nykyaikaisesta kansainvaelluksesta II

YK:n turvaneuvosto on päässyt sopimukseen Syyrian rauhanprosessin alkamisesta. Syyrian hallituksen ja opposition tulee alkaa vuodenvaihteen jälkeen neuvottelut ja uudet vaalit 2 017 aikana. ISIS ei kuulu tiettävästi osapuoleksi.
Syyrialaisia pakolaisia on yhteensä n. 12 miljoonaa. Rauhanprosessin onnistuminen aloittaisi jälleenrakennuksen ja pakolaisten palaamisen kotiseuduilleen.
http://yle.fi/uutiset/syyrian_rauhanprosessille_lahtolaukaus__tulitauko_ja_neuvottelut_kayntiin_tammikuussa/8541730

Kansainvälinen tilanne on muuttunut.
Natokoalitio on esiintynyt Jugoslavian hajoamissodista lähtien kansainvälisenä yhteisönä ja sotinut omiin nimiin tai saanut YK:n mandaatin sotiinsa.
Venäjän sekaannuttua Syyrian sisällissotaan ja ISIKSEN vastaiseen taisteluun muutti tilanteen. YK asettui kansainväliseksi yhteisöksi ja arvovallallaan suuntautuu rauhaa kohti.
10<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Nykyaikainen terrorismi on kiistatta natomaiden tuella syntynyt ja synnytetty. Jospa vihdoin käänne on tapahtunut. Nato joutui umpikujaan ja joutui hyväksymään Yhdistyneet Kansakunnat toimielimeksi matkalla kohti rauhaa. Maailman kansat voivat odottaa muutosta parempaan suuntaan. Tie on pitkä. Naton aiheuttamien vaurioiden korjaaminen kestää vuosikymmeniä.
Natosotien aiheuttamille miljoonille pakolaisille uutinen YK:n päätöksestä on mieleinen.
Voisi olettaa, että Ukrainan kriisin suhteen järki palaa takaisin. Ukrainan hallituksen tulee purkaa demokratian vastaiset lait ja alkaa toteuttaa Minsk. 2.0 sopimusta. Ellei hallitus hyväksy alueellaan etnistä venäläisvähemmistöä, se tulee päästää itsenäiseksi ja antaa sen tehdä omat päätöksensä.

Äänestä

ISIS - kansallisuuskiihko - terrorismi.

Kun tarkastellaan ISISIN nousua ja terrorismin kehitystä Lähi-Idässä, aatteelliset rakenteet ovat yllättävän yhtäläisiä perussuomalaisten, Suomen Sisun ja SVL:n uusnatsistisen järjestön propagandan kanssa. Viha toisenlaista etnistä tai uskonsuuntausta vastaan, oman idelogian ja etnisen taustan erinomaisuuden korostaminen ja väkivaltaiset toimet. Suomessa se ei ole vielä päässyt kukoistukseen ja toivottavasti ei pääsekään. Persujen ja oikeistolaisten tahdon mukaan Suomessa saisi asua vain puhasverinen syntyperäinen suomenkielinen väestö. Polttopullojen heittäjäminen ja vierasmaalaisten asuinsijojen tuhoaminen ovat askel ennen aseiden käyttämistä.

Irakissa nousi heti 2 003 naton miehityksen jälkeen vastarinta miehittäjiä vastaan. Se lokeroitui etniseen ja uskonnolliseen taustaan. Natomaat tukivat tarpeiden mukaan niitä tai näitä aseryhmiä ja luonnollisesti usuttivat toisiaan vastaan. Paljon ei usutusta tarvittu. Sen jälkeen kauhisteltiin terroritekoja!!!
ISIS kohosi 2 014 sunnimuslimien väestöryhmän keskuudessa Irakin shiiapääministerin ajettua 2 013 sunnit pois hallituksesta ja suoritettuaan verilöylyn heitä kohtaan. Tämän jälkeen sunniväestö oli lain turvaa vailla. Pääosa Syyrian kapinallis- ja terroristiryhmistä on sunneja mutta myös shiiamuslimeja. Syyrian hallinnossa vaikuttaa shiiojen alaviittisuuntaus tasapainona sunnien ja shiiojen välillä.
Natomaat ovat taitavasti käyttäneet uskonriitoja hyväksi ja aseistaneet tarkoituksenmukaisesti aseilla eri ryhmiä. Nato vastaa Suomen Sisua (persujen johtama järjestö) ja perussuomalaisten propagandaa uskonriitoja lietsomalla.
Edellisessä viestiketjussa todettiin pakolaisuuden räjähdysmäinen kohoaminen vuoden 2 003 jälkeen samassa suhteessa väkivaltaisten järjestöjen kasvamisen mukana. Naton liittolaisarabimaat toimittivat aseita terroristeille ja natomaat toimittavat vieläkin. YK:ssa sovittu ei median mukaan poista naton ase- ja rahatukea terroristiryhmille mutta joka olisi välttämätön.
Kokoomuksen Ilkka Kanervan mukaan Syyrian hallitus tulisi kaataa terroristien sijaan - ajatusrakennelma tukee Suomen persujen uskonvihapropagandaa.

Äänestä

ISIS - kansallisuuskiihko - terrorismi.
Lännen natokapitalismi otti ISIKSEN hampaisiin, koska iski niiden varpaille ja voidakseen salata natosodat nykyaikaisen terrorismin alkusyyksi.
Lähi-Idän alueella toimijat ovat kaikki porvarillisia osapuolia. Hyökkäävät natomaat, arabihallitukset, kapinalliset, terrotistit, venäläiset; kukaan näistä ei puolusta demokratiaa puolustaaakseen työväenliikkeen toimintaoikeuksia. Suomalaiset suojeluskuntahenkiset porvarit lipovat huuliaan työväenliikkeen ahdingon vuoksi ja ovat kauhistelevinaan arabiporvareiden brutaalia historian monumenttien tuhoamista.

ISISKÖ julmin? Mistä läntinen media vaikenee.
2 013/2 014 vaihteessa Irakin hallitus erotti sunnit ja korkeimpia sunnivirkamiehiä valtion johtoelimistä. Seuraavaksi shiiaosapuoli järjesti sunnien joukkomurhat. Sunnit järjestäytyivät uudelleen. Entiset "algaidaryhmät täydennettynä surmattujen sunnien heimoista kokosivat asejoukot yhteen ja syntyi ISIS tarkoituksella muodostaa oma sunnivaltio Syyrian ja Irakin sunneista. Sunnit ovat uskonsuutaus islamissa eivätkä muodosta yhtenäistä etnistä ryhmää. Operaatio tähtäsi oman valtion muodostamiseen Islamilaisen kalifaatin nimellä ja ISIS oli syntynyt. ISIS valtasi helposti pienellä joukolla sunnialueella Mosulin ja Tikritin provinssin keväällä 2 014. Sunnien suurilla kansanjoukoilla ei ollut ongelmia valita puoli sodassa. ISIS valta kattaa nykyään suunnilleen sunniväestön asuttamat alueet. Tiettävästi Syyriassa ennen sisällissotaa uskonryhmät asuivat sovussa keskenään.
ISIS itse ja sen muodostaneet järjestöt ovat natomaiden rahoilla ja aseilla syntyneet. USA:n Kerry vannoo vieläkin, että Syyrian terroristeja tulee tukea paitsi ISISTÄ - vanhaa turmiollista hajoita-hallitse politiikkaa yritetään tolkuttomasti tukea.

Äänestä
  • Perussuomalaisten mamu-propaganda muistuttaa kiihkouskovaista arabiterrorismia. Toisuskoinen ja -etninen väestöryhmä olisi kauttaaltaan läpeensä jokin pahuuden ruumiillistuma. Islamissa kiihkoilijoita on pieni ryhmä, joka terrorisoi omiaan ja tuhoaa vanhaa historiallista kulttuuriaan. Persuissa puolueen tuella pieni ryhmä tekee terroritekoja synnyttääkseen kauhua ja hajaannusta. On vain sattuma, ettei kuolonuhreja ole tullut. Perussuomalaisten agenda on tuhota maasta työväenliike, synnyttää kansassa kiihkokristillinen aate puhdasveristen ja -oppisten ihmisten yhteisönä. Perussuomalaisten suosima "paskakuvajournalismi" on jopa karmeampaa kuin historiallisten rakennusten tuhoaminen.
    Persut ja ISIS ovat kuin kaksi marjaa. Kyljissä on erilaiset värisävyt. Päämäärä on sama - barbaria.

    Äänestä

Sunnien ISIS-joukot löivät Irakin armeijan kesällä 2 014. Irakin amreijassa oli alle 50 000 miestä. Sotatoimia Irakin puolelta on pääosin tehnyt shiiojen puolisotilaalliset joukot ja niissä on 120 000 sotilasta. Shiiat pitävät kaikkia sunneja vihollisinaan. Kaunalle voi olla alkuperänä Saddam Husseinin hallinnon suorittamat shiiavainot. Shiaapääministeri Malik (USA:n tukema) järjesti 2 013/14 vaihteessa sunnivirkamiesten ja väestön joukkomurhat.

YK:n ihmisoikeusvaltuutetun toimiston tietoja. USA pommitti ISISIN tukikohtaa Amerlin kaupungissa 2 014. Irakin shiiajoukot polttivat pommituksen varjossa 47 sunnikylää. Shiiat kohtelevat jokaista sunnia isisläisenä ja tuhottavana. Irakin shiiat kiduttavat ja murhaavat myös shiiauskoisa turkmeenejä. Wikileaksin tietojen mukaan shiiapäällikkö Al Amiri tappaa sunneja porakoneella. USA tukee Irakin shiioja mutta vieroksuu shiiaenemmistöistä Irania. Al Amiri sai 2 011 kunnian vierailla Valkoisessa Talossa.
ISIS ja shiiajoukot kilpailevat mediassa julmuudesta mutta länsimedia vaikenee shiiojen väkivallasta. Kateb Hezbollah shiiaryhmä näytti vihollisten irtileikattuja päitä, joita käytettiin rumpuina.
Sunnit yrittivät Irakissa 2 013 - 2 014 väkivallattonta vastarintaa joukkomielosoitusten avulla. Hallitus tuhosi mielenosoitukset voimalla ja kuolonuhreja tuli

Ei ollut lainkaan ihme, että sunnit pitivät ISISIÄ 2 014 kansanryhmänsä vapauttajana. Taustalla USA ja natomaat tukivat sunnilaisen väestönosan sortamista. ISIS koostui natomaiden tukemista terroristijärjestöistä sunnien yhteisjärjestöksi.

Äänestä

Maailmassa on enemmän pakolaisia kuin toisen maailmansodan jälkeen. Noin 60 miljoonaa. Osa on nälkäpakolaisia mm ilmastonmuutoksen aiheuttamien vaurioiden takia. Enemmistö on natosotien synnyttämiä pakolaisia. Natomaiden hyökkäys Lähi-Itään synnytti kiistatta pakolaisvyöryn.

Äänestä

Vanha juttu. Laurent Bonelli, politiikan tutkija.
NL oli sodassa Afganistanissa 1 980 luvulla. USA palkitsi niitä moskeijoita, joiden jäseniä lähti CIA:n tuella sotaan NL:n joukkoja vastaan. Nykyaikainen terrorismi voidaan katsoa alkaneen 80 luvulla. Nato toisella kädellä on synnyttänyt terrorismia ja toisella kädellä mukamaste puolustaa ihmisoikeuksia.

Äänestä

entäs ne kaks mrd JANOISTA?

pallo aavikoituu/sademetsät tuhotaa/makea vesi loppuu/totaalinen väestöräjähys!

siitä vaa, ratkaise yhtälö..

Äänestä

Ootte te komukat pimeetä sakkia! Onneksi teitä on niiiiiiiin vähän. Teitä vaivaa luulotauti ja teidän opeillanne maailma syöstään köyhyyteen. Onneksi tiedän valtaanne ei ole näköpiirissä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


terrorismi.sota kirjoitti:

YK:n turvaneuvosto on päässyt sopimukseen Syyrian rauhanprosessin alkamisesta. Syyrian hallituksen ja opposition tulee alkaa vuodenvaihteen jälkeen neuvottelut ja uudet vaalit 2 017 aikana. ISIS ei kuulu tiettävästi osapuoleksi.
Syyrialaisia pakolaisia on yhteensä n. 12 miljoonaa. Rauhanprosessin onnistuminen aloittaisi jälleenrakennuksen ja pakolaisten palaamisen kotiseuduilleen.
http://yle.fi/uutiset/syyrian_rauhanprosessille_lahtolaukaus__tulitauko_ja_neuvottelut_kayntiin_tammikuussa/8541730

Kansainvälinen tilanne on muuttunut.
Natokoalitio on esiintynyt Jugoslavian hajoamissodista lähtien kansainvälisenä yhteisönä ja sotinut omiin nimiin tai saanut YK:n mandaatin sotiinsa.
Venäjän sekaannuttua Syyrian sisällissotaan ja ISIKSEN vastaiseen taisteluun muutti tilanteen. YK asettui kansainväliseksi yhteisöksi ja arvovallallaan suuntautuu rauhaa kohti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu