Yksi pelien keskeisistä ideoista on se, että kaikki pelaavat samoilla säännöillä. Valitettavasti usein käy niin, että osapuoli, joka ei menesty, ryhtyy pelaamaan omilla säännöillään. Näin näyttää käyvän Suomen taloudessakin, kun porvarilliset etujärjestöt ovat ryhtyneet vaatimaan paikallista sopimista.
Paikallinen sopiminenhan tarkoittaisi sitä, etteivät samat säännöt koskisi kaikkia, vaan tarpeen mukaan kukin voisi toimia omalla tavallaan. Yritystoiminnassa tämä tarkoittaisi toimimista johdon ja omistajien haluamalla tavalla. Ainakaan julkisesta keskustelusta ei ole käynyt ilmi, että paikallista sopimista vaadittaisiin siksi, että työläiset saisivat omia ehdotuksiaan paremmin toteutetuksi.
Perusteluna paikalliselle sopimiselle on käytetty lainsäädännön kankeutta erityisesti työaikajärjestelyissä ja työn teettämisessä, mutta suurin toive, suoranainen hinku, on luonnollisesti se, että päästäisiin maksamaan matalampaa palkkaa.
Joustovaatimukset koskevat mitä ilmeisimmin vierastyövoimaa. Moni pienyrityshän on perheyritys, joten tuskin omistus ja johto näissä sentään sukulaisiaan riistää? Suuryrityksissä paikallinen sopiminen lisäisi epäilemättä yrityksen tulosta ja näin johdon ja omistajien monetääristä hyvinvointia entisestään. Joustovaatimusten toteuttaminen olisi siis lähinnä mahdollista vain suurissa muukalaisvaltaisissa yrityksissä. Muukalaisilla tarkoitetaan tässä henkilöitä, jotka eivät ole sukulaisia keskenään.
Paikallista sopimista on vaadittu myös talouden kilpailukyvyn parantamiseksi. Toisin sanoen työtä pitäisi tehdä sillä tavoin ja niillä ehdoilla, jotka johto ja omistajat hyväksi näkevät. Ongelmaksi muodostunee ennen pitkää se, miten monilla säännöillä tiettyä peliä voi enää pelata.
Esimerkiksi monessa Suomen kaupungissa on niin paljon paikallisia nopeusrajoituksia, ettei ajaminen enää onnistu muuten kuin työlään etukäteisperehtymisen avulla. Paljon yksinkertaisempaa olisi yksi ja sama nopeusrajoitus kaikissa taajamissa. Järjellisen toiminnan tunnusmerkki on selkeys ja johdonmukaisuus.
Shakkipeli puolestaan tarjoaa mainion esimerkin voittamisen ideasta: upseerit ja sotilaat pitää laittaa aina oikealle paikalle. Muuten menestyminen jää niin sanotusti vaiheeseen. Väärä henkilö väärässä paikassa ei johda menestykseen tehtiinpä sitten työtä miten pitkään ja millaisella intensiteetillä tahansa. Väärien henkilöiden käsissä joustot ovat suorastaan vaaralliset.
Paikallinen sopiminen ei palauta kilpailukykyä, vaan johtaa vain entistä suurempaan työn ja pääoman ristiriitaan, pahimmillaan harmaan talouden kasvuun sikäli mikäli paikallisesti voidaan sopia asioista, jotka pitäisi lailla kieltää. Paikallisessa sopimisessa ei ole myöskään mitään järkeä, jos infrastruktuuri mitätöi sen mikä paikallisesti kenties saataisiin aikaiseksi.
Porvarillinen vippaskonsti
8
63
Vastaukset
- NäinoN--
Eli tarkoitat että jos vaakakupissa 30 työtekijän irtisanominen ja saavutettujen etujen maksaminen lopuille työntekijöille tai kaikkien työntekijöiden töissä pitäminen joustaen hivenen saavutetuista eduista sinun mielestäsi sen 30 työntekijän irtisanominen olisi paras ratkasu?
Moni yrittäjä ajattelee ihan eri tavalla. Mieluummin pitäisi kaikki työntekijät töissä ja maksaisi sen varran palkkaa kuin on mahdollista maksaa. Sitten kun vaikeudet on ohi olisi työntekijät valmiina ja voisi maksaa enemmän palkkaa.
Yrittäjän ajatusmaailma on ihan erilainen kuin propakandan täyttämä duunarin ajatusmaailma. AY-Duunarille on syötetty propakandana että porvari vain riistää ja Duunarin pitää kiskoa itselleen niin paljon kuin vain irti saa välittämättä mistään muusta kuin omista saavuetuista eduista. Ihan sama vaikka työpaikka lähtee alta mutta otetaan niin paljon kuin vain saadaan.
Nimim. Työtön duunariKoitas nyt ajatella. Siis sitä, mihin äärimmilleen viety joustaminen johtaa? Tuskin työläisellä on suurempaa aihetta propagandaan, sen sijaan porvarille propaganda on suorastaan luontaista. Siinä menevät prosentitkin helposti sekaisin.
Monessa mielessä tämä joustoasia muistuttaa hallintarekisterilakihanketta. Siinäkin oli taka-ajatuksena saada rahaa pimeästi talouteen. Joustoasiassa pimeyttä yritetään luoda työn teettämiseen.- NäinoN--
Seppo_Ilmarinen kirjoitti:
Koitas nyt ajatella. Siis sitä, mihin äärimmilleen viety joustaminen johtaa? Tuskin työläisellä on suurempaa aihetta propagandaan, sen sijaan porvarille propaganda on suorastaan luontaista. Siinä menevät prosentitkin helposti sekaisin.
Monessa mielessä tämä joustoasia muistuttaa hallintarekisterilakihanketta. Siinäkin oli taka-ajatuksena saada rahaa pimeästi talouteen. Joustoasiassa pimeyttä yritetään luoda työn teettämiseen.Sinun on hyvä huudella niiden saavutettujen etujes kanssa. Mutta entäs ME jotka on ne menettetty? Olen työtön juuri noiden saavutettujen etujen vuoksi. NIISTÄ EI voi joustaa. Silloin työttömiksi joutuvat joustaa.
Nimim. Tuötön duunari Ei eduista luopumalla mikään talous kasva, se on taivaan tosi. Eduista luopumalla talous supistuu.
- NäinoN--
Seppo_Ilmarinen kirjoitti:
Ei eduista luopumalla mikään talous kasva, se on taivaan tosi. Eduista luopumalla talous supistuu.
Tämähöän sekoilee. Tuli väärään paikkaan vastaus.
Niinkö?
EIKÖ TYöttömien suuri mÄÄRÄ laske taloutta enemmän kuin pikkuinen palkan tai saavettujen etujen pienetäminen?:D
Yli 400 000 työtöntä noiden saavutettujen etujen vuoksi maksaa yhetsikunnalle taatusti enem,än kuin pikkuisen nykyistä matalampi elintaso maksaisi. Lisäksi ne pienemmät saavutetut edut olisi ostovoimaltaan täsmälleen samat tai ehkä vähän korkeammat kuin tällä ns. elintasolla.
Nimittäin. HINNAT euraavat ostovoiman suuruutta. Korkeasta ostovoimasta kärsii nimenomaan köyhät ja PIENITULOISET.
Pienentämällä ostovoimaa pikkuisen työttömät saisivat työtä ja köyhät pysyisi taloudessa mukana. KUN ostovoimaa SUURENNETAAN hinnat NOUSEE mukana KUMULATIIVISESTI. Jatkuva liian suuri ostovoiman lisäys toimii oravan pyörän tavalla. Mitä kovemmin juoksee sitä kovemmin pyörä pyörii. Lopulta käy niin että ei pysty juoksemaan niin lujaa kuin pyörä pyörii ja juoksija lähtee kiertämään pyörän mukana. TÄMÄ tilanne on NYT Suomessa.
AINoA tapa OSTOVOIMAN lisäämiseen pienentää ostovoimaa. Verotus korjaa ostovoiman pienentämisestä jo suoraan 46% verotaulukoiden progressiivisuuden vuoksi. Eli 1 euron etujen alennus alentaa palkansaajan ostvoimaa Nettona 54 senttiä. Yritykselle se tuo 1,8 euroa työvoimakustannusten alennuksen. Lisäksi kun palkat kumuloituu tuotteiden hintoihin se tuo taas lisää istovoimaa. En nyt viitsi ihan tarkoin laseka mutta luulisin että jos poalkansaaja luopuu NETTO tuloistaan hintojen alentumisen ja verovaikutusten yhtesivaikutuksestA 20 sentistä yrityksen palkkakustannukset alentuu 1,8 euroa. Tuolla säästyneelä rahalla yritys voi työllistää aika monta ihmistä lisää. LISÄKSI Hallituksen tarjous YHTEISKUNTAsopimuksen vastineeksi. Veron alennus LISÄÄ selvästi NETTOTULOJA:
ELI aino tapa ostovoiman lisäykseen on tehdä se Yhteiskuntasopimus. Miksi se PALKANKOROTUS ei kelpaa?
Meitä työttömiä duunareita olisi varmasti paljon vähemmän. NäinoN-- kirjoitti:

Meitä työttömiä duunareita olisi varmasti paljon vähemmän.Etuuksien pikkuinen pienentäminen? Mitähän silläkin turvataan? Se, jonka etua leikataan, menettää ostovoimaa ja se joka lisän saa, saa vähän enemmän. So what?
Kyllä tämä pelastuksen filosofia on palkanalaisen kannalta toiveajattelua. Porvari tietysti lihoo, kun ei tarvitse maksaa aikaisen kokoista palkkaa!

Kyllä tämä pelastuksen filosofia on palkanalaisen kannalta toiveajattelua. Porvari tietysti lihoo, kun ei tarvitse maksaa aikaisen kokoista palkkaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1197043Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1164811L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa624064TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a143404Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6932134Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2431520- 661388
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581378Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j531326Viesti miehelle
Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise121002