Onko Lohjalle perustettu VOK?

ihmettelenvain

Onko Lohjalle perustettu kertomatta VOK vai mistä on kyse? Tänään Lohjan Sokos oli aivan täynnä ählämeitä, ihan kuin sieniä sateella. Valehtelematta niitä oli noin runsas 30kpl kerralla, valtaosa asiakkaista. Mitä ihmettä täällä tapahtuu?

12

356

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • näinSeVainMenee

      Joukossa olin ehkä 3-4 naista ja loput olivat n.25-35v nuorehkoja arabimiehiä. Käytössä kolme kassajonoa kerralla, jossa pari yksittäistä suomalaista. Lisäksi kaupan puolella oli useita ryhmiä. Eivät osanneet kassalla oikein maksaa asiaankuuluvalla tavalla, vaan arvottiin vähän sitä ja vähän tätä. Hirveä älämölö ja kännyköihin huutaminen joka puolella; ei mitään käytöstapoja. Osa röökillä tukkimassa ulko-oven kulkuväylää ja juoksemassa vuoroinperään sisällä olevan porukan ja ulko-oven edessä ulkona olevan porukan väliä.

      Näin iso porukka ei varmasti ole sattunut paikalle sattumalta kerralla. Suoraan sanoen en ole nähnyt kerralla kaupassa näin isoa porukkaa edes Varissuon ostoskeskuksen pikkukaupoissa. Herää epäilys, että mistä VOK:ista nämä olivat peräisin? Ei kait Vihdin puolelta alkuillasta nyt näin isoa porukkaa bussilla roudata Lohjan pikku Sokokseen ostoksille?

      • tbnylämäki

        Nyt tässä ainakin havahtunut siihen että Prisman edusta ja ympäristöhän suorastaan kuhisee näitä maahanmuuttajia. En ole vokista kuullut kyllä mitään, mutta saapuvat porukoissa keskustan Prismaan Ojamon suunnilta, sieltä entisen Teboilin mäeltä. Tietääkö joku onko johonkin siihen majoitettu suurempi erä maahanmuuttajia? Ihmettelen vaan, kun ei mielestäni Lohjan kaupunki ole mistään suuremmasta erästä ole tiedottanut yhtikäs mitään. Eipä huvita iltamyöhään tuolla hirveästi kävellä enää.


      • lolmies29992

        Yksi järjesti tässä menneellä viikolla kohtauksen ABC:llä kun ei joku bonustuotteeseen oikeuttava sääntö ei täyttynyt (tai muu vastaava, en kuullut kovin tarkkaan), eikä saanut ruokaansa bonustuotetta. Toiset koittivat kiskoa tätä pois kun ruoat oli jo maksettu, mutta tämä I:n ihme ei tietenkään hyväksynyt tappiotansa, vaan alkoi syyttää kassatyttöä "omien sääntöjen keksimisestä" sekä huutamaan tälle. Tätä jankkausta ja syyttelyä sitten jatkui pitkä tovi, vaikka säännöt hänelle kerrattiinkin moneen otteeseen rauhallisesti. Semmoisia velikultia. :)


    • Lapsetostoksilla

      Ne oli niitä yksin maahan tulleita alaikäisiä. Varmaan ostamassa partakoneita tai jotain?

    • sewwee11

      No niin nyt sitten sielläkin.Täällä Lapissahan niitä on ja paljon.Turvattomuutta ja nyt ei uskalla enään liikkua illasta(käydä kävelemässä). Rikokset lisääntyy SUOMESSA ja MATUJEN PUOLELTA. On tämäkin SUOMI....Kohta ISLAMI PÄÄTTÄÄ....!

    • Wokki

      Vappulan alaikäisten turvapaikanhakijoiden yksiköstä ilmeisesti nämä partalapset

    • Sattuuhansitä1

      Partalapset innostuivat Saksassa vähän pitämään hauskaa. No, suvakkien mielestä se on varmaan ihan ok? Yksittäistapauksia ja monikulttuurisuuden rikkauksia. "Pojat on poikia"?

    • Kylässä

      He olivat leirikoululaisia, eli vierailulla.

    • jonottaja

      Kyseisessä kaupassa on kaksi kassaa ei kolmea niinkuin kirjoituksen aloittanut kertoi.

      • UnelmaArvoPohjalla

        Hienoa, että huomasit sen koko keskustelun tärkeimmän pointin. #unelma


    • Just_joo

      Onko ja onko? Eihän se asia kuulu puupääpersuille pätkääkään.

      • No_just_joo

        Hienoa, että taas löytyi suvaitsevainen joka ei vähemmän yllätten pysty keskustelemaan asioista asiallisesti.
        Olisi upeaa jos te suvaitesvaiset joskus pystyisitte keskustelemaan kuten aikuiset ettekä vain hokemaan "ei kuulu sulle", "höhöhöö tyhmä persu" tyylisesti.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      119
      2440
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1582
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      648
      1039
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      972
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      916
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      875
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      720
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      710
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      706
    Aihe