http://www.hs.fi/politiikka/a1450424403428
Tutkijat: Vastaanottokeskusten polttoyritykset ovat osa väkivaltaisen ja epädemokraattisen aatteen leviämistä
Nykyinen turvallisuusuhka tulee Suomen rajojen sisältä, tutkijat kirjoittavat.
POLITIIKKA 18.12.2015 22:39 Päivitetty: 18.12.2015 23:18
Pekka Torvinen
HELSINGIN SANOMAT
MIRJA HUSSAIN / LEHTIKUVA
Hotelli Tallukan piha Asikkalassa eristettynä lauantaina aamupäivällä 12. joulukuuta 2015. Hotellissa syttyi tulipalo, jota poliisi epäilee tahallaan sytytetyksi. Hotelliin aiotaan perustaa vastaanottokeskus.

Rasisminvastaisen tutkijaverkosto Rasterin tutkijoiden mukaan laiton väkivaltainen toiminta ja siihen kannustava ideologia ovat yleistyneet Suomessa. Tutkijat julkaisivat perjantaina kannanoton, jossa he ilmaisevat huolensa Suomen viime aikojen tapahtumista, erityisesti turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskusten polttoyrityksistä.
”Sekä sosiaalisessa mediassa että syksyn aikana järjestetyissä mielenosoituksissa on asetuttu avoimesti kannattamaan natsiaatetta. Väkivalta ja sillä uhkaaminen poliittisten tavoitteiden, kuten vastaanottokeskusten sulkemisen tai maahantulokäytäntöjen muuttamisen puolesta, on terroria”, kannanotossa sanotaan.
Tutkijoiden mielestä väkivallan lisääntyminen ”ei kuitenkaan ole herättänyt huolta poliittisissa päättäjissä tai yleisestä turvallisuudesta ja järjestyksestä vastaavissa viranomaisissa”. Sen sijaan hallitus on tutkijoiden mukaan luonut kuvitelmia turvapaikanhakijoista uhkana yhteiskunnalle.
Artikkeliin liittyvät
Poliittisen väkivallan vastustaminen on kaikkien asia 2:00
”Uhkakuvien avulla legitimoidaan aikeita heikentää radikaalisti turvapaikanhakijoiden oikeusturvaa”, tutkijat kirjoittavat.
Hallituksen päätös selvittää mahdollisuudet antaa turvapaikan saaneille alempaa sosiaaliturvaa kuin suomalaisille muuttaisi toteutuessaan suomalaista yhteiskuntaa perustavalla tavalla, tutkijat sanovat. Se murtaisi yhdenvertaisuusperiaatteen ja hyväksyisi syrjivän kohtelun.
”Hallitus lähestyy pakolaiskysymystä ainoastaan kustannusnäkökulmasta ja haluaa karsia turvapaikkajärjestelmään käytettyjä varoja sen sijaan että nostettaisiin keskiöön turvapaikkaa hakevien ihmisten tarve turvalliseen elämään”, tutkijat kirjoittavat.
Tutkijoiden mielestä on tärkeää ymmärtää, että turvallisuusuhka tulee tällä hetkellä Suomen rajojen sisäpuolelta.
”Se nojaa uusnationalistiseen illuusioon yhtä alkuperää olevien, samanmielisten suomalaisten kansallisvaltiosta. Kuvitelma ei ole koskaan ollut totta. Myös Suomessa hyvinvointi rakentuu ja on historiallisesti rakentunut ylirajaisten suhteiden varaan”, tutkijat kirjoittavat.
Yritykset polttaa elävältä aikuisia ja lapsia eivät ole osa kahden tasa-arvoisen näkökulman kamppailua, vaan väkivaltaisen ja epädemokraattisen aatteen leviämistä, tutkijat muistuttavat.
Kaksi rasisminvastaisen tutkijaverkoston tutkijaa kirjoitti perjantaina myös Helsingin Sanomien mielipidesivuilla. Ina Juva ja Minna Seikkula tähdensivät, että vaikeneminen poliittisesta väkivallasta mahdollistaa väkivallan yleistymisen.
”Väkivallan tuomitsemisen ja vastustamisen ei pitäisi olla erityisen radikaali ajatus vaan itsestäänselvyys ja arkinen käytäntö.”

Vastaukset 3
Vanhimmat
Totäkin vuodatusta, vittuako meidän tarvitsee välittää ulkomaalaisista loisista, jolleivat häivy niin tappaminen tulee halvimmaksi näiden kohdalla
Siis oikeesti, pitäisikö nyt kaikki suomalaiset laittaa vankilaan vai vain ne kaksi tyhjän talon polttajaa (en sitäkään kyllä hyväksy).
Siis ei tuommoista suvakkia voi edes olla olemassa, jolla on vain yksi silmä ja sekin pimeässä paikassa.
Sen sijaan ne sadat isisiläiset tarvitsevat turvallisen paikan elääkseen. Taas pitää vaihtaa kansa.
https://i.ytimg.com/vi/XGDNtjPcV9s/maxresdefault.jpg
http://www.helsinki.fi/jarj/ktto/images/hal2004_minna.jpg
Kannattaa IHAN OIKEASTI jättää omaan arvoonsa näiden vihervasemmistosuvakkiunelmoitsijamokuttajavalaiden "tutkimukset"!!!