Syrjäytymässä

Olin parisuhteessa yli 10 vuotta; seurustelua nelisen vuotta ja 10 vuotta naimisissa.

No, sitten tuli ero. Muutimme erilleen, ja minä nyt sitten päätin muuttaa toiseen kaupunkiin.

Tässä uudessa kaupungissa en tunne ketään.
Vietän täysin yksin elämääni kahden kissani kanssa, koska ne nyt jäivät minulle.
En todellakaan aio MURHATA niitä sen takia, että liikkumiseni olisi vapaampaa tms.
Käyn tosin erillaisilla reissuilla, mutta minun pitää saada hoitaja kolleilleni siksi aikaa. Tähän mennessä olen saanut apua vanhemmiltani ja muilta sukulaisilta.
Entä tulevaisuudessa?
Ei tietoa, kun asumme eri kaupungeissa sukulaisteni kanssa. Vanhemmat ovat lähes 80 molemmat.
Hmmm... en lähde mihinkään.

Minua kutsutaan sinne ja tänne.
On synttäriä, ristiäisiä, valmistujaisia ja hautajaisia jne; mutta ei oikein haluta mennä niihin, koska joutuu tapaamaan vanhoja tuttuja jne. joista ei oikein välitä taikka ei ole tavannut vuosiin. Mitä niitten kanssa sitten keskustelisi?
Ei todellakaan innosta!

Olen todellakin huomannut syrjäytyväni, ja hassua kyllä, se ei haittaa tällä hetkellä!

Minä haluan olla yksin.
Ja kunhan eron aiheuttama trauma hellittää, jos sitä niin voi sanoa, tutkitaan asiaa uusiksi. Kuitenkin olen tullut siihen tulokseen, että nyt näyttää siltä että yksinelo on kaikinpuolin OK!!!!!
Ei tarvitse välittää kuin itsestäsi! Ainoastaan kahdesta kollistani. Ei tarvitse kuulla motkotuksia siitä ja tästä!

Monet ovat tarjonneet monentasoisia sokkotreffejä. Hmmm... ei kukko käskien laula.
Niin, ja kun asuu yksin Parasiitissa, ei tule syötyä omenaa.



Eli tästä se lähtee.

P.S. Hyvä biisi:
https://www.youtube.com/watch?v=Q7byveGOgUQ