On maailman viidenneksi suosittu valtiomies, kysely tehtiin 65 maassa ja siihen osallistui 63976 ihmistä.
Tietenkin Vladimir on maailman pätevin valtionjohtaja, mutta se onkin toinen juttu?
Tietenkin Vladimir on maailman pätevin valtionjohtaja, mutta se onkin toinen juttu?
Vastaukset 35
Vanhimmat
Ketkä olivat edellä?
Olisiko linkkiä?
1 on varmasti pohjoiskorean oma isä aurinko kim jong uni.
1.Obama 2. Merkel 3. Cameron 4. Hollande, tällainen järjestys tällä kertaa ja sanomattakin kaikille selvää että näistä neljästä ei löydy pätevintä?
Jo toki Putinin suosioon on syynsä:
Hän on jopa ehtinyt ryöstää valtiolta itselleen semmoisen 70:n miljardin Dollarin omaisuuden lähinnä kansalliselta öljy-yhtiöltä. Hän myös ehti tehdä uudesta vävypojastaan kertaheitolla miljardöörin.
On hän myös ehtinyt romuttaa Venäjän talouden, tuhota maan orastavan demokratia- ja ihmisoikeuskehityksen, kääntänyt maan entiset ystävät ja liittolaiset Venäjän vihollisiksi ja laittomalla Krimin miehityksellä saattanut Venäjän eristyksiin ja kauppasaartoon.
Hän myös pommittaa syyrialaisia pikkutyttöjä ja harrastaa jatkuvia ilmatilaloukkauksia vähän joka puolella ja sitten pahoittaa mielensä kun Venäjän aivottomat ja radiottomat putolevikuskit saavat tulta munilleen ja putoilevat.
Loistavin veto oli Turkissa jossa Turkin ilmatilaa loukannut venäläiskone vähät välitti kääntymiskehoituksista ja pudotettiin. Turkkilaiset tomaatit pilaantuivat välittömästi Venäjän tullissa ja Putin perui Turkkiin suuntautuvan kaasuputkihankkeen jonka valmisteluun Gazprom oli jo käyttänyt yli 10 miljardia Dollaria ja joka olisi toteutuessaan tuonut Venäjälle satojen miljardien Dollareiden myyntitulot. Etenkin tämä osoittaa Putinin loistavan pelisilmän :)
Putin myös organisoi ja rahoittaa nettiterrorismia lähinnä länsimedioissa joissa hänen trollinsa haukkuvat länttä ja kehuvat Venäjää täysin häpeämättömästi.
Joten kyllä Putin on ollut varsin toimelias mies ja jää takuuvarmasti historiankirjoihin varoittavana esimerkkinä siitä millainen valtionjohtaja ei missään nimessä saa olla.
Imbesilli ryssä :)
Lännessä Putin ei kelpaisi edes siivoamaan ulkohuusseja!
Imbesilli ryssä :)
Joo on Putin se niin imbesilli ettei se anna edes mamuttaa ullatus sextailevilla jihaisteilla Venäjää.
Kiitos tiltut, kiitos.
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1450763221614.html
Putin on Suomessa epäsuosituin. Jatkakaa.
Tälle ei voi kuin nostaa hattua. Loistavasti on Suomen propagandamedia tehnyt työnsä! Vai onko tuokin kenties propagandaa?
Putin on selvästi 2000-luvun tärkeimpiä poliitikkoja, tämän osoittaa jo yksin häntä vastaan käynnistetty mittava informaatiosotakin. Viimeksi naurahtelin kun länsimainen "riippumaton media" levitti älyvapaita juttuja Putinin kävelytyylistä. Kunnon foliohattukamaa!
Aivan kuten Adolf Hitler!
Kun 65:n eri valtion asukkailta kysyttiin mielipidettä maailman johtajista, Suomi erottui joukosta Vladimir Putinin kohdalla.
Markkinatutkimusyritysten verkoston WIN/Gallup Internationalin tekemässä tutkimuksessa kartoitettiin maailman johtavien poliitikkojen suosiota yhteensä 65 eri maassa. Kansainvälisen suurtutkimuksen tulokset julkistettiin tiistaina.
Tuloksissa on kerrottu maailman johtajien ”nettosuosio” tai ”nettoepäsuosio” kussakin maassa.
Kun esimerkiksi 59 prosenttia kyselyn kaikista vastaajista ilmoitti suhtautuvansa Yhdysvaltain presidenttiin Barack Obamaan positiivisesti ja 29 prosenttia negatiivisesti, tuli hänen suosiotaan kuvaavan indikaattorin luvuksi näiden erotus eli 30. Vastaavasti Venäjän presidenttiin Vladimir Putiniin ilmoitti suhtautuvansa positiivisesti yhteensä 33 prosenttia kaikista vastaajista ja 43 prosenttia kielteisesti, joten Putinin suosiota kuvaavan indikaattorin luvuksi tuli kyselyn mukaan negatiivinen -10.
Kyselyssä Suomen vastaukset herättävät huomiota erityisesti sillä, että Putin sai kaikkein kyselyyn osallistuneiden maiden osalta alhaisimman suosioluvun Suomesta eli indikaattorin luvuksi tuli hänen kohdallaan negatiivinen -83. Toiseksi kriittisimmin Putinin suhtaudutaan Ruotsissa, jossa hänen suosioluvukseen tuli -77.
Putin on suosittu Mongoliassa
Kaikkein positiivisimmin Putiniin suhtaudutaan kyselyn mukaan yllättäen Armeniassa (79), ja seuraavaksi myönteisimmin Putinia arvioitiin Vietnamissa (76) ja Mongoliassa (73). Serbiassa, Bangladeshissa ja Venäjällä Putinin suosioluvuksi on tuli 72.
Ukrainassa Putin sai puolestaan kyselyn mukaan negatiivisen nettosuosioluvun (-38) ja samoin Yhdysvalloissa (-44).
WIN/Gallup Internationalin kysely ei anna kattavaa kuvaa koko maailman mielipiteestä, sillä haastatteluja tehtiin vain 65 eri maassa. Suomen lähialueilta kyselystä puuttuvat kokonaan esimerkiksi sellaiset maat kuten Viro, Liettua, Norja ja Tanska.
Kyselyyn vastasi liki 64 000 ihmistä. Jokaisesta tutkitusta maasta haastateltiin noin tuhatta ihmistä joko kasvotusten, puhelimitse tai internetissä. Kysely tehtiin syyskuun ja joulukuun välisenä aikana, ja sen virhemarginaaliksi arvioidaan 3-5 prosenttiyksikköä. Suomen osalta haastattelut suoritti Taloustutkimus, joka kuuluu WIN/Gallup-verkostoon.
Ruotsalaiset suosivat Obamaa
Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman suosioluku on kyselyn mukaan korkein Kosovossa (83), Vietnamissa (80), Portugalissa (76), Ruotsissa (75) ja Kolumbiassa (73). Suomalaiset suhtautuivat Obamaan kuudenneksi positiivisimmin (72).
Vastaavasti kaikkein negatiivisimmin Obamaan suhtaudutaan Venäjällä, jossa hänen suosioluvukseen tuli negatiivinen -83. Obama ei näytä myöskään olevan omassa maassaan suuressa huudossa, sillä Yhdysvalloista hänen suosioluvukseen tuli vain 12.
Saksan liittokansleri Angela Merkel näyttää olevan suomalaisten mieleen, sillä hän sai Suomesta suosioluvun eli 59. Suomea enemmän Merkelistä pidetään vain Kosovossa (80), kun taas Ruotsissa ja Vietnamissa luku on Merkelin kohdalla niin ikään 59.
Venäläiset näyttävät puolestaan hyväksyvän maailman johtajista parhaiten Kiinan presidentin Xi Jinpingin (57), kun taas Merkel sai Venäjältä negatiivisen suosioluvun -47. Venäläiset arvioivat negatiivisesti myös Ranskan presidenttiä François Hollandea (-30) ja Britannian pääministeriä David Cameronia (-48).
is
r...än nuolijat valehteli taas ja yritti mielistellä puttea. Kaikki suuret Länsi johtajat oli puten edellä selkeästi
putte oli suosittu vain
----------------------------------------
Putin on suosittu Mongoliassa
Kaikkein positiivisimmin Putiniin suhtaudutaan kyselyn mukaan yllättäen Armeniassa (79), ja seuraavaksi myönteisimmin Putinia arvioitiin Vietnamissa (76) ja Mongoliassa (73). Serbiassa, Bangladeshissa ja Venäjällä Putinin suosioluvuksi on tuli 72.
Siinäpä taas natsipoikien hörhöpuheita kerrakseen.Te junkkaatte tyhmyyttänne
varmaan pitkän aikaa ;)
Kyselyssä Suomen vastaukset herättävät huomiota erityisesti sillä, että Putin sai kaikkein kyselyyn osallistuneiden maiden osalta alhaisimman suosioluvun Suomesta eli indikaattorin luvuksi tuli hänen kohdallaan negatiivinen -83. Toiseksi kriittisimmin Putinin suhtaudutaan Ruotsissa, jossa hänen suosioluvukseen tuli -77
--------------------------------------------------------------
mitähän itä trollit yrittää valehdella tässä kohtaa
Washingtonin trollipojalla on lähteenä iltis?!
Vladimir on hallintoineen syy, miksi naurettavia ja turhia pakotteita jatketaan. Hallinnon päätöksiin sellainen toiminta ei voi perustua, siis ei ole olemassa tapahtumia tai syitä?
Vladimir on itse ääliö koska jatkaa uhoilupolitiikkaansa josta pakotteet johtuvat!
Imbesilli ryssä!
Siksi että r...ä on sikailut eri paikoissa eikä kunnioita Demokratiaa. Länsi vastaa siihen ja r...ä ei tunnetusti kunnioita kun voimaa. r...ä vaikka polvilleen jos ei ala uskoa.
http://www.wingia.com/web/files/news/336/file/336.pdf
Yli 83 % suomalaisista vastustaa Putinia. Kun otetaan huomioon sellaiset, jotka eivät ole ottaneet kantaa asiaan, niin kannattajia on vain 1 promille. Eipä tiltuja paljon ole , möykkäämistä kyllä palstalla sitäkin enemmän. Voisiko 83 % olla johdanto tulevaan NATO kannatukseen, Putin tehnyt NATO kannattajien eteen hyvää työtä.
Aloittaja tyypillinen trolli. Putinin kannatus kymmenestä valtionpäämiehestä vasta viides. Obanan suosio huippu hyvä, Putin roska sakkia kuten kuuluukin. ERommel yrittää kääntää Putinin epäsuosion voitoksi, taitaa olla älykkyysosamäärä aika heikko
Mikä oli asiasi, voisitko täsmentää mikä oli vialla aloituksessa?
Jos et ymmärrä mikä vika aloituksessa, niin olet vielä tyhmenpi. Perustelut jo edellä
Onhan tämä todella surkea tilanne. EU tyhmyyksissään potkii tutkainta vastaan, sortaa Venäjää pakotteilla eikä huomaa, että se vain pahentaa tilannetta. EU lisäksi fanittaa ja suosii paholaista, arabiterroristeja, joka aiheuttaa vain lisää väkivaltaa Lähi-idässä ja aiheuttaa turvattomuutta Israelissa, koska arabit katsovat EU:n käytännön olevan ikään kuin kehotus Israelin terrorisointiin.
Suomen pitäisi hypätä pois tästä EU:n tuhonkelkasta ja alkaa hoitaa asioitaan itse hyväksi katsomallaan tavalla. EU:ta voisi jo vallanhalunsa takia verrata vaikkapa pahimpiin diktaattoreihin.
Jos sotilaat saadaan komennettua ulkomaille sotimaan, niin varmaankin voisi kuvitella, että seuraava direktiivi olisi vaikka uskontodirektiivi.
Jos et osaa perustella omia mietteitäsi, voin auttaa?
Aloituksessa kerroin kyselyn tuloksen, eli Putin oli viidenneksi suosituin....mutta erillisenä kannanottona kysymys oli pätevyydestä joka todellakin on kokonaan toinen juttu? Ymmärsitkö nyt?
Putin nostaisi minkä tahansa valtion kukoistukseen, jos hän olisi tämän maan Presidentti
Juu, kuten Venäjästä näemme!
Yli 20 miljoonaa kansalaista elää alle köyhyysrajan, vuoden sisällä valtio on selvitystilassa ja se on jo eristetty ja ilman ystäviä tai liittolaisia.
Tämä lienee sitten määrittelemääsi 'kukoistusta'?
Imbesilli ryssä :)
Suomalaisista 83 % pitää Putinina ja hänen kannattajiaan idiootteina. Osa, noin 17 % ei ota kantaa . Ryssäntiltujen suosio Suomessa olematon, ei suomalaisiin tyhmä trollaaminen tehoa.
Taas tuollaista räyhäävää kielenkäyttöä ("idiootteina"), mitä se edistää? Minä esimerkiksi varmaan kuulun niihin 83 %:iin suomalaisista, jotka paheksuvat Putinin politiikkaa, mutta kuinka häntä voisi idioottina pitää? Älykäs ja osaava mies, ilman muuta, pelottavan osaava.
Kyllä, räyhäämisen nämä hallitsevat ja sillä on tarkoitus sekoittaa keskustelua.
Jokainen muodostaa oman käsityksensä Putinista, kuten kaikista muistakin henkilöistä.
Itse en näe Putinin toimissa suurempaa kummallisuutta, valtiomies jolla on vastuu omalta osaltaan ison maan politiikasta?
Putin on VARAS joka varasti valtiollisen öljy-yhtiön kautta venäläisiltä noin 70 miljardia Dollaria!
No eihän siinäkään mielestäsi ole mitään kummallista, stallariPELLE!
Imbesilli ryssä :)
Niin on ,eikä aiheetta,mieshän on nero,Neuvostoliiton entinen everstiluutnantti ,lähes Karpaattien neron Ceaucescun veroinen.Myös Pohjois-Korean johtaja on supersuosittu ja ihailtu myös Yhdysvalloissa.Venäjä valtaa Suomen parin vuoden sisällä.Ja se on ihan OK.Tervetuloa supersuosittu Putin Suomeen.Me Suomessa haluamme liittyä henkiseen kotiimme äiti Venäjään.Yksi toive on.Miksi Vladimir esiinnyt usein vain yläruumis paljaana.Ota toki myös housut pois.Näytä myös KYRPÄSI.
Putin on jo vanha mies.20 vuoden kuluttua on todennäköisesti joko haudassa ,poltettu tai vanhainkodissa.Ja 30 vuoden kuluttua,jos elää ,niin on varmasti hoidokkina muistellen menneitä.Ja jos silloin on ilman paitaa,niin olkoon.
Karjala pitäisi palauttaa siten, että uusi raja vedettäisiin Käkisalmen ja Viipurin takaa. Tämä tynkä-Karjala olisi etu sekä Suomelle että Venäjälle. Putin saisi tästä tempusta ison sulan hattuunsa kansainvälisessä politiikassa. Juuri sitä mies on mankumassa. Suomalaisille rakas ja nostalginen Karjala toisi nopeasti uutta hehkua Suomen talouteen ja kulttuuriin. Ja Putin saisi suurta mainetta.
Kaikki diktaattorit ovat eläissään saaneet suuret kannatusluvut. Epäilemättä niin olisivat saaneet myös Josef Stalin ja Adolf Hitler! Ei se mitään todista!
Putin jää historiaan lostavan hyvänä valtiomiehenä.Onpa hnelle ehdotettu Nobelin rauhanpalkintoa.Ehdottomasti aikamme paras valtiomies, muita ei voi verratakaan.