Lihaisaa joulua

12. Iloitkaa Herran, teidän Jumalanne, edessä, sekä te että teidän poikanne ja tyttärenne, palvelijanne ja palvelijattarenne, ja leeviläiset, jotka asuvat teidän porttienne sisäpuolella. Heillähän ei ole osuutta eikä perintöosaa teidän rinnallanne.
13. Varo, ettet uhraa polttouhrejasi missä mieleisessäsi paikassa hyvänsä,
14. vaan siinä paikassa, jonka Herra valitsee jonkin sinun heimosi alueelta, siinä uhraa polttouhrisi ja tee kaikki, mitä minä käsken sinun tehdä.
15. Sinä saat kuitenkin kaikkialla porttiesi sisäpuolella teurastaa mielinmäärin ja syödä lihaa, sen mukaan kuin Herra, sinun Jumalasi, sinulle siunaa. Sekä saastainen että puhdas saakoon syödä sitä, kuten syödään gasellia tai peuraa.

[ JKR 5. Moos. 12:12-15]
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

En syö lihaa. En edes rahasta. Eikä tuolla tekstillä ole mitään tekemistä joulun kanssa.

Äänestä
  • Kukapa siihen pakottaa. Jotkut syövät senkin edestä.

    Äänestä

Hei!
'
Kukaan ei ole kieltänyt lihan syöntiä koskaan.

Mainitsemissasi jakeissa ei ole kyse sellaisen lihan syömisestä mikä oli saastaiseksi luokiteltu. Jumalan terveysneuvo on lihan syönnissä ollut se että ihminen söisi ravintoketjun ensimmäisiä eläimiä, -niitä jotka syövät ruohoa ja märehtivät. Näin ihminen ei saisi saastejäämiä- ja tauteja eläimistä jotka ovat syöneet toisia eläimiä.
Puhtaat eläimet olivat uhrikepoisia, ja saastaiset eläimet eivät olleet ihmisen ravinnoksi, eikä uhrikelpoisia eläimiäkään. 3 Moos 11, 5 Moos 14:3-21.
> Huomaa siis antamissasi jakeissa ettei jakeissa ole kyse saastaisen lihan syömisestä, vaan että ihminen puhtaussääntöjen lakien mukaan saisi saastaisena tai puhtaana syödä-

Adventtikirkossa ei ole ruokakäskyjä. Kaikki ravintoon liittyvä perustuu ihmisen terveyteen, jossa jokainen noudattaa omaa ymmärrystään; 1 Kor 3:16-17, 6:17-20 mukaan.

Itämailla Jeesuksen aikaan liha oli tavallisesti juhlaruokaa. Arkipäiviin kuuluivat vilja, hedelmät myös kuivattuina, oliiviöljy, kala, ja maitotuotteet.
Arkipäivien vakioravinnosta ihmine sai ravintoaineet hyvin.

Näin se on tänäänkin; vitaaliaineet- orgaaniset yhdisteet on tuoreessa sellaisessa mikä on kasvanut maassa tai puussa imemällä maasta ravinteet.
Myös kuidut ja energia, hivenaineet, kivennäisaineet, vitamiinit, antioksidantit ja proteiinikin kaikki irtoavat kasvikunnan tuotteista, ja öljystä tärkeät rasvahapot.

Liha on melko lailla tarpeetonta ihmiselle, ettei pidä itkeä jos ei ole varaa lihaa ostaa. Prosessoidulla- ja paljolla punaisella lihalla, sokerilla, ja kovilla rasvoilla ihminen jo tapaa itsensä jos niillä yrittää elää.
Ihmisen suussa vain maistuu kova rasva, ja kaikki myrkyt kun hermosto oppii stimulointiin, -ja sokeri. Suomalaisen kansantalouden säästöt olisivat miljardeja, jos ihmiset tekisivät itsemurhan jollakin muulla konstilla kuin syömällä ja juomalla, sekä tupakoimalla. Kuolemaa edeltävät ns. elintasosairaudet ovat kalliita yhteiskunnalle ja yksilöille.
Sodan aikana kansanterveys oli korkealla kun ihmiset söivät juureksi ja heiniä.
Kun säännöstely päättyi Suomalaisten "itsemurhat" syömällä ja juomalla alkoivat.

-Puhun siis liikakäytöstä em. asiayhteydessä.

Valkoinen liha on turvallisempaa syödä enemmässä määrin. Tietenkin vesikalojen mahdollinen saastunut vesi, ja syötävän kalan myrkyttyminen on huomioitava.
Suomessa on annettu sisävesikalojen syömisestä säännöstely ohjeita mm. elohopeapitoisuuksien vuoksi. Kasvatuskalat kasvavat nopeasti ja ovat puhtaita siksi. Tottakai on puhtaampia ja saastuneempia vesistöjä, joka pitää huomioida.


Siunauksia
Jari Laurila
keskustelija

Äänestä

Vielä;

Adventtikirkon Raamattuopistolla on yksi vaivainen terveyskurssi jossa on yksinkertaisimpia perusasioita terveellisestä elämäntavasta.
Kirkolla oli ennen lääketieteen aikaa vahvat keinot sairaiden parantamiseksi luontaishoidoilla. Terveys on siksi jäsenien keskuudessa ollut arvo jota vaalia elämäntapojen suhteen.
Olen kirjoittanut linkkeihin sen mitä Raamattu sanoo ravinnosta ja huomioi mitä edellä juuri kirjoitin; http://jarinhotelli.blogspot.com/search/label/16.3
http://jarinhotelli.blogspot.com/search/label/16.9

Adventtikirkon Jumalan palvelukseen syömiset ja juomiset eivät kuulu. Usko ei ole syömistä eikä juomista.
Kirkon kattamat ruokapöydät katetaan sellaisella millä ihminen ei tee itsemurhaa paljossa käytössä.
Näin kirkossa jäsenet ruokapöytien kattamisemalleilla haluavat antaa mallia että voi syödä sellaista mikä on vähiten vaarallista.

Ihminen on kurja olento; _Aina kun ihminen syö nousee veressä happiradikaalien määrä. Happiradikaaleilla on soluihin suoraan vanhentava vaikutus. Olemme ihmetelleet miksi ne ihmiset jotka syövät kuin linnut ovat pitkäikäisiä. Tässä yksi syy.
Mutta ihminen kuolee jos ei syö, eli olisi syötävä mahdollisimman vähän, ja mahdollisimman terveellisesti.


Siunauksia
Jari Laurila
keskustelija

Äänestä

" Hyvä on olla lihaa syömättä ja viiniä juomatta ja karttaa sitä, mistä veljesi loukkaantuu tai joutuu lankeemukseen tai heikoksi tulee" Room.14:21

Mielenkiintoista, että maailman terveysgurut tutkimustuloksiensa kanssa monessa kohden jo opettavat samalla tavalla kuin Raamattu ja Profetian Henki, että kasvisruoka on terveellisin ja parhain vaihtoehto.

Olemme Adventisteina liikaa vaienneet näistä asioista, jotka Jumala on meille antanut! Saamme vielä kerran kuulla katkeria syytöksiä: "Te tiesitte mutta, ette kertoneet"

Myös happamat ja hiivat kuuluvat tunkiolle, ei ihmisen elimistöön.

Äänestä
  • No tuo on taas tuota hiivalla helvettiin oppia, jossa ei ole päätä eikä häntää ...

    Äänestä

  • Niin, hiiva on ongelma kasvisravinnonsyöjillä.

    Hiivatulehdus ennen hoitoa ja hoidon jälkeen

    Yleisimmät syyt happotasapainon (pH:n)
    muutoksiin altistaen hiivatulehdukselle:
    Ravinteelliset syyt:
    •
    Ylenmääräiset antibioottikuurit – antibiootit
    tappavat bakteereja, myös näitä tärkeitä hyviä
    bakteereja, vähentäen ravinnon hyväksi-
    käyttöä.
    •
    Heikkolaatuinen ravinto
    •
    Kasvispohjainen ravinto
    •
    Ei Probiootteja (maitohappobakteereja,
    yogurttia, piimää)
    •
    Ei Prebiootteja (mm juurisikuri)
    •
    Heikkolaatuiset hivenaineet (hivenaineita
    tarvitaan mm kehon sähköimpulsseissa)

    ; )..

    Äänestä

Nämä terveysjutut koskevat vain pientä osaa suomalaisista.Olihan Pekka Puuskakin eduskuntaan vaaliehdokaana,eikä hän tullut valituksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


velihuilu kirjoitti:

12. Iloitkaa Herran, teidän Jumalanne, edessä, sekä te että teidän poikanne ja tyttärenne, palvelijanne ja palvelijattarenne, ja leeviläiset, jotka asuvat teidän porttienne sisäpuolella. Heillähän ei ole osuutta eikä perintöosaa teidän rinnallanne.
13. Varo, ettet uhraa polttouhrejasi missä mieleisessäsi paikassa hyvänsä,
14. vaan siinä paikassa, jonka Herra valitsee jonkin sinun heimosi alueelta, siinä uhraa polttouhrisi ja tee kaikki, mitä minä käsken sinun tehdä.
15. Sinä saat kuitenkin kaikkialla porttiesi sisäpuolella teurastaa mielinmäärin ja syödä lihaa, sen mukaan kuin Herra, sinun Jumalasi, sinulle siunaa. Sekä saastainen että puhdas saakoon syödä sitä, kuten syödään gasellia tai peuraa.

[ JKR 5. Moos. 12:12-15]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu