtineet omia kantojaan ja selkeyttäneet mielipiteitään. Kokonaiskuva on selkeytynyt, ja on tullut lisää dataa päätöksenteon tueksi. Nyt kysyttäessä kanta voisikin selkeytyä.Ratsastetaan yleisellä mielipiteellä ja yritetään ujuttaa oma agenda sen alle. Tämähän on vaparien taktiikka ja näkyy erinomaisella tavalla siinä, miten vääristellen puhutaan ihmisoikeuksista vaikka yritetään todellisuudessa rajoittaa niitä. Ihmisoikeusvastaisille vapareille valtio antaa rahaa! Mikä traaginen väärinkäsitysten (ja vapareiden puolelta tarkoituksellisen harhaanjohtamisten) summa!
Rahahanat.kiinni kirjoitti:
Ratsastetaan yleisellä mielipiteellä ja yritetään ujuttaa oma agenda sen alle. Tämähän on vaparien taktiikka ja näkyy erinomaisella tavalla siinä, miten vääristellen puhutaan ihmisoikeuksista vaikka yritetään todellisuudessa rajoittaa niitä. Ihmisoikeusvastaisille vapareille valtio antaa rahaa! Mikä traaginen väärinkäsitysten (ja vapareiden puolelta tarkoituksellisen harhaanjohtamisten) summa!
Osaat varmaankin ketjussa http://keskustelu.suomi24.fi/t/13760651/uskonnonvapaus-fi-on-neutraalia-tietoa perustella aloitusviestini väitteen.
Nähdäkseni olisi typerää olla ottamatta yleistä mielipidettä huomioon, kun miettii millä tavoitteista on realistisia mahdollisuuksia toteutua lähitulevaisuudessa. Ei niin, että jättää kokonaan kertomatta koko paletin, mutta niin, että nostaa esille joitakin aiheita.Rahahanat.kiinni kirjoitti:
Ratsastetaan yleisellä mielipiteellä ja yritetään ujuttaa oma agenda sen alle. Tämähän on vaparien taktiikka ja näkyy erinomaisella tavalla siinä, miten vääristellen puhutaan ihmisoikeuksista vaikka yritetään todellisuudessa rajoittaa niitä. Ihmisoikeusvastaisille vapareille valtio antaa rahaa! Mikä traaginen väärinkäsitysten (ja vapareiden puolelta tarkoituksellisen harhaanjohtamisten) summa!
Kerro ihmeessä jos on olemassa jokin muu vaihtoehto demokratiassa kuin edistää vähemmistöjen asiaa enemmistön ehdoilla.
- Humanisti-vapari
Vapaa-ajattelijain liittovaltuusto on tänä syksynä linjannut seuraavaa:
”Liitto ei ota kantaa katsomusaloitteeseen. Liiton mielestä uskontoa ei tarvita peruskoulussa ja lukiossa erillisenä oppiaineena. Elämänkatsomustieto tulee avata peruskoulussa ja lukiossa kaikille mahdolliseksi katsomusaineeksi. Katsomuksellista opetusta ei tule aloittaa ennen 5. luokkaa.”
Uskonnonopetuksen poistaminen on jo liiton säännöissä Vapaa-ajattelijain perusvaatimuksena. Vaatimus pikaisesta elämänkatsomustiedon vahvistamisesta ja avaamisesta on puolestaan esitetty viime liittokokouksen kannanottopäätöksessä.No on kyllä, mutta tuo ei kuvaa valtavan enemmistön kantaa. Äänestystulosten ja eri va-ryhmissä käymieni keskustelujen perusteella yhteistä katsomusainetta kannattaa ehkä neljännes tai kolmannes liiton jäsenistä. Mutua tietysti, kun ei ole koskaan tehty varsinaisia jäsenkyselyitä.
Eihän kanta tietysti kenelläkään kiveenhakattu ole. Riippuu siitä, millaiseksi arvioidaan uuden oppiaineen kehittyvän. Ja yläkoulussa on aineenopettajia, alakoulussa luokanopettajia ym, joten asiassa on aika monta puolta.
Selvää on, että kaikki haluavat vahvistaa ET:n asemaa. Minusta erittäin selvä enemmistö tukee ET:n avaamista myös evlut oppilaille. (Mutta ei siitäkään kyselyä ole tehty.)- Ei.minun.liittoni
jori.mantysalo kirjoitti:
No on kyllä, mutta tuo ei kuvaa valtavan enemmistön kantaa. Äänestystulosten ja eri va-ryhmissä käymieni keskustelujen perusteella yhteistä katsomusainetta kannattaa ehkä neljännes tai kolmannes liiton jäsenistä. Mutua tietysti, kun ei ole koskaan tehty varsinaisia jäsenkyselyitä.
Eihän kanta tietysti kenelläkään kiveenhakattu ole. Riippuu siitä, millaiseksi arvioidaan uuden oppiaineen kehittyvän. Ja yläkoulussa on aineenopettajia, alakoulussa luokanopettajia ym, joten asiassa on aika monta puolta.
Selvää on, että kaikki haluavat vahvistaa ET:n asemaa. Minusta erittäin selvä enemmistö tukee ET:n avaamista myös evlut oppilaille. (Mutta ei siitäkään kyselyä ole tehty.)Liitossa nämä(kin) jutut ovat levällään kuin jokaisen eväät.
Ei.minun.liittoni kirjoitti:
Liitossa nämä(kin) jutut ovat levällään kuin jokaisen eväät.
Eh? Liiton tavoitteista suurimmassa osassa kanta näyttää olevan yksimielinen. Esim. jumalanpilkkalain kumoamista kannattavia ovat kai kaikki.
Sitten on asioita, joissa enemmistö on ilmeisesti hyvin selkeä mutta yksittäisiä eriäviäkin mielipiteitä on. Esim. rituaaliteurastus.
Kolmanneksi ollaan pääasiasta samaa mieltä, mutta yksityiskohdissa painotuseroja. Esim. Humanisti-vapari pitää tärkeänä lopettaa kirkollisveron maksu eroamishetkelleä, minä en pidä; ja yhtä mieltä ollaan siitä, että kaikkia valtionkirkkojen verotusoikeus pitäisi lopettaa.
Pienin asiaryhmä on sitten se, missä liiton sisällä kannat menevät melko tasan.
- Et-opelta
Gallup Ecclesiastica 2015 tulee olemaan mielenkiintoinen. Vertauskohtana mm. vastaava 2011 kysely... Jännää että Komulainen ja Keskitalo päättivät julkaista ennakkoon juuri tuon kohdan. Uskonnonopetuksen suosioon perustuva uskontotieto lienee podinnoissaan kirkolle vaarattomampi kuin ETn avaaminen kaikille ja reilun kilpailutilanteen mahdollistaminen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-20140000560919724h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?132295Suomessa eletään liian pitkään
"Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy1801450Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain
Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja191189- 71930
Sun ulkonäkö on
Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.41867Oletko koskaan
Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?72784Olen niin haaveillut
Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo57782En voi ottaa
Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.40711Tuo yksi tampio vielä ilmeisesti kuvittelee
Että joku itkee peräänsä täällä vinkuen jotain utopistista kadonnutta rakkauttaan kaksoisliekit silmissä leiskuen. Pyhä75632