TODELLINEN SALALIITTO -LÄÄKÄRIT JA L.TEOLLISUUS

Tämä näkyy monella sairaudenhoidon alueella, mutta psykiatriassa aivan villinä. Voisi olla hyvä tutkailla tälläkin palstala.
19119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

rahat pois ja monttuun

Äänestä
  • Ikävä kyllä meitä kitumaan jääneitä on paljon.Osa lääkittyinä muumioina, osa on saanut lopetettua lääkkeet ja nyt on sitten aivot vaurioituneet ja terveys pilalla. Aiheesta on paljon viestejä mielenterveyspalstalla, mutta sinne hukkuvat. --Minä kun kantelin asiasta, potilasvahinkopuolelta myönnettiin hoitovirhe (syötettiin vuosia turhaan lääkkeitä), mutta kiellettiin seuraukset. Vakuutuspuolella myönnettiin seuraukset, mutta kiellettiin hoitovirhe. Koska kyseessä on ollut kokenut lääkäri, asiaa ei varmankaan ole voinut välttää. --Kun olen koskenut lääkärien pyhään lehmään, olen koko ammattikunnan vihaama: en voi käyttää terveydenhoitopalveluja. Kun oleb ex-ammattilaine puheitani ei noin vain mitätöidä.--Mehiläisen kehitysjohtaja psykologi Aku Kopakkala sai heti potkut,kun tuli TV-ohjelmassa sanoneeksi, ettät masennuslääkkeillä voi olla haittavaikutuksiakin.--Terapiaan ei pääse ennen kuin on kokeillut kahta lääkettä, jne.Kun kriisi on ohi, pakolla jatketaan lääkitystä, "ettei vaan uusisi".Vuosikausia.--Kaikenlaista pakkolääkitystä avopuolellakin. Verikokeilla seurataan, että syö lääkkensä. -Jos ei syö, menee sos,turva. jne jne

    Äänestä

  • nyt.täyspäiset.tutkimaan kirjoitti:

    Ikävä kyllä meitä kitumaan jääneitä on paljon.Osa lääkittyinä muumioina, osa on saanut lopetettua lääkkeet ja nyt on sitten aivot vaurioituneet ja terveys pilalla. Aiheesta on paljon viestejä mielenterveyspalstalla, mutta sinne hukkuvat. --Minä kun kantelin asiasta, potilasvahinkopuolelta myönnettiin hoitovirhe (syötettiin vuosia turhaan lääkkeitä), mutta kiellettiin seuraukset. Vakuutuspuolella myönnettiin seuraukset, mutta kiellettiin hoitovirhe. Koska kyseessä on ollut kokenut lääkäri, asiaa ei varmankaan ole voinut välttää. --Kun olen koskenut lääkärien pyhään lehmään, olen koko ammattikunnan vihaama: en voi käyttää terveydenhoitopalveluja. Kun oleb ex-ammattilaine puheitani ei noin vain mitätöidä.--Mehiläisen kehitysjohtaja psykologi Aku Kopakkala sai heti potkut,kun tuli TV-ohjelmassa sanoneeksi, ettät masennuslääkkeillä voi olla haittavaikutuksiakin.--Terapiaan ei pääse ennen kuin on kokeillut kahta lääkettä, jne.Kun kriisi on ohi, pakolla jatketaan lääkitystä, "ettei vaan uusisi".Vuosikausia.--Kaikenlaista pakkolääkitystä avopuolellakin. Verikokeilla seurataan, että syö lääkkensä. -Jos ei syö, menee sos,turva. jne jne

    Venäjä, Pukki ja Putin VALEHTELEE mutta vain Pukki on harmiton.
    Turkki on turvassa ja Venäjä ei saa myytyä Rosatom-ydinvoimalaa.

    Äänestä

Lääketehtaat vääristelevät ja salaavat tutkimustuloksia. Keksivät uusia sairauksia ja niihin lääkkeitä. Ja lääkärit sulkevat järjen äänen ja omantunnon ja menevät mukaan.----Suomessa joku 250000 - 300 000 tuhatta syö masennuslääkkeitä. Kannattaisi tutkia paljonko siitä määrästä syö jo kymmenettä vuotta. Masennuslääke kun jätetään päälle varmuuden vuoksi. --Se mihin lääkärit syyllistyvät ilman seurauksia on tosin kaameaa verrattuna siihen mitä valelääkäri Esa Laiho on tehnyt. Hänen juttunsa on juuri nyt oikeuskäsittelyssä."Raskaita rikoksia."

Äänestä

Mielenterveyspalstalla on ketju lääkityksen pakollisuudesta.--Sieltä ote 246t456 nimimerkin viestistä. "Psykoosilääkeille on varmasti oma paikkansa, mutta lääkeyhtiöt ovat saaneet lääkärit määräämään niitä ns.off-label -käyttöön eli masennukseen, alakuloon, unettomuuteen, ahdistukseen. Ketiapiinin keksinyt yhdysvaltalainen lääketehdas Astrazeneca on saanut tästä jopa satojen miljoonien dollarien sakot, mikä on pikkusumma, koska yhtiö on tehnyt ketiapiinilla miljardeja.Suomessa tätä off-label-määräämistä tehdään edelleen."-Muittenkin kuin psyykkenlääkkeiden kohdalla on ihan sama tilanne.

Äänestä

Tällä palstalla pitäisikin olla vakituinen päivystävä psykiatri.

Äänestä
  • Onpas vaarallinen aihe, kun ylläpidon maksullinen trolli tänne ilmestyi.

    Äänestä

  • ei-trolli kirjoitti:

    Onpas vaarallinen aihe, kun ylläpidon maksullinen trolli tänne ilmestyi.

    Hui! Mihin se ilmestyi?

    Äänestä

  • "Palstalla pitäisi olla vakituinen päivystävä psykiatri"
    Niin,onhan psykiatri se joka määrää psyykelääkkeitä sponsori tuotolla lääketehtaan pussista,eli lääketehdas sponsoroi psykiatria tietoisesti rahankiilto silmissä niin että häikäisee.
    Psykologi taas hoitaa potilaita ilman lääkitystä,siinä on huima ero psykiatriaan.
    Psyykelääke on sama kuin huume!!!

    Äänestä

  • Tilanne on sama kaikkien lääkkeiden suhteen.

    Äänestä

Näistä kaikista asioista on kirjoitettu terveys- lääkkeet ja mielenterveyspalstoilla.Eipä ole tullut trollia niihin. -Mutta kun tullaan itse asiaan, eli on kyse jo salaliitosta, niin menihän vaaralliseksi - . Niistä olemassa ihan kovaa faktaa:tilastoa, tutkimusta. tuomioistumen päätöksiä.Käypähoitosuosituksia, määräyksiä, ehtoja.--En kuvittelekaan, että asialle voisi muuten tehdä mitään, kuin että kun ihmset tiedostaa asian, osaavat suojella itseään ja huollettaviaan.

Äänestä
  • Kyllä ilmestyi ihan trollin yöllä aloittama ketju lääketehtaista. Alkuun pari . blogilinkkiä.Yrtti- ja vaihtoehtojuttuihin. Niin että ihan niin kuin ne olisivat asialla. Eivät ole. Ja sitten psykopaattiseen tyyliin kirjoiteltuja viestejä.---Nimittäin terveys-lääke -palstalle.

    Äänestä

USA:ssa lääketehtailla no jatkuvasti monia oikeusjuttuja meneillään. Joutuvat maksamaan sakkoja ja korvauksia, isoja, mutta voittoihin nähden pieniä.----- Muilla teollisuuden aloilla tällaista on vähän ja harvoin.----Wolksvagenin juttu on pientä tähän verrattuna. Osuu tavaraan, rahaa palaa ja ylimääräistä vaivaa aiheutuu. MUTTA ei vaarannu ihmisten terveys ja henki eikä alene elämänlaatu haittavaikutusten takia.

Äänestä

Käykää lukemassa terveys-lääkkeet palstalta Tiesittekö lääketehtaista. Siellä on vilkkaampi keskustelu aiheesta.

Äänestä

SIIS: Jos tulee vaivaa,häirötä, tautia, jne ,Googlatkaa lääke tai käykää kyselemässä vaikka terveys-lääke -palstalla. Hyvä olla itsellä jotakin muutakin tietoa, kuin mitä lääkäri antaa.

Äänestä

Kirja täynnä tätä asiaa: Peter C. Gotzsche :Tappavat lääkkeet ja järjestäytynyt rikollisuus (sukunimen o:n kohdalla pitäisi olla saksalainen kirjain - o, jossa on vino viiva päällä alhaalta vasemmalta ylös oikealle

Äänestä

Itsehän ihmiset hakeutuvat mielenterveyshoitoihin.
Harvemmin sitä nykyään vääryydellä ja viekkaudella houkutellaan pehmustettuun koppiin ja pakkopaitaan.

Äänestä
  • Jaaha, kek-kek uskalsi tulla häiriköimään, saatko hyvääkin palkkaa ylläpidolta. No tulosi kertoo, että vaarallista tietoa levitän

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


omaa.ja.muiden.kokemusta kirjoitti:

Tämä näkyy monella sairaudenhoidon alueella, mutta psykiatriassa aivan villinä. Voisi olla hyvä tutkailla tälläkin palstala.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu