Puhun feminismistä ja suomalaisista miehistä

1871
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Perehtykää narsismiin!

Kolumni | Turun Sanomat | 13.11.2010 2:45 | 2
Jaa artikkeli:
Maailma on epäoikeudenmukainen paikka. Valitettavasti. Mutta, me saisimme siitä paljon oikeudenmukaisemman, jos ne ihmiset, jotka tekevät päätöksiä toisten ihmisten asioista, perehtyisivät narsismiin.

Erityisesti tuomarit, asianajajat, oikeusaputoimistojen juristit ja mm. lasten elatus- ja huoltajuusasioita käsittelevät sosiaalityöntekijät, ovat niitä ihmisiä, jotka voivat joutua täydellisen huijauksen kohteeksi, jos eivät ymmärrä mistä narsismissa on kyse.

Jos ei ole itse kohdannut pahasti narsistista ihmistä, on hyvin vaikea käsittää, minkälainen tällainen ihminen on käytökseltään ja olemukseltaan. He ovat aivan varmasti vahvasti edustettuina erilaisissa riita-asioissa.

Narsistinen ihminen saa tarinansa kuulostamaan uskottavalta, koska hänellä on usein vakuuttava ulosanti ja hän pystyy manipuloimaan kuulijansa uskomattomalla tavalla. Esimerkiksi avioerotilanteessa lasten huoltajuuteen liittyvissä riidoissa, puoliso on saattanut kertoa kokemastaan henkisestä väkivallasta, valheista ja petoksesta selkeitä esimerkkejä monen vuoden ajalta.

Hän on usein joutunut käymään monen vuoden terapian saadakseen itsensä jälleen henkisesti ehjäksi, koska narsisti on rikkonut hänet julmuudellaan toistuvasti. Silti tämä ei riitä näytöksi siitä, että se, josta erotaan, on sadistinen ihminen, jonka puheisiin ei voi luottaa.

Juristien ongelma on se, että juristin koulutus opettaa ihmisen ajattelemaan loogisesti ja luottamaan siihen, että jokainen ihminen pystyy ja haluaa toimia järkevästi. Ainoat rajoitteet ovat, että henkilö on julistettu holhouksen alaiseksi tai hänellä on mielenterveydellinen diagnoosi, jonka voi ajatella viittaavan alentuneeseen harkintakykyyn.

Narsismia ei yleensä diagnosoida, koska narsistiset ihmiset pystyvät elämään yhteiskunnassa ja menestymään; usein he ovat jopa erittäin menestyneitä. Narsismia voi siksikin olla vaikea ymmärtää ja oivaltaa henkilössä, jos hän on olemukseltaan fiksun ja filmaattisen tuntuinen, menestynyt, hyvin pukeutuva ja itsensä kaikin puolin hallitsevan tuntuinen, järkevästi keskusteleva ja huomaavaiselta vaikuttava henkilö. Eihän tällainen malli-ihminen mitenkään voi olla paha ihminen.

Kyllä näin voi olla ja siksi on tärkeätä tutustua siihen, mistä narsismissa on kyse ja miten narsistinen ihminen toimii ja miksi.

Nykymaailma suosii narsismia; korostamme ihmisten yksilöllisyyttä ja rohkeutta toimia omapäisesti. Siksi sekoitamme hyvin usein itsekkyyden yksilöllisyyteen ja häpeämättömyyden ja häikäilemättömyyden omapäiseen rohkeuteen.

Narsistisen ihmisen henkinen rakenne on osittain 2–3-vuotiaan tasolla, koska hänelle ei ole lapsuudessa kehittynyt kykyä käsitellä omaa häpeää. Siksi hän haluaa hallita kaikkea ympärillään ja kaikki ihmiset ovat olemassa hänen tarpeitaan varten. Hän ei kestä arvostelua, eikä hän osaa olla aidosti vastavuoroinen. Hän on usein hyvin älykäs ja ovela, koska hän on koko elämänsä opetellut kuinka manipuloida muita ihmisiä omaksi hyväkseen.

Muut ihmiset ovat hänelle esineitä. Hän ei kestä heikkouksia itsessään eikä toisissa. Itsessään hän ei näe niitä ja toisissa hän halveksii niitä syvästi. Hän ei osaa rakastaa toista ihmistä inhimillisenä kanssaihmisenä. Ja mikä surullisinta ja tärkeitä ymmärtää; tällaista ihmistä ei voi rakastaa terveeksi. Ihminen ei voi parantua, kun hän ei edes ymmärrä ja hyväksy, että hänessä on jotain hoidettavaa.

Tuomarit, juristit ja sosiaalityöntekijät, tehdään Suomesta oikeudenmukaisempi maa! Perehtykää tähän asiaan. Te kohtaatte näitä ihmisiä aivan varmasti. He ovat joukossamme joka päivä.

Anne-Liisa Palmu-Joronen
Kirjoittaja on oikeustieteen kandidaatti, johtajuuskouluttaja ja johdon työnohjaaja.
--------------------------------

Äänestä

Kaikissa ihmisissä on narsistisia ominaisuuksia. Tietysti ympäristölleen tuhoisia ovat luonnevikaiset täysnarsistit. Tämä mahdollisimman epätieteellisesti ja maallikon sanavalinnoin ilmaistuna

Äänestä
  • Toisaalta narsismi on liikkeelleajava voima. Kaikki suuret johtajat ovat narsisteja.

    Äänestä

  • Tallaiset johtajuuskouluttajat ovat säälittäviä. He eivät tiedä johtajuuden motiiveista mitään. Jos johtajalta voisi kitkeä narsismin pois, häviäsi johtajuuden tärkein enegialähde.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Mitä yritit selittää?

    Äänestä

Kotiliesi 24.8.2002. Tappoiko feminismi miehen?

Ruoho laulaa teoksellaan 1978 läpimurron tenyt Lessing valittelee pahansuopaisuuden kulttuuri, joka saa voimansa feminismistä ja tähtää miesten alistamiseen.

Maailmankuulun kirjailijan Doris Lessingin puheenvuoro miesten puolesta on saanut feministit takajaloilleen. Nyt kirjailijaa syytetään naisasian kavaltamisesta".

Tappoiko feminismi miehen?

Feminismin avulla olemme saavuttaneet paljon. Naisilla on nyt lähestulkoon yhtäläiset oikeudet työelämässä samapalkkaisuuden toteuduttua ja etenemismahdollisuuksien avauduttua. Silti emme ole saaneet juuri mitään aikaaan lasten kasvatuksessa. Siitähän todellisessa ennakkoasenteista vapautumisessa on kysymys. -Suurenmoisia älykkäitä ja vaikutusvaltaisia naisia on nyt kaikilla elämänaloilla, mutta mitä tapahtuu miehelle? -Miksi naisten mestyksen tulisi tapahtua heidän kustannuksellaan?

Doris Lessingin mielestä feminismistä on tullut eräänlainen uskonto. Sitä ei voi arvostella leimaantumatta aatteen kavaltajaksi. On tullut aika kysyä keitä ovat miessukupuolta alati soimaavat naiset. Olivat he kuinka typeriä ja sivistymättömiä ja ilkeitä tahansa, heidän sallitaan syyllistää ja tuomita miehiä vaikka nämä olisivat ystävällisiä, valistuneita ja älykkäitä. Kukaan ei esitä vastalausetta. Miehet näyttävät niin alistuneilta, ettei heistä ole puolustautumaan. -Nyt on aika ryhtyä vastarintaan.

Raivoisa sanasota.

Lessing kyseenlaistaa feministt, jotka tuhlaavat energiaansa suuriin sanoihin ja yhdentekeviin julistuksiin. Hänen mielestä liikkeen voimavarat tulisi kohdistaa uusien lakien aikaansaamiseen, etenkin lasten aseman parantamiseksi. Monissa teollisuusmaissa laastenhoito on jäänyt retuperälle tai vähävaraisten yksinhuoltajaäitien ulottumattomiin.

Tyttölasten kohtelu eräissä Aasian ja Afrikan kulttuureiisa on koko ihmiskunnan kannalta räikeä moraalinen vääryys, jonka rinnalla sukupuolten tasa-arvo- ongelmat lännen teollisuusmaissa katoavat miltei olemattomiin.

Reaktioita Lessingin puheeseen ei tarvinnut kauankaan odottaa. Seuraavana päivänä profesori Ryamond Durgnat Kaliforniasta kertoi San Diegon Yliopiston luentosarjasta, jonka lähtökohtana ja otsikkoina on "Kaikki mieht ovat raiskaajia". Jos mustaihoisista tai juutalaisista luennoitaisiin samalla tavalla, yliopiston johto ja opettajat haastettaisiin tuomioistuimeen.

Avoin seksismi sallitaan sen kohdistuessa miehiin. Jos tavoiotteena on tehdä seuraavasta miessukupolvesta vastuuntunnoton, naisia halveksiva ja heitä kohtaan väkivaltainen, tämä on paras tapa saavuttaa se, kirjoitti professori Durgnat.

-Feministien rektio oli oletettu. Pelkkä ajatuskin oikeuksiensa puolesta kamppailevaasta feminismin runtelmasta miessukupuolesta on aikamme vahingollisimpia myyttejä, kirjoittaa Joan Smith ja väittää raiskajienkin slviytyvän rikostensa seurauksista helpommalla kuin koskaaan aikeisemmin historian aikana. -Naisvallan pelko istuu syvällä monissa naisissa, siinä missä miehissäkin.

Hälytyskellot alkavat soida heti, kun vähäisinkin askel kohti tasa-arvoa on otettu. -Ei ole murheellisempaa näkyä, kuin Lessingin kaltainen lahjakas nainen läksyttämässä oma sukupuoltaan. Hän kylvää naisvihan siemeniä ajattelematta seurauksia sisarelleen tai itselleen.

Doris Lessingiä syytetään muutamissa reaktioissa naisasian kavaltamisesta jo 1960 luvulla, kun hän murehti kirjoissaan naisten kaipaamien ja tarvitsemien miehekkäiden ja todellisten miesten katoamista.' Koska hän ei kannattanut Women*s Liberation -liikettä uusfeminismin aktivisteja, todellisten feministien ei tarvitse ottaa häntä vakavasti. Ikoniksi naisliikkeelle hänestä ei koskaan ole ollut.
---

Äänestä
Aloittaja

Feministit syyllistävät miehiä välivaltaisiksi vaimonsa hakkaajiksi ja raiskaajiksi. -Totuus on hieman toisenlainen.

Rikosylikonstaapeli Marja Vuento.

Ruben Stillerin ohjelmakeskustelusta lainaus
Raiskauksia 10.000?

Julkisessa keskustelussa eli pitkään ihan faktana väite, että Suomessa tapahtuu vuodessa noin 10 000 raiskausta. -Ihan hatusta vedetty luku. Sivun mennen sanottuna olen jopa löytänyt sen hatun, josta luku on vedetty.

Toimittajan kysyessä tutkija oli arvellut, että 10 000 on sopivan pyöreä luku.
Raiskausten lukumääräksi on soviteltu myös Raiskauskriisikeskus Tukinaiseen tulleiden
soittojen lukumäärää, joita esim. vuonna 2003 oli 17600. Vähän kehno peruste, sillä luku sisältää myös kaikki soittoyritykset, ja voin vain kuvitella, että tämän kaltaiseen ilmaisnumeroon tulevat soitot koskevat hyvin monenlaisia asioita.".

Poliisille ilmoitetaan vuosittain 500 - 600 raiskausepäilyä.Suhteessa siihen tuomioita tulee hyvin. Mistä se kertoo?

Oikeuspoliittisen (naistutkijat ) tutkimuslaitoksen mukaan siitä, että poliisi ei ole onnistunut selvittämään niitä rikoksia.

Me poliisit tiedämme, että se kertoo siitä, että näyttöä on vaikea saada, koska näissä rikoksissa käytetään hyvin vähän väkivaltaa.
Kun uhrissa ei ole minkäänlaista vammaa, jää jäljelle vain kaksi, olennaiselta osaltaan toisistaan poikkeavaa tarinaa vastakkain. Me poliisit tiedämme myös sen, että osa tehdyistä ilmoituksista on täysin perättömiä".
------------

Äänestä

Minä vaan sitä, että onko sukupuolten tasaarvo mitenkään merkittävästi auttanut, esm perheissä. Luulisin, että jälkeen viime sotien on avioerot lisääntyneet, johon aikaan luulisin tämän Feminismin kehittyneen nykyiselle tasolleen. Loogisesti ajatellen tasaarvohan juuri tekee näitä perhe riitoja kaikkein enimmän, koska kumpikaan riitapuoli ei voi antaa periksi tasaarvon nimissä. Minun mielestä avioliitosta on tehty jonkinlainen sodan julistus molemmille osapuolille. ja avioliitossa jos misä kyllä löydetään riidan aiheita.
Olen melko vähän koulutusta saanut. Peruskoulun kävin. Kirjoitan siten kun elämän koulu on minua opettanut ihmis luonnetta tuntemaan. Eikö se olekkin yllä kirjoitetun lainen. Missään jos ei kumpikaan anna periksi tasaarvon nimissä ja jos kompromissiin pyrkiminenkin katsotaan periksi antamiseksi, niin erohan siinä ennen pitkää tulee. Feminismi on tehnyt avioliitonkin varsin vaikeaksi.

Äänestä
  • Aloittaja

    Feminismi on Allahia vastaan. Kun sharialait tulevat Suomeen femenismi on kieletty.

    Äänestä

Isilläkin on oikeus vanhemmuuteen - myös eron jälkeen

Tasa-arvovaltuutettu tiedote 17.02.2011

- Aika on ajanut vanhemmuutta koskevan lainsäädännön ohi. Tätä kuvaavat tasa-arvovaltuutetulle tulleet, syrjityiksi itsensä kokeneiden isien yhteydenotot, totesi tasa-arvovaltuutettu Pirkko Mäkinen torstaina puhuessaan Tasa-arvoa erovanhemmuuteen - isät pois paitsiosta -projektin avoimessa foorumissa Tampereella.

Lainsäädännön ja viranomaiskäytäntöjen näkökulmasta ongelmalliseksi on muodostunut esimerkiksi etävanhemman, useimmiten isän, asema. Tasa-arvovaltuutettu on tuoreessa lausunnossaan vastannut yhteishuoltajana olevalle etäisälle, joka ei saanut tietoja lapsensa esikoulun aloittamiseen liittyvistä asioista. Päivähoidossa yleisesti käytössä olevassa asiakastietojärjestelmässä ei kysytä tietoja etävanhemmista.

Tasa-arvovaltuutettu pitää tilannetta kestämättömänä.
- Etävanhemmalle on annettava mahdollisuudet myös käytännössä seurata oman lapsensa arkielämää. Asiakastietojärjestelmiä tulee kehittää niin, että ne ottavat huomioon yhteishuoltajuuden edellyttämät käytännön vaatimukset.

Moni valtuutettuun yhteyttä ottanut isä on myös epäillyt, että erotilanteissa sosiaaliviranomaiset suosivat naisia epäasiallisin perustein. Tunnetta on vahvistanut se, että enemmistö sosiaalityöntekijöistä on naisia ja että nykyään yhä useammin myös asiaa tuomioistuimessa käsittelevä tuomari on nainen.

- Mielestäni olisi paikallaan tehdä sosiaaliviranomaisten palvelujen osalta selvitys siitä, onko sukupuolella merkitystä ja suositaanko äitejä viranomaiskäytännöissä, kuten epäillään. Tuomioistuinten huoltajuusratkaisuista on jo olemassa vastaava tutkimus, Pirkko Mäkinen sanoi.

Lisäksi tasa-arvovaltuutettu toteaa, että vanhempainvapaasäännökset kohtelevat äitejä ja isiä eri tavoin. Sairausvakuutuslaissa määritellään, että vanhempainvapaan voi käyttää joko lapsen äiti tai isä, riippuen siitä, mitä vanhemmat keskenään sopivat. Oikeus työntekoon ja vanhempainrahan nostamiseen kuitenkin vaihtelee sukupuolen mukaan. Lapsen isällä on oikeus vanhempainrahaan, jos hän osallistuu lapsen hoitoon eikä ole tänä aikana ansiotyössä tai muussa omassa työssä. Äidille sitä vastoin voidaan maksaa vähimmäismäärän suuruista vanhempainrahaa, vaikka hän on samanaikaisesti ansiotyössä tai omassa työssä taikka opiskelee päätoimisesti ja saa opintotukilain mukaista opintorahaa.

Valtuutettu on useita kertoja vuodesta 2003 lähtien pyytänyt sosiaali- ja terveysministeriötä selvittämään mahdollisuudet sairausvakuutuslain muuttamiseksi siten, että vanhempainrahasäännökset olisivat samanlaiset isien ja äitien osalta. Asiaan ei kuitenkaan ole saatu muutosta. Kelan ohjeistus perustuu voimassa olevaan lainsäädäntöön, ja moitteet onkin usein suunnattu Kelaa vastaan.
--------------------------------------------------------------

Äänestä

YLE uutiset
Kotimaa 11.1.2010 klo 6:29 | päivitetty 6.6.2012 klo 18:26

Törkeä perheväkivalta kohdistuu miehiin naisia useammin
Miehet joutuvat perheessä törkeän pahoinpitelyn tai henkirikoksen yrityksen uhriksi jopa useammin kuin naiset. Perheväkivallan miesuhrien näkökulma on suomalaisessa tutkimuksessakin jäänyt syrjään.


Grafiikka perheväkivallan uhrien määrästä.
Kuva: YLE Uutisgrafiikka
Henkirikoksissa nainen on yhä miestä useammin parisuhdeväkivallan uhri. Vuosittain yli 20 naista kuolee nykyisen tai entisen puolisonsa surmaamina. Myös lievissä pahoinpitelyissä nainen on uhrina useammin kuin mies.

Nainen syyllistyy sen sijaan puolisonsa törkeään pahoinpitelyyn tai henkirikoksen yritykseen vähintään yhtä usein kuin mies. Tilastokeskuksen mukaan mies on uhrina jopa hieman useammin kuin nainen, vaikka luvut ovatkin lähellä toisiaan.

Vuonna 2008 perheessä törkeän pahoinpitelyn tai henkirikoksen yrityksen kohteeksi joutui 116 miestä ja 111 naista. Nämä ovat poliisin tietoon tulleita tapauksia. Vielä edellisvuonna naiset olivat uhreina useammin, mutta luvut olivat melko lähellä toisiaan silloinkin.

Tutkija Venla Salmi Oikeuspoliittisesta tutkimuslaitoksesta toteaa, että perheväkivallan miesuhrien näkökulma on suomalaisessa tutkimuksessakin jäänyt syrjään.

- Ehkä taustalla on se, että naisen ajatellaan olevan haavoittuvampi uhri ja sillä tavalla halutaan korostaa naisuhrin asemaa, Salmi arvioi.

Turvakodissa miehiä ei juuri näy

Pääkaupungin Turvakodista useimmiten suojaa etsivät naiset ja lapset.

- On fyysistä ja psyykkistä pahoinpitelyä, väkivallan uhkaa, mutta usein myös monia muita pulmia. Meillä on asiakkaita kaikista yhteiskuntaluokista, sanoo turvakodin toiminnanjohtaja Karola Grönlund.

Vaikka mies on törkeän perheväkivallan uhrina yhä useammin, turvakodeissa heitä näkyy harvoin.

- Silloin kun miehet ottavat meihin yhteyttä, he saattavat sanoa, että poliisilta on tullut vähätteleviä kommentteja tai heille on jopa naureskeltu. Miehiä ei välttämättä oteta vakavasti, kun he pyytävät apua, turvakodin kriisityöntekijä Hanna Mikkonen kuvaa.

Väkivallan kierre voi jatkua

Tutkija Venla Salmi sanoo, että parisuhdeväkivalta on usein molemminpuolista ja toistuvaa. Taustalla ovat monet ongelmat.

- Erityisesti vakavan perheväkivallan kohdalla näkyvät samat tekijät kuin muun vakavan väkivallan kohdalla: päihdeongelmia, mielenterveysongelmia ja syrjäytymistä.

Kriisityöntekijä Hanna Mikkosen mukaan päihde- ja mielenterveyspalvelut eivät ole riittäviä.

- Lääkitystä on saatavilla, mutta itse terapiatyöskentelyyn tarvittaisi enemmän välineitä. Siinä voitaisiin pureutua taustalla oleviin asioihin, Mikkonen miettii.

Joskus väkivallan kierre jatkuu perheessä sukupolvesta toiseen.

- Meillä on asiakkaita, jotka ovat olleet asiakkaina lapsina omien äitiensä kanssa ja tulevat tänne aikuisina omien lastensa kanssa, Karola Grönlund sanoo.

Lähteet: YLE Uutiset / Sari Aro ja Leena Räihälä
---------------------------------------

Äänestä

Perhesurmiin uusia näkökulmia

Yhteiskunnassamme on vahva mielikuva miehestä väkivallan tekijänä ja tappajana, ja jo nuorena miehet opetetaan tuntemaan syyllisyyttä omasta sukupuolestaan. perhesurmat Iofoto

Olemme lukeneet ja nähneet parin vuoden sisällä liian monta kertomusta, kuinka tavallisen perheen elämä päättyy, kun isä tappaa lapset, puolison ja lopuksi itsensä. Mediassa perhesurmissa näyttää toistuvan sama kaava. Tapahtumat tulevat lähipiirille lähes aina yllätyksenä. Kukaan ei olisi voinut kuvitellakaan, että juuri tämä isä pystyisi tappamaan omat lapset ja puolison.

Median lisäksi tilastot todistavat, että miesten maailmassa on paljon vialla. Vuosina 2003–2008 peräti 88 prosentissa henkirikosepäilyissä pääepäiltynä oli mies. Henkirikokset ovat tyypillisesti miesten välistä väkivaltaa ja usein päihteillä on osuutta asiaan.

Yhtä usein lähisuhdeväkivallan kohteina

Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen Martti Lehden kokoaman Henkirikoskatsaus 2010:n mukaan vuosina 2002–2009 Suomessa surmattiin 46 alle 15-vuotiasta lasta. 63 prosenttia lapsista oli äidin surmaamia ja 28 prosenttia isän. Oma äiti on siis tilastotietojen mukaan todennäköisin alle 15-vuotiaan lapsen surmaaja.

Ensi- ja turvakotien liitossa vuosina 2004–2008 Vaiettu naiseus -projektia vetäneen psykologi Hannele Törrösen mielestä tähän on hyvä pysähtyä hetkeksi.

– Yhteiskunnassamme on vahva mielikuva miehestä tappajana ja väkivallan tekijänä. Suurimmassa osassa tapauksista näin onkin, mutta myös nainen kykenee väkivaltaan. Meidän olisi hyvä hyväksyä tämä tosiasia, eikä sen hyväksyminen vähennä yhtään miesten tekemän väkivallan tuomittavuutta.

Poliisiammattikorkeakoulussa tutkittiin vuonna 2008 lasten ja nuorten väkivaltakokemuksia. Tutkimuksesta selvisi, että lapset ja nuoret näkevät kotonaan yhtä paljon niin äitien kuin isien tekemiä fyysisiä väkivallantekoja. Euroopan kriminaalipolitiikan instituutin tutkimuksessa Tuhansien iskujen maa todetaan myös, että parisuhteissaan suomalaiset miehet ja naiset joutuvat yhtä usein väkivallan kohteiksi.

– Kyse saattaakin olla siitä, että haluamme suojella kuvaa naisesta hoivaajana. Naiset tekevät edelleen enemmistön kaikesta hoivasta ja huolenpidosta niin kodeissa kuin muuallakin. Kuka meistä haluaisi ajatella, että jättää rakkaimpansa pedon kynsiin, aprikoi Törrönen.

Jokainen kykenee hyvää ja pahaan

Perhesurmien takia sisäisen turvallisuuden ministerityöryhmä käynnisti selvityksen perhe- ja lastensurmista. Selvitys on varmasti paikallaan. Toivottavasti selvitystyötä tekevä THL:n lähisuhde- ja perheväkivallan vähentämisyksikkö löytää uusia näkökulmia surmiin.

Väkivaltatyössä päästäisiin iso harppaus eteenpäin, jos uskallettaisiin tunnustaa, että jokainen ihminen kykenee niin hyvään kuin pahaan. Miehen näkeminen väkivaltaisena ja naisen näkeminen uhrina ei ole kovin hedelmällinen lähtökohta.

– Nykyisellään esimerkiksi neuvoloissa ei kysytä onko äidillä vaikeuksia hillitä raivoaan lapsen tai puolison kanssa. Sen sijaan kysytään käyttäytyykö puoliso väkivaltaisesti tai uhkaavasti, muistuttaa Törrönen.

Hannele Törrösen mielestä aika voisi olla kypsä sille, että lopetettaisiin patriarkaatin syyttäminen kaikesta maailman pahuudesta. On kohtuutonta, että nuoret miehet opetetaan tuntemaan syyllisyyttä omasta sukupuolestaan.

– Perheissä tapahtuu kaiken aikaa ja kaikenlaista. Kohdataan äidit ja isät tasaveroisina kasvattajina ja tuetaan heitä kasvatustyössä, myös kriiseissä ja ongelmissa.
------------

Äänestä

Sanomalehti Karjalainen 4.3.2000.

Asiantuntijavieraana kihlakunnan syyttäjä Marja Vanamo.

Seksuaalirikossyytöksissä jo noitavainon piirteitä

Vaikeissa avioerotilanteissa tehdyt rikosilmoitukset lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä osoittautuvat usein täysin perättömiksi.

Joensuu

Markku Liikamaa

Syyttäjät ja poliisi ovat panneet merkille, että viime aikoina lisääntyneissä rikosilmoituksissa lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä on aika usein myös perättömiä ilmoituksia. Esimerkiksi vaikeissa arvioerotilanteissa jotkut saattavat tehtailla toisesta osapuolesta aina uusia ja uusia rikosilmoituksia, kun edelliset on poliisin esitutkinnassa ammuttu perättöminä alas.

Olen verrannut nykytilannetta historiasta tunnettuihin noitavainoihin. Niissäkinhän oli usein kyse siitä, että lasten tai kylänmuijien pahojen ja ymmärtämättömien puheiden perusteella poltettiin tuhansia syyttömiä ihmisiä roviolla. Näyttö näissä jutuissa kun on monta kertaa aivan samalla tasolla, arvostelee kihlakunnansyyttäjä Marja Vanamo Itä-Suomen syyttäjänviraston Joensuun toimistosta.

Vanamo sanoo, että lapsen seksuaalinen hyväksikäyttösyytös heitetään usein ilmaan vaikeissa avioerotilanteissa.

Olen pannut merkille, että sitä käytetään lyömäaseena toista osapuolta, yleensä isään, vastaan, hän sanoo.

Rikosilmoitusten lisääntymisen taustalla on varmasti myös se, että ilmoitusherkkyys on kasvanut niin perheissä kuin viranomaistenkin keskuudessa.

Mutta Vanamon mielestä syytökset ovat montaa kertaa varsin hataralla pohjalla.

En saata uskoa, että tilanne olisi yhteiskunnassa muuttunut sellaiseksi, että yhtäkkiä meillä olisi suuri joukko avioeroisiä, jotka käyttäisivät lastaan seksuaalisesti hyväksi, hän sanoo.

-------------

Äänestä

Kotimaa | Turun Sanomat | 18.2.2007 1:31 | 0

ANNA KUUSELA

Lähes kymmenen prosenttia suomalaisista naisista voi joutua elämänsä aikana raiskatuksi. Raiskauksen tai sen yrityksen kokee elämänsä aikana jopa viidennes naisista.

Tuorein naisten kokemaa väkivaltaa selvittänyt tutkimus paljastaa, että vuoden aikana noin 15 000 naista pakotetaan seksuaaliseen kanssakäymiseen. Yleensä on arvioitu, että Suomessa tapahtuu vuosittain 6 000-10 000 raiskausta.

Tutkija Heini Kainulainen Alkoholitutkimussäätiöstä tyrmää vanhan arvion aivan liian alhaisena.

- Se on ikivanha luku, joka ei perustu yhtään mihinkään, Kainulainen sanoo.

Erikoissuunnittelija Minna Piispa oikeusministeriöstä korostaa, että raiskausten tarkkaa lukumäärää on mahdoton tietää. Joulukuussa valmistunut tutkimus kertoo suuruusluokan.

Luvut ovat tutkijankin mielestä hätkähdyttävän suuria, kun mukaan lasketaan yritykset. Joka vuosi noin 46 000 naista pakotetaan tai yritetään pakottaa seksuaaliseen kanssakäymiseen.

Piispa kertoo, että mukaan ei ole edes laskettu tapauksia, joissa nainen on painostettu sukupuoliyhteyteen.

Luvuissa ovat mukana tilanteet, joissa nainen oli puolustuskyvyttömässä tilassa eli päihtynyt, nukkumassa tai sammunut.

Kyselytutkimuksessa ei käytetty sanaa raiskaus. 18-74-vuotiailta naisilta kysyttiin, onko heidät pakotettu tai yritetty pakottaa seksuaaliseen kanssakäymiseen. Tutkimus lähetettiin 7 000 naiselle, ja vastauksia tuli lähes 4 500. Tutkimus valmistui joulukuussa.

Aiemmin asiaa on tutkittu kyselyllä vuonna 1998 valmistuneessa Usko, toivo, hakkaus -tutkimuksessa. Uudessa tutkimuksessa seksuaalista väkivaltaa koskevat kysymykset muotoiltiin tarkemmin.

VUODESSA 500 RIKOSILMOITUSTA
Poliisin tietoon tulee vain noin 500 raiskausta vuodessa. Myös raiskauksen yritys on rikos. Vain kymmenisen prosenttia rikosilmoituksista johtaa syytteen nostamiseen.

Viime vuosina rikosilmoitusten määrä on jonkin verran kasvanut. Sen on arveltu johtuvan ilmoituskynnyksen madaltumisesta.

Raiskaustutkimusten määrä on hieman lisääntynyt Turun yliopistollisessa keskussairaalassa. Tyksissä tutkittiin viime vuonna 45 aikuista raiskauksen uhria, kun vuonna 2000 tutkimuksia tehtiin 33.

Raiskaus on edelleen tabu, josta ei kahvipöytäkeskusteluissa puhuta.

- Sitä hävetään ja monet uhrit syyllistävät itseään, Piispa toteaa.

Myös ympäristö voi syyllistää uhria ravintolaan tai jatkoille lähtemisestä sekä alkoholin käyttämisestä.

Piispa arvelee, että etenkin teini-ikäisten tyttöjen raiskaukset jäävät pimentoon.

- Tytöt eivät kerro niistä edes ystävilleen.

PUSKARAISKAAJIA PIENI OSA
Rikosuhripäivystyksen aluevastaava Tiina Rantanen muistuttaa, että osa naisista joutuu parisuhteessa raiskauksen uhriksi useita kertoja.

Rantanen kertoo, että uhrit eivät itsekään aina miellä tapahtunutta raiskaukseksi. Yleinen mielikuva on, että vieras ihminen hiipii puskasta kimppuun.

- Suurin osa raiskauksista tapahtuu tuttujen kesken, ja juuri ne jätetään helposti ilmoittamatta, Rantanen painottaa.

Raiskattujen miesten kynnys ilmoittaa tapahtuneesta on vielä korkeampi. Rikosuhripäivystykseen on vuosien varrella ottanut yhteyttä vain muutamia raiskattuja miehiä.

- Yksikään heistä ei ole uskaltautunut keskusteluryhmiimme.

VERTAISTUKEA VAIN ISOISSA KAUPUNGEISSA
Rantasen mielestä raiskatut eivät aina saa tarpeeksi tukea. Esimerkiksi vertaistukiryhmiä on vain suurimmissa kaupungeissa.

Rantanen sanoo, että pienessä kunnassa asuvan voi olla vaikeaa hakea apua, kun "kaikki tuntevat kaikki". Viranomaisten ja lääkärien asiantuntemus vaihtelee.

- Pienissä terveyskeskuksissa ei välttämättä ole ikinä tehty raiskaustutkimuksia, Rantanen kertoo.

TS/Timo Jerkku<br />Tyksin naistenklinikalla tehtiin viime vuonna 45 raiskaustutkimusta. Määrä on hieman suurempi kuin edellisinä vuosina.
-------------------------------

Äänestä

SILMINNÄKIJÄ:
PAINAJAINEN PERHEESSÄ

Yle TV2 ke 18.4.12 klo 22.10

Kun isää epäillään insestistä, kansankodin viranomaisia ei pysäytä mikään - vaikka epäily osoittautuisi aiheettomaksi.

Tämän sai kokea Ruotsin Sandvikenissä asuva Jennin ja Thomasin perhe. Silminnäkijä esittää Ruotsissa suurta kohua aiheuttaneen Uppdrag Granskningin ohjelman perheen painajaisesta.

Tapahtumat alkoivat yhdestä puhelinsoitosta syyskuussa 2010. Jennin sisko teki ilmoituksen, joka johti perheen 3- ja 6-vuotiaiden tytärten kiireelliseen huostaanottoon. Isää epäiltiin tyttären seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Lapset oli otettu huostaan suoraan koulusta ja päiväkodista, ilman että vanhemmille edes ilmoitettiin etukäteen.

- Raskainta oli voimattomuuden tunne. Että lapset voidaan viedä noin vain, sanoo Thomas.

Epäilyn mukaan perheen tyttärellä on tapana "lypsää isän penistä". Isä pidätettiin ja myös äitiä syytettiin, koska hän ei ollut estänyt seksuaalista hyväksikäyttöä.

Kyseessä oli väärinkäsitys. Tyttärillä oli tapana tulla vanhempiensa sänkyyn viikonloppuisin. Vanhempi tytär oli koskettanut isän penikseen, mutta isä oli välittömästi siirtänyt käden pois.

Tapaus kertoo kafkamaisella tavalla, kuinka vääjäämättömästi viranomaiskoneisto toimii haluamaansa suuntaan, kun se epäilee lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä.

Käräjäoikeus vapautti vanhemmat, mutta sosiaaliviranomaiset jatkoivat lasten huostaanottoa. Vapauttavasta päätöksestä huolimatta viranomaiset arvioivat, että lapsilla ei ole perheessä seksuaalisia rajoja. Edelleenkään näyttönä ei ollut muuta kuin yksi puhelinsoitto.

- Johtopäätökset olivat aivan sairaita ja hyvin loukkaavia, sanoo isä.

Kaikkiaan perhe joutui käymään läpi kolme oikeusastetta ennen kuin he vapautuivat syytöksistä. Yksi syytös koski perheen lomavideoita, joista tuli syyte lapsipornon hallussapidosta.

Tapaus osoittaa, miten lasten suojaksi tarkoitettu viranomaiskoneisto voi kääntyä täysin perhettä vastaan.

Uusinta torstaina 19.4. Yle TV2:ssa klo 23.35

Toimittaja: Hasse Johansson ja Nicke Nordmark
Alkuperäismateriaali: SVT, Uppdrag Granskning, Ruotsi
Suom.toteutus: Hannele Valkeeniemi
Tuotanto: Yle Ajankohtaistoiminta

-----------------

Äänestä

Siskoilla viiraa pahasti päästä
Maanantai 26.6.2006 klo 00.07

TV2 klo 20.15 Vaikuttava raportti paljastaa, että kajahtaneet fundamentalistit ovat ottaneet vallan Ruotsin taistelevassa naisliikkeessä.

Feministijohtaja Ireen von Wachenfeldtin mielestä käynnissä on sukupuolten keskinäinen maailmansota.
Feministijohtaja Ireen von Wachenfeldtin mielestä käynnissä on sukupuolten keskinäinen maailmansota.
VOISIVATKO miehet Ruotsissa tai Suomessa pitää kokouksia, joissa hoilattaisiin "hirttäkää naiset, tappakaa naiset"? No eivät! Tai voisivat, mutta pian tulisi sinitakki käymään, eikä se kyllä olisi nukkumatti.

Voisiko ylipäänsä mikään kansanryhmä Ruotsissa tai Suomessa harrastaa moista kiihotusta väkivaltaan joutumatta siitä edesvastuuseen? Vain yksi, nimittäin naisliike, eikä sekään Suomessa.

Naapurissa sen sijaan ei koira feministien perään hauku, paljastaa Evin Rubar kaksiosaisessa ohjelmassaan Sukupuolisota.

VAARALLISINTA äärifeministien touhuissa ei ole iskulauseiden huutelu, sehän on vain metelinpitoa. Pelottavinta on se, että he hehkuttavat salaliittoteoriaa, jonka mukaan miesten satanisti-pedofiili-verkko kattaa maan koko valtakoneiston.

Impiä raiskataan ja tehdään raskaiksi, sikiöt kidutetaan julmasti hengiltä. Lapsia ryöstetään ja surmataan kammottavissa rituaaleissa. Kaikki tämä tapahtuu viranomaisten tieten keskellä ruotsalaista yhteiskuntaa, autotalleissa ja hotellihuoneissa.

Rubar kysyy turvakotijärjestö ROKS:in (Riksorganisationen för kvinnojourer och tjejjourer i Sverige) puheenjohtajalta Ireen von Wachenfeldtilta, miksi murharituaalien jäljiltä ei ole löytynyt ainuttakaan ruumista, eikä edes yhtään malliin sopivaa lasta ole kadoksissa.

- Mistä sinä sen tiedät? Miten voit väittää sellaista, tivaa von Wachenfeldt. Itse hän ilmoittaa saaneensa tietonsa naisilta, jotka puhuvat omasta kokemuksestaan.

RUOTSISSA feminismi on vahva poliittinen voima, siksi siellä yliopistotutkijankin on mahdollista olla yksisilmäinen aktivisti.

Luonnollisesti Ruotsin naistutkimuksen piirissä on pääosin vastuuntuntoisia tieteentekijöitä, mutta näkyypä siellä olevan todella outoakin väkeä.

Omassa sarjassaan maailmankin mittakaavassa painii Uppsalan yliopiston professori Eva Lundgren, jonka kehittämän teorian mukaan miehet lyövät naisia siksi, että he siitä eroottista nautintoa. Nainen puolestaan muuttuu parisuhteessa zombieksi, joka hyväksyy väkivallan, koska mies aivopesee hänet.

FST:n esittämä rohkea dokumentti herättää pohtimaan, miksi yksi ääriliike on saanut Ruotsissa näin suuren ja poikkeuksellisen toimintavapauden - ja miksi Suomessa on toisin.

BRITA PASSI
[email protected]
------------------------------------

Äänestä

Mielenterveystyön ammattilaisilla on tuoreen tutkimuksen mukaan heikko asiantuntemus lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Aihetta psykologian väitöskirjassaan tutkineen psykologi Katarina Finnilä-Tuohimaan mukaan alan ammattilaiset eivät aina tiedä, mihin asiantuntijuuden tulisi perustua, kun he selvittävät epäiltyä lasten seksuaalista hyväksikäyttöä.

Tutkimuksen mukaan asiantuntijoilla oli voimakkaita aihetta ja sen tulkintaa koskevia asenteita. Heillä oli myös uskomuksia, jotka olivat ristiriidassa tieteellisen tutkimustiedon kanssa.

Myös epäillyn hyväksikäytön tutkimiseen käytetyistä menetelmistä löytyi petrattavaa: 40 prosenttia tutkimukseen osallistuneista mielenterveystyön ammattilaisista uskoi todistetusti käyttökelvottomien tutkimusmenetelmien olevan hyvä tapa selvittää epäiltyä rikosta.

Finnilä-Tuohimaa selvitti työssään sekä lastenpsykiatrien, psykologien että sosiaalityöntekijöiden ammattitaitoa. Heikko tieto voi johtaa väärintulkintaan Tutkijan mukaan ammattilaiset eivät olleet kovinkaan perehtyneitä lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevaan kirjallisuuteen, vaan työssä luotettiin valtaosin käytännön kokemukseen. Tämä johti siihen, etteivät kokeneetkaan ammattilaiset tunnistaneet, jos lapsen haastattelumateriaalissa oli mukana johdattelevia aineksia.

Tutkijan mukaan heikko ammattitaito voi johtaa virheellisiin diagnooseihin: joko niin, että hyväksikäyttö jää huomaamatta tai että syyttömän uskotaan syyllistyneen rikokseen.

- Heikko ammattitaito on tässä suhteessa erittäin huolestuttavaa, sillä asiantuntijalausunnoilla on oikeudessa hyvin painava rooli, Finnilä-Tuohimaa toteaa.

Tutkijan mukaan erityisesti virka-apua antaville terveydenhuollon ammattilaisille olisi pikaisesti saatava yliopistotason lisäkoulutusta. Koulutus ei saisi keskittyä vain haastattelumenetelmien käyttöön, vaan sen tulisi aktiivisesti korjata aiheeseen liittyviä vääriä asenteita ja uskomuksia.

Finnilä-Tuohimaan väitöskirja tarkastetaan Turun yliopistossa ensi viikon lauantaina.

STT
----------------------------------------------------

Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_11399637 kirjoitti:

Kuunnelkaa itse: https://soundcloud.com/user876312871/feminismi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu