Lapsikasteen ihanuus

Lahkoriivattu kirjoitti että mitä alle 6kk vanha
lapsi osaa pyytää Jumalalta?
Pyytää ainoastaan äitinsä rintaa, sanoi tuo älykääpiö, mutta lahkoriivattu
ei ymmärrä, mistä on kysymys.

Kysymys on kasteen armosta joka uskossa muodostuu
taivaalliseksi pelastuksen lähteeksi joka pulppuaa
raikasta armon vettä pois pesten kaikki synnit.
Lapsi ei pyydä koska hänellä ei ole tekosyntejä joita riittää lahkoriivatuilla ja möllit eivät edes
pyydä anteeksi syntejä, joita Raamattu synneiksi nimittää.
Ehkäisy, naiset miesten tamineissa, haureellinen pukeutuminen joista stringit todistavat ja että saatana riettaiden kautta koettaa saada uskovat
lankeamaan pois armosta, lahkoihin pesiintyminen,
lukuisten harhojen palvonta, riekkuminen saatanan hengessä lyhyesti:törkeätä
sanan halveksuntaa ja lahkoriivatut eivät ymmärrä, koska heitä johtaa kirouksen henki.
Mitä tekee lapsi äitinsä rinnoilla?
Lapsi lepää Jumalan armossa odottaen seuraavaa
siirtoa jolloin Kristuksen käskyn mukaan alkaa
opetus jotta lapsikastettu pysyisi koko ikänsä
kasteen armossa, uudestisyntyen hengen kautta.
Lapsen ei siis tarvitse tietää synneistä eikä
perisynnistä jonka alaisena lapsi on mutta joka
on kasteessa annettu anteeksi Kristuksen tähden.
Kaste ottaa vastaan antaen armon ja autuuden niille jotka uskovat että kasteessa Jumala ottaa
ihmisen liittoon joka on hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta, eikä se ole hyvän omantunnon
osoittamaa kuuliaisuutta mennä lahkoriivatuiden
pesään joissa perkele pesaisee ja pieraisee että
korvissa koskee vaan lahkokorvat ovat kuuroja ja
heillä on silmät kuin onnettomuuden jäljiltä sekä
he ovat sähkötukkia, katselehan näitä mölliköitä.
Senkin seinän järsijät ja kokouksessa viuhahtajat
eläinhenkineen...ammuuuuuu!
582237
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 58

Vanhimmat

ihan näin sieluni silmin sinut kastemies tuota kirjoittaessasi, kiemurtelevan ja irvistelevän ja kielikin muklahteli ja hampaatkin oli lentää suusta. Sitä se lapsikaste teettää. kerrompa oman pelastuskokemukseni. Olin lapsena kastettu.Kotona ei puhuttu koko hommasta myöhemminkään mitään. vanhempanikin oli lapsikastettuja. En minäkään puhunut armosta enkä pelastuksesta kenellekään. Turpaan koitin kyllä pätkästä ja voi sitä vapauden tunnetta ja riemua,jos sai osumaan. viina maistui ja oli pakko päästä paariin. niin että se siitä lapsikastetun uskosta. vasta 40v. herra ilmoitti itsensä minulle vapaakirkon lahkolaisten kautta,ja niin järeällä tavalla,että olin jakkaralta pudota. Ja siellä lahkolaisissa sitten kävin upotuskasteella. Ja siellä lahkolaisissa Herrani ja Vapahtajani Jeesus Kristus,on monta kertaa ilmoittanut minullekin itsensä ja vastannut rukouksiini. Minäkin olen saanut katsoa Jeesuksen verihaavoihin. Ne on lyöty Häneen minun rikkomusteni tähden. Ei hän ainakaan minua ole moittinut eikä käskenyt katua vapaaehtoista kasteella käymistäni. Tulipa tässä mieleen. AIkuisena Jeesuskin meni kasteelle ja taisi olla upotuskaste Hänelläkin. Muita tekojani ja kovakorvaisuuttani olen kyllä Hänen sanansa edessä joutunut katumaan.

Äänestä
  • Sielusi silmät ovat vääristyneet ja lahkokatsein
    näet kaiken ilman taivaallista loistoa.

    Minulle puhuttiin kotona ja opetettiin rukoilemaan Jeesukselta pyytämään siunauksia ja rukous on kuultu

    On vakava synti ettei vanhemmat puhu uskosta ja opeta lapsiansa rukoilemaan.
    En ole mikään sanoja kun kysytään lasten opettamisesta.

    Jumala käyttää lahkolaisia, russelilaisia koska luterilaiset tuntuvat olevan hiljaa.
    Kuitenkaan Jumala ei hyväksi ihmisrihkamaa oman
    oppinsa rinnalle tahi sitä parsimaan ja paikkailemaan.

    En tuomitse ketään helvettiin sen tekee sana jota julistan ja julistan Jumalan sanaa.
    En myöskään halua lahkolaisten joutuvan susien hampaisiin tai joutumasta niiden eläinhenkien
    valtaan kuten toronton ei autuaat puupäät.

    Jeesuksen verihaavoihin tulee katsella se on
    välttämätöntä mikäli taivaaseen haluaa.

    On väärin ottaa jotain Jeesuksen kasteesta ja
    sillä puolustaa lahkokastetta.
    Upotuskaste on joskus ollut käytössä kirkoissa,
    siis pienten lasten kaste ja aikuisten, mutta uudestikaste on synti josta tulee tehdä parannus katumuksessa ja uskossa.

    Lue raimon kirjoituksia kasteesta hän selittää siitä aivan raamatun mukaan.
    Heissulivei!

    Äänestä

Lapsen kasteen kieltäjät ja pilkkaajathan kieltävät ja pilkkaavat samalla Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen.

Lapsi kun kastetaan Jeesuksen opetuslapseksi Jeesuksen itsensä antaman kaste- ja opetuskäskyn mukaisin valtuuksin nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen!

Kaste tarkoittaa yhteen liittämistä.

Matt.28:19-20

Äänestä
  • Kun asiaa tutkiskellaan hengellisesti havaitaan kasteen halveksijoiden pilkkaavan vastaan kolminaisuutta.
    He eivät edes tunnusta kolminaisuusoppia.
    Se on vahinko ja suuri sellainen.

    Ihmisten pitäisi toimia kuten Jeesus sanoi ja antaa
    Jumalan toimia lapsikasteessa.(erityisesti Pyhä Henki vaikuttaa kasteessa)

    Äänestä

  • kastetutkielmissa väitetäänkin, että Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen kastaminen ei olisi oikein, vaan tulisikin kastaa vain Jeesuksen nimeen, on tämäkin asia täysin varmaa:

    -Jeesuksessa meillä on Isä

    -Jeesuksessa meillä on Poika ja Vapahtaja

    -Jeesuksen Henki on totuus ja rakkaus ja koska
    Herra on pyhä, hänen henkensä on PYHÄ HENKI

    Tämä kaikki on samalla Jumalan Sana...sama elävä vesi, jossa oli Sana mukana ja Henki,,,ja kun me saimme kasteen, me saimme nimenomaan Jeesuksen täydellisesti...mutta Jeesus ja Henki eivät ole saaneet vielä meitä...monelle menee koko elinaika..ja voi sitä, joka ei ehdikään saada uskoa kasteen suomaan Vapahtajaan!

    Siis kiitos Jumalalle lapsena saamastamme armosta,
    kasteesta Jeesukseen!

    Äänestä

  • raimo kirjoitti:

    kastetutkielmissa väitetäänkin, että Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen kastaminen ei olisi oikein, vaan tulisikin kastaa vain Jeesuksen nimeen, on tämäkin asia täysin varmaa:

    -Jeesuksessa meillä on Isä

    -Jeesuksessa meillä on Poika ja Vapahtaja

    -Jeesuksen Henki on totuus ja rakkaus ja koska
    Herra on pyhä, hänen henkensä on PYHÄ HENKI

    Tämä kaikki on samalla Jumalan Sana...sama elävä vesi, jossa oli Sana mukana ja Henki,,,ja kun me saimme kasteen, me saimme nimenomaan Jeesuksen täydellisesti...mutta Jeesus ja Henki eivät ole saaneet vielä meitä...monelle menee koko elinaika..ja voi sitä, joka ei ehdikään saada uskoa kasteen suomaan Vapahtajaan!

    Siis kiitos Jumalalle lapsena saamastamme armosta,
    kasteesta Jeesukseen!

    Niitä lahkosössötyksiä sitä on kuultu.
    Jeesuksen nimeen kastamisen senkin ne puupäät ovat
    irti repäisseet Raamatusta ja perustaneet, tietysti
    hölmöläisten klubin.
    Ikäänkuin kastaminen kolmiyhteisen Jumalan nimeen
    ei sisältyisi Jeesusta?
    Voi lahkopuupäitä.

    Äänestä

  • Kastemies kirjoitti:

    lahkolaiset pitävät pyhinä ilman kastetta (1 Kr 7: 14-16) jossa ei suinkaan puhuta lasten synnittömyydestä ja pyhyydestä Jumalan edessä, koska Raamattu sanoo selvin sanoin Ps 51, että olemme jo kohdusta asti syntisiä, vaan kyseessä on kohta, jossa Paavali selittää, että epäuskoinen puolisokin on "pyhä" siinä mielessä, ettei häntä tule hylätä epäuskon tähden!

    Tarvitsemme synnistä puhdistavan veden kosketusta kuten leeviläiset pojat jo kuukauden iässä!

    Kaste hyödyttää kaikkein parhaiten juuri lapsia, mutta vanhemmat eivät ole noudattaneet Kristuksen
    käskyjä, joilla lapsen usko pidetään voimassa ja
    vahvuudessa.
    Jos opettaisimme kuten käsketty on, Herra vaikuttaisi sanansa kautta, kaiken autuuden.

    minulle vastattiin, että kaste edelyyttää uudestisyntymistä...siis Matteuksen evankeliumi tulisikin kirjoittaa: Mnekää ja tehkää uudestisyntyneet minun opetuslapsikseni kastamalla ja opetamalla pitämään kaiken mitä olen käskenyt teidän pitää....ja sitten kastetuille alettaisiin opettaa käskyt, jotta he tulisivat synnin tuntoon...miksi?

    Hullu oppi...lahko-oppi...ei koskaan Jeesus ole sanonut tuollaisia!

    ...joka USKOO ja KASTETAAN. Kyseisessä järjestyksessä.

    Äänestä

  • Matkalainen kirjoitti:

    Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu, mutta joka ei usko se tuomitaan kadotukseen. Ensin usko sitten kaste, ainakin raamatun mukaan.

    olla uudestisyntynyt, kuten tämä hekilö väitti, silloinhan Pyhä Henki on jo tullut ihmiseen ja synnyttänyt hänet uskovaiseksi, mutta esimerkiksi
    Samarian herätyksessä kastettiin ihmisiä vaikka Pyhä Henki ei ollut tullut vielä keneenkään heistä, joten eivät he voineet olla todella uskossa, kuten ei Simonkaan...silti heitä ei kerhotettu Pyhän Hengen saamisen jälkeen uudellen kastelle...Simonille sanottiin että tekisi parannuksen!

    Luin juuri Norjan suurista herätyksistä 1700-1800-luvulla...Grundvik, Hauge, Johnson ja Lunde...valtavia herätyksiä kaikki miehet lapsina kastettu ja vasta aikuisina uskoontulleet, mutta kukaan ei heistä mennyt uudelleen kasteelle...Yksi pappi alkoi halveksia lasten kastetta ja opettaa babtismia, mutta hänkin katui asiaa ja pakasi lapsikasteen armoon... Jos Mark. "joka uskoo ja kastetaa se pelastuu.." tarkoittaisi järjestystä..olisivat nuokin hengenmiehet ja tuhannet norjalaiset tuona aikana kadotetu, koska järjestys olikin ...ensin kaste ja sitten usko..."

    Lapsikaste oli niin yleistä jo apostolien aikana, että siitä annettiin ohje Didakheessa eli 12:n apostolin opissa ja oli myös kehotus valeluun puhtaalla vedellä kastaen, ellei voitu upottaa...lapsia ei upotettu...Johanneksen opetuslapsista mm. Polykarpos, myöhemmin Smyrnan piispa kastettiin aivan pienenä n. v. 80 ja myös Origeneen isoisä ja tuhansia muita...Ei ollut kuse uskoontulleiden kasteesta eikä aina edes upotuskasteesta..

    Tämä asia on jauhettu näillä palstoilla jo niin moneen kertaan, että voit lukea aikaisempia viestejä!!

    Oman käsitykseni/kokemukseni mukaan ensin tulee tehdä tietoinen ratkaisu seurata Jeesusta eli tunnustaa ja hyljätä syntinsä, jolloin saa armon. Sitten seuraa kaste, jos henkilö niin päättää. Mutta tunnut olevan asioista niin hyvin perillä etten pystyne tästä keskustelemaan enempää eikä se ole edes rakentavaa.

    Olen helluntailainen, mutta en mikään lahkolainen. Lahko tarkoittaa minusta jotain aivan muuta, eriseuraa tai aivan omaa ihmeoppiansa. Minulla on luterilaisia ystäviä eikä tämä kastekysymys ole mikään erottava väliseinä. Pääasia on, että olemme uskossa.

    Minusta meidän kristittyjen tulisi kiinnittää enemmän huomiota Jeesuksen lähetyskäskyn alkuosaan "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa ilosanomaa kaikille luoduille" sen sijaan, että kulutamme voimavarojamme täällä kasteesta väitellen. Se antaa ulkopuolisille oudon kuvan, kun jo samankin uskon edustajat ovat kauhean erimielisiä.

    Mitäköhän Jeesus tarkoittaa sanoillaan lapsista, joiden on taivasten valtakunta?
    Mikä on lapsen usko, eikö Jeesuskin puhunut siitä jotain?
    Miksi täytyy olla tietoinen ratkaisu, siksikö, että meidät voidaan painaa aikuisiän kasteen jälkeen lain ikeen alle?

    Eikö Jumalan armoon ole luottaminen, minut on lapsena kastettu, ja todellakin luotan siihen Sanaan, joka minulle on kerrottu. Olen pelastunut, koska minut on kastettu ja minussa on Jumalan Pyhä Henki.

    Äänestä

  • Plikka kirjoitti:

    Jeesus sanoi, että taivasten valtakunta on lasten kaltainen: aito, puhdas, viaton...

    Mielestäni lapset ovatkin taivaskelpoisia, kunnes tulevat hyvän ja pahan valinnan eteen ja valitsevan pahan. Kun teemme tietoisesti pahaa, joudumme pyytämään syntejämme anteeksi ja tekemään parannuksen. Tämän eteen varmaan kaikki joskus joutuu. Tietoinen ratkaisu tehdä parannus liittyy tähän. Kaste on vapaaehtoinen eikä se paina minkään lain alle.

    Sinä olet varmaankin kasvanut uskoon jo lapsena ja olet säästynyt paljolta pahalta. Se on hieno asia. Seuraa vaan Jeesusta ja kuuntele hänen ääntään. En kritisoi uskoasi enkä näe estettä pelastumisellesi, koska olet uskossa.

    Jeesus tarkoitti kai, että taivasten valtakunta on lasten kaltainen: puhdas, välitön, luottavainen...jne.

    Oman käsitykseni mukaan lapsi on puhdas ja taivaskelpoinen, kunnes tulee ikään, jossa osaa tietoisesti valita hyvän ja pahan välillä. Valitessaan pahan eli synnin hän joutuu eroon Jumalan läheisyydestä. Jotkut joutuvat tosi syville synnin teille, jotkut "selviävät" vähemmällä. Kaikki ovat kuitenkin syntiä tehneet ja Jumalan kirkkautta vailla.

    Syntinen voi palata Jumalan yhteyteen, sillä Jeesus antaa kaikki synnit anteeksi, kun sitä pyydämme. Tämä on se uudestisyntyminen (Joh.3).

    Kaste on vapaaehtoinen eikä paina minkään lain alle. En lähde selittämään enempää kastekäsityksestäni, koska se vaan turhaan ärsyttää eräitä tahoja.

    Arvelen, että sinä, olet löytänyt Jumalan yhteyden jo lapsena ja kasvanut uskon tielle. Se on arvokas asia siitäkin syystä, että säästyy monesta pahasta. Mielestäni uskoon voidaan tulla monia teitä, eikä mitään vakiouskoontuloa ole olemassa. Tärkeintä on tuntea hengessään, että on Jumalan lapsi ja että on saanut syntinsä anteeksi.

    Äänestä

  • Matkalainen kirjoitti:

    Oman käsitykseni/kokemukseni mukaan ensin tulee tehdä tietoinen ratkaisu seurata Jeesusta eli tunnustaa ja hyljätä syntinsä, jolloin saa armon. Sitten seuraa kaste, jos henkilö niin päättää. Mutta tunnut olevan asioista niin hyvin perillä etten pystyne tästä keskustelemaan enempää eikä se ole edes rakentavaa.

    Olen helluntailainen, mutta en mikään lahkolainen. Lahko tarkoittaa minusta jotain aivan muuta, eriseuraa tai aivan omaa ihmeoppiansa. Minulla on luterilaisia ystäviä eikä tämä kastekysymys ole mikään erottava väliseinä. Pääasia on, että olemme uskossa.

    Minusta meidän kristittyjen tulisi kiinnittää enemmän huomiota Jeesuksen lähetyskäskyn alkuosaan "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa ilosanomaa kaikille luoduille" sen sijaan, että kulutamme voimavarojamme täällä kasteesta väitellen. Se antaa ulkopuolisille oudon kuvan, kun jo samankin uskon edustajat ovat kauhean erimielisiä.

    itse olen aina törmännyt ennemmin tai myöhemmin helluntailaisten kanssa...jos en itse ole sanonut mitään heidän opistaan, niin johan ovat alkaneet
    vaatia kasteelle ja kerrankin kun en suostunut, alettiin kirjelmöidä, etten olisi kohdellut oppilaita tasavertaisesti ja alettiin vaatia varotusta ja siirtoa toiselle koululle...tuli tarkastus ja pöytäkirjassa oli asioita, joiden tähden läänin koulutoimentarkasta ei sulkenut pois" uskonnollista painostusta" Varotus ja siirto kumottiin lainvastaisina ja sain hyvät korvaukset! En mennyt kasteelle...sekö on kynnyskysymys!

    Usko pelastaa...usko kasteessa annattuun armoon..!

    Ei meitä voi vihmoa verellä konkreettisesti kuten israelilaisia...meillä on ihmisen veri Jeesuksen veri, ja siitä todistaa vesi ja Henki...ja se merkitsee nimenomaan 1Pt.1:2 manittua verivihmontaa Hengen pyhittämisen kautta!

    Ei minullakaan ole mitään uskovien kastetta vastaan, jos se on ensimmäinen kaste...Minulle on se auennut monella tavalla ja voimallisesti!

    Olen tavnnut monia helluntailaisia ja epäillä sopii onko heillä Pyhää Henkeä! Vastausta on turha sanoa, koska emme ole Karmelilla!

    Äänestä

  • Plikka kirjoitti:

    Mitäköhän Jeesus tarkoittaa sanoillaan lapsista, joiden on taivasten valtakunta?
    Mikä on lapsen usko, eikö Jeesuskin puhunut siitä jotain?
    Miksi täytyy olla tietoinen ratkaisu, siksikö, että meidät voidaan painaa aikuisiän kasteen jälkeen lain ikeen alle?

    Eikö Jumalan armoon ole luottaminen, minut on lapsena kastettu, ja todellakin luotan siihen Sanaan, joka minulle on kerrottu. Olen pelastunut, koska minut on kastettu ja minussa on Jumalan Pyhä Henki.

    kaiken, mitä Jumala sinulle antaa...siis myös Pyhän Hengen...se on Jumalan näkökulma...se on lahja..mutta se ei hyödytä, ellei lahjaa aukaise...synny vedestä ja Hengestä...udestisyntymistä voi verrata luonnolliseen syntymään...molemmissa on kivut..

    Jumala on ottanut liittoonsa eikä kadota ennenkuin ihminen hylkää etsikon ajan---seurakunnan tehtävänä on opettaa opetuslasta...lain opetus ja myös lain saarna kuolettavat...saavat aikaan synnin...se virkoaa...suorastaan tulee himoksi---tätä ei monet ymmärrä...tekopyhyydessään...lain kautta ihminen tulee syntiseksi...tulee myös synnintunto...ja murhe ja ahdistus: MINÄ HUKUN...ja tämä onkin Jumalan mielen mukaista murhetta. joka saa aikaan parannuksen...ja samlaa se on ahtaan portin läpi...synnin hädän synnytyskipujen kautta menemistä taivaan tielle, kun saakin kuulla, ett Jeesus sovitti verellään syntimme...se koskee minuakin...silloin ihmnen täyttyy armon Hengellä, ilolla ja kiitoksella..ja olen nähnyt, että sellainen hetki on aivan toista kuin helluntaiseurakunnan vastaavat hurmat...anteeksi,,mutta näin on!!!

    Äänestä

  • Matkalainen kirjoitti:

    Jeesus sanoi, että taivasten valtakunta on lasten kaltainen: aito, puhdas, viaton...

    Mielestäni lapset ovatkin taivaskelpoisia, kunnes tulevat hyvän ja pahan valinnan eteen ja valitsevan pahan. Kun teemme tietoisesti pahaa, joudumme pyytämään syntejämme anteeksi ja tekemään parannuksen. Tämän eteen varmaan kaikki joskus joutuu. Tietoinen ratkaisu tehdä parannus liittyy tähän. Kaste on vapaaehtoinen eikä se paina minkään lain alle.

    Sinä olet varmaankin kasvanut uskoon jo lapsena ja olet säästynyt paljolta pahalta. Se on hieno asia. Seuraa vaan Jeesusta ja kuuntele hänen ääntään. En kritisoi uskoasi enkä näe estettä pelastumisellesi, koska olet uskossa.

    jos lapsi olisi sen tähden synnitön, puhdas ja pyhä, että on lapsi..silloinhan kukaan ei kuolisi
    lapsena...olemme Ps 51: 7 mukaan syntisiä jo siittämisestä asti...mutta Jeesus sikisi Pyhästä hengestä, ja se lahjapyhyys on kasteessa jo annettu...Miksi Koorahin, Daatanin ja Abiramin lapset suistuivat elävältä kuolemaan? No isiensä syntien tähden! 4 Ms 18: 27-34 Koska Jumala on pyhä! Kaste on todistus liitosta...jo pienille lapsille!

    Lapsikaste oli niin yleistä jo 1. kristillisen vuosisadan aikana, että siitä annettin selvät ohjeet Didakheessa eli 12:n apostolin opissa, valella puhtaalla vedellä... Polykarpos, Johanneksen opetuslapsi,Smyrnan piispa ja marttyyri kastettiin aivan pienenä esim. monista.

    jos lapsikaste olisi Jumalan thdon vastaista,,,toki siitä olisi ollut selvä kielto, mutta ei ole...vaan teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu!

    Luku 7.

    Mutta liittyen kasteeseen, kastakaa näin: selostettuanne ensin kaikki nämä säännöt, kastakaa Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen juoksevassa vedessä.
    Mutta jos ei ole juoksevaa vettä, kastakaa jossain muussa vedessä, ja jos et voi kastaa kylmässä niin lämpimässä vedessä.
    Mutta jos ei ole kumpaakaan, kaada vettä kolme kertaa päähän Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
    Mutta ennen kastetta, paastotkoon kastaja ja kastettava, ja muut, jotka kykenevät. Ja käskekää kastettavaa paastoamaan yksi tai kaksi päivää aikaisemmin.

    Äänestä

En haluaisi enää tästä asiasta sanoa täällä mitään, mutta sinulle on "pakko" sanoa, että riivaajat vaivaavat sinua, tee parannus ja tunnusta syntisi Jeesukselle, niin hän ohjaa sinut oikealle tielle!
Tuollaiset älykääpiö ja lahkoriivattu haukkumiset on suoraan saatanasta lähtöisin.

Room. 13:10
Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Sentähden on rakkaus lain täyttämys.

Gal. 5:14
Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".

Matt. 7:16
Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita?

Ja tämä sinulle ja raimolle erikoisesti:
Jaak. 4:12
Yksi on lainsäätäjä ja tuomari, hän, joka voi pelastaa ja hukuttaa; mutta kuka olet sinä, joka tuomitset lähimmäisesi?

Äänestä
  • synti...jos et varoita jumalatonta ja hän kuolee synnissä, hänen verensä Jumala vaatii sinun kädestäsi...

    Tämä "kastemies" puhuu omana persoonanaan ja sillä puolella on jokaisella omat särmänsä...
    tottakait tulee siistiä puheitaan silloin kun
    innostumme sanomaan tuikitikkuisia ilmauksia...mutta muistapa Jokannes Kastajaa, joka sanoi fariseuksia kyykäärmeen sikiöiksi ja
    Paavali sanoi Elymasta perkeleen sikiöksi,,

    Heristeleekö kukaan nykyajan "mammari" sormea heillekin!

    Äänestä

  • ilmaus voi olla hyvin perusteellisesti sanottu ilmaus....demonisen hengen vallassa oleva "uudestikastettu" lahkolainen, joka ei voi ottaa armoa vastaan, koska on jo hyljännyt Jumalan armon...se voi olla monen kohdalla aivan oikea tuomio!

    Ei älykääpiö tai puupää-ilmaukset saatanasta ole..ne ovat ihmisen luonnollisia ilmauksia,,,älä suutu pienestä...Kun tuolla muutamilla palstoilla tämäkin yksi tyyppi huutaa runk-runk ja v---u.ilmauksia, silloin alkaa jo demoniselta
    vaikuttaa!

    Äänestä

  • Mitä lahkomies puhuukaan?
    Sanoo minua riivatuksi ilman todisteita joka on synti.
    Niin sanottiin Herrallekin joten mietitään sitä.
    Parannuksen teon hyväksyn ajatellen erityisesti
    sitä, etten joutuisi lahkoriivatuiden ja lain hylkääjien mukana helvettiin ja uskon sen että
    kunhan olen puhunut sydämeni kyllyydestä, johannes
    kastajan hengessä ja ehkä viisaudessakin, voin
    sitten taivaassa Jeesuksen kanssa...ja Raimon,
    töräyttää pasuunalla sellaiset äänet että helvetissä olevat ihmettelevät että ovatko nuo toopet taivaan ihanuudessa?
    On näillä palstoilla muitakin toopeja jotka ymmärtävät evankeliumin luonteen joka ei olekaan
    hekumakielisten hempukoiden synnin hyväksyntää.

    Minun on pakko tuomita(sana sen tekee) koska muut
    makaavat sakkansa päällä ja osa järsii seinää torontossa.

    Miksi sitten sinä joku...olet ja haluat olla älykääpiö ja lahkoriivattu?
    Miksi et itse tekisi parannusta ylpeydestäsi joka
    pitää sinut kiinni vääryyden siteissä?

    Sitten noista erikoissanoista sen verran että
    en tiedä tarkkaan mitkä niistä ovat väärin?
    Lahkoriivattu, toronton älykääpiö, juntti, möllikkä, luumukikkeli? eläinhenget, viuhahtajat,
    ovat vaihtoehtoja toisillensa.
    Et kai ole tuo luumik.?

    Äänestä

  • Kastemies kirjoitti:

    Mitä lahkomies puhuukaan?

    Kuulkaahan "kastemiehet". Tuo teidän evankeliuminne ei pelasta ketään synnin hädässä, elämänsä riekaleita itsemurhan partaalla ja niiden "lapsikastettujen" hylkäämänä olevaa sielua. Ja sitä oikein pelkään omalla kohdallani,etten osaa nähdä vastaan tulevan ihmisen sielun hätää. Olen itse sen hädän aikoinaan kokenut,ja kukaan ei tullut kysymään,jaksanko minä eteenpäin. Olen varma,että jos te kastemiehet tietäisitte,minkä prässin läpi jouduin ryömimään,teidän "pelkästään lapsikastettujen" temppujen tähden,voisitte jotakin nähdä,mitä armo voisi tarkoittaa. Ne teidän "lapsikastetut" huijasi minua,vetivät käräjille,tuomitsivat minut toisen tekemistä rikoksista,ja kolmen vuoden käräjöinnin aikana heille ei totuus selvinnyt,eikä minun käsketty edes oikeussalissa kertoa,mitä tapahtui. Viiden vuoden päästä tapasin yhden lautamiehistä. Sanoin hänelle,ettei käräjöinti tainnut mennä ihan totuuden mukaan. Hän vastasi,että kyllä me nyt tiedetään,ettet sinä niitä huijauksia tehnyt. Eikä hän muuta osannut paljon sanoa. Minä jäin edelleen katsomaan horisonttin asti kylmässä tuulessa repattavia elämäni riekaleita,jo loppuun asti väsyneenä . Ja tottakait katkeruuden hammasta kiristellen. Välillä tuntui,että ainoa,mistä sain voimaa jatkaa,oli ajatus tuomarin kohtaamisesta ja yksi ainoa täysillä turpaan annettu, koko elämän pohjasta voimansa saanut nyrkin isku antaisi mulle uuden elämän,viidenkymmenen tuhannen markan sakoista huolimatta. Sen verran rukoilin Jumalaa,että kysyin,-Onko vielä pitkä matka?. Sitten se tapahtui. Minulle tuntemattomien vapaasrk. jäsenten kautta Jeesus ilmoitti itsensä. ja minä opin katsomaan Häneen.Sain kokea valtavaa Pyhän Hengen rakkautta ja armoa.opin tietämään,että Hän voi kaiken uudistaa ja Hän otti minulta koston himon ja katkeruuden,itsemurha ajatukset ja ravintoloissa käymiset pois. -Minä kysyn teiltä "totuuden torvet". KÄSITÄTTEKÖ TE POLOISET;MITÄ RAAMATUSSA SANOTTU -LAHKO- TODELLA TARKOITTAA? ettepä tietenkään,ennenkuin Herra sen teille näyttää. -niin,että näin.

    Äänestä

  • akk. kirjoitti:

    Kovin heppoisilta näyttää olevat kokemuksesi suomen
    oikeuslaitoksesta, jos vertaan sitä omiini joita on sentään useita.

    En minä tosin ollut itsemurhan partaalla, murhanhimon vallassa kylläkin,joskin harvoin.
    Tämä himo suli koska kostaakseni olisin joutunut hukuttamaan puoli kaupunkia vereen.
    Minä kärsin uskon tähden ja tunnustuksen tähden.
    Aivan toisista asioista oli kyse ja kun asiat eivät ole korjatut, ajattelevat ihmiset minusta pahaa, kuten aina.
    Minulla on kaikki todisteet tallella jotka kyllä riittävät osoittamaan oikeuslaitoksemme olleen
    väärien viranomaisten ja tuomarien vainoa.

    Miksi minä ajattelisin juudasseurakuntaa siis lapsikastettuja hehän eivät ole mikään kirkko vaan saatanan synagoga.
    Vihasi on tyhmyyttä tai, kostoa tahi tietämättömyyttä.

    Minunkin suuni tukittiin heti oikeussalissa eikä kaikkia todistajia päästetty todistamaan.

    Vapaakirkko on etevä poimimaan sieluja valhetellen
    puhuen että saisivat uuden "filmitähden" jonka
    kautta lahkolle saadaan runsaat kolehtirahat.
    Nääs lahkolaiset tunnen ja heidän kataluutensa.

    Vain 3 vuotias tyttö on suunsa tunnustuksella
    sanonut ääneen rakastavansa minua.
    Muita ei sitten ole ilmaantunut tähän päivään mennessä.

    Lahkot ovat petettyjen paratiiseja.

    Lahkot ovat ihmisvoimaan luottavien irtolaisten yökerhoja.

    Tapaustasi en ala käsittelemään raamatullisesti
    enkä halua sanoa muuta kuin että olet kärsinut syyttä.
    Herra on kostajamme siis meidän puolestamme.

    Ei minua vapaasrk. etevästi houkutellut jäsenekseen. He kertoivat minulle Jeesuksesta,jota yksikään "lapsikastettu ei tehnyt. Ja kun en pystynyt luottamaan edes heihin, Jeesus antoi minulle ilmestyksen,joka poisti pelkoni ja epäilykseni. Ja niitä sain useita. Silloin myös ymmärsin,kuinka tarkasti ja konkreettisesti Jeesuksen lupaus pitää paikkansa, kun Hän sanoi; missä ihmiset kokoontuvat minun nimessäni,siinä minä olen heidän keskellään. Voi kumpa tietäisitte,mitä sain katsella. Aivan raamatun ilmoituksen mukaan. Ja väärien tuomioitten määrästä. Eikö yksikin ole tarpeeksi,kun seuraukset jatkuvat kolmekymmentä vuotta? Se siunaus siitä on, oppii näkemään maallisten auktoriteettien tietämättömyyden,vaikka heillä on raamattu auki tiskillään. Raamatussa käsketään antamaan vanhurskaita tuomioita. Mutta he eivät sokeudessaan edes tiedä,mitä se tarkoittaa. Ei auta muu,kuin rukoilla heidän puolestaan. Uskoon tuloni jälkeen silloinen rikostarkastaja,joka tiesi minun tapaukseni,otti yhteyttä,ja järjesti minulle asianajajan. He saivat ulosotto viranomaiset pois minun kimpustani. Kun sanoin,etten nyt pysty mitenkään tätä korvaamaan,he eivät laskua esittäneet. Ihan tuntuu siltä,että heillä on kuulevat korvat. Jumalan siunausta sellaisille viranomaisille,jotka pysähtyvät ryöstetyn ja pieksetyn rinnalle. Olen koko ajan koittanut tarkoittaa näissä kastekysymyksissä sitä,että pelkkä kaste ei toista kurjaa kulkijaa auta, vaan sen tarkoitus,kun se otetaan elämän poluille ihmisten keskellä käyttöön.Silloin Jumalan Henki tulee ja siunaa sen. Enkä minä ainakaan ole mikään vapasrk.mannekiini. Minä olen edelleenkin takapenkin kuunteluoppilas. Kumpa vain saisi olla hiljaa Jeesuksen jalkojen juuressa,ja vain kuunnella,kun Hän puhuu.

    En tuomitse sinua mutta lahkot ja lahkoriivatut kyllä, vain varoitan väärän opin vaaroilta.
    Älä anna likaisten näppien laskea käsiä päällesi, en minäkään vaikka kuinka luterilaisia olisivat.

    Avutta olen jäänyt ja niin yksin ja kaiken lisäksi vainottuna ja syyttömästi tuomittuna muutaman kerran.
    Paita ja ihokas on viety eikä se ole muuta kuin
    toteenkäyminen Jeesuksen sanojen mukaan.

    Kerro toki ilmestyksestäsi, se voisi olla monelle avuksi.

    Aikamääräsi muistuttaa minua tapahtumista.

    Ymmärrä että esivalta ei ole Jumalasta nykyään, pyhiähän he sortavat ja vainoavat.

    Jos ymmärrän kuten ymmärrän kasteen merkityksen ja
    armon olevan siinä että koska se on Jumalalta se
    myös antaa sitä mitä Jumalalla on joutuen vihan
    kohteeksi.

    Kaste auttaa mitä synteihisi tulee ja Jumalan lupaukset auttaa sinua tarttumaan niihin kiinni.

    Kyllä Jumala on ollut ja on kanssasi ja vääryys
    on siitä todiste, mutta kehoita ihmisiä uskoon, että he luopuisivat turhasta jumalan palvelemisesta.

    Käsitykseni mukaan raamatussa sanottu -lahko- tarkoittaa sellaista porukkaa,jolla ei ole Jeesuksen siunaamaa Pyhää Henkeä. Vaan ihmisoppeihin ja sääntöihin rakennettu laki.Kaikki seurakunnat täällä maan päällä koostuvat vajavaisista ihmisreppanoista,jotka tuntuvat monesti korottavan yhtä tai vain muutamaa raamatun kohtaa, tehdäkseen ympäristöönsä sen vaikutuksen,että mehän sitä ollaan eniten oikeassa,eikä muut. Ihan pelottaa nähdä se päivä Jumalan tuomioistuimen edessä, kun Kaikkivaltias kääntää katseensa meitä kohti, ja kysyy ukkosen jylinän kaltaisella jyrinällä: SITÄ VARTENKO MINÄ ANNOIN NAULATA POIKANI RISTILLE?... Ei hyvät ihmiset, VOI MEITÄ,jos emme paremmin kuule,mitä Herra meille sanoo nyt,kun vielä armon ovi on auki. Ne minulle annetut ilmestykset ovat aika pitkä juttu,kun niitä edeltävät asiat,sekä niitten jälkeen tulleet asiat täytyisi myös kertoa,että lukijoille muodostuu oikea kuva tapahtumista, ja siitä,miksi minä uskon ne Jeesuksen antamiksi. Joka tapauksessa minä tiedän,ja siksi minä ihmisille todistan. Jeesus on totisesti ylösnoussut,ja Hänen sanansa on totta. Etsikää Herraa kaikesta sydämestänne. Hän näkee sen,ja vastaa teille. Kulkekaa lähimmäisenne rinnalla,niinkuin toivotte Jeesuksen kulkevan teidän rinnallanne.

    Ei ole lupa lahkoutua vaikka kuinka henki pullistaisia silmiä ja ääniä kuuluisi nurkasta.
    Näin on tehty ja nyt ne lahkot ovat kulkutautiepidemioita pahempia sieluille sillä juuri sieluja ne turmelevat.

    Lahkot ovat niitä jotka opettavat toista mitä raamattu opettaa.

    Reppanoillakaan ei ole varaa perustella lahkokuntia.
    Saati sitten liittyä lahkosynagoogiin.

    Opista on oltava varma sillä oppi on Jumalan.

    Ok. ei kannata kertoa näystäsi koska se vaatisi
    niin paljon selittelemistä, väärinymmärrysten välttämiseksi.

    Äänestä

  • Kastemies kirjoitti:

    Mitä lahkomies puhuukaan?
    Sanoo minua riivatuksi ilman todisteita joka on synti.
    Niin sanottiin Herrallekin joten mietitään sitä.
    Parannuksen teon hyväksyn ajatellen erityisesti
    sitä, etten joutuisi lahkoriivatuiden ja lain hylkääjien mukana helvettiin ja uskon sen että
    kunhan olen puhunut sydämeni kyllyydestä, johannes
    kastajan hengessä ja ehkä viisaudessakin, voin
    sitten taivaassa Jeesuksen kanssa...ja Raimon,
    töräyttää pasuunalla sellaiset äänet että helvetissä olevat ihmettelevät että ovatko nuo toopet taivaan ihanuudessa?
    On näillä palstoilla muitakin toopeja jotka ymmärtävät evankeliumin luonteen joka ei olekaan
    hekumakielisten hempukoiden synnin hyväksyntää.

    Minun on pakko tuomita(sana sen tekee) koska muut
    makaavat sakkansa päällä ja osa järsii seinää torontossa.

    Miksi sitten sinä joku...olet ja haluat olla älykääpiö ja lahkoriivattu?
    Miksi et itse tekisi parannusta ylpeydestäsi joka
    pitää sinut kiinni vääryyden siteissä?

    Sitten noista erikoissanoista sen verran että
    en tiedä tarkkaan mitkä niistä ovat väärin?
    Lahkoriivattu, toronton älykääpiö, juntti, möllikkä, luumukikkeli? eläinhenget, viuhahtajat,
    ovat vaihtoehtoja toisillensa.
    Et kai ole tuo luumik.?

    ei tuomittu Ilkka Pöyryäkään,,,ei osanneet muhoslaiset viranomaiset käsitellä asiaa, koska vihasivat Jumalaa ja totuutta...siis eivät osanneet purkaa uskovan opettajan virkaa, vaan menivät töräyttämään julkiselle sanalla, että kaikki se. mitä tutkijat olivat esittäneet on ollut heidän tiedossaan jo viime maaliskuusta lähtien...ja samalla pesivät pois sen mahdollisuuden, että 14 vuorokauden sisällä virkasuhde olisi voitu purkaa...kaikki levähti levälleen muutenkin, koska hallinto ontui...Pöyryn sanat on nyt julistettu koko Suomelle ja vaikka niistä huomautettinkin lääninhallituksen taholta, ovat ne silti totta:

    VANHEMMAT OVAT HEDONISTEJA JA LAPSET PUMPULISSA KASVATETTUJA KULLANMURUJA...

    Nämä sanat ovatkin totta monen kohdalla...ei tarvitse kauaksi mennä!

    Kyllä Jumala ohjaa ja johdattaa, kun sitä häneltä nöyrinä pyydämme! On kuitenkin kirjoitettu; vihastukaa, mutta älkää antako auringomn laskea vihanne ylle.

    Tekopyhä ihminen voi olla hyvin siisti suustaan, mutta sitten paineet käyvätkin kerran liian suuriksi ja alettan tehdä typeryyksiä!

    Äänestä

  • akk. kirjoitti:

    Kuulkaahan "kastemiehet". Tuo teidän evankeliuminne ei pelasta ketään synnin hädässä, elämänsä riekaleita itsemurhan partaalla ja niiden "lapsikastettujen" hylkäämänä olevaa sielua. Ja sitä oikein pelkään omalla kohdallani,etten osaa nähdä vastaan tulevan ihmisen sielun hätää. Olen itse sen hädän aikoinaan kokenut,ja kukaan ei tullut kysymään,jaksanko minä eteenpäin. Olen varma,että jos te kastemiehet tietäisitte,minkä prässin läpi jouduin ryömimään,teidän "pelkästään lapsikastettujen" temppujen tähden,voisitte jotakin nähdä,mitä armo voisi tarkoittaa. Ne teidän "lapsikastetut" huijasi minua,vetivät käräjille,tuomitsivat minut toisen tekemistä rikoksista,ja kolmen vuoden käräjöinnin aikana heille ei totuus selvinnyt,eikä minun käsketty edes oikeussalissa kertoa,mitä tapahtui. Viiden vuoden päästä tapasin yhden lautamiehistä. Sanoin hänelle,ettei käräjöinti tainnut mennä ihan totuuden mukaan. Hän vastasi,että kyllä me nyt tiedetään,ettet sinä niitä huijauksia tehnyt. Eikä hän muuta osannut paljon sanoa. Minä jäin edelleen katsomaan horisonttin asti kylmässä tuulessa repattavia elämäni riekaleita,jo loppuun asti väsyneenä . Ja tottakait katkeruuden hammasta kiristellen. Välillä tuntui,että ainoa,mistä sain voimaa jatkaa,oli ajatus tuomarin kohtaamisesta ja yksi ainoa täysillä turpaan annettu, koko elämän pohjasta voimansa saanut nyrkin isku antaisi mulle uuden elämän,viidenkymmenen tuhannen markan sakoista huolimatta. Sen verran rukoilin Jumalaa,että kysyin,-Onko vielä pitkä matka?. Sitten se tapahtui. Minulle tuntemattomien vapaasrk. jäsenten kautta Jeesus ilmoitti itsensä. ja minä opin katsomaan Häneen.Sain kokea valtavaa Pyhän Hengen rakkautta ja armoa.opin tietämään,että Hän voi kaiken uudistaa ja Hän otti minulta koston himon ja katkeruuden,itsemurha ajatukset ja ravintoloissa käymiset pois. -Minä kysyn teiltä "totuuden torvet". KÄSITÄTTEKÖ TE POLOISET;MITÄ RAAMATUSSA SANOTTU -LAHKO- TODELLA TARKOITTAA? ettepä tietenkään,ennenkuin Herra sen teille näyttää. -niin,että näin.

    olen täysin varma siitä, ettet ole vielä ollut oikeassa synnintunoossa ja sinut on petetty "kasteen hautaan" . Juuri tuollaisiin elämäntilainteisiin helluntailaiset ja vapaakirkon
    "sielunkalastajat" käyvät ja oikea synnintunto korvataankin hurmahenkisillä lupauksilla.

    Et ole kohdannut vielä Jumalan Pyhän Hengen osoittamaa, lain kautta tulevaa synnintuntoa, et ole itkenyt synnin hädässä todellisesti, alkua on selvästi ollut, mutta kaikki tekstisi paljastaa suuren petoksen...olit jo synnytyskanavaa pitkin tulossa ja kohdun kaula oli lyhentynyt niin, että ahdas portti oli jo aivan lähellä, mutta sitten saatana tuli vapaakirkkoisilla välineillään tekemään keisarinleikkausta ja niin onnistuikin kivuton putkaus...mutta et ole vielä kaidalla tiellä...menit ohi ja nyt JUMALAN TÄHDEN PYYDÄN...SIELUSI PELASTUKSEN TÄHDEN SANON:

    PALAA ARMOON...PALAA JUMALAN ARMOTEKOON J AHYLKÄÄ VÄÄRÄ TIESI...VÄÄRÄ KASTEESI...Tämä voi olla sinulle viimeinen kutsu..viimeinen etsikon aikasi!

    Huomaa! Olen täysin varma siitä, mitä puhun ja koskaan diakrisis-armolahja ei ole pettänyt, koska se on Jumalan Pyhästä Hengestä Jeesuksen nimessä!

    (lue rukouspalstalta ketju, josta huomaat miten Herra lähestyy kauttani yhtä adventisia...siis vielä Jeesus kutsuu, se on ketjussa: rukous varjeltumiseksi väärältä opilta )

    Siunausta ...rakkaudella....t. raimo

    Äänestä

  • akk. kirjoitti:

    Ei minua vapaasrk. etevästi houkutellut jäsenekseen. He kertoivat minulle Jeesuksesta,jota yksikään "lapsikastettu ei tehnyt. Ja kun en pystynyt luottamaan edes heihin, Jeesus antoi minulle ilmestyksen,joka poisti pelkoni ja epäilykseni. Ja niitä sain useita. Silloin myös ymmärsin,kuinka tarkasti ja konkreettisesti Jeesuksen lupaus pitää paikkansa, kun Hän sanoi; missä ihmiset kokoontuvat minun nimessäni,siinä minä olen heidän keskellään. Voi kumpa tietäisitte,mitä sain katsella. Aivan raamatun ilmoituksen mukaan. Ja väärien tuomioitten määrästä. Eikö yksikin ole tarpeeksi,kun seuraukset jatkuvat kolmekymmentä vuotta? Se siunaus siitä on, oppii näkemään maallisten auktoriteettien tietämättömyyden,vaikka heillä on raamattu auki tiskillään. Raamatussa käsketään antamaan vanhurskaita tuomioita. Mutta he eivät sokeudessaan edes tiedä,mitä se tarkoittaa. Ei auta muu,kuin rukoilla heidän puolestaan. Uskoon tuloni jälkeen silloinen rikostarkastaja,joka tiesi minun tapaukseni,otti yhteyttä,ja järjesti minulle asianajajan. He saivat ulosotto viranomaiset pois minun kimpustani. Kun sanoin,etten nyt pysty mitenkään tätä korvaamaan,he eivät laskua esittäneet. Ihan tuntuu siltä,että heillä on kuulevat korvat. Jumalan siunausta sellaisille viranomaisille,jotka pysähtyvät ryöstetyn ja pieksetyn rinnalle. Olen koko ajan koittanut tarkoittaa näissä kastekysymyksissä sitä,että pelkkä kaste ei toista kurjaa kulkijaa auta, vaan sen tarkoitus,kun se otetaan elämän poluille ihmisten keskellä käyttöön.Silloin Jumalan Henki tulee ja siunaa sen. Enkä minä ainakaan ole mikään vapasrk.mannekiini. Minä olen edelleenkin takapenkin kuunteluoppilas. Kumpa vain saisi olla hiljaa Jeesuksen jalkojen juuressa,ja vain kuunnella,kun Hän puhuu.

    Jumala ei kutsumustaan ja armolahjojaan kadu...ei ole Jumalan tie se, että halveksit Jumalan armotekoa,,lapsikastetta..siitä olen 100
    % varma...ei se ole merkki väärästä kasteesta, että sinulla meni huonosti...itsekin todistat, että kyseessä on väärä opetus...ja sitähän Suomessakin tieten tahtoen opetettu aina 1800-luvulta lähtien....itse olen ollu tjo paljain jaloin veden äärellä, mutta silloin rukoilin johdatusta Jumalalta ja niin jalat eivät enää menneetkään etennpäin vaan aivan muualle...myös toisen kerran Jumala johti pois ja suoraan kirjakaupan ikkunan äärelle, jossa oli 3 lapsikasteen raamatullisuuden todistavaa kirjaa..

    Sano miksi apostolisena aikana kastettiin monia tunnettuja henkilöitä mm. Polykarpos ja miksi n. v. 100 annettiin Didakhee eli 12:n apostolin oppi, jossa käskettiin valella puhtaalla vedellä kastaen, ellei ollut vettä upottaa ja käskettiin kastaa myös sylilapsia...lapsikaste oli niin yleistä, että siitä olisi varmasti ollut kielto Raamatussa ja oppikirjoissa, jos se olisi Jumalan tahdon vastaista...Usko minua ja tee tämä..rukoile vaikkapa näin: Herra Jeesus, osoita minulle lopullisesti onko tämä Raimo oikeassa vai väärässä..onko minun tunnustettava syntinä upotuskasteeni ja palattava lapsena saamani kasteen armoon! Herra osoita se niin, että ymmärrän! Jeesuksen nimessä Amen!

    Itse rukoilin aivan hiljattain vastaavasti yhden lapsikasteen kieltäjän kohdalla ja kun hiljattain astuin ulos ovesta ulkoiportaille..samalla sekunnilla...ja vain sekunti siihen meni...haukka nappasi tiaisen aivan muutaman metrin päässä...miksi ei missään sisällä mennyt aikaa esim. 5 sekuntia enemmän tai vähemmän ja miksi minun piti nähdä tuo petolinnun saalistus! Se oli Jumalan vastaus!

    Usko Herran sana...teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu...ei Jumala koskaan niin eriskummallista kastekäskyä ole antanut, että vain uudestisyntyneitä pitäisi kastaa Jeesuksen opetuslapsiksi...ei vaan kaikki luodut...kaikki kansat...vika elämän tilanteisiis ei ole väärä
    kastekäyäntö vaan väärä opetus!

    siunausta veljelle...tule Jeesuksen laumaan!

    Äänestä

  • raimo kirjoitti:

    olen täysin varma siitä, ettet ole vielä ollut oikeassa synnintunoossa ja sinut on petetty "kasteen hautaan" . Juuri tuollaisiin elämäntilainteisiin helluntailaiset ja vapaakirkon
    "sielunkalastajat" käyvät ja oikea synnintunto korvataankin hurmahenkisillä lupauksilla.

    Et ole kohdannut vielä Jumalan Pyhän Hengen osoittamaa, lain kautta tulevaa synnintuntoa, et ole itkenyt synnin hädässä todellisesti, alkua on selvästi ollut, mutta kaikki tekstisi paljastaa suuren petoksen...olit jo synnytyskanavaa pitkin tulossa ja kohdun kaula oli lyhentynyt niin, että ahdas portti oli jo aivan lähellä, mutta sitten saatana tuli vapaakirkkoisilla välineillään tekemään keisarinleikkausta ja niin onnistuikin kivuton putkaus...mutta et ole vielä kaidalla tiellä...menit ohi ja nyt JUMALAN TÄHDEN PYYDÄN...SIELUSI PELASTUKSEN TÄHDEN SANON:

    PALAA ARMOON...PALAA JUMALAN ARMOTEKOON J AHYLKÄÄ VÄÄRÄ TIESI...VÄÄRÄ KASTEESI...Tämä voi olla sinulle viimeinen kutsu..viimeinen etsikon aikasi!

    Huomaa! Olen täysin varma siitä, mitä puhun ja koskaan diakrisis-armolahja ei ole pettänyt, koska se on Jumalan Pyhästä Hengestä Jeesuksen nimessä!

    (lue rukouspalstalta ketju, josta huomaat miten Herra lähestyy kauttani yhtä adventisia...siis vielä Jeesus kutsuu, se on ketjussa: rukous varjeltumiseksi väärältä opilta )

    Siunausta ...rakkaudella....t. raimo

    Ihailtavaa ketteryyttä Raimo tuttavamme osoittaa ehtiessään neuvoa meitä "suruttomia" syntisiä. Ihan iloa tunnen,vilpittömästi. Paitsi,että minä en muuta ole juuri omassa sydämessäni huomannutkaan,kuin synnin tuntoa,ja jopa monesti epätoivoon asti kyvyttömyyttä. Jatkuvasti sielustani nousee avun pyyntö Jeesukselle. Kun kerroin ennen uskoon tuloani kokemistani asioista,kerroin myös avoimesti sen aikaisista koston haluistani. Piruko ne minulta pois otti, ja piruko minut sai rakastamaan raamatun sanaa, ja piruko minulle antoi varmuuden,että ilman Jumalan armoa minulla ei ole pienintäkään mahdollisuutta pelastua. Ja kertoiko minulle joku harhahenki,että yksin Jeesus pitää minun kurjasta sielun rääpäleestä huolen,kun täältä jonakin hetkenä täytyy kotiin lähteä. Piruko minulle kertoi,että Jeesus antoi henkensä,että minä saisin elää?. Kun minun raamatussani Jeesus sanoo; Joka uskoo minuun,se pelastuu. Ja minä tiedän,ettei ole yhtä ainoaa synnitöntä tässä maailmassa. Jokainen me tarvitsemme nimen ELÄMÄN KIRJAAN. ja olen varma,ettei se tarkoita maallisen kirkon kirjoja.

    Äänestä

  • raimo kirjoitti:

    Jumala ei kutsumustaan ja armolahjojaan kadu...ei ole Jumalan tie se, että halveksit Jumalan armotekoa,,lapsikastetta..siitä olen 100
    % varma...ei se ole merkki väärästä kasteesta, että sinulla meni huonosti...itsekin todistat, että kyseessä on väärä opetus...ja sitähän Suomessakin tieten tahtoen opetettu aina 1800-luvulta lähtien....itse olen ollu tjo paljain jaloin veden äärellä, mutta silloin rukoilin johdatusta Jumalalta ja niin jalat eivät enää menneetkään etennpäin vaan aivan muualle...myös toisen kerran Jumala johti pois ja suoraan kirjakaupan ikkunan äärelle, jossa oli 3 lapsikasteen raamatullisuuden todistavaa kirjaa..

    Sano miksi apostolisena aikana kastettiin monia tunnettuja henkilöitä mm. Polykarpos ja miksi n. v. 100 annettiin Didakhee eli 12:n apostolin oppi, jossa käskettiin valella puhtaalla vedellä kastaen, ellei ollut vettä upottaa ja käskettiin kastaa myös sylilapsia...lapsikaste oli niin yleistä, että siitä olisi varmasti ollut kielto Raamatussa ja oppikirjoissa, jos se olisi Jumalan tahdon vastaista...Usko minua ja tee tämä..rukoile vaikkapa näin: Herra Jeesus, osoita minulle lopullisesti onko tämä Raimo oikeassa vai väärässä..onko minun tunnustettava syntinä upotuskasteeni ja palattava lapsena saamani kasteen armoon! Herra osoita se niin, että ymmärrän! Jeesuksen nimessä Amen!

    Itse rukoilin aivan hiljattain vastaavasti yhden lapsikasteen kieltäjän kohdalla ja kun hiljattain astuin ulos ovesta ulkoiportaille..samalla sekunnilla...ja vain sekunti siihen meni...haukka nappasi tiaisen aivan muutaman metrin päässä...miksi ei missään sisällä mennyt aikaa esim. 5 sekuntia enemmän tai vähemmän ja miksi minun piti nähdä tuo petolinnun saalistus! Se oli Jumalan vastaus!

    Usko Herran sana...teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu...ei Jumala koskaan niin eriskummallista kastekäskyä ole antanut, että vain uudestisyntyneitä pitäisi kastaa Jeesuksen opetuslapsiksi...ei vaan kaikki luodut...kaikki kansat...vika elämän tilanteisiis ei ole väärä
    kastekäyäntö vaan väärä opetus!

    siunausta veljelle...tule Jeesuksen laumaan!

    En missään nimessä halua lapsikastetta halveksia. Tulin omalla kohdallani semmoiseen synnintuntoon,että halusin entisen elämäni kertakaikkiaan tuomita jopa kohdusta saakka. Melkein taisin kirota syntymänikin. Ja aloittaa aivan uuden elämän,jossa saisin olla jumalan johdatuksessa kaikissa hänen näyttämissä asioissa. Mutta, kaikenlaista hämminkiä ja uskovien kiistoja oikeasta opista en oikein jaksa ymmärtää. Väsyttää jo omat heikkoudet ja toisten syytökset,sekä maailman vaatimukset,eikä kuitenkaan mitään osaa kukaan paremmin tehdä. Siunausta ja armahtakaa toisia,jotka ovat hetkittäin eri mieltä. Viedään toivoa toivottomille ja armon sanomaa ja rakkautta sen voiman mukaan,joka Herralta on saatu.

    Äänestä

  • raimo kirjoitti:

    ilmaus voi olla hyvin perusteellisesti sanottu ilmaus....demonisen hengen vallassa oleva "uudestikastettu" lahkolainen, joka ei voi ottaa armoa vastaan, koska on jo hyljännyt Jumalan armon...se voi olla monen kohdalla aivan oikea tuomio!

    Ei älykääpiö tai puupää-ilmaukset saatanasta ole..ne ovat ihmisen luonnollisia ilmauksia,,,älä suutu pienestä...Kun tuolla muutamilla palstoilla tämäkin yksi tyyppi huutaa runk-runk ja v---u.ilmauksia, silloin alkaa jo demoniselta
    vaikuttaa!

    Matt. 5:22
    Mutta minä sanon teille: jokainen, joka vihastuu veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion; ja joka sanoo veljelleen: 'Sinä tyhjänpäiväinen', on ansainnut suuren neuvoston tuomion; ja joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen

    Äänestä

  • Kastemies kirjoitti:

    Mitä lahkomies puhuukaan?
    Sanoo minua riivatuksi ilman todisteita joka on synti.
    Niin sanottiin Herrallekin joten mietitään sitä.
    Parannuksen teon hyväksyn ajatellen erityisesti
    sitä, etten joutuisi lahkoriivatuiden ja lain hylkääjien mukana helvettiin ja uskon sen että
    kunhan olen puhunut sydämeni kyllyydestä, johannes
    kastajan hengessä ja ehkä viisaudessakin, voin
    sitten taivaassa Jeesuksen kanssa...ja Raimon,
    töräyttää pasuunalla sellaiset äänet että helvetissä olevat ihmettelevät että ovatko nuo toopet taivaan ihanuudessa?
    On näillä palstoilla muitakin toopeja jotka ymmärtävät evankeliumin luonteen joka ei olekaan
    hekumakielisten hempukoiden synnin hyväksyntää.

    Minun on pakko tuomita(sana sen tekee) koska muut
    makaavat sakkansa päällä ja osa järsii seinää torontossa.

    Miksi sitten sinä joku...olet ja haluat olla älykääpiö ja lahkoriivattu?
    Miksi et itse tekisi parannusta ylpeydestäsi joka
    pitää sinut kiinni vääryyden siteissä?

    Sitten noista erikoissanoista sen verran että
    en tiedä tarkkaan mitkä niistä ovat väärin?
    Lahkoriivattu, toronton älykääpiö, juntti, möllikkä, luumukikkeli? eläinhenget, viuhahtajat,
    ovat vaihtoehtoja toisillensa.
    Et kai ole tuo luumik.?

    Matt. 5:22
    Mutta minä sanon teille: jokainen, joka vihastuu veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion; ja joka sanoo veljelleen: 'Sinä tyhjänpäiväinen', on ansainnut suuren neuvoston tuomion; ja joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen

    Äänestä

  • Joku(Se alku....) kirjoitti:

    sanoi fariseuksia kyykäärmeitten sikiöiksi ja
    Paavali Elymasta liki samoin...Silti Jeesus kiivastuis ja teki nuorista ruoskan, kaatoi rahanvaihtajien ja kyyhkysten myyjien pöydät ja
    Raamattu sanoo: vihastukaa, mutta ölkää antako
    auringon laskeutua vihanne yli...yhtä lailla olet ansainnut helvetin tulen tämänkin päivien synniestäsi---et ole rakastanut Jumalaa yli kaiken ja silloi olet vikapää kaikkiin synteihin...siis olemme kaikki ansainneet Jumalan pyhän vihan ja siksi on hyvä hakeutua Herran jeesuksen veren armoon! Silloin olemme turvassa! Eikö vaan! Siunausta uskonelämään!

    Äänestä

  • akk. kirjoitti:

    En missään nimessä halua lapsikastetta halveksia. Tulin omalla kohdallani semmoiseen synnintuntoon,että halusin entisen elämäni kertakaikkiaan tuomita jopa kohdusta saakka. Melkein taisin kirota syntymänikin. Ja aloittaa aivan uuden elämän,jossa saisin olla jumalan johdatuksessa kaikissa hänen näyttämissä asioissa. Mutta, kaikenlaista hämminkiä ja uskovien kiistoja oikeasta opista en oikein jaksa ymmärtää. Väsyttää jo omat heikkoudet ja toisten syytökset,sekä maailman vaatimukset,eikä kuitenkaan mitään osaa kukaan paremmin tehdä. Siunausta ja armahtakaa toisia,jotka ovat hetkittäin eri mieltä. Viedään toivoa toivottomille ja armon sanomaa ja rakkautta sen voiman mukaan,joka Herralta on saatu.

    Jumalan tekoa...lapsikastetta...voit silloin aivan täydellä varmuudella turvata siihen ja sen sisältöön, koska siinä on kerran sinullekin jo annettu JEESUS, ei vesi pelasta, mutta Jumalan Sana, joka oli vedessä ja veden kautta...uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala...en totisesti tätä sanoisi, ellei Jumalan Henki olisi kanssani,,, Siis voit täydessä uskon varmuudessa uskoa lapsikasteessa saatuun armoon, koska juuri se vesi, jossa Sana oli, todistaa, että syntisi ovat Jeesuksen veren tähden anteeksiannetut...Kasteen sisäötö on täydellinen ja ikuinen ja siksi pätevä...mitään hyötyä siitä ei sinulle ole, ellet usko siihen...siis ole turvallisella mielellä ...ensimmäinen kasteesi on Jumalan silmissä riittävä!!Usko Herraan Jeesukseen ja niin sinä pelastut...!

    siunausta t. raimo

    Äänestä

  • akk. kirjoitti:

    Ihailtavaa ketteryyttä Raimo tuttavamme osoittaa ehtiessään neuvoa meitä "suruttomia" syntisiä. Ihan iloa tunnen,vilpittömästi. Paitsi,että minä en muuta ole juuri omassa sydämessäni huomannutkaan,kuin synnin tuntoa,ja jopa monesti epätoivoon asti kyvyttömyyttä. Jatkuvasti sielustani nousee avun pyyntö Jeesukselle. Kun kerroin ennen uskoon tuloani kokemistani asioista,kerroin myös avoimesti sen aikaisista koston haluistani. Piruko ne minulta pois otti, ja piruko minut sai rakastamaan raamatun sanaa, ja piruko minulle antoi varmuuden,että ilman Jumalan armoa minulla ei ole pienintäkään mahdollisuutta pelastua. Ja kertoiko minulle joku harhahenki,että yksin Jeesus pitää minun kurjasta sielun rääpäleestä huolen,kun täältä jonakin hetkenä täytyy kotiin lähteä. Piruko minulle kertoi,että Jeesus antoi henkensä,että minä saisin elää?. Kun minun raamatussani Jeesus sanoo; Joka uskoo minuun,se pelastuu. Ja minä tiedän,ettei ole yhtä ainoaa synnitöntä tässä maailmassa. Jokainen me tarvitsemme nimen ELÄMÄN KIRJAAN. ja olen varma,ettei se tarkoita maallisen kirkon kirjoja.

    jos samalla veti "kasteen hautaan" ja niin vähitellen aloit halveksia tai ainakin vähätellä ja olla turvaamatta ensimmäiseen kasteeseesi...piruko vei minut klo 17.30 Kansanlähtetyksen teltalle, kun olisi pitänyt viedä Puolanka-järven taakse helluntailaisten teltalle...piruko vei minut kirjakaupan ikkunan taakse näkemään kolme lapsikastetta käsittelevää kirjaa ja esti jalkojani liikkumasta ja astumasta "kasteen hautaan"...piruko antoi ison Raamatun tietosanakirjan ilmaiseksi käyhälle miehelle ja sanoi. lue sitä...tarvitse sitä...ei vaan Jumala, joka Jeesuksessa varjelee ja pelastaa eksytyksen kavalista juonista..

    Miksi kiopuilet synneissäsi,,tunnusta ne jollekulle luotettavalle uskovaiselle...mitä perusteellisimmin, sitä parenpi, koska silloin Jeesuksen veri puhdistaa pienetkin sopukat..

    Ei ole suruton syntinen sellainen, joka puhuu uskosta ja Jeesuksesta, vaan sielullinen herännyt
    kristitty...todella suuri ero maailman synniessä nukkuvan ja heränneen välillä...mutta sinulle elämäsi tärkein ja kipein kysymys on nytkin...kumpaan kasteeseen vetoat...ja valitse tänään, koska vain toinen...vain armo..kestää tuomiollaa...itsevalittu kaste on omavanhurkauden teko, joka ei kestä viimeisellä tuomiolla...lapsikaste on Jumalan armoa...sinut on jo kerran viety...huomaa "kannettu" Jeesuksen omaksi...Tuolla joku helluntailainen sanoi, että vain UUDESTISYNTYNEITÄ tulee kastaa...järjetön ajatus...siis Matteuksen kaste- ja lähetyskäskyn tulisikin kuulua: menkää siis ja kastakaa kaikkien
    kansojen uudestisyntyneet minun opetuslapsikseni ja opettakaa kaikki Jumalan käskyt....miten ne ovat voineet uudestisyntyä eli tulla uskoon eli saada syntinsä anteeksi, ellei heille ensin opeteta Jumalan käskyjä...lain kauttahan synnintunto tulee!

    Markku koivisto luki TV-ohjelmassa tänään ainakinyhden hyvän Raamatunlauseen ( en kyllä juuri muuta hyvää ohjelmassa huomannutkaan), jossa
    sanottiin, että Jumala, joka on ottanut kansan nimiinsä (siis monikkomuoto) ja joka kääntyy pois synneistään, saa anteeksi...Näin on meidän suomalaistenkin kohdalla...olemme otetut Jumalan nimiin jo kasteessa---kirkonkirjat ovat vain rakennustelineitä---ja jokainen joka lain eli käskyjen opettamisen kautta tulee synnintuntoon ja kääntyy Jumalan puoleen eli tekee parannuksen...saa myös syntinsä anteeksi Jeesuksen tähden...se on Pyhän Hengen lahja..pelastus...lahja, joka jo kasteessa on meille annettu!

    siunauksi t. raimo

    rukoilen puolestasi kasteasian kirkastumiseksi!

    Tee samoin!

    Äänestä

  • Joku(Se alku....) kirjoitti:

    Matt. 5:22
    Mutta minä sanon teille: jokainen, joka vihastuu veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion; ja joka sanoo veljelleen: 'Sinä tyhjänpäiväinen', on ansainnut suuren neuvoston tuomion; ja joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen

    ei sallittua...en vastaa toistamiseen!

    Äänestä

  • raimo kirjoitti:

    ei sallittua...en vastaa toistamiseen!

    Jos olisit tarkempi, niin huomaisit, että tämä toinen viesti olikin tarkoitettu kastemiehelle ja se ensimmäinen sinulle, joten älä saivartele!

    Äänestä

  • raimo kirjoitti:

    jos samalla veti "kasteen hautaan" ja niin vähitellen aloit halveksia tai ainakin vähätellä ja olla turvaamatta ensimmäiseen kasteeseesi...piruko vei minut klo 17.30 Kansanlähtetyksen teltalle, kun olisi pitänyt viedä Puolanka-järven taakse helluntailaisten teltalle...piruko vei minut kirjakaupan ikkunan taakse näkemään kolme lapsikastetta käsittelevää kirjaa ja esti jalkojani liikkumasta ja astumasta "kasteen hautaan"...piruko antoi ison Raamatun tietosanakirjan ilmaiseksi käyhälle miehelle ja sanoi. lue sitä...tarvitse sitä...ei vaan Jumala, joka Jeesuksessa varjelee ja pelastaa eksytyksen kavalista juonista..

    Miksi kiopuilet synneissäsi,,tunnusta ne jollekulle luotettavalle uskovaiselle...mitä perusteellisimmin, sitä parenpi, koska silloin Jeesuksen veri puhdistaa pienetkin sopukat..

    Ei ole suruton syntinen sellainen, joka puhuu uskosta ja Jeesuksesta, vaan sielullinen herännyt
    kristitty...todella suuri ero maailman synniessä nukkuvan ja heränneen välillä...mutta sinulle elämäsi tärkein ja kipein kysymys on nytkin...kumpaan kasteeseen vetoat...ja valitse tänään, koska vain toinen...vain armo..kestää tuomiollaa...itsevalittu kaste on omavanhurkauden teko, joka ei kestä viimeisellä tuomiolla...lapsikaste on Jumalan armoa...sinut on jo kerran viety...huomaa "kannettu" Jeesuksen omaksi...Tuolla joku helluntailainen sanoi, että vain UUDESTISYNTYNEITÄ tulee kastaa...järjetön ajatus...siis Matteuksen kaste- ja lähetyskäskyn tulisikin kuulua: menkää siis ja kastakaa kaikkien
    kansojen uudestisyntyneet minun opetuslapsikseni ja opettakaa kaikki Jumalan käskyt....miten ne ovat voineet uudestisyntyä eli tulla uskoon eli saada syntinsä anteeksi, ellei heille ensin opeteta Jumalan käskyjä...lain kauttahan synnintunto tulee!

    Markku koivisto luki TV-ohjelmassa tänään ainakinyhden hyvän Raamatunlauseen ( en kyllä juuri muuta hyvää ohjelmassa huomannutkaan), jossa
    sanottiin, että Jumala, joka on ottanut kansan nimiinsä (siis monikkomuoto) ja joka kääntyy pois synneistään, saa anteeksi...Näin on meidän suomalaistenkin kohdalla...olemme otetut Jumalan nimiin jo kasteessa---kirkonkirjat ovat vain rakennustelineitä---ja jokainen joka lain eli käskyjen opettamisen kautta tulee synnintuntoon ja kääntyy Jumalan puoleen eli tekee parannuksen...saa myös syntinsä anteeksi Jeesuksen tähden...se on Pyhän Hengen lahja..pelastus...lahja, joka jo kasteessa on meille annettu!

    siunauksi t. raimo

    rukoilen puolestasi kasteasian kirkastumiseksi!

    Tee samoin!

    Raimo,sinähän sanoit,että sulla on henkien erottamisen armolahja. Minä huomaan,ettet nyt ymmärtänyt vajavaisten sanojeni tarkoitusta. Eikö henki kertonut? Silloin uskoon tuloni aikaan en pystynyt enää uskomaan ihmisten puheisiin,vaikka ymmärsin kyllä heidän vilpittömyytensä. Vaikka he puhuivat raamatusta,ja Jeesuksesta,oli se yhtä tyhjän kanssa. Mulla oli luottamus Jumalaan,vaikka raamattua en tutkinut. Minä mainitsin siitä,kuinka minä sain nähdä hämmästyttävän näyn vapaasrk.nuorten rukouksen aikana. Ja vakuutan,koskaan en ole kuullut puhtaampaa ja nöyrempää rukousta,kuin silloin. Se oli ainoastaan Jumalan tahdon tapahtumisen pyytämistä,ei siinä lueteltu omia eikä muiden pyyntöjä. Minua ei mainittu sanallakaan, vaikka he minulle todistivat. En edes sulkenut silmiäni,vaan katella pällistelin pitkin seiniä. Kun en havainnut rukouksessa pienintäkään pakanamaista höpötystä eikä turhien kaavojen toistoa.Niin yhtääkkiä minullekin pienenä yllätyksenä sydämestäni nousi yksinkertainen,mutta totuutta vaativa kysymys suoraan Jumalalle.-Onko tämä, Jumala sinun lähettämä asia? Ja jatkan seinien katselua,niin kohta sydämestäni lähti sama kysymys uudelleen,varmaan entistä vaativampana. Käsitin kyllä sen,että miten minä saisin vastauksen,ja vaikka saisinkin,ymmärränkö sen. Mutta siitä minulla oli varmuus,olenpahan sen Jumalalta kysynyt. Kun yhtääkkiä huomasin keskellä huonetta ilmaa kirkkaamman osittain läpinäkyvän jonkun hämmästyttävän,mutta täysin konkreettisen ilmestyksen. Kun aikani koitin käsittää,mikä se on,katsoin muita huoneessa olevia,he olivat silmät kiinni rukouksen mukana. ja se kirkas pysyi paikoillaan. Lopulta hieman rentouduin,kun se oli siinä paikoillaan,mutten pystynyt siitä muille sanomaan.Kaveri jatkoi rukousta. Kun rauhoituin,niin se kirkas heilahti,kasvoi isommaksi,ja lähti tulemaan minua kohti. Siinä minä säikähdin,että se voi tulla minuun,enkä minä tiedä,mikä se on. Vastustin sitä kaikella voimalla sielussani,siitä se ei välittänyt mitään,tuli vaan. Pysähtyi aivan minun eteeni,puolen metrin päähän. Olin mennä sohvan kanssa selälleni torjuessani sitä.Siinä sain tutkia sitä monta minuuttia. Ja kun minulle lopulta selvisi,että se on täysin virheettömän kirkas. Siinä ei ollut hämärän varjoakaan. Uskalsin minä sielussani tunnustaa tämän olevan Jumalan lähettämä vastaus. samassa huomasin sen kadonneen,ja silloin rukoileva kaveri sanoi, kiitos Jeesus, Aamen. En uskaltanut puhua tapauksesta kenellekään. Joka päivä tutkin itseni ja ymmärrykseni läpikotaisin. Ja joka kerta itsetutkistelun lopuksi sydämestäni levisi minuun täydellinen rauha ja varmuus,minä olin selvin päin,kriittisellä ja epäuskoisella asenteella,ja huumeita en ole käyttänyt koskaan. Ja varmuus tuli siitä,että minä NÄIN sen.Se on tosi. Joka päivä pari kertaa sama tutkimus,ja joka kerta tuli varmuus ja rauha. Kun lopulta kävin kertomassa siitä,sanoivat sen olevan Pyhän Hengen ilmestyksen. Ja voi valtava,kun mulle pikkuhiljaa alkoi selvitä,mitä jeesuksen sanat tarkoittaa. -Missä ihmiset kokoontuvat minun nimessäni,siinä minä olen heidän keskellään. Arvaatteko,että raamatun lukuhalut löytyi. Minä elin,ja minä elin raamatun tapahtumissa Jeesuksen mukana. ja sanan nälkä oli pohjaton,ja Herra ruokki. Kun kokous loppui,täytyi lähteä naapuri kaupunkiin heti kuulemaan lisää toiseen kokoukseen. Ja rukous vastauksia herra antoi. Mutta joku tuntui hermostuvan. Siitä ei tykätty,kun minä kerroin näistä.kuulijat alkoivat puhua tuputtamisesta,ovet paukkuivat,kun he painelivat naama irvessä karkuun. Joten,Raimo. Älä tutkimatta hutki. Vaan annapa hengen kertoa,mistä hengestä se johtui, kun minä sain varmuuden,että Jeesus Kristus on lihaan tullut kaikkivaltias Jumala.

    tänä päivänä olin sängyllä ja avasin Raamatun..olin hetkeä aikaisemminrukoillut, että saisin vastata yhteen viestiin, tämän palstan alkupuolella, jossa nimimerkki Se(alkup) kirjoittaa jälleen, että ylöstempaus on ennen suurta ahdistusta jne.. Olin rukoillut, että siasin Raamatusta Jumalan hengessä niin varman vastauksen tähän asiaan, että sen jälkeen se asia on täysin varma...ja niitä Raamatun kohtia alkoi löytyä...1..2..3..4..---ainakin 12 ja olin käynyt läpi vasta Paavalin Tim. ja Heb.kirjeet ja Pietarin kirjeet...samassa alkoi npuhua kielillä ja selittäää ei kestänyt kauan ja kirkastui selvästi, että Tuomion samana päivänä kirkastumme herran tullessa kuin jumalattomat saavat koston tulen liekissä...jokainen kristitty, joka on kastettu Herran omaksi (jo lapsena) on hänen kärsimyksiinsäkin kastettu...samalla kirkastui, että meidät on jo lapsikasteessa kostutettu Jeesuksen verellä, koska vesi ja veri ja Henki todistavat yhtä.. Jumalan tuomio on osaksemme tulevat kärsimykset, joiden kautta meidät katsotaan kelvollisiksi Jumalan valtakuntaan! ..ei ole syytä vetäytyä pois omaksi kadotuksekseen...vaan jos kärsimme yhdessä...saamme hänen kanssaan myös hallita...
    ...ei ole ylösottoa ennen ahdistusta, vaan ahdistuksen jälkeen..viimeisen pasunan soidessa!!

    Olemme kerran veritodistajia...ei kaikki...kaikki joutuvat vainotuiksi...muuta toiset tapetaan...kaikk olemme yhdessä hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, mutta kaikkia ruumiinjäseniä ei piestä samalla tavalla...

    Olen myös varma, että se valo, jonka näit, olisi kyllä sanonut kuten Saulukselle nimensä, jos se oli Herra,,,aina enkelitkin sanovat nimensä ...saatanakin voi tekeytyä valkeuden enkeliksi...lusiferhan oli valon kantaja...ja
    miksi helluntaina Pyhä Henki puhui kaikkien ylle asettumisen jälkeen...eri kieliä...en usko näkysi olleen Jumalan Hengen...eihän Jumala tee mitään ohi kirjoitusten...rukoilen asiasi tähden, koska haluan sinun saavan vrmuuden

    1. uskosi perustana olevasta kasteesta

    2. uskosi perustana olevasta "mykästä valosta"

    3. Jumalan Pyhän Hengen osallisuudesta kaikessa
    opissa ja elämässä!

    Siunaten t. raimo

    Äänestä

  • Joku(Se alku...) kirjoitti:

    Jos olisit tarkempi, niin huomaisit, että tämä toinen viesti olikin tarkoitettu kastemiehelle ja se ensimmäinen sinulle, joten älä saivartele!

    lapsena kastettu ja sitten liittynyt vapaaseurakuntaan tai helluntaiseurakuntaan!

    Minulla on monia ystäviä molemmissa, mutta varmasti ymmärrät, että tietyissä asioissa ei
    meillä ole samoja käsityksiä...

    Kerran yksi kaveri Saarijärvellä oli niin ikään
    vapaakirkkoinen ja kekustelimme, rukoilimme, kalastimme jne. yhdessä...kerroin hänelle lapsikasteen ja avioliiton yhteydet...sama Jumala...sama nimi...kaksi eri liittoa...Hän kertoi omat käsityksensä....emme päässeet yksimielisyyteen...päätimme rukoilla...Rukoilin, että Jumala vahvistaisi liittoomme...sen osalla, jolla ne oli Jumalan tahdon mukaisen opin mukaiset..ja pian tämä ystävä otti uuden vaimon ja minä olen siitä lukien jatkanut Jumalan edessä solmimassani avioliitossa edelleen 21 vuotta---
    vaimo sanoi muutama vuosi sitten, että vaikka Raamatun mukaan avioliitto loppuu kuolemaan, tämä liittomme jatkuu ikuisuudessakin...eikö siinäkin ole hieno rukousvastaus...iankaikkisille sieluillemme...Tänään minulle aukesi 1.Pt 1:1 kohdasta, että minulle lapsikaste jo merkitsi Jumlan puolesta paitsi vettä, myös Hengen pyhitystä ja Jeesuksen verellä vihmomista...sen itse,,,sisäisesti olin elänyt vasta 25-vuotiaana...Mitä vesi oli ulkonaisesti, sen henkikaste teki eläväksi uskon kautta Jeesuksen vereen...ja se on kasteen lahja...pyhän Hengen lahja...emme ole pelastuneet omien tekojemme vaan Jumalan armon tähden!!

    Kerron todistuksen ilmestyksen totuudesta. Muutama kuukausi uskoon tuloni jälkeen,luin kirjaa,jossa joku evankelista kertoi ja varoitteli juuri siitä,että saatana voi tekeytyä valkeuden enkeliksi. Siinä kirjassa ei ollut minulle annetun ilmestyksen kaltaista esim. Mutta kirjaa lukiessani minuun hiipi karmea pelko,kun huomasin, että eihän minulla itseasiassa ole siitä ilmestyksestä muuta tietoa,kuin toisten ihmisten sana. Mistä minä tiesin,mikä se kirkas oli. Se epätietoisuuden tuska oli kova ja tosi.Pelkäsin taas tulleeni petetyksi,vaikka Jumalaa etsin ja rakastin. Minä rukoili monta kertaa jopa kontallani lattialla,Jeesusta sanomaan minulle,mikä se kirkas oli. Ja kun minulla oli ns.mannalaput,(pienet paperilaput)joissa jokaisessa on yksi raamatun jae.Niitä oli kuusisataa kpl,jokaisessa eri jae. Minä rukoilin Jeesusta antamaan minulle raamatusta,Hänen omasta sanastaan, varmuuden siitä,mikä se ilmestys oli. Ja kun monen rukouksen jälkeen lopulta uskalsin ottaa purkin käteeni,jossa ne laput oli,ja kun työnsin sormeni purkkiin,jotenkin kimposi yksi lappu pöydälle. Epätietoisena ja peläten pahinta katsoin lapussa olevan raamatun kohdan ja avasin raamatun. Luin jakeen. Samalla silmän räpäyksellä tuntui tapahtuvan useita asioita. Minun maalliset ja henkiset silmäni tuntuivat lentävän yhtäaikaa hämmästyksestä levälleen,ja samalla hetkellä karmea pelko lähti sieluni niskasta,kuin joku konkreettinen olio. Aivan kuin olisin nähnyt sen luikkivan pakoon. Näin Jeesuksen sanat.-Sen tähden,että minut näit,sinä uskot. Ja minut valtasi ylistys ja vapaus ja kiitollisuus Jumalalle. Ja sitä pelkoa en ole sen jälkeen nähnyt. Minun raamatussani on myös tälläinen sana.-Paljon muitakin tunnustekoja,joita ei ole kirjoitettu tähän kirjaan,Jeesus teki opetuslastensa nähden.

    Minulle taas kävi päinvastoin. Elimme avoliitossa parikymmentä vuotta,lapsikastettuna. Sitten Uskoontulon jälkeen vapaasrk.liityttyämme menimme naimisiin,ja ero tuntuu mahdottomalle. Riitelyt väheni ja rauhallisuus lisääntyi. Oletko Raimo ajatellut,ettei pelkkä lapsikaste paljon auta. Todistan sen. Valtava määrä nykymaailmassa on lapsikastettuja. Mistä arvelet sen johtuvan,kun Jumala raamatussa kertoo lopun päivistä,että ihmiset eivät tehneet parannusta. Ja tuomiot tulivat. - Auttoiko lapsikaste? Tietenkin voidaan ajatella,että Herra pelastaa kuitenkin sielun. Mutta kun Jeesus sanoi.-Joka uskoo minuun,ei ikinä kuole. Ja katsohan maailman menoa. Näätkö sinä tänä päivänä uskoa,jos mittana täytyy käyttää Raamattua ja apostolien tekoja. Ja eihän meillä muita mittareita ole. Eikö ne ole niitä ns.lahkolaisia etupäässä. jotka ovat aktiivisimmin viemässä elävää uskoa ja Jeesuksen armoa,juuri sinne kadotettujen lapsikastettujen luo. Siellä ne lapsikastetut kyselevät neuvoa spiritismistä,tarot korteista,ennustajilta, budhalta, kommunismilta,aivan avoimesti ja häpeämättä saatanan palvojilta,homoudesta, sukupuolen vaihtamisesta,silikoni tisseiltä......Ja missähän lahkossa niitä avioeroja tehhään oikein liukuluiku hihnalla. Joten mitä apua on luterilaisuuden lapsikasteesta, kun maailmaa uhkaa JUMALAN TUOMIOT. Eikö se elävä usko ole Jumalan sanan PÄÄASIA. Kaikella kunnioituksella ja ilman vihaa ja katkeruutta nostin esille nämä eksytetyt sielut.

    En luottaisi mihinkään valopalloihin enkä mannalappuihin tms.taikohin asiayhteydest irrotettuihin Raamatunjakeisiin.

    Jumala on jotakin enemmän ja jotakin varmempaa ja pysyvämpää, kuin jonkin valopallon näkeminen.

    Lutherkin näki näyssä Jeesuksen, mutta sillä olennolla ei ollut naulan jälkiä käsissä, niin se olikin demoni, jota Luther heitti mustepullolla.

    Valopallolta olisi pitänyt kysyä: "Tunnustatko nyt näyttäytyvä henki Jeesuksen Kristuksen lihaan tulleeksi Jumalan Pojaksi?"

    Hyvää opetusta henkien koettelemiseksi löytyy oheisesta linkistä, jonka löysin

    http://www.niksula.cs.hut.fi/~ahuima/toronto/trust.html

    Äänestä

  • raimo kirjoitti:

    lapsena kastettu ja sitten liittynyt vapaaseurakuntaan tai helluntaiseurakuntaan!

    Minulla on monia ystäviä molemmissa, mutta varmasti ymmärrät, että tietyissä asioissa ei
    meillä ole samoja käsityksiä...

    Kerran yksi kaveri Saarijärvellä oli niin ikään
    vapaakirkkoinen ja kekustelimme, rukoilimme, kalastimme jne. yhdessä...kerroin hänelle lapsikasteen ja avioliiton yhteydet...sama Jumala...sama nimi...kaksi eri liittoa...Hän kertoi omat käsityksensä....emme päässeet yksimielisyyteen...päätimme rukoilla...Rukoilin, että Jumala vahvistaisi liittoomme...sen osalla, jolla ne oli Jumalan tahdon mukaisen opin mukaiset..ja pian tämä ystävä otti uuden vaimon ja minä olen siitä lukien jatkanut Jumalan edessä solmimassani avioliitossa edelleen 21 vuotta---
    vaimo sanoi muutama vuosi sitten, että vaikka Raamatun mukaan avioliitto loppuu kuolemaan, tämä liittomme jatkuu ikuisuudessakin...eikö siinäkin ole hieno rukousvastaus...iankaikkisille sieluillemme...Tänään minulle aukesi 1.Pt 1:1 kohdasta, että minulle lapsikaste jo merkitsi Jumlan puolesta paitsi vettä, myös Hengen pyhitystä ja Jeesuksen verellä vihmomista...sen itse,,,sisäisesti olin elänyt vasta 25-vuotiaana...Mitä vesi oli ulkonaisesti, sen henkikaste teki eläväksi uskon kautta Jeesuksen vereen...ja se on kasteen lahja...pyhän Hengen lahja...emme ole pelastuneet omien tekojemme vaan Jumalan armon tähden!!

    Muutahan ei tarvitse kuin sanoo raamatunvastaiselle uudestikasteelle eksytetylle lahkolaiselle sanan "lapsikaste"; niin henkilön kasvojen ilme vääristyy oudolla tavalla jonkinlaiseen irvistykseen, vaikka henkilö ei ehdi sanomaan vielä yhtään mitään.

    Lapsikaste on Jumalan veriliitto lapsen kanssa, joka on ikuisesti voimassa. Aivan kuten David ja Joonatan tekivät keskenään veriliiton. Veriliiton perusteella Saulin ainut elossa oleva sukulainen, jaloistaan rampa poika Mefiboset haettiin hienoilla vaunuilla kuninkaan linnaan ja Mefiboset sai veriliiton takia syödä aina kuninkaan pöydässä. Näin käy kerran myös kaikille lapsena Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen kastetuille Mefiboseteille, vaikka olisimme kuinka elämän rampauttamia ja haavoittamia. Siksi vihollinen niin raivoisasti vastustaa lasten kastamista kaikella valheen ja eksytyksen voimalla. Vihollinen tietää Jeesuksen sanat: Joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa, niinkuin lapsi, se ei pääse sinne sisälle.

    Luotetaan Jumalan armoon, joka on Jeesuksessa Kristuksessa ja hänen sovintoveressään ja joka armo on jo lapsena kasteessa tullut osaksemme.

    "Herra mielistyy niihin, jotka häntä pelkäävät, jotka panevat toivonsa hänen armoonsa." Ps.147:11

    Herra olkoon kanssasi Raimo, sinä totuuden puolustaja!

    Ensin vastaan kysymyksiisi: olen, en ja en.
    Muuta sinun ei tarvitse minusta tietää, ainakaan vielä, paitsi se mitä täällä kirjoitan.

    En ymmärrä miksi otat esimerkin jostain vapaaseurakunnasta tai vaikkapa helluntalaisista, joista vain murto osa tekee noin mitä kerroit, mutta oman seurakuntasi(luterilaiset) jäsenet tekevät sitä päivittäin.
    Luuk. 6:42
    Kuinka saatat sanoa veljellesi: 'Veljeni, annas, minä otan pois rikan, joka on silmässäsi', sinä, joka et näe malkaa omassa silmässäsi? Sinä ulkokullattu, ota ensin malka omasta silmästäsi, sitten sinä näet ottaa pois rikan, joka on veljesi silmässä.

    Mihin perustuu sanomasi, että avioliittosi jatkuu ikuisuudessa? Mehän olemme seurakunta, joka on Jeesuksen morsian ja Jeesus on Ylkä ja meidät temmataan häihimme Taivaaseen.Ylkä itse hakee Morsiamensa. Maalliset avioliitot ei päde Taivaassa.

    Äänestä

  • akk. kirjoitti:

    Kerron todistuksen ilmestyksen totuudesta. Muutama kuukausi uskoon tuloni jälkeen,luin kirjaa,jossa joku evankelista kertoi ja varoitteli juuri siitä,että saatana voi tekeytyä valkeuden enkeliksi. Siinä kirjassa ei ollut minulle annetun ilmestyksen kaltaista esim. Mutta kirjaa lukiessani minuun hiipi karmea pelko,kun huomasin, että eihän minulla itseasiassa ole siitä ilmestyksestä muuta tietoa,kuin toisten ihmisten sana. Mistä minä tiesin,mikä se kirkas oli. Se epätietoisuuden tuska oli kova ja tosi.Pelkäsin taas tulleeni petetyksi,vaikka Jumalaa etsin ja rakastin. Minä rukoili monta kertaa jopa kontallani lattialla,Jeesusta sanomaan minulle,mikä se kirkas oli. Ja kun minulla oli ns.mannalaput,(pienet paperilaput)joissa jokaisessa on yksi raamatun jae.Niitä oli kuusisataa kpl,jokaisessa eri jae. Minä rukoilin Jeesusta antamaan minulle raamatusta,Hänen omasta sanastaan, varmuuden siitä,mikä se ilmestys oli. Ja kun monen rukouksen jälkeen lopulta uskalsin ottaa purkin käteeni,jossa ne laput oli,ja kun työnsin sormeni purkkiin,jotenkin kimposi yksi lappu pöydälle. Epätietoisena ja peläten pahinta katsoin lapussa olevan raamatun kohdan ja avasin raamatun. Luin jakeen. Samalla silmän räpäyksellä tuntui tapahtuvan useita asioita. Minun maalliset ja henkiset silmäni tuntuivat lentävän yhtäaikaa hämmästyksestä levälleen,ja samalla hetkellä karmea pelko lähti sieluni niskasta,kuin joku konkreettinen olio. Aivan kuin olisin nähnyt sen luikkivan pakoon. Näin Jeesuksen sanat.-Sen tähden,että minut näit,sinä uskot. Ja minut valtasi ylistys ja vapaus ja kiitollisuus Jumalalle. Ja sitä pelkoa en ole sen jälkeen nähnyt. Minun raamatussani on myös tälläinen sana.-Paljon muitakin tunnustekoja,joita ei ole kirjoitettu tähän kirjaan,Jeesus teki opetuslastensa nähden.

    missä ja kenelle Jeesus raamatun mukaan sanoi nuo sanat...Siis Tuomakselle...ja miten ne jatkuvat...
    autuaita ne jotka eivät usko,,,,

    Mikään todistuksessasi ei viittaa Pyhän Hengen läsnäoloon,,,koko tarinasi on kyllä kiehtova ja jotenkin salaperäinen, mutta jo tuon lapun teksti osoittaa, että jollakulla oli tarpeen vakuuttaa, että valoilmiö olisi Jeesus,,,mutta
    sinun parhaaksesi...tunnen, että voisit vielä kysyä Herralta...Olitko se sinä vai valheen henki!

    Ei Jumala siitä pahastu, koska olen ollut monen ihmisen apuna ennenkin ja paljon ihmeellisempiä-kin juttuja on saatunut. Erään tuttavan puoliso piti "kynsin hampain" kiinni yhden ihmisen profeetaalisten voimatekojen aitoudesta, mutta Jumalan Henki vakuutti minulle heti alusta asti, että kyseinen ihminen on laittomuuden tekijä ja voit arvata, että tuli välirikko...rukoilin tuon ihmisen puolesta, että koska hän ei usko Jumalan ilmoitukseen minun kauttani, Jumala näyttäisi jotain muuta kautta totuuden...Niin tapahtuikin, että hänen puolisonsa tutustui yhteen kanttoriin, jolla oli diakrisis ja eksorkismi (armolahjat erottaa ja arvostella ja ajaa ulos henkiä)...Sen verran puutuin asiaan,että soitin tälle kanttorille ja kysyin, onko kyseinen ihmeiden tekijä Jumalan vai saatanan profeetta ja hän vastasi heti, ettei hän ole Jumalan palvelija..myöhemmin tästä kyseisestä "ihailijasta" ajettiin suuri joukko riivaajia ja niin hän vapautui.."

    Monia muitakin tapahtumia on ollut----kyllä kehotan sinua vielä ehdottomasti koettelemaan uskosi perustan, koska se on selvästi "aukollinen".

    Luin juuri norjalaisesta 1700-luvun lopun ja 1800-luvun alkupuolen saarnaajasta Haugesta, joka oli
    lapsena kastettu ja tuli aikuisena uskoon ja teki
    valtavan Jumalan työn Norjassa..kirkko alkoi vihata häntä ja sai valtiovallan heittämään hänet venkeuteen...silti hän pysyi uskossa Herraan!

    Tämäkään ei ole väärän kastekäytännön vaan väärän opetuksen vika...kirkko oli jo tuolloin maallistunut, mutta Jumala herättelee aina jonkun kautta....Tutustu 5.-herätysliikkeeseen..uskoontulleisiin pietisteihin ja uuspietisteihin...lapsena kastettuja...mutta uskovia...ja varmasti taivaaseen matkalla..!

    Kyllä Herra avaa ovet!

    siunausta kaikessa t. raimo

    milloin vain voi kirjoitella myös e-mailiin

    [email protected]

    Äänestä

  • akk. kirjoitti:

    Minulle taas kävi päinvastoin. Elimme avoliitossa parikymmentä vuotta,lapsikastettuna. Sitten Uskoontulon jälkeen vapaasrk.liityttyämme menimme naimisiin,ja ero tuntuu mahdottomalle. Riitelyt väheni ja rauhallisuus lisääntyi. Oletko Raimo ajatellut,ettei pelkkä lapsikaste paljon auta. Todistan sen. Valtava määrä nykymaailmassa on lapsikastettuja. Mistä arvelet sen johtuvan,kun Jumala raamatussa kertoo lopun päivistä,että ihmiset eivät tehneet parannusta. Ja tuomiot tulivat. - Auttoiko lapsikaste? Tietenkin voidaan ajatella,että Herra pelastaa kuitenkin sielun. Mutta kun Jeesus sanoi.-Joka uskoo minuun,ei ikinä kuole. Ja katsohan maailman menoa. Näätkö sinä tänä päivänä uskoa,jos mittana täytyy käyttää Raamattua ja apostolien tekoja. Ja eihän meillä muita mittareita ole. Eikö ne ole niitä ns.lahkolaisia etupäässä. jotka ovat aktiivisimmin viemässä elävää uskoa ja Jeesuksen armoa,juuri sinne kadotettujen lapsikastettujen luo. Siellä ne lapsikastetut kyselevät neuvoa spiritismistä,tarot korteista,ennustajilta, budhalta, kommunismilta,aivan avoimesti ja häpeämättä saatanan palvojilta,homoudesta, sukupuolen vaihtamisesta,silikoni tisseiltä......Ja missähän lahkossa niitä avioeroja tehhään oikein liukuluiku hihnalla. Joten mitä apua on luterilaisuuden lapsikasteesta, kun maailmaa uhkaa JUMALAN TUOMIOT. Eikö se elävä usko ole Jumalan sanan PÄÄASIA. Kaikella kunnioituksella ja ilman vihaa ja katkeruutta nostin esille nämä eksytetyt sielut.

    aivan pienenä...olin niin heikko, että arkkiatri Arvo Ylppö puisteli päätään ja sanoi: "Ei selviä...ei tule ihmistä" Siihen äiti sanoi: "Antakaa kotiin kuolemaan...koetan imettää!

    Minua opetettiin seurakunnan taholta...elin vapaissa suhteissa..ja harjoitin au-seksiä myös nykyisen puolisoni kanssa, kunnes tulin uskoon
    ja sen jälkeen oli täysin luonnollista avioitua.

    Meidät piti vihkiä Puolangalla Kiiskilän pappilan pihalla...rippikoululaisten edessä...sitten alkoikin sataa ja päivä synkistyi...rukoilin: Herra Jeesus...aion mennä naimisiin...sinun nimeesi tulla vihityksi...anna edes tänä päivänä...edes tämän yhden elämäni päivän aikana
    auringon paistaa..edes tämän pappilan päältä ota sadepilvet pois ...Herra armahda..edes häiden ajaksi...! Lähdimme ulos ja sanoin papille: Katso taivasta! Pappi hymyili ja nyökkäsi...pilvet vetäytyivät ja kaikkialla muualla satoi, muttei pappilan päällä ja aurinko paistoi pienestä pilvessä olevsta aukosta ja lämmitti...koko tilaisuuden ajan...kun häät oli oli alkoivat pilvet palata...valokuvaaja sanoi; Nyt tulee hyviä kuvia..kontrasti on parhaimmillaan..sittenalkoikin sataa ja siirryimme sisälle kahville...

    Kiitos Jeesukselle!

    Vapaat suunnat tekevät väärin, jos alkavat johdattaa lapsena kastettuja "kasteen hautaan" ja opettamaan, että lapsikaste ei ole kaste..sellaista opetusta ei tarvita...Kirkko on kautta aikojen ollut maallistunut ja penseä aina, kunnes Jumala lähettää herätystä,,,1500-luvulla alkoi uskonpuhdistus palavana ja elävänä, mutta jo 1600-luvulla pappiloissa tanssittiin, pelattiin korttia ja juopoteltiin...vittu-sana oli tuolloin hyvin yleinen...suomalaiset siis kirosivat oman elämänsä halveksimalla sitä naisten ja äitiensä ruumiinosaa, jonka kautta olivat tänne syntyneet..suomalaisia oli n. 500 000...Jumala rankaisi...jota Isä rakastaa, sitä hän kurittaa...tuli suuret nälkävuodet ja taudit ja suuri Pohjan sota ja isoviha eli venäläismiehitys...tosi surkeat ja ankarat ajat...tuhansia suomalisia sotilaita ja siviilejä vietiin vangiksi Uralin eteläpuolelle Stobolskiin, jonne saksalaiset pietistit tekivät lähetysmatkoja ja sillä , ankarissa oloissa tulikin herätystä ja ne, jotka pääsivät palaamaan, tulivatkin uskovaisina takaisin...kaikki 1700-1800-luvun suuret herätykset ovat tuota perua...1700-luvun puolivälissä oli suomalaisia enää n.250 000..ankara oli Isän käsi...ei ketään kastettu uudestaan, mutta herätettiin synnin unesta...

    ei nykyinenkään maallistunut ja ekumeenistunut, penseä kirkko ole väärän kastekäytännön vaan väärän, lain opetusta synnintunnon herättäjänä hylkäävän opetuksen seurausta...lakia ei saarnata, vaan puhutaan vain tekopyhästä lähimmäisenrakkaudesta, sosiaalisesta auttamisesta
    ja suvaitsevaisuudesta..presidenttiä ja arkkipiispaa ja piispoja myöten...mutta kyllä
    esim. uuspietistiset liikkeet, kuten Raamattuopisto, Kansanlähetys, Kansan Raamattuseura, Luthersäätiö, Herättäjäyhdistys jne tekevät yhä arvokasta kaste- ja opetustyötä ja täysin luterilaisen opin pohjalta...Pyhän Hengen työn raitista, armolahjoja ja lähetystyötä ja omakohtaista kääntymistä ja uskonratkaisua korostavia opettajia on runsaasti...Kansanlähetykselläkin oma verkostonsa kautta maan...Kyllä sarkaa riittää!

    Jeesus elää ja vaikuttaa!

    Ei lapsikaste tekona ketään auta, ellei opeteta, että ihminen eläisi kasteen sisällön todeksi!

    Muroma kirjoitti hyvin, että kun vesikasteessa tulemme ulkokohtaisesti Jeesuksen oppilaiksi niin henkikasteessa tulemme sisäiseksi uskoviksi...ja näin onkin kirjoitettu: ellette synny vedestä ja Hengestä, ette voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan...Vpaiden suuntien opetus on "toisenlainen evankeliumi" ja se menkään lähetysmaille, jossa ei ole vielä "perustusta" laskettu!

    Äänestä

  • Joku(Se alku....) kirjoitti:

    Ensin vastaan kysymyksiisi: olen, en ja en.
    Muuta sinun ei tarvitse minusta tietää, ainakaan vielä, paitsi se mitä täällä kirjoitan.

    En ymmärrä miksi otat esimerkin jostain vapaaseurakunnasta tai vaikkapa helluntalaisista, joista vain murto osa tekee noin mitä kerroit, mutta oman seurakuntasi(luterilaiset) jäsenet tekevät sitä päivittäin.
    Luuk. 6:42
    Kuinka saatat sanoa veljellesi: 'Veljeni, annas, minä otan pois rikan, joka on silmässäsi', sinä, joka et näe malkaa omassa silmässäsi? Sinä ulkokullattu, ota ensin malka omasta silmästäsi, sitten sinä näet ottaa pois rikan, joka on veljesi silmässä.

    Mihin perustuu sanomasi, että avioliittosi jatkuu ikuisuudessa? Mehän olemme seurakunta, joka on Jeesuksen morsian ja Jeesus on Ylkä ja meidät temmataan häihimme Taivaaseen.Ylkä itse hakee Morsiamensa. Maalliset avioliitot ei päde Taivaassa.

    alkujaan minun, vaan vaimon suusta!

    En minäkään oikeasti usko avioliittoon taivaassa, mutta juuri oikeaan Karitsan ja hänen vaimonsa ikuiseen liittoon kylläkin....Se mitä puoliso sanoi silloin, oli hyvää viitettä "ikuisuuteen" ja tuntui sopivan juuri hengellisesti myös kasteen liittoon, kuten kerroin siihen itse sitä viitanneen...älä tartu yksityiskohtaan, vaan huomaa, että kaveri rikkoi tuon liiton jo ajassa!

    Äänestä

  • hmm kirjoitti:

    Muutahan ei tarvitse kuin sanoo raamatunvastaiselle uudestikasteelle eksytetylle lahkolaiselle sanan "lapsikaste"; niin henkilön kasvojen ilme vääristyy oudolla tavalla jonkinlaiseen irvistykseen, vaikka henkilö ei ehdi sanomaan vielä yhtään mitään.

    Lapsikaste on Jumalan veriliitto lapsen kanssa, joka on ikuisesti voimassa. Aivan kuten David ja Joonatan tekivät keskenään veriliiton. Veriliiton perusteella Saulin ainut elossa oleva sukulainen, jaloistaan rampa poika Mefiboset haettiin hienoilla vaunuilla kuninkaan linnaan ja Mefiboset sai veriliiton takia syödä aina kuninkaan pöydässä. Näin käy kerran myös kaikille lapsena Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen kastetuille Mefiboseteille, vaikka olisimme kuinka elämän rampauttamia ja haavoittamia. Siksi vihollinen niin raivoisasti vastustaa lasten kastamista kaikella valheen ja eksytyksen voimalla. Vihollinen tietää Jeesuksen sanat: Joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa, niinkuin lapsi, se ei pääse sinne sisälle.

    Luotetaan Jumalan armoon, joka on Jeesuksessa Kristuksessa ja hänen sovintoveressään ja joka armo on jo lapsena kasteessa tullut osaksemme.

    "Herra mielistyy niihin, jotka häntä pelkäävät, jotka panevat toivonsa hänen armoonsa." Ps.147:11

    Herra olkoon kanssasi Raimo, sinä totuuden puolustaja!

    rohkaisun sanoistasi!

    urho Muroma kirjoitti kerran hyvin, että lapsikasteen vesi tekee meidät ulkokohtaisesti Jeesuksen oppilaiksi ja henkikaste sisäisesti uskovaisiksi ja niinhän Jeesus sanoikin, että joka ei synny vedestä ja hengestä, ei voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan!

    Äänestä

  • raimo kirjoitti:

    aivan pienenä...olin niin heikko, että arkkiatri Arvo Ylppö puisteli päätään ja sanoi: "Ei selviä...ei tule ihmistä" Siihen äiti sanoi: "Antakaa kotiin kuolemaan...koetan imettää!

    Minua opetettiin seurakunnan taholta...elin vapaissa suhteissa..ja harjoitin au-seksiä myös nykyisen puolisoni kanssa, kunnes tulin uskoon
    ja sen jälkeen oli täysin luonnollista avioitua.

    Meidät piti vihkiä Puolangalla Kiiskilän pappilan pihalla...rippikoululaisten edessä...sitten alkoikin sataa ja päivä synkistyi...rukoilin: Herra Jeesus...aion mennä naimisiin...sinun nimeesi tulla vihityksi...anna edes tänä päivänä...edes tämän yhden elämäni päivän aikana
    auringon paistaa..edes tämän pappilan päältä ota sadepilvet pois ...Herra armahda..edes häiden ajaksi...! Lähdimme ulos ja sanoin papille: Katso taivasta! Pappi hymyili ja nyökkäsi...pilvet vetäytyivät ja kaikkialla muualla satoi, muttei pappilan päällä ja aurinko paistoi pienestä pilvessä olevsta aukosta ja lämmitti...koko tilaisuuden ajan...kun häät oli oli alkoivat pilvet palata...valokuvaaja sanoi; Nyt tulee hyviä kuvia..kontrasti on parhaimmillaan..sittenalkoikin sataa ja siirryimme sisälle kahville...

    Kiitos Jeesukselle!

    Vapaat suunnat tekevät väärin, jos alkavat johdattaa lapsena kastettuja "kasteen hautaan" ja opettamaan, että lapsikaste ei ole kaste..sellaista opetusta ei tarvita...Kirkko on kautta aikojen ollut maallistunut ja penseä aina, kunnes Jumala lähettää herätystä,,,1500-luvulla alkoi uskonpuhdistus palavana ja elävänä, mutta jo 1600-luvulla pappiloissa tanssittiin, pelattiin korttia ja juopoteltiin...vittu-sana oli tuolloin hyvin yleinen...suomalaiset siis kirosivat oman elämänsä halveksimalla sitä naisten ja äitiensä ruumiinosaa, jonka kautta olivat tänne syntyneet..suomalaisia oli n. 500 000...Jumala rankaisi...jota Isä rakastaa, sitä hän kurittaa...tuli suuret nälkävuodet ja taudit ja suuri Pohjan sota ja isoviha eli venäläismiehitys...tosi surkeat ja ankarat ajat...tuhansia suomalisia sotilaita ja siviilejä vietiin vangiksi Uralin eteläpuolelle Stobolskiin, jonne saksalaiset pietistit tekivät lähetysmatkoja ja sillä , ankarissa oloissa tulikin herätystä ja ne, jotka pääsivät palaamaan, tulivatkin uskovaisina takaisin...kaikki 1700-1800-luvun suuret herätykset ovat tuota perua...1700-luvun puolivälissä oli suomalaisia enää n.250 000..ankara oli Isän käsi...ei ketään kastettu uudestaan, mutta herätettiin synnin unesta...

    ei nykyinenkään maallistunut ja ekumeenistunut, penseä kirkko ole väärän kastekäytännön vaan väärän, lain opetusta synnintunnon herättäjänä hylkäävän opetuksen seurausta...lakia ei saarnata, vaan puhutaan vain tekopyhästä lähimmäisenrakkaudesta, sosiaalisesta auttamisesta
    ja suvaitsevaisuudesta..presidenttiä ja arkkipiispaa ja piispoja myöten...mutta kyllä
    esim. uuspietistiset liikkeet, kuten Raamattuopisto, Kansanlähetys, Kansan Raamattuseura, Luthersäätiö, Herättäjäyhdistys jne tekevät yhä arvokasta kaste- ja opetustyötä ja täysin luterilaisen opin pohjalta...Pyhän Hengen työn raitista, armolahjoja ja lähetystyötä ja omakohtaista kääntymistä ja uskonratkaisua korostavia opettajia on runsaasti...Kansanlähetykselläkin oma verkostonsa kautta maan...Kyllä sarkaa riittää!

    Jeesus elää ja vaikuttaa!

    Ei lapsikaste tekona ketään auta, ellei opeteta, että ihminen eläisi kasteen sisällön todeksi!

    Muroma kirjoitti hyvin, että kun vesikasteessa tulemme ulkokohtaisesti Jeesuksen oppilaiksi niin henkikasteessa tulemme sisäiseksi uskoviksi...ja näin onkin kirjoitettu: ellette synny vedestä ja Hengestä, ette voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan...Vpaiden suuntien opetus on "toisenlainen evankeliumi" ja se menkään lähetysmaille, jossa ei ole vielä "perustusta" laskettu!

    Totta joka sana,Mutta mielestäni ihmisellä on raamatun Hengen mukainen oikeus sanoutua irti hengettömästä ja kaavamaisesta, "ylhäältä " julistetusta,nykyisin kaikenlaisten kompromissien valtaamasta laitoksesta. Eikä minulla edes ole minkäänlaista tietoa papista,joka minut lapsena kastoi. Liekö ollut edes uskossa vai krapuloissaan. Ja tuskimpa Jumala,Jeesusta etsivän ihmisen helvettiin lähettää,jos tämä halutessaan entisen syntielämänsä hyljätä, menee kasteelle asian ymmärrettyään. Minä käsitän Raimo sinun ilosi kertomiesi rukousvastausten tullessa. Näin Jumala ilmoittaa ja hoitaa lapsiaan. -Muuten,mekin vapaasrk.rukoilemme Suomen hallitukselle ja muulle virkamiehistölle jumalan johdatusta ja siunausta, sekä herätystä koko Suomen kansalle. Ei niissä rukouksissa kehuta,eikä koroteta itseämme. -Hilja Aaltonen on profetoinut,että herätys alkaa luterilaisen kirkon sisällä. Sitä me odotamme ja toivomme. Siunausta ja Hengen voimaa,Raimo perheellesi,ja enkä pidä mahdottomana,vaikka joskus rukoiltaisiin samalla nuotiolla. Sieltä kainuusta minäkin olen poes.

    Äänestä

  • hmm kirjoitti:

    Muutahan ei tarvitse kuin sanoo raamatunvastaiselle uudestikasteelle eksytetylle lahkolaiselle sanan "lapsikaste"; niin henkilön kasvojen ilme vääristyy oudolla tavalla jonkinlaiseen irvistykseen, vaikka henkilö ei ehdi sanomaan vielä yhtään mitään.

    Lapsikaste on Jumalan veriliitto lapsen kanssa, joka on ikuisesti voimassa. Aivan kuten David ja Joonatan tekivät keskenään veriliiton. Veriliiton perusteella Saulin ainut elossa oleva sukulainen, jaloistaan rampa poika Mefiboset haettiin hienoilla vaunuilla kuninkaan linnaan ja Mefiboset sai veriliiton takia syödä aina kuninkaan pöydässä. Näin käy kerran myös kaikille lapsena Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen kastetuille Mefiboseteille, vaikka olisimme kuinka elämän rampauttamia ja haavoittamia. Siksi vihollinen niin raivoisasti vastustaa lasten kastamista kaikella valheen ja eksytyksen voimalla. Vihollinen tietää Jeesuksen sanat: Joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa, niinkuin lapsi, se ei pääse sinne sisälle.

    Luotetaan Jumalan armoon, joka on Jeesuksessa Kristuksessa ja hänen sovintoveressään ja joka armo on jo lapsena kasteessa tullut osaksemme.

    "Herra mielistyy niihin, jotka häntä pelkäävät, jotka panevat toivonsa hänen armoonsa." Ps.147:11

    Herra olkoon kanssasi Raimo, sinä totuuden puolustaja!

    Onko nyt syntymässä joku uusi oppi,kun muut raamatun paikat kasteesta unohdetaan kokonaan? Kirkko raamatusta löytyy vaikka kuinka paljon kasteesta puhuvia jakeita. Mene sinäkin kehumaan Jumalalle itseäsi oikeaoppisuutesi tähden. Saat sormella osoittaa minua ja kiitä Jumalaa,ettet ole minunkaltainen vääräoppinen.

    Äänestä

  • akk. kirjoitti:

    Totta joka sana,Mutta mielestäni ihmisellä on raamatun Hengen mukainen oikeus sanoutua irti hengettömästä ja kaavamaisesta, "ylhäältä " julistetusta,nykyisin kaikenlaisten kompromissien valtaamasta laitoksesta. Eikä minulla edes ole minkäänlaista tietoa papista,joka minut lapsena kastoi. Liekö ollut edes uskossa vai krapuloissaan. Ja tuskimpa Jumala,Jeesusta etsivän ihmisen helvettiin lähettää,jos tämä halutessaan entisen syntielämänsä hyljätä, menee kasteelle asian ymmärrettyään. Minä käsitän Raimo sinun ilosi kertomiesi rukousvastausten tullessa. Näin Jumala ilmoittaa ja hoitaa lapsiaan. -Muuten,mekin vapaasrk.rukoilemme Suomen hallitukselle ja muulle virkamiehistölle jumalan johdatusta ja siunausta, sekä herätystä koko Suomen kansalle. Ei niissä rukouksissa kehuta,eikä koroteta itseämme. -Hilja Aaltonen on profetoinut,että herätys alkaa luterilaisen kirkon sisällä. Sitä me odotamme ja toivomme. Siunausta ja Hengen voimaa,Raimo perheellesi,ja enkä pidä mahdottomana,vaikka joskus rukoiltaisiin samalla nuotiolla. Sieltä kainuusta minäkin olen poes.

    Jumala antakoot...vaikeat ajat ovat joka tapauksessa edessäpäin...risti on raskas ja tie on kaita..mutta kaikki kaikessa olkoot Herra!

    Äänestä

Edustaako tämä asiallista suomalaista keskustelua?Kirjoittaja on joko järjiltään tai sitten joku keksii legendaa tarkoituksella.

- lahkoriivattu=?
- perkele pieraisee...(!)
- ...ovat mölliköitä...

Jos tätä on kirjoitettu järki tallella, on asenne täysin metsässä.

Häpeä hieman, olipa mielipide mikä tahansa, asiat pitää esittää asiallisesti!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 31 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Kastemies kirjoitti:

Lahkoriivattu kirjoitti että mitä alle 6kk vanha
lapsi osaa pyytää Jumalalta?
Pyytää ainoastaan äitinsä rintaa, sanoi tuo älykääpiö, mutta lahkoriivattu
ei ymmärrä, mistä on kysymys.

Kysymys on kasteen armosta joka uskossa muodostuu
taivaalliseksi pelastuksen lähteeksi joka pulppuaa
raikasta armon vettä pois pesten kaikki synnit.
Lapsi ei pyydä koska hänellä ei ole tekosyntejä joita riittää lahkoriivatuilla ja möllit eivät edes
pyydä anteeksi syntejä, joita Raamattu synneiksi nimittää.
Ehkäisy, naiset miesten tamineissa, haureellinen pukeutuminen joista stringit todistavat ja että saatana riettaiden kautta koettaa saada uskovat
lankeamaan pois armosta, lahkoihin pesiintyminen,
lukuisten harhojen palvonta, riekkuminen saatanan hengessä lyhyesti:törkeätä
sanan halveksuntaa ja lahkoriivatut eivät ymmärrä, koska heitä johtaa kirouksen henki.
Mitä tekee lapsi äitinsä rinnoilla?
Lapsi lepää Jumalan armossa odottaen seuraavaa
siirtoa jolloin Kristuksen käskyn mukaan alkaa
opetus jotta lapsikastettu pysyisi koko ikänsä
kasteen armossa, uudestisyntyen hengen kautta.
Lapsen ei siis tarvitse tietää synneistä eikä
perisynnistä jonka alaisena lapsi on mutta joka
on kasteessa annettu anteeksi Kristuksen tähden.
Kaste ottaa vastaan antaen armon ja autuuden niille jotka uskovat että kasteessa Jumala ottaa
ihmisen liittoon joka on hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta, eikä se ole hyvän omantunnon
osoittamaa kuuliaisuutta mennä lahkoriivatuiden
pesään joissa perkele pesaisee ja pieraisee että
korvissa koskee vaan lahkokorvat ovat kuuroja ja
heillä on silmät kuin onnettomuuden jäljiltä sekä
he ovat sähkötukkia, katselehan näitä mölliköitä.
Senkin seinän järsijät ja kokouksessa viuhahtajat
eläinhenkineen...ammuuuuuu!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu