MV on Venäjän juoni Suomen puolustuskykyä vastaan

Oletteko jo tajunneet, että meitä vedätetään ja pahasti? Suomalaisia yllytetään toistensa kimppuun. Nyt jopa kerätään ja jaetaan yhteystietoja suvakeiksi leimatuista suomalaisista, jotta toiset suomalaiset voisivat lähetellä heille uhkaavia viestejä jne. Tavoitteena tietysti saada maamme mahdollisimman toimintakyvyttömään ja sekasortoiseen tilaan. Viime päivien monet ilmiöt alkavat osoittaa, että strategia toimii. Kuka on joskus lukenut MV-lehdestä Putinia arvostelevaa sisältöä? Niinpä niin. Ollaanko me oikeasti näin helposti narutettavissa? Putinhan tukee rahallisesti äärioikeistoa monissa maissa samasta syystä. Suomessa ei ole ollut kuitenkaan tarpeeksi äärioikeistolaista puoluetta tuettavaksi eikä persutkaan ole ihan kritiikittä Putinin kädestä syöneet, joten löydettiin venäläissyntyisen Janitskinin ylläpitämä sivusto, jonka avulla suomalaisia voi naruttaa paljon halvemmalla. Vastarintaan kaikki, joilla on kriittistä ajattelua ja maanpuolustustahtoa jäljellä!

PS. Kuka keksi, että suomalaisia naisia muka puolustetaan lähettelemällä suomalaisille naisille törkypostia?
12<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Kuka niitä sotia aloittaa ja tukee lähi-idässä?

Äänestä
  • Opitkos tämän "ei ne Venäjän toimet mitään haittaa, kun Yhdysvallatkin on tehnyt kaikenlaista"-perustelun muuten juuri mv-lehdestä?

    Äänestä

Tekeekö Putin ihan samat kepposet kaikissa euroopan maissa.

Äänestä
  • Kyllähän Putinilla on vastaavat kujeet tekeillä monessakin maassa -sehän on jo osoitettu, että monen Euroopan äärioikeistolaiset muukalaisvihamieliset puolueet saavat rahoitusta Venäjältä. Kaikki eivät vain mene yhtä halvalla ja helposti retkuun kuin suomalaiset nyt näyttävät menevän. Putinin kannalta on kätevää myös se, että suomalaiset saadaan epäilemään omia viranomaisiaan ja tiedotusvälineitään ja luottamaan enemmän Ilja Janitskyyn, joka voi tunnustella ilmapiiriä ja sopivan pienissä erissä alkaa ujuttaa maahanmuuttokritiikin ja suvakkivainon sekaan monenlaista Venäjän kannalta hyödyllistä. Ei ole tarpeen ylistää Putinia tai muuta ilmiselvää. Paljon kätevämpää on saada hajalle Suomen perinteisesti vahva ja luottamukseen perustuva yhteiskunta. Miten pystyy puolustautumaan maa, jossa ihmiset pelkäävät toisiaan eivätkä luota viranomaisiinsa tai kansalaisjärjestöihinsä?

    Äänestä

  • maanpuolustaja kirjoitti:

    Kyllähän Putinilla on vastaavat kujeet tekeillä monessakin maassa -sehän on jo osoitettu, että monen Euroopan äärioikeistolaiset muukalaisvihamieliset puolueet saavat rahoitusta Venäjältä. Kaikki eivät vain mene yhtä halvalla ja helposti retkuun kuin suomalaiset nyt näyttävät menevän. Putinin kannalta on kätevää myös se, että suomalaiset saadaan epäilemään omia viranomaisiaan ja tiedotusvälineitään ja luottamaan enemmän Ilja Janitskyyn, joka voi tunnustella ilmapiiriä ja sopivan pienissä erissä alkaa ujuttaa maahanmuuttokritiikin ja suvakkivainon sekaan monenlaista Venäjän kannalta hyödyllistä. Ei ole tarpeen ylistää Putinia tai muuta ilmiselvää. Paljon kätevämpää on saada hajalle Suomen perinteisesti vahva ja luottamukseen perustuva yhteiskunta. Miten pystyy puolustautumaan maa, jossa ihmiset pelkäävät toisiaan eivätkä luota viranomaisiinsa tai kansalaisjärjestöihinsä?

    Paljon olen netissä erilaisia ajatuksia lukenut, mutta tämä vetää kyllä jo pohjat.

    Äänestä

Oikeassa olet. MV-lehti on kytköksissä Venäjän mafiaan joka taas on kytköksissä nykyiseen hallitukseen siellä. Venäjän armeija, laivasto sekä ilmavoimat ovat nyt niin heikossa hapessa, että aikaa säästääkseen joutuvat tähän alentumaan.

Uskon kuitenkin että Putin loppupeleissä haluaa tehdä oikein, eli pysäyttää USAn holtittoman laajenemisen keinolla millä hyvänsä. Tämä on nyt ainut tapa jonka he ovat keksineet.

Jos osaisivat tehdä järkevää yhteistyötä Suomen ja muun Euroopan kanssa, tähän ei olisi tarvetta. Suomalaiset ei ole sotahullua kansaa, vaikka siltä joskus vaikutamme. Eurooppa ei lähde sotaan Venäjää vastaan vain siksi että USA kuuluu NATOon.

Käytännössä näin. Paperilla toisin. Johtajat luottavat aina ensisijaisesti paperiin. Putin on kyllä oikeasti täysi pässi, mutta Venäjällä ei nyt parempaakaan ole tarjolla. Kovasti ne korvaajaa jo etsii. Ei ole läpihuutojuttu. Siinä hommassa pitää rakastaa Venäjää, olla vahva johtaja, pitää kyetä tekemään kylmiä päätöksiä, mutta tavoitella maailmanrauhaa. Ilmoittakaa heti kun löydätte sellaisen kaverin, joka on lisäksi 100% venäläinen.

Tässäpä maailman ongelmat pähkinänkuoressa. Hyvää Joulua.

Äänestä
  • Eikös se Putin ole juurikin tuhoamassa sitä amerikan luomusta Isisiä!

    Äänestä

  • Mite_se_nyt_olikaan kirjoitti:

    Eikös se Putin ole juurikin tuhoamassa sitä amerikan luomusta Isisiä!

    Isisin rivissä epäilyttävä paljon kavereita Venäjältä. Venäjä pommitta ketä tahansa paitsi isis. Isisin pankkiirit ovat venäläinen ja Syyrialainen venäjän kansalainen. On aikaa paljon ristissä sinun väitteet.

    Äänestä

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1451280214648.html

Joko tuossa syy alakaa miehittämmään Suomee?
Alakakaa myymään talonne Itä-Suomessa, Lapissa, Hankoniemellä ja Ahvenanmaalla, kun vielä voitte saaha niistä jottain ennen kuin ne asutettaan vieraan maan kansalaisilla ja entiset isännät pistettään Siperijaan.

Äänestä

Aloitus on täyttä paskaa. Me ei oltaisi Suomi jos me ei viimeisiä tuhansia vuosia oltaisi annettu väkisin tänne tuppaajille turpaan.

Äänestä
  • Vai tällaista se modernisoitu Moskovan Tiltu on tällä kertaa julkaissut. Isoisäni kertoman mukaan suomalaisilla ei ollut sotavuosina tapana itse näin nöyrästi osallistua vastapuolen propagandan levittämiseen. Tokihan Tiltukin on opiskellut infosodan käynnin uusimmat kujeet ja osaa hyödyntää tehokkaasti nettiä sekä Suomea kohdanneita haasteita.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


maanpuolustaja kirjoitti:

Oletteko jo tajunneet, että meitä vedätetään ja pahasti? Suomalaisia yllytetään toistensa kimppuun. Nyt jopa kerätään ja jaetaan yhteystietoja suvakeiksi leimatuista suomalaisista, jotta toiset suomalaiset voisivat lähetellä heille uhkaavia viestejä jne. Tavoitteena tietysti saada maamme mahdollisimman toimintakyvyttömään ja sekasortoiseen tilaan. Viime päivien monet ilmiöt alkavat osoittaa, että strategia toimii. Kuka on joskus lukenut MV-lehdestä Putinia arvostelevaa sisältöä? Niinpä niin. Ollaanko me oikeasti näin helposti narutettavissa? Putinhan tukee rahallisesti äärioikeistoa monissa maissa samasta syystä. Suomessa ei ole ollut kuitenkaan tarpeeksi äärioikeistolaista puoluetta tuettavaksi eikä persutkaan ole ihan kritiikittä Putinin kädestä syöneet, joten löydettiin venäläissyntyisen Janitskinin ylläpitämä sivusto, jonka avulla suomalaisia voi naruttaa paljon halvemmalla. Vastarintaan kaikki, joilla on kriittistä ajattelua ja maanpuolustustahtoa jäljellä!

PS. Kuka keksi, että suomalaisia naisia muka puolustetaan lähettelemällä suomalaisille naisille törkypostia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu