Kuuntelin häkenauhaa uudelleen Radio Ravun nauhoit

OikeusOnVoittanutTaas

Kuuntelin nyt täysin rauhallisessa, analyyttisessä mielentilassa häkenauhan ja ei siellä kuulu mitään ulkopuolisia ääniä.

Luultavasti nauha on niin järkyttävä, että litteroijat/kuuntelijat eivät halua kuunnella sitä täysin avoimella mielellä. En usko, että kovin moni haluaa todella kuunnella ääniä tarkkaavaisesti. Sen verran järkyttävältä kuulostavaa materiaali on. Ulkopuolisten äänten kuuleminen on defenssi, jolla asia halutaan pois mielestä, tyyliin "minulla on mielessä malli ulkopuolisesta tekijästä ja se antaa minulle mahdollisuuden ohittaa nauhan kuunteleminen tarkasti."

Litteroija on kirjannut äännähdyksistä täysin itse keksittyjä sanoja. Asia olisi pitänyt antaa kylmäpäiselle miehelle. Ei naiselle. Nainen ei kestä kuunnella nauhaa analyyttisesti ja miettiä tapahtumankulkuja, jotka olisivat johtaneet nauhalla olleisiin ääniin.

Murheellinen tapaus ja osoittaa, ettei tutkinnassa mitään järjen jättiläisiä ole ollut!

15

86

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sitä tallennetta pitää katsella, siis sitä graafista äänikuvioa. Sitäkin pitää suurentaa, sitten sieltä löytyy sanoja, joita voi kuunnella ja häiriöitä voi suodattaa.

      • kettutyttöplayer

        Varo ettet suurenna liikaa sitä playeriäsi, poksahtaa vielä pää rikki, mahtuuko enää pipo päähän? Se on vaarallista ainakin sivullisille kun annulistit alkaa kuulla päässään ties mitä ääniä.


      • kettutyttöplayer kirjoitti:

        Varo ettet suurenna liikaa sitä playeriäsi, poksahtaa vielä pää rikki, mahtuuko enää pipo päähän? Se on vaarallista ainakin sivullisille kun annulistit alkaa kuulla päässään ties mitä ääniä.

        Lässytilässyti, sieltä ne ulkopuolisen äänet kuuli Tuija Niemikin.


    • perseeestäkokojuttu

      Erään äänifirman tyyppi analysoi tallennetta:

      "0.49.20 Selkeästi raskaita askeleita ennen kuin raskasta esinettä siirretään lyhyesti.
      Anneli on puhelimessa. Askeleet ovat tasarytmisiä ja määrätietoisia. Askeleiden
      välissä kuuluu miesäänne, ”öh”. Kuulostaa rasitusääneltä, ei kivun aiheuttamaa
      murahdusta.

      0.52 Lyöntiääni

      0.56-0.59 Jukkaa lyödään kovalla esineellä kahdesti"

      Oikeasti mitä perkeleellistä helvettiä, nauhaa kuuntelee mies 10 vuotta tapauksen jälkeen ja esittää että "Jukkaa lyötiin kovalla esineellä kahdesti" (!)


      Lisäksi nauhalla lapsi sanoo "Tulkaa äkkiä, Isä voi huonosti".. sanoisiko lapsi näin hyökkäystilanteessa???????!!!!!!!!

      • ikjhgfdshgfhhiolk

        Ime pallejasi.


      • enmuistanimimerkkiä

        Lisäksi nauhalla lapsi sanoo"tulkaa äkkiä,isä voi huonosti".Entä sitten.Luuletko että lahti ei voinut huonosti?.Lapsihan oli paniikissa ja oli havainnut että isä on pahastiloukannut.Oletko mahdollisesti Lahden vanhinpoika?.Mieleeni tuli koska olet paljon outo.


      • varmasyyllinen

        Aiemmasta HO:n ratkaisusta löytyy maininta, että lapset eivät missään vaiheessa havainneet mitään merkkejä siitä, että talossa on ulkopuolinen henkilö. Ei ääniä, ei näköhavaintoja, ei mitään. Tyttö sepitti äitinsä tahdon mukaisesti "näyn" että jonkun selkä vilahti ulos rikotusta ikkunasta. Jopa sellasta sepitti, että juoksi ulos kylppäristä( varmaan) suit sait sukkelaan ulos ikkunasta. Kun siinä tilanteessa ei kukaan ole voinut juosta kylppäristä, koska Lahti makasi kylppäri oven edessä... tyttö vielä, että luultiin ( äidin kaa) et se on piilossa kylppärissä, kun sitä ei nähty missään, eikä tyttö nähnyt isää tappamassa vaikka käyskenteli monet kerrat huoneensa ja takkahuoneen väliä... jokainen täyspäinen tajuaa ja oma vika jos ei mene jakeluun se kuka on syyllinen.Missä välissä huppis olisi ehtiny piiloutua tytöltä, täysin mahdotonta.


      • niinpää
        varmasyyllinen kirjoitti:

        Aiemmasta HO:n ratkaisusta löytyy maininta, että lapset eivät missään vaiheessa havainneet mitään merkkejä siitä, että talossa on ulkopuolinen henkilö. Ei ääniä, ei näköhavaintoja, ei mitään. Tyttö sepitti äitinsä tahdon mukaisesti "näyn" että jonkun selkä vilahti ulos rikotusta ikkunasta. Jopa sellasta sepitti, että juoksi ulos kylppäristä( varmaan) suit sait sukkelaan ulos ikkunasta. Kun siinä tilanteessa ei kukaan ole voinut juosta kylppäristä, koska Lahti makasi kylppäri oven edessä... tyttö vielä, että luultiin ( äidin kaa) et se on piilossa kylppärissä, kun sitä ei nähty missään, eikä tyttö nähnyt isää tappamassa vaikka käyskenteli monet kerrat huoneensa ja takkahuoneen väliä... jokainen täyspäinen tajuaa ja oma vika jos ei mene jakeluun se kuka on syyllinen.Missä välissä huppis olisi ehtiny piiloutua tytöltä, täysin mahdotonta.

        Taisi hovinarrit tytön takia jättää auerskan tuomitsematta, vaikka tiesivät varmasti olevan syyllinen, epäilevät varmaan tytön avustaneen ja ainakin valehteli, mutta eivät halunneet saattaa tyttöä huonoon valoon. Saapa nähdä mihin sekin tai auerska vielä syyllistyy, heiluuko teräaseet kuin terhillä tai buttilla.


      • KKOArmahtiSenTakia

        Minullakin on sama mielipide..taisi tämä olla syy syyttämättä jättämis päätökseen!


    • Lainkäyttö

      Yllättävissä tilanteissa ihminen käyttäytyy eri tavoin kuin voidaan muutoin olettaa ja olettamuksilla ei asiassa ole sijaa, eli spekulaatiot voidaan järki syistä jättää omaan arvoonsa.( koskee häke nauhoitusta ja eri tavoin tulkittuja puolesta ja vastaan kuulemisia)

      Muistelen erästä tapausta jossa sairaanhoitjan lapsi oli jäänyt auton alle äitinsä nähden ja äiti meni paniikkiin ja ei osannut tehdä ammatillisesti mitään tuossa yllättävässä tilanteessa. kuinka joku lapsi osasi puhua juuri sillä tavoin kuin s.24. kieli poliisit edellyttäis?

      Muistelen myöskin erästä toista tapausta jossa eräs poliisi teki aivan päivastaisia havintoja umpi väsyneenä kuin nuorempi koleegansa ja oiekudessa kuultiin vain tuota vanhempaa havainoitsijaa seurauksin että pileen meni ja nuorampaa koleegaa ei saatu kuultavaksi vaikka vastaaja sitä moneen kertaan aneli, silloin lopputulos olsi ollut toinen ja koko vyyhti olisi paljastunut. mutta se ei syyttäjälle käynyt ei sitten mitenkään syyttäjä vastusti asiaa kaikin keinoin loppuun asti.

      Jälkimäisessä tapauksessa olisi käynyt ilmi muutakin viranomais rikollisuutta jonka paljastumisen estämiseksi Tutkiva poliisi yksikön esimies alkoi peitteleen ja salaileen yhdessä syyttäjän kanssa, asiassa esille tulleita faktoja jolloin syytetty olisi todettu syyttömäksi ja kas vaan näin Ulvilankin jutussa menteltiin isossa kuvassa jonka jokainen ymmärtää jos asioista hiukankin on perillä.

      Eipä se Aarnionkaan juttu ole niin putkeen mennyt tutkinnan ja syyttelyjen osalta ei isosa eikä pienessä kuvassa. meillä suomessa ei ole selaista tutkintaan objektiivisesti suhtautuvaa intressi vappaata toimi elintä joka nämä suuremmat jutut ottaisi haltuunsa ja toisaalta meiltä puuttuu kokonaan toimi elin joka penkois nämä edellisestä seurauksena olevat syttömien tuomiot.polisi ei sitä tee vaan vastustaa kaikin keinoin kuten s.24. virkamiesten nuolijatkin.

      • äideillesattuu

        Pitävät vahingossa tyynyä kasvoilla niin kauan että tukehtuu, eivät muista jättäneensä lasta auton taakse kun peruuttavat, tiputtavat vahingossa veteen tai jyrkänteeltä, sytyttävät vahingossa lapsen sängyn tuleen, antavat vahingossa tappavia lääkkeitä tai myrkkyä...vahinkoja sattuu...äideille.


      • KKKKKKKKKKKKuka

        Olisipa sinunkin äitisi toiminut ehdottamillasi tavoilla...


      • totuussattuu
        KKKKKKKKKKKKuka kirjoitti:

        Olisipa sinunkin äitisi toiminut ehdottamillasi tavoilla...

        Sinäkin jäit vaikeasti vammaiseksi kun ei äitisi hoitanut hommaa loppun asti.


      • Stana666

        oLETKO SAANUT IKINÄ PILLUA SYNTYMÄSI JÄLKEEN? hARMI, OLET VARMASTI PILLUN TARPEESSA!


      • ylläpidonhikirunkkaaja
        Stana666 kirjoitti:

        oLETKO SAANUT IKINÄ PILLUA SYNTYMÄSI JÄLKEEN? hARMI, OLET VARMASTI PILLUN TARPEESSA!

        Nimenomaan olen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      612
      2246
    2. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      108
      1098
    3. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      25
      1095
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      5
      944
    5. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      855
    6. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      86
      845
    7. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      759
    8. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      89
      752
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      725
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      573
    Aihe