Nyt on sellainen olo, että on pakko avautua. En edes tiedä mitä haen tältä keskustelun avaukselta, ehkä jos jollain on samankaltaisia kokemuksia esimerkiksi Suomen puolella, niin saa avautua myös.
Itse olen nuori mies, pasifisti ja aseistakieltäytyjä. Minulle ensiarvoisen tärkeää on väkivallattomuus elämässäni. Haluan omilla valinnoillani olla mukana siinä pasifistisessa liikkeessä joka toivottavasti lopettaa tai vähentää sotimisen ja vihan käytön politiikan välineenä. Olen tuleva siviilipalvelusmies. Olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että sodat, voimapolitiikka ja siten myös armeijat syntyvät vihasta, kateudesta, ahneudesta, vallanhimosta sekä muista väkivaltaan johtavista huonoista mielentiloista. Olen halunnut kaikin puolin vastustaa armeijaa ja voimapolitiikkaa ja pysyä erossa niistä.
Olen ollut ruotsalaisen tyttöystäväni kanssa parisuhteessa jo jonkin aikaa, en kuitenkaan yli vuotta. Tyttöystäväni on monesti saanut kuulla ajatuksiani ja arvojani, joista olen hyvin ylpeä ja iloinen. Tänään kuitenkin vihdoin koitti se päivä, jolloin tyttöystäväni uskalsi kertoa pitkäaikaisesta unelmastaan ja lähitulevaisuuden aikeistaan palvella Ruotsin puolustusvoimissa. Hän sanoo haluavansa tehdä jotain hyvää ja kenties jatkaa myöhemmin poliisikouluun. En sinänsä vastusta hyväntahtoisuutta, enkä poliisin ammattiakaan sinänsä, mutta armeijaan liittyminen maassa, jossa se ei enää ole millään muotoa pakollista on kyllä kova pala nieltäväksi, enkä oikein tiedä mitä pitäisi ajatella.
Tyttöystäväni on hienoin ihminen kehen olen elämäni aikana tutustunut, rakastan häntä yli kaiken ja tahdon hänelle vain parasta ja tahtoisin tukea häntä kaikessa mahdollisessa. Hän on koko ajan tuntunut olevan kaikkea muuta kuin alussa mainitsemani piirteet joita vastustan.
Samaan aikaan tahdon ajatella, että eihän kyse ole mistään niin suuresta maailmaa mullistavasta asiasta, mutta samaan aikaan koen tämän olevan niin absurdi ja vaikea ristiriita. Enkä tiedä miten asiasta kannattaisi puhua hänelle, tuomatta tätä poliittista ristiriitaa liian lähelle suhdettamme. (vinkkejä??) En kuitenkaan missään nimessä usko tämän kaatavan suhdettamme, mutta jotenkin en tällä hetkellä osaa edes suhtautua tyttöystävääni millään lailla, kun en tiedä miten suhtautua. Haluan olla lähellä ja ymmärtää, mutta en pysty ymmärtämään.
Pian on itsellä Ruotsiin muutto edessä ja näenkin jo itseni odottamassa maastopuvussa luokseni saapuvaa tyttöystävääni rautatieasemalla.... Minusta tulee inttileski. Kelatkaa! Inttileski! Ja tämä ei edes ole mikään intti, vaan PALKKA-ARMEIJA!
Ajatukseni ovat solmussa. Yhtäkkiä minulle todella tärkeä ihminen toteuttaa jotain, mikä on päinvastaista oman arvomaailmani kanssa. Käsittämätöntä.
Kiitos, jos jaksoit lukea.
Mitä ajatuksia suomi24 tyypeillä? Kokemuksia mistään vastaavasta?
Tyttöystävä aikoo liittyä armeijaan Ruotsissa
7
72
Vastaukset
- Asentooo
Lepooo..... Voi sinua pikku rastatukkavasemmistoviherpiipertäjäsivaria etkö ymmärrä tyttöystäväsi tai pikemmin entisen sellaisen suoraa vihjettä.
Hän haluaa oikean MIEHEN eikä mitään nyhveröä porkkanan järsijää.
Ajatusmaailmanne ovat kaukana toisistanne joten voit unohtaa hänet.
Vinkkinä voin sanoa että itse olen militaristi ja me kaikki halveksimme teitä onnettomia paskahousu rastatukkavasemmistoviherpiipertäjäsivareita jotka olette tämän yhteiskunnan syöpä.
Älä ota itseesi ja henkilökohtaisesti.
Mikäli haluat pitää tyttöystäväsi mene parturiin, hakeudu varusmiespalvelukseen jos on mahdollista, syö lihaa veivaa puntteja ja ennenkaikkea vaihda sairas, naivi, epärealistinen mielikuvitus arvomaailmasi uuteen.
En minäkään sotia tai väkivaltaa ihannoi mutta maailmassa on aina ja tulee aina olemaan tahoja jotka haluavat pahaa toisille ihmisille ja siihen on syytä varautua myös voimankäytöllä halusit tai et ja siksi meillä on esimerkiksi asevoimat sekä poliisit.
Pahoittelen suorasukaisuuttani se on vain tapani ilmaista asiat selkeästi ja ymmärrettävästi että tyhmempikin tajuaa mitä tarkoitan.
Ei muuta hajantukaa ja poistakaa........ - hahhahahhhhh
Aloittaja vois vaikka vetää itsensä naruun tai mennä myymään persettä johonkin homobaarin vessaan.
- Voisinua
PasiFisti tyttöystävässä on näköjään enemmän munaa kuin sinussa kaappihomo.
- PasiFisti
Kiitos kohteliaisuuksista! Itse elän ensinnäkin jo nykyaikaa, jossa sukupuoliroolit ja vanhat stereotypiat niistä ovat yhdentekeviä, toisin kuin te konservatiiviset militantit. (Vinkkinä voin sanoa, että konservatiivit ja heidän ajatuksensa ovat lähes aina kuolleet pois)
Itse uskon, että ihmiskunnan on mahdollista kehittyä täysin pasifistiseksi. Se kuitenkin edellyttää sitä, että jokainen ihmisyksilö pääsee yli vihasta, kateudesta, ahneudesta, vallanhimosta sekä muista väkivaltaan johtavista huonoista mielentiloista. Uskon, että jos tietty (melko suuri) osuus ihmiskunnasta siinä onnistuu, seuraavat loputkin pian perässä. Kukapa jäisi tuottamaan muille kärsimystä sen jälkeen, kun suuri enemmistö on huomannut sen tuottavan kärsimystä myös tekijälle itselleen? Nykyiset kulttuurit eivät tähän vielä opeta, mutta itse tahtoisin olla osa sitä (toivottavasti) kasvavaa pasifistista ihmismassaa, joka lopulta vie kulttuureita siihen suuntaan.
Vastustan sotaa aktiivisesti myös siksi, että uskallan ajatella “outside the box”. Uskallan uskoa toisenlaiseen maailmaan. Maailma täysin vailla sotaa ei ehkä ole realismia tänään, ei välttämättä ikinä. Siitä huolimatta poliittisen ajattelunsa rakentaminen tällaisen rauhan utopian varaan ei ole tyhmää, eikä naiivia. Irrottautuminen ajattelun tasolla ja asepalveluksesta kieltäytymisen myötä myös tekojen tasolla tästä sodan ja aseteollisuuden ympäröimästä yhteiskunnasta on askel kohti tulevaisuutta. Jos yhä useammat ja useammat ottavat sen askeleen, siitä tulee valtatie kohti tulevaisuutta. Se askel osoittaa kohti rauhaa, kohti sodattomampaa, rauhallisempaa, ymmärtävämpää, inhimilisempää maailmaa. Koen armeijassa palvelemisen olevan askel taaksepäin. Se on askel sotatoimien ja asevarustelun tukemiselle. Se on se hyväksyvä ja hiljainen askel, joka joskus, useinkin, on jopa tiedostamaton, mutta niin merkityksellinen yksittäinen askel. Se on sellaisen henkilön askel joka hyväksyy väkivallan ja sodan, tai vähintään sellaisen, joka ei välitä sodan ja väkivallan seurauksista ja on valmis tekemään pahaa kohdattuaan pahaa. Valmis kostamaan. Valmis pettämään. Valmis antaamaan samalla mitalla, mikä tämäkin on kaikki mielestäni ehdottoman väärin.
Maailmassa tapahtuu asioita joista en pidä. Asioita, jotka koen luonnostaan vääriksi. Vastustan siis totta kai niitä ja toivoisin asioiden olevan toisin. Jos haluan asioiden muuttuvan, minun tulee tehdä jotain. En kuitenkaan ole niin epälooginen, että yrittäessäni lopettaa tai vähentää asiaa jota vastustan toimisin samoin tai käyttäisin samoja toimintaani ohjaavia periaatteita, joita itse asiassa vastustan. Tästä on hyvä ja tuttu esimerkki: Oletetaan, että on henkilö joka vastustaa ihmisten ennenaikaisia ja tarpeettomia kuolemia, sekä epädemokraattista voimapolitiikkaa. Tämä henkilö siis luonnollisesti vastustaa myös sotaa ja asevarustelua. Tämä henkilö kuitenkin osallistuu maansa asevoimien palvelukseen ja koulutukseen. Ottamalla vastaan koulutusta sotilaallisesta instituutiosta oli se sitten terroristijärjestö, palkka-armeija tai vaikka yleisen asevelvollisuuden sisällään pitävä Suomen puolustusvoimat, tulee näkyvästi ja merkityksellisesti kuitenkin tukeneeksi tätä julmaa ja lyhytnäköistä väkivallan auktoriteetin, sodan ja asevarustelun yhteiskuntaa. Oli rauha tai varsinainen sota, politiikka ja perimmäinen idea on joka tapauksessa sama. Tässä on se ristiriita, epäjohdonmukaisuus joka omalta osaltani johti valintaani kieltäytyä asepalveluksesta. Pelottavaa on, että harva tiedostaa tämän ristiriidan ja tulee ottaneeksi “takapakkia” tulevaisuuden maailmansa puolesta ikään kuin huomaamatta.
Ne jotka tukevat sotaa ja asevarustelua osallistumalla esimerkiksi asepalvelukseen ovat niitä samoja rikollisia, joilta he luulevat meitä suojelevansa ja meidät pelastavansa.
Joka tapauksessa ajattelen tämän hetkisen voimapolitiikan ja asevarustelun olevan väärä keino vastata voimapolitiikkaan ja asevarusteluun. Sodalla vastaaminen sotaan on väärin. Se on ehkä helpoin keino, mutta se on umpikujaan tai ikuiseen väkivallan oravanpyörään johtava keino. Se on vanhanaikaista, tyhmää, ajattelematonta, julmaa, äärimmäisen lyhytnäköistä ja epädemokraattista. Se on osoitus heikkoudesta. Se jos joku on lapsellista ja naiivia. - suomalainen_ja_ylpeä
Hahaah, noista ekoista vastauksista huomaa kyllä mistä Suomen (nuoret) miehet on tehty..... Parhaat naurut antoi toi eka vastaus, joka yrittää olla niiiiin uskottava, mutta oikeesti vaan paljastaa vastaajan lapsellisen ja heikon luonteen. :D
Muuta aloittaja vaan sinne Ruotsiin, sieltä löydät astetta sivistyneemmän valtion kaikin puolin. Unohda nämä oman elämänsä sotasankarit, jotka muna tanassa saavat ennennäkemätöntä tyydytystä tuollaisesta huutelusta! - nostan_tytölle_hattua
Onnittelut tyttöystävällesi. Hän on valmis puolustamaan Ruotsin valtiota ja sen kansaa, yhteiskuntarakennetta, demokratiaa, oikeudenmukaisuutta, laillisuutta ja kaikkea muuta hyvää mitä tuossa valtiossa on ja sitä on paljon.
Sivarit taas antavat Suomessakin pahuudelle vallan ilman vastaanpanemista ja vaarantavat koko vapaan yhteiskunnan.
Todennäköisesti tyttöystäväsi tulee jättämään sinut koska hän huomaa ettet edusta niitä positiivisia arvoja kuin hän itse. Tyttöystäväsi tai kohta entinen tyttöystäväsi on oikeassa ja sinä väärässä. Ei Hitlerkään sanoihin kaatunut, voimaa siihen tarvittiin. - Eijumalauta
Missä helvetissä sinut on aivopesty tuollaisella skeidalla?????
Täyttä paskaa ja utopiaa noi sinun harhakuvitelmat.
Poltatko sinä perkeleen nulikka jotain hamppuhassista vai käytätkö kovia huumeita kun on aivot noin pehmeät.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3076952Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151307- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541086Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982