järkyttävä juttu toi "tappaja-aalto" , mutta kuka muistaa ja pitää lukua niistä ihmisistä jotka esim. afrikassa kuolevat tauteihim ja nälänhätään. afrikassakin pitäisi parin rikkaan ja lihavan länsimaalaisen ihmisen kuolla että asia nousisi pinnalle. mutta kun ihmisillä ei näytä kiinnostusta löytyvän jollei "valkoinenmies" ole hädässä....
avatkaa silmät!
jokunen
4427
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Näin on. Ja tässä tsunamiasiassakin jätetään Afrikan maissa tsunamin tuhoista kärsivät ihmiset huomiotta (Somalia, Kenia, Tansania jne.), vaikka sielläkin tuhansia ja tuhansia jäänyt kodittomiksi, toista sataa kuollut, valtavasti kadonneita ja olot jo ennen tsunamiakin surkeat.
tälläkin hetkellä neljää miljoonaa ihmistä uhkaa nälänhätä etelä-afikassa.
Olet oikeassa jokunen siinä että maailma on niin eriarvoinen että jos ei todellas ole niin kuin kutsuit valkoinen mies hädässä niin kuin se näytää olevan että vasta silloin me kylmän pohjolan asukit reakoimme. Mutta kaikki se tuska ja hätä mikä tänä hetkenä on noilla alueilla sille ei voi vain kohottaa olkapäitä ja toeta on sitä hätää muuallakin, meidän olisi nyt autettava heitä. Parhaiten se toteutuu antamalla siitä mitä meillä on niille jotka ovat alttiit auttamaan näitä ihmis raukkoja heidän hädässään.
ihmisten itsnsä aiheuttamiin katastrofeihin kuolee joka päivä ihmisiä maailmassa, mutta täällä länsimaissa kikki pitää eittää päin näköö ennenkuin ihmiset suostuu tajuun että maailmassa on hätä muutenkin jo, 25 000 viantonta lasta kuolee nälkään joka päivä, tai aliravitsemuksen aiheuttamiin tauteihin ym.