syyrialaisten pakolaisleirit lähes tyhjillään

http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/azraq autio-44634
SPR:nkin rahoittaman valtavan syyrialaisten pakolaisleiri lähes tyhjä

Azraq on maailman toiseksi suurin pakolaisleiri. Vastoin läntisiä odotuksia syyrialaiset eivät paenneetkaan sinne.

Syyrian rajasta. Azraq avattiin huhtikuussa 2014. Sen piti majoittaa arveltuja noin 130 000 sotaa pakenevaa.

Taloissa asuu nyt noin 15 000 ihmistä. Tiet ovat autiot. Ensimmäisistä valmiiksi rakennetuista neljästä kylästä kahdessa ei asu ketään ja viitisenkymmentä kauppapaikkaa on tyhjillään.

Azraqin rakentaminen on maksanut muun muassa Euroopan unionille noin 140 miljoonaa euroa. Daily Mail sanoo jättimäistä paikkaa autioksi ja "kummitusleiriksi".

Leiriä hoitaa YK:n UNHCR. Suomen Punainen Risti
1672
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Älä ny vouhotuuksees tukehdu,kyllä kaikki järjestyy,ventiloi paperipussiin ja
chillaa :)

Äänestä

No, mutta sinnehän siis voimmekin lähettää kaikki nämä pakolaiset! Bror-Erik ja kaikki muut ihanat suvakit voivat mennä mukana heitä sinne hoitamaan. Järjestetään keräys lentoihin heille sinne. Tulee halvemmaksi rahoittaa tuon porukan elämä tuolla leirillä kuin hyysätä heitä täällä. Suvakitkin saavat kaipaamaansa ulkomaista ihanuutta oikein kunnolla.

Äänestä

Ihmekös kun ne on tyhjillään kun ruotsi ja merkel on kutsubeet kaikki eurooppaan..

Äänestä

No mikä on kun vimosen päälle leiri ei kelpaa näille sotaa ja vainoa pakeneville. Eikä siellä ole sosiaalityöntekijöitä järjestämässä viriketoimintaa ja kaikkee muuta kivaa? Eikö rahaa makseta löhöilystä tarpeeksi siellä, vai mikä mättää?

Äänestä
  • Ja liian pitkä matka huvituksiin.

    Äänestä

  • Eurooppalaiset tytöt vaaleat sinisilmäiset pisamakasvoiset. Matut tykkää kun niille saa tehdä mitä haluaa vääräuskoisia, suorasäärisiä suoraselkäisiä ja siroja..nättejäkin kuin mitkä... Baarit, discot, hienot ostoskeskukset, muotikuteet ja valmis raha. Wellcome ja kotiudu itse oman mielesi mukaan!

    Äänestä

Kyllä on EU tyhmä kun tuolla tavalla holvaa meidän rahoja.
Erottava EU:sta kun tälläisia huoijauksia paljastuu.
Tämän viimeistään pitäisi avata silmät tajuamaan ,että kyse ei ole oikeista pakolaisista vaan turvapaikkaturisteista ja islamin invaasioista Eurooppaan.
Emmakarit ja muut vehervsurit tajutkaan,että teitä on petetty tässä turvapaikka-asiassa. Teidän hyysäämät miejoukot ovat huijareita ja terroristeja ei todellisia sodasta ja vainosta kärsineitä.

Äänestä
  • Sinä tiedät sen ihan yhtä hyvin kuin kaikki muutkin. Ne on kutsuttu, johonkin tarpeeseen.

    Oikea käsi ei vaan ole tiennyt mitä vasen tekee kun noita leiriä on rakennettu.

    Äänestä

Eiköhän tähänkin asiaan löytyne jokin sopiva looginen selitys. Vihervasurit eivät vaan ole vielä saaneet sitä sepitettyä. Mielenkiinnolla odotan, mitä saammekaan tällä kertaa kuulla.

Äänestä
  • Tää on sitä faktaresistenssiä.

    Äänestä

leirillä ei saa diskorahaa.

Äänestä

Suomesta laittomasti tulleet ja palautettavat sinne oman kulttuurinsa pariin. Mainittua leiriä ylläpidetään joka tapauksessa! Miksi siis ei?

Äänestä

Kaikki maahanmuuttajat voidaan kotouttaa omille pakolaisleireilleen

Äänestä

Järjetöntä hommaa taas kerran ja Merkel heiluttelee tahtipuikkoa!

Äänestä

Tämä leiri on luonnollinen palautuspaikka,mitään hätää ei siellä ole,,

Äänestä

Merkel kertoi uutena vúotena.että turvapaikanhakijat ovat siunaus Saksalle,
Sopii papin tyttärelle. Saksaan on tullut erityisesti hyvin koulutettuja ja sivistyneitä syyrialaisia. Merkel on ohjannut lestantti Sipilän suostumuksella irakilais-ja somalimiehet Ruotsin kautta Suomeen.
Suomeen on tullut pakolaisten roskajoukko jota muut maat eivät halunneet.
Ruotsia on Suomen viranomaisten toimesta kehoitettu lähettämään 25 000 irakilaismiestä Suomeen.Näin SSS-mihet voivat mennä jatkossa polleana ja rintoja röyhistellen Brysseliin."Suomi on ottanut 4.eniten pakolaisia"! on ilon kiljahdus SSS-miehiltä.Maksoi mitä maksoi,Meillä on varaa.Otetaan köyhiltä ja sairailta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


gyhgghhvhvvh kirjoitti:

http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/azraq autio-44634
SPR:nkin rahoittaman valtavan syyrialaisten pakolaisleiri lähes tyhjä

Azraq on maailman toiseksi suurin pakolaisleiri. Vastoin läntisiä odotuksia syyrialaiset eivät paenneetkaan sinne.

Syyrian rajasta. Azraq avattiin huhtikuussa 2014. Sen piti majoittaa arveltuja noin 130 000 sotaa pakenevaa.

Taloissa asuu nyt noin 15 000 ihmistä. Tiet ovat autiot. Ensimmäisistä valmiiksi rakennetuista neljästä kylästä kahdessa ei asu ketään ja viitisenkymmentä kauppapaikkaa on tyhjillään.

Azraqin rakentaminen on maksanut muun muassa Euroopan unionille noin 140 miljoonaa euroa. Daily Mail sanoo jättimäistä paikkaa autioksi ja "kummitusleiriksi".

Leiriä hoitaa YK:n UNHCR. Suomen Punainen Risti

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu