USA käyttää tämän valtavan luonnonkatastrofin uhrien auttamiseen 10% siitä rahasta, mitä se on käyttänyt vuodessa sadan tuhannen syyttömän ihmisen tappamiseen sekä laajamittaisiin kidutuksiin Irakissa (puska antanut itse käskyn kidutuksiin).
USA on maailman pahin aasian maiden riistäjä ja orjuuttaja taloudessa. Katastrofiavuillaan se palauttaa noin 1% riistämästään taloudellisesta hyödystä kehitysmaihin erilaisena apuna. Se on vähän sama kuin rehvastelisi sillä, että antaa orjalleen laastarin ilmaiseksi, kun tämä saa haavan.
USA on maailman pahin aasian maiden riistäjä ja orjuuttaja taloudessa. Katastrofiavuillaan se palauttaa noin 1% riistämästään taloudellisesta hyödystä kehitysmaihin erilaisena apuna. Se on vähän sama kuin rehvastelisi sillä, että antaa orjalleen laastarin ilmaiseksi, kun tämä saa haavan.
Vastaukset 15
Vanhimmat
usa:n mollaamisessa
Kyllä nyt olet pahasti väärässä. USA on itse asiantuntija itsensä mollaamisessa omilla hirmuteoillaan, muiden kansojen ihmisten tappamisella, demokratioiden kaatmisella, diktaattorien tukemisella, kehitysmaiden alistamisella ja niiden luonnonvarojen ryöstämisellä. Viimeisin temppu oli yrittää varastaa Venäjän öljyvarojen porausoikeudet. Venäjän öljy kuuluu kansalle, kuten kuuluisi öljy muissakin maissa.
Tuo on vale!
Ei varmasti ole antanut 10%!!!!!!!!
10 promillea oli oikea summa!
Eihän usa kuulu tälle planeetalle.
Siltä se ainakin tuntuu. Niitä ei kiinosta siellä mikään muu, ku oma napa. Hävetkööt!
Anteeksi virheeni avauksessani. Tässä korjaus;
USA käyttää tämän valtavan luonnonkatastrofin uhrien auttamiseen 10 PROMILLEA ELI 0,01% siitä rahasta, mitä se on käyttänyt vuodessa sadan tuhannen syyttömän ihmisen tappamiseen sekä laajamittaisiin kidutuksiin Irakissa (puska antanut itse käskyn kidutuksiin).
Vaikka en poliitiikasta välitä hevon hemmettiä niin näkyy läpi taas joku vanha taistolainen.Usa antaa maailman ruoka avusta vuosittain noin 60 prossaa.Suurin ja mahtavin talous järjestelmä mahtavin armeija...kansan tulo oecd maista kolmanneksi korkein.90 luvulla sinne muutti 22 miljoonaa ihmistä.Miksi ihmeessä...onko niitä muuttajia huijattu.Lapsi kuolleisuus kait kuudenneksi pienin koko maailmassa.Mistähän tää nero oli saanu ne satatuhatta kuollutta irakissa.Kait Saddamin aikaiset joukko haudat on aukaistu ja laittettu jenkkien piikkiin.Kertokaas mitä ihmettä usa tai vaikka minä suomalaisena ollaan ryöstetty noista kehitys maista.Omassa kämpässä näkyy kyllä vaan japanilaista ja suomalaista tavaraa.
" Vaikka en poliitiikasta välitä hevon hemmettiä niin näkyy läpi taas joku vanha taistolainen. "
Silkkaa mustavalkoista puppua!
" Usa antaa maailman ruoka avusta vuosittain noin 60 prossaa. "
Se on pieni rikkaan ropo, jolla USA palauttaa murto-osan murto-osasta siitä, mitä se ryöstää kehitysmailta raaka-aineina ja työpanoksena. Kun amerikkalaisella firmalla on tehdas Indonesiassa, tuhannet indonesialaiset tekevät 70 tuntista työviikkoa parin dollarin päiväpalkalla ja työn tulokset syö ja hyödyntää muutama kymmentä yrityksen amerikkalaista työntekijää USA:ssa, joiden palkka mitataan sadoissa dollareissa/päivä. Jos et tajua, että siinä tuhannet Indonesialaiset raatavat ja aikaansaavat hyvinvoinnin muutamalle kymmenelle jenkille, et ymmärrä mistään mitään.
" Suurin ja mahtavin talous järjestelmä mahtavin armeija...kansan tulo oecd maista kolmanneksi korkein. "
Perustuu kehitysmaiden ihmisten työpanoksen ja raaka-aineiden riistoon, kuten yllä osoitin konkreettisella esimerkillä. Amerikkalainen hyvinvointi ei perustu heidän oman työn tuottavuuteen, vaan monin moninkertaisen köyhien armeijan tekemään työhön muissa maissa, joiden tuottaman lisäarvon ja hyvinvoinnin jenkit syövät. Homma pelaa samoin kuin orjien työn hyödyntäminen ennen vanhaan, nyt vain köyhät tekevät työnsä näiden isäntien hyväksi "vapaaehtoisesti".
" Mistähän tää nero oli saanu ne satatuhatta kuollutta irakissa. "
Luku perustuu kahden amerikkalaisen ja yhden irakilaisen yliopiston yhdessä tekemään tutkimukseen, josta on uutisoitu laajasti syksyllä.
No sitte suomalaiset ryöstää sun teorian mukaan näitä kiinalaisia ku tehtaita on siirretty sinne.No aletaan vetään lonkkaa ja annetaan kiinalaisten rikastuttaa meitä.Nää siirrettyjen tehtaitten työn tekiät kait vaan muodon vuoksi osoitti mieltään ku tehtaat lähti.Viroon on kans menny suomalaisia metalli yrityksiä aika liuta...ryvätään sitte niitäkin
Ketkä suomalaiset. Omistatko sinä niitä tehtaita, joita on Kiinassa? Ei ne ainakaan minua hyödytä. Varmaankin muutamia kymmeniä suomalaisia ja ulkomaalaisia omistajia kylläkin. Jos tuhat kiinalaista tekee työtä pienellä palkalla ja muutama kymmentä ulkomaalaista jakaa voitot...
Eli USA on käyttänyt irakin tuhoamiseen ja yli sadan tuhannen syyttömän tappamiseen 600 000 miljoonaa dollaria ja nyt auttaa sataa tuhatta luonnonkatastrofin uhria 60 miljoonalla. Ja kaikki tuo on rahoitettu parin miljardin köyhän selkänahasta, heidän työpanoksestaan ja luonnonvaroistaan.
Ja niistä kidutuksista sen verta että jo ny kumma että kun muutamia kuvataan alasti tai kävelytellään köysi kaulassa niin jopas jotain.Ne soltut muuten sai tuomion.Missähän muualla armeijassa on niin korkea moraali.Ja jos sä ääliö viittit avata vaikka maanantain iltiksen niin joka viikonloppu tapahtuu meidän armaassa suomen maassa tai vaikka kotoisessa helsingissä enemmän kidutuksia kun mitä muistaakseni puolikymmentä jenkki solttua syyllisty.Ja saddamin ja sen pyöveleitten kaasutuksia ja systemaattisia kymmeniä vuosia jatkuneita ihmisten kiduttamisia ja murhia sinä NERO et huomaa ollenkaan.Heitä se taistolaisuus jo menemään neuvostoliittokin on historiaa.No onhan sulla vielä tuo pohjois korea
Punaisen ristin mukaan kidutukset ovat olleet laajamittaisia ja systemaattisia. 90% vangituista on pidätetty summittaisesti ilman mitään syytä tai näyttöä syyllisyydestä.
Kidutusten paljastuttua kamerakännykät kiellettiin eli ryhdyttiin toimiin tietojen vuotamisen estämisestä.
Human Rights julkaisi juuri raportin, jonka mukaan Bush on itse antanut määräyksen kidutuksiin.
Mölli maailma tulee aina vain lähemmäksi ja silloin on turvallista olla yankee- kainalossa