Mikä Kauniaisissa on hienoa?

MikäSielläTiivistyy

Mikä on saanut rikkaat ihmiset pakkautumaan kyseiselle alueelle? Alue ei ole meren äärellä ja aluetta halkoo vain pikkuinen järvi puistoineen. Täysin normaalit pikkukaupungin palvelut, jos kaikkia niitäkään. Helsingin keskustaan puolen tunnin ajomatka.

Kertokaapa asukkaat. Tarkoitus ei ole dissata, vaan hieman ihmetyttää.

11

278

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fmfa

      Tuttavani yliopistoajoilta, muuten aito savolaistyttö, piti sitä parhaana paikkana asua nimenomaan naapureiden takia. Oma taustansa working class tasoa.

    • SIIPIVEIKKOJA

      STADIN kustannuksella
      Ledin class

    • merkitön

      Nimi, ei muuta kaunista.

    • Puoli-asuja

      Olen noin 10 vuoden ajan oleillut Kauniaisissa usein. Ihmettelen ihan samaa kuin aloittaja (hyvä nimimerkki). En ole löytänyt mitään parempaa tai enemmän kuin muissakaan kunnissa. Mutta hyvä jos kaikki viihdytään omissamme.

      Olisiko vanhaa perua? Helsingissä asuvat varakkaat ovat keksineet lähellä olevan järvenrantapaikan, jonne on tehty huvila ja sinne kesäksi vaimot ja lapset. Itse on ehkä oltu kaupungissa töissä ja on ollut lyhyt matka iltaisin ajaa huvilalle perheen luokse.

      Nyt myöhemmin kunta on arkipäiväistynyt samalle tasolle kuin muutkin paikat. Gallträsk on rehevöitynyt ja mataloitunut johtuen runsaista matonpesuista ja ehkä muista saasteista.

      • Kaunison

        Tämä on loistoesimerkki kauniista kommentista, hyvä kirjoitustapa ja sanojen jäsennys.
        Ihana sivistynyt tapa kirjoittaa.


    • kauniittypyt

      Saan aina orgasmin kun meen Kauniaisiin.

    • Joptx

      Matala veroprosentti, hyvä sijainti.

    • Kauppojatekemään

      Katselin suurella mielenkiinnolla niitä asuntoja joita Mira sai myytäväksi.

    • Grandknulla

      Samalla stagella asuu järjen köyhyys. Och samma på Svenska.

    • ihan-selvää

      Ainakin nimi ja yleensäkin sanana Kauniainen on hieno ja kunnioitusta herättävä.
      Ajattele kyselyä; "asutko missä"? - "no kalliossa" "no aha" pidätetään...
      Verattuna:
      "Näh missäs asut?" - "Kauniaisissa" "okei..wau".. vapautetaan..

      • T-Saari

        Toi on sama juttu ku amerikkalaiset luulevat että kaikki tykkäävät heistä ja kunnioittavat heitä. Oikeastihan koko maailma nauraa heidän tyhmyydelleen.

        Granilaisten kanssa on sama, tosin vähän pienemmässä mittakaavassa.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      119
      2440
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1592
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      648
      1039
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      972
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      916
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      875
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      720
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      32
      712
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      706
    Aihe