Tapaus Kalle Aaltonen

herääkysymyksiä

http://www.ess.fi/uutiset/paijathame/2015/12/21/valtuustoryhma-antoi-aaltoselle-huomautuksen-epaasiallisesta-kielenkaytosta

Meitä on alkanut ihmetyttämään kuka on tämä "Kalle Aaltonen" jolla on ilmeisen selvästi sukset ristissä ESS toimittajien kanssa, mutta joka myös kirjoittaa itse silloin tällöin esimerkiksi Uuteen Suomeen ja MV-Lehteen.

Aloimme sitten ottamaan selvää. Kävimme ensin kurkkaamassa hieman mitä tietoja hän itsestään ilmoittaa, jonka jälkeen nopeasti selvisi että hän pitää itseään yrittäjänä. Kävimme sitten vähän nettiä läpi ja selvitimme että ainoa yritys johon liittyy nimi Kalle Aaltonen, Lahden alueella, löytyy Y-tunnuksella 2243999-7 ja nimellä K&A Kalle Aaltonen.

Netistä penkomalla löytyy yllättävän paljon tietoa pelkällä nimellä ja Y-tunnuksella, sitä kautta selviää että hänen "yritys" on ilmoittanut toimialakseen Suhdetoiminta ja viestintä. Myöhemmin toimiala on ilmeisesti muutettu "Kaikki laillinen liiketoiminta" joka liittyy yleensä "tietynlaisiin" "yrityksiin". Kallen varsinaista yritystoimintaa on vaikea sen kummemmin arvioida, hän kun ei koskaan puhu yrityksestään missään yhteydessä, esimerkiksi sitä mitä yritys tarkalleen ottaen tekee, mutta muistaa kuitenkin kirjoituksissaan ottaa esille olevansa yrittäjä.

Lisää penkomalla selvisi kuitenkin, että "Kalle on Café Annikan toinen omistaja ja koulutukseltaan tradenomi. Hänen toimenkuvaan kuuluu markkinointi, tuotekehittely, organisointi ja johtaminen sekä tuotetestaus (lue: yleinen sählääminen, jonkin sortin kaaoksen aiheuttaminen/ylläpito ja kuormasta syöminen). Cafe Annikan ohella Kalle pyörittää omaa liikunta-alan yritystä ja opiskelee fysioterapeutiksi."
http://www.cafeannika.fi/index.php/henkiloekunta

Kalle on siis kauppiksen käynyt ja Cafe Annikan toinen omistaja. En ole varma, mutta olettaisin että Cafe Annikan se toinen omistaja on Kallen vaimo/avopuoliso. Kalle myös pyörittää jonkinlaista liikunta-alan yritystä, mikä se sitten onkaan. Nyt hän ilmoittaa opiskelevansa fysioterapeutiksi.

Yhteenvetona, Kalle on ilmoittanut iäkseen 33 vuotta, on perustanut yrityksensä 25 vuotiaana, mutta ei ole kovin selvää mitä tuo yritys tarkalleen ottaen tekee, vielä näin muutaman vuoden jälkeenkään. Cafe Annikan sivuilla hän ilmoittaa toimenkuvakseen kuuluvan markkinoinnin, tuotekehittelyn, tuotetestauksen ja johtamisen. Kahvilan ollessa kyseessä, tarkoittaako tuo sitten ehdotuksia pullan ulkomuodosta, pullan syömistä ja kyltin kiikuttamista oven viereen johon on liidulla kirjoitettu päivän pullatarjous? Mene ja tiedä.

Jokatapauksessa, melkoisen populistista politiikkaa Kalle tekee. Hän on arvostellut terävin sanoin muunmuassa Juha Sipilää, joka on valmistunut diplomi-insinööriksi ja toiminut 40 yrityksen johtotehtävissä. Hieman eri luokan yrittäjää Kalle arvostelee esimerkiksi sanoilla "urpo" ja "idiootti", siis julkisesti omalla Facebook sivullaan. Toisaalta hän myös muistaa kirjoittaa esimerkiksi yrittäjien ahdingosta ja siitä, miten yrittäjän elämä on Suomessa tehty liian vaikeaksi. Toisaalta tiedämme, että yrittäjien elämä on tehty vieläkin vaikeammaksi esimerkiksi Yhdysvalloissa, jossa on huomattavasti korkeampi yritysten verotus, eikä mitään starttirahoja. Tämä ei ole todistettavasti estänyt yhdysvaltalaisia yrittäjiä nousemasta maailman menestyneimpien yrittäjien joukkoon. Onhan suomalaisetkin yrittäjät ainakin joskus jossain määrin menestyneet, esimerkiksi Nokia, Kone, Rapala ja metsäteollisuuteen liittyvät yritykset ovat ihan hyvin pärjänneet. No mutta, Sipilä nyt ainakin on Kallen mielestä "idiootti".

Se, mikä tässä tapaus Kalle Aaltosessa herättää kysymyksiä, on hänen kytköksensä MV-lehteen sekä siihen että hänen yrityksensä toimiala on "Suhdetoiminta ja viestintä" / "kaikki laillinen liiketoiminta". Hän ei kuitenkaan itse kerro yrityksestään oikeastaan mitään, ei Facebook sivuillaan eikä missään muussakaan yhteydessä. Hän sanoo vain lyhyesti olevansa yrittäjä. Hän on toiminut/toimii ilmeisesti myös Lahti Energian ja PHKKn hallituksen jäsenenä kaupunginhallituksen lisäksi, joka herättää pientä huolen aihetta, sillä nämä ovat yhteiskunnan kannalta kriittisiä konserneja. Muistaen samalla kytköksen MV-lehteen, joku saattaisi vetää tästä jo hätäisiä johtopäätöksiä.

Eniten ihmetyttää kuitenkin, miksi Kalle on sukset ristissä ESS journalistien kanssa. Mitä olemme vuosia ESS artikkeleita lukeneet, on siitä jäänyt ainakin meille erittäin positiivinen ja ammattitaitoinen vaikutelma. Kalle ei pidä ESS journalismista yhtään. Onko ESS edustajat yrittäneet haastatella Kallea, esittäneet arkoja kysymyksiä aiheista jotka eivät päivänvaloa kestä, vai mistä siinä on oikein kyse?

Lisäksi ihmetyttää miksi Kalle ei kerro elämästään ja taustoistaan oikeastaan mitään, sen lisäksi mitä viimeisen 10 vuoden aikana on ympäripyöreästi tapahtunut, ei oikein ota selvää mistä mies on kotoisin. Yleensähän markkinoinnin ja politiikan osaajat tekevät hienot web-sivut joissa markkinoivat osaamistaan ja kokemustaan oikein huolellisesti. Mielenkiintoista.

20

7003

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Justjataassuvakkii

      Vittu SÄ vaikutat täydeltä DILDOLTA!!!!!!!! Ota mustaa hanuriis ja husun terveiset sulle!! Vitun urpo!!!

      • Anonyymi

        kaikenlainen liiketoiminta- tietynlaisiin yirtyksiin..???

        mitä tarkottaa?


    • kaksipiippuinenjuttu

      Sinänsähän yrittäjän ei tarvitse kertoa juurikaan mitään elämästään kenellekään muuta kuin pyörittää sitä yritystään ja takoa sillä rahaa. Toisaalta taas yrittäjän pitää kyllä pärjätäkseen markkinoida yrityksensä tuotteita, osaamista ja itseään ja vieläpä muita kilpailijoita paremmin.
      Jos sattuisin itse olemaan yrittäjä, mitä en onneksi ole, niin hoitaisin markkinoinnin tärkeimpänä asiana kuntoon eli omani ja yrityksen näkyvyyden. Erikoista, että Kalle Aaltonen ei halua itselleen eikä yritykselleen näkyvyyttä. Eivätkö uudet asiakkaat houkuttelekaan?

      • osujaupposi

        Kalle ei kerro iteestään paljo muutakaan, ainakaan jos vertaa muihin paikallisiin politiikoihin. Se on nää sellane juttu jollei avoimesti poliitikko kerro koko menneisyydestään niin sillo on jotakin salattavaa ihan varmasti. Ei vaan vaikuta luotettavalta kaverilta.


      • Anonyymi
        osujaupposi kirjoitti:

        Kalle ei kerro iteestään paljo muutakaan, ainakaan jos vertaa muihin paikallisiin politiikoihin. Se on nää sellane juttu jollei avoimesti poliitikko kerro koko menneisyydestään niin sillo on jotakin salattavaa ihan varmasti. Ei vaan vaikuta luotettavalta kaverilta.

        vapaamuurari-veljeillä firmoja joista ei kukaan tiedä yhtään mitään kun ne ite ja miljardien tuotot?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        vapaamuurari-veljeillä firmoja joista ei kukaan tiedä yhtään mitään kun ne ite ja miljardien tuotot?

        niitä on suomi täynnä- ja kokoomus yritys-virastot järkkää niille valtionrahotusta koko ajan?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        niitä on suomi täynnä- ja kokoomus yritys-virastot järkkää niille valtionrahotusta koko ajan?

        porvari-persu on porvari-persu, ... valtiorahalla ratsastan, rasismilla vaaleihin ratsastan...?


      • Anonyymi00020
        Anonyymi kirjoitti:

        porvari-persu on porvari-persu, ... valtiorahalla ratsastan, rasismilla vaaleihin ratsastan...?

        Ainoa kuka puolustaa Suomen kansaa noilta mokkakorvilta.


    • truob

      Hirvee sikaniska. Paljonkohan nousee penkistä.

    • Äläihmettele

      Kannattaa kysyä Kallelta ihan suoraan hänen omalla facebook sivulla, niin ei tarvi ihmetellä. Siinä on oikeasti suoraselkäinen mies ja saat vastauksesi sieltä facebook sivulta. Haiskahtaa vaan jotenkin, että koko juttu on vaan Kallen mustamaalaamista! Noh, kukin tyylillään ja toiset ilman tyyliä!!

    • vitun-huonot-mömmöt

      No vittu kun toimittaja oli jättänyt jutusta pois pari vittua. Voi vittu, sehän muuttaa jutun luonteen täysin, vittu. Vittu, missä on toimittajien ammattitaito? Vittu kun vituttaa.

      • Sienet

        Missä näät toimittajan?? Haluun samaa mitä jäbä vetelee!! Tai, ehkä ei sittenkä. Huhuu, Hei, Oikeesti, Kuuleeko kukaan?? Lääkkeet!!


    • nkjhb
    • vihhuvihhuelämänkallu

      Äijä 35-vuotta mut aivoiltaan ja palleiltaan jäänyt 10-vuotiaan tasolle.

    • Anonyymi

      kalle ei vastaa kun häneltä kysyy mikä hän on miehiään

    • Anonyymi

      Pitkä vuodatus. Sopisi ehkä jollekin paikkakuntapalstalle, täällä ei kiinnosta ketään.

    • Anonyymi

      Kristillisdemokraatti? MV? Kaikki laillinen yritystoiminta? Kehonrakentaja ja/tai painonnostaja tmvs.? Siinä jo aika paljon, mistä voidaan päätellä aika paljon siitä, millaisesta henkilöstä on kyse....

      • Anonyymi

        hah hah...

        persuissa yleisin ammatti on joku voima-nostaja?... tai joku muu hormoonien popsija?


    • Anonyymi

      Loppui syöminen Cafe Annikassa kun selvisi tämän herran kytkös siihen yritykseen!

      • Anonyymi

        Ilmankos meni konkkaan, kun sä lopetit siellä syömisen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      193
      1442
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      913
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      882
    4. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      56
      849
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      53
      806
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      255
      683
    7. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      10
      680
    8. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      333
      651
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      58
      644
    10. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      72
      609
    Aihe