HELSINGIN KALLIS JOUKKOLIIKENNE PURETAAN

Kaupunkien joukkoliikennettä saattavat odottaa suuret muutokset jo ensi kesänä. Liikennealaa kuohuttanut joukkoliikennelainmuutos on liikenne- ja viestintäministeriön mukaan tarkoitus lähteä lausunnoille lähiviikkoina.

Uudistuksen tavoitteena on, että joukkoliikennemarkkinat toimisivat aidosti siten, että viranomainen vastaisi vain siitä liikenteestä, joka ei synny markkinaehtoisesti. Liikenne- ja viestintäministeriön ylitarkastajan Iida Huhtasen mukaan kaupunkien joukkoliikenne on tarkoitus avata vapaalle kilpailulle.

Huhtanen kertoi maanantaina, että asiassa eteneminen on edelleen ministeriön virkamiesjohdon pohdinnassa. Jos lakimuutos etenee, se on tarkoitus saattaa voimaan jo ensi kesänä. Asiaa oltiin viemässä eteenpäin jo edellisellä hallituskaudella, mutta silloin se vedettiin takaisin.

- Olemme tehneet asiasta nyt laajemmat vaikutusarviot, ja niissä on tunnistettu sekä potentiaalisia hyötyjä että haittoja, Huhtanen kertoo.

Huhtanen arvioi, että toteutuessaan uudistuksella voisi olla mittavat vaikutukset joukkoliikenteeseen erityisesti suurilla kaupunkiseuduilla, kuten Helsingissä.

- Tällä hetkellä kaupunkien joukkoliikenne järjestetään pitkälti kilpailutetusti, siten että viranomainen tukee tätä liikennettä. Lakimuutoksen jälkeen liikennettä voisi harjoittaa markkinaehtoisesti, eli joku voisi tulla pelkillä lipputuloilla harjoittamaan liikennettä, Huhtanen sanoo.

Hän arvioi, että kilpailu voisi lisääntyä suurimmissa kaupungeissa, erityisesti paljon käytetyillä yhteysväleillä ruuhka-aikoina. Määrältään joukkoliikenne on erityisen suurta pääkaupunkiseudulla, jossa toimii HSL, Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä.

Huhtanen uskoo, että järjestettävää liikennettä riittäisi myös viranomaisille jatkossa.

- Nyt onkin tehty arviointia erityisesti siitä, mitä tapahtuisi kustannuksille, jos koko kokonaisuus ei enää olisi viranomaisen hallussa, Huhtanen sanoo.
1183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Ei sitä pureta, päinvastoin. Joukkoliikennettä kehitetään ja se tulee vain kasvamaan.

Äänestä

Tulee muualta Julkinen liikenne urakointi sellainen jolla ei ole omaa KALUSTOA
sanoo Berner kerma kuoritaan päältä sama koskee VR liikennettä.

Äänestä
  • Berner ei kauaa ole enään ministerinä, veikkaan minä..

    Äänestä

Kyllä se romutetaan, kuten useimmat muutkin julkiset palvelut, tuo määräyshän tuli jo aikaa sitten EU:sta ja kuntien liikennelaitoksille annettiin kymmen vuotta aikaa valmistautua laadukkaiden julkisten liikennepalveluoiden purkamiseen ja liikenteen yksityistämiseen. Kunnat vain ostavat palvelut joihin heillä mahdollisesti on varaa joten reittejä tullaan vähentämään hyvinkin nopeasti ja matkustajillekin hinnat tulevat nousemaan.

Äänestä
  • Ota edes ne perusasiat haltuun tuossa ei ollut mikään oikein.Linjat avataan yksityiselle kilpailulle ja se saattaa laskea hintoja. Se mitä yksityinen ei halua niin kaupunki hoitaa. Se tosin saattaa nostaa kunnallisvero%.. Tämä siis stadissa. Uskoisin että väistämättä linjat ajaa myöhemmin ja viikonloppuna useammin. Samaten stadissa mennään kilometri pohjaiseen rahastukseen. Metron tulo poistaa valtavasti päällekkäisiä bussivuoroja ja lentokenttä dösät lopetti radan takia tänään ajamasta.

    Äänestä

  • soininveli kirjoitti:

    Ota edes ne perusasiat haltuun tuossa ei ollut mikään oikein.Linjat avataan yksityiselle kilpailulle ja se saattaa laskea hintoja. Se mitä yksityinen ei halua niin kaupunki hoitaa. Se tosin saattaa nostaa kunnallisvero%.. Tämä siis stadissa. Uskoisin että väistämättä linjat ajaa myöhemmin ja viikonloppuna useammin. Samaten stadissa mennään kilometri pohjaiseen rahastukseen. Metron tulo poistaa valtavasti päällekkäisiä bussivuoroja ja lentokenttä dösät lopetti radan takia tänään ajamasta.

    Perusasiat ovat aivan hallussa, olleet jo vuosia ja ajattelen nyt muutakin Suomea kuin tuota Suomineidon peräpukamaa jota Helsingiksikin sanotaan:

    " Se tosin saattaa nostaa kunnallisvero%.."

    Ihanko totta, tästä on brittien kokemus jo hieman aiemmin:

    "Ulkoistaminen käy kalliiksi brittikunnille

    Pitkään rummutettu kunnallisten palvelujen ulkoistaminen on tuomassa Britannian kunnille odotettujen säästöjen sijasta jättilaskun.

    - kunnallisvero on noussut 84 prosenttia. "

    http://www.taloussanomat.fi/palvelut/2007/01/02/ulkoistaminen-kay-kalliiksi-brittikunnille/200710/12

    Äänestä

  • 878578786 kirjoitti:

    Muistan hyvin kun Helsinki otti käytöön NPM-ohjelman myös liikennelaitoksessan:

    "Aiemmin julkisten organisaatioiden opit perustuivat pitkälti virkamiesten rationaalisuuteen, etiikkaan ja yleisen hyvän käsitteeseen. Uuden julkisjohtamisen malli perustuu yksityisten markkinoiden ihailuun ja idealisointiin. Tämän käsityksen mukaan suurin osa julkisen sektorin toiminnoista voidaan − ja pitää − yksityistää ja ulkoistaa eli hoitaa yksityisten markkinoiden kautta."

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Uusi_julkisjohtamisen_oppi

    Tuloksena oli, että osa Helsingin bussikuskeja pakeni jopa tänne kotikaupunkiini jossa valitetavasti otetiin samanlaiset opit käytöön joskin vuosia myöhemmin, seurauksena oli, että ammattinsa osaavat bussikuskit sanoutuivat joukolla irti tuosta pelleilystä ja kunnan liikelaitoksesta, yhden vuoden aikana lähti liki 90 kuljettajaa muihin hommiin tai eläkkeelle. Nyt meillä on uusia kuskeja jotka eivät osa tunne reittinsä ympäristöä eiävätkä osaa neuvoa matkustajia, puhutun kielenkin ymmärtäminen on ongelma.

    Mikä tämä NPM on? Siitä hieman kuvausta:

    "New Public Management on vääryyksien isä

    NPM. Kolme kirjainta, jotka muuttivat maailman?
    Niin se vain on, väittää aihetta Suomessa perusteellisimmin analysoinut sosiaalityön professori Leena Eräsaari viime syksynä ilmestyneessä Vääryyskirjassa. New Public Management, NPM, on hänen mukaansa julkisen sektorin vääryyksien isä, ei viime vuosikymmenen lama.
    NPM on väärempää kuin tavallinen epäeettinen toiminta. NPM tarkoittaa sitä, että ihmiset eivät saa oikeutta. NPM:n myötä on siirrytty valtioterrorismiin, Eräsaari kirjoittaa. Vääryyksien isä New Public Management on siksi, että se ujuttaa uusliberalistiset käytännöt julkiseen hallintoon, hän painottaa.

    Uusi hallinto
    niittää uhreja

    NPM ei missään nimessä ole pelkkää teoriaa, vaan hallinto levittää käytäntöjä ja käytäntö niittää uhreja suomalaisten palkansaajien keskuudessa..."

    http://hirvasnoro.blogspot.fi/2007/06/new-public-management-on-vryyksien-is.html

    Äänestä

Kun salaliitot, kauhukuvat ja muu suomi on käyty läpi. Kehoittaisin lukemaan aloituksen uudestaan. Mistä kaupungista puhutaan ja miksi helsingin itse pitää tuottaa kuljetuspalvelu ja miten se muuttuu niin tehokkaammaksi?

Äänestä

Hölmöt naiset äänestivät Berneriä. Kohta ei enää juna, eikä bussi kulje.
Kela taksit alkavat maksaa maltaita. Kaikki, jotka äänestitte Annea, ei muuta kuin auton ostoon. Tosin ei teillä ole varaa kohonneisiin käyttökustannuksiin. Pysykää kotonanne, ehkäpä sinne pakkosijoitetaan pakolainen.

Äänestä

Sinänsä hassua romuttaa VR:ää, kun siitä oikein järjestettynä valtio voisi saada vielä tuloja. Mutta ymmärtäähän sen haja-asutusalueella, että hiljaista on. EI voi olla "hienompaa" kulkea junalla, jos bussit/taksit kulkee.

Äänestä

Milläs sompanssit menee sitten kauppakeskuksiin notkumaan tai tulevaan suurmoskeijaan, ai niin taksilla, sossun taksiseteleillä tietenkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

VAPAASEENKILPAILUUN kirjoitti:

Kaupunkien joukkoliikennettä saattavat odottaa suuret muutokset jo ensi kesänä. Liikennealaa kuohuttanut joukkoliikennelainmuutos on liikenne- ja viestintäministeriön mukaan tarkoitus lähteä lausunnoille lähiviikkoina.

Uudistuksen tavoitteena on, että joukkoliikennemarkkinat toimisivat aidosti siten, että viranomainen vastaisi vain siitä liikenteestä, joka ei synny markkinaehtoisesti. Liikenne- ja viestintäministeriön ylitarkastajan Iida Huhtasen mukaan kaupunkien joukkoliikenne on tarkoitus avata vapaalle kilpailulle.

Huhtanen kertoi maanantaina, että asiassa eteneminen on edelleen ministeriön virkamiesjohdon pohdinnassa. Jos lakimuutos etenee, se on tarkoitus saattaa voimaan jo ensi kesänä. Asiaa oltiin viemässä eteenpäin jo edellisellä hallituskaudella, mutta silloin se vedettiin takaisin.

- Olemme tehneet asiasta nyt laajemmat vaikutusarviot, ja niissä on tunnistettu sekä potentiaalisia hyötyjä että haittoja, Huhtanen kertoo.

Huhtanen arvioi, että toteutuessaan uudistuksella voisi olla mittavat vaikutukset joukkoliikenteeseen erityisesti suurilla kaupunkiseuduilla, kuten Helsingissä.

- Tällä hetkellä kaupunkien joukkoliikenne järjestetään pitkälti kilpailutetusti, siten että viranomainen tukee tätä liikennettä. Lakimuutoksen jälkeen liikennettä voisi harjoittaa markkinaehtoisesti, eli joku voisi tulla pelkillä lipputuloilla harjoittamaan liikennettä, Huhtanen sanoo.

Hän arvioi, että kilpailu voisi lisääntyä suurimmissa kaupungeissa, erityisesti paljon käytetyillä yhteysväleillä ruuhka-aikoina. Määrältään joukkoliikenne on erityisen suurta pääkaupunkiseudulla, jossa toimii HSL, Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä.

Huhtanen uskoo, että järjestettävää liikennettä riittäisi myös viranomaisille jatkossa.

- Nyt onkin tehty arviointia erityisesti siitä, mitä tapahtuisi kustannuksille, jos koko kokonaisuus ei enää olisi viranomaisen hallussa, Huhtanen sanoo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu