Paperittomien klinikka avaa seurakuntien tiloissa

Tammikuussa Tampareella, muualla mm. Hgissä ja käsittääkseni joissain muissakin isommissa kaupungeissa jo sellainen toimii.

Eli evl. kirkko taas auttamassa laittomasti maassa oleskelevia ulkomaalaisia. Onko tämä kirkon jäsenistön tahto?
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Olen kuullut minäkin ,että kirkko suojelee laittomasti maassa oleskelevia.
Jos näin on eroaisin heti kirkosta mutta en voi kun erosin jo 20 vuotta sitten.
Kehotan niitä joilla on mahdollista erota tekemään se nyt.
Seurakunnat eivät voi suosia laittomuutta. Laittomasti maassa olevien suojeleminen ja majoittaminen pitäisi säätää rangaistavaksi.
Tiedän teidän arkpiispan Mäkisen olevan matukiimainen lausuntjensa perusteella.En vaan ymmärrä yhtään miten ev.lut kirkon piispa voi suosia Allahin opetuslapsia,jotka murhaavat ja orjuuttavat vääräuskoisia.
Monenlaista hulluutta EU:n alueella.
Onhan se Soinin oppisä paavikin vatikaanissa ottanut kantaa myös islamisti- pakolaishuijarimiesten auttamisen puolesta.
Tästäkö syystä Timo Soini on ollut niin vaisuna tästä irakilaismiesten maahanvyötyssä.

PS puolue on toiminut ansokkaasti irakilaismiesten maahanryntäyksen lopettamiseksi. Timo Soini on ollut vaisuna ilmeisesti paavin käskystä.

Äänestä

Tällä toimella suojellaan suomalaisia kuollettavilta tartunta taudeilta.

Äänestä

Kirkko on alkanut sekaantua politiikkaan lähimmäisenrakkauden varjolla. Todellinen syy on valtaeliitin nuoleskelu.

Jos kirkko olisi aidosti huolissaan vähäosaisista, niin nuokin varat käytetäisiin sen heikommassa asemassa olevan 99%:n auttamiseen ulkomailla.

Äänestä

Jos olisin uskovainen, protestoisin eroamalla kirkosta mm tämän uutisen nähtyäni, onko piispoilla ja pastoreilla enää minkäänlaista häpyä tuossa muslimien hyysäyksessä, unohdetaanko omat seurakuntalaiset kokonaan?

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015122220867285_uu.shtml

Äänestä
  • Euroopassa on jo kaupunkeja, joissa kirkossa on pyydetty, ettei hirveän näyttäviä jouluvaloja ripisteltaisi, kun ne voivat loukata maahantulleita muslimeita..

    Ei mulla sinänsä mitään muslimeita vastaan ole, mutta ei herranjestas saa ruveta määräilemään alkuasukkaiden joulunvietosta ensitöikseen.

    Äänestä

Hei! Mennään sinne lääkäriin, kun tarvetta tulee. Ei tarvitse kelakorttia. Otetaan tulkki mukaan joka tietää etukäteen mistä vaivasta on kysymys. Mölistään jotain "remua". Ilmaista kaikki. Lääkkeet saa varmaan sieltä mukaan.

Äänestä

Saakohan suomalaiset yhtä hyvän ja ilmaisen lääkärin kun tarvitsee??
ei tietenkään saa mutta maksaa saa verorahoillaan !!
jos siellä asuisin jo muutaisin en kehtais seurata kuinka maankansaa sorrutaan joka paikassa.
suomalaiset on tarpeelisia vain kun laskut maksetaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


gyuk kirjoitti:

Tammikuussa Tampareella, muualla mm. Hgissä ja käsittääkseni joissain muissakin isommissa kaupungeissa jo sellainen toimii.

Eli evl. kirkko taas auttamassa laittomasti maassa oleskelevia ulkomaalaisia. Onko tämä kirkon jäsenistön tahto?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu