Mikä reumasairaus voisi olla kyseessä?

Olen 40v nainen ja kärsinyt vuosia erilaisista selkäkivuista. Pullistuma todettu 10 v sitten. Nyt parin vuoden aikana tullut kipua toiseen polveen, viime kuukaudet kipu päivittäistä, myös lievää turvotusta. Kipu ei estä liikkumista vaan päinvastoin tuntuu että helpottuu. Portaiden alasmeno tosin kivuliasta. Pari kuukautta myös toinen nilkka turvotellut ja aristava. Aamuisin muutama eka askel vähän vaikeita kun päkiät ja kantapäät aristaa, mutta ei mitenkään pahasti. Lonkassa ajoittain voimakasta kipua, kerran nousi myös korkea kuume ja crp 40.
Mutta, reumakoe oli normaali ja nyt myös crp oli ok. Tk-lääkäri lähetti silti reumatologille. Mitähän epäilee? Mulla ei ole mitään oireita käsissä (paitsi aamuisin järkky turvotus sormissa) eikä muutenkaan tunnu että nivelet olis mitenkään tulehtuneet. Eivät esim arista kun painelee tai punoita vaikka turvotusta.
Tuntuu turhalta lähteä sinne tutkittavaksi jos kyse on vain selkäperäisestä ongelmasta niinkuin itsestä tuntuu. Vai voiko joku reumasairaus oireilla näin?
3257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jätä viljat

Äänestä

Olisi mielenkiintoista tietää löytyikö jotain.

Oma selkärankareuma oireilee vähän tuohon malliin ja on vuosien saatossa tuhonnut isoja niveliä.

Voimia<3

Äänestä

Heinäkasvit+ovat+4+mahaisen+märehtijän+ruokaa,+koska+niiden+ravinteet+ovat+sitoutuneet+fytaatteihin.+Tarvitaan+4+mahaa,+tai+idätys,+jotta+hyötyisimme+heinäkasvien+ravinteista.+Siksikin+ne+ovat+ihmiselle+edelleen+korvikeruokaa,+emmekä+pysty+käsittelemään+niiden+proteiineja+kunnolla.+Kaikilla+viljoja+syövillä+on+tulehdusta+ohutsuolessaan,+niillä+joilla+tulehdusta+on+enemmän,+syntynyttä+ongelmaa+kutsutaan+keliakiaksi.Suomessa+keliakiaa+esiintyy+2+%:lla+väestössä.+Lääkärit+toteuttavat+heille+määrättyä+agendaansa+ja+hoitosuosituksia,+eivätkä+halua+tietää+ravitsemustieteestä+mitään,+muutenhan+he+suosittelisivat+viljoista+luopumista.Ja+jopa+kolmasosa+suomalaisista+on+gluteeniyliherkkiä,+joka+aiheuttaa+ns.+vuotavan+suolen.+Monien+autoimmuunisairauksien+takana+on+vuotava+suoli.+Esim.+reuma+ja+nivelrikko+ovat+tällaisia.+Suomalaisten+lääkärien+tietämys+ravinnon+vaikutuksesta+eri+sairauksiin+ja+niiden+hoitoon+ja+varsinkin+ennaltaehkäisyyn+on+erittäin+heikkoa.Tutkittua+tietoa+löytyy+varmaan+kirjastollinen,+joten+on+ihan+oma+valintasi,+miten+haluat+elää.Sairaana+ja+syömällä+vahvoja+lääkkeitä+tai+terveenä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Selkäraihnas kirjoitti:

Olen 40v nainen ja kärsinyt vuosia erilaisista selkäkivuista. Pullistuma todettu 10 v sitten. Nyt parin vuoden aikana tullut kipua toiseen polveen, viime kuukaudet kipu päivittäistä, myös lievää turvotusta. Kipu ei estä liikkumista vaan päinvastoin tuntuu että helpottuu. Portaiden alasmeno tosin kivuliasta. Pari kuukautta myös toinen nilkka turvotellut ja aristava. Aamuisin muutama eka askel vähän vaikeita kun päkiät ja kantapäät aristaa, mutta ei mitenkään pahasti. Lonkassa ajoittain voimakasta kipua, kerran nousi myös korkea kuume ja crp 40.
Mutta, reumakoe oli normaali ja nyt myös crp oli ok. Tk-lääkäri lähetti silti reumatologille. Mitähän epäilee? Mulla ei ole mitään oireita käsissä (paitsi aamuisin järkky turvotus sormissa) eikä muutenkaan tunnu että nivelet olis mitenkään tulehtuneet. Eivät esim arista kun painelee tai punoita vaikka turvotusta.
Tuntuu turhalta lähteä sinne tutkittavaksi jos kyse on vain selkäperäisestä ongelmasta niinkuin itsestä tuntuu. Vai voiko joku reumasairaus oireilla näin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu