Lähipiirissä taitaa olla avioero tulossa. Olen myös nähnyt aika läheltä useita yksinhuoltajaperheitä, joilla ei ole erityisen helppoa ollut eron jälkeen. Miksi media koko ja tiukkaa kirkolta kantaa seksuaalivähemmistöihin ? Eikö yhteiskunnallisesti paljon merkittävämpi asia, ja suurempi väestönosa ole yksinhuoltajat ja heidän selvimisensä ? Miksei järjestetä messuja yhden vanhemman perheille tai erovanhemmille, jotka voisivat sinne tulla lastensa kanssa ? Siellä voisivat sitten yksinäiset ihmiset tutustua toisiinsa, ja tiedä, miten monta mukavaa rakkaustarinaa saisi alkunsa kirkkokahveilta. Eikö erovanhemmat, joka on varsin hauras ryhmä, ainakin pahimmassa kriisivaiheessa, voisi saada kirkolta tukea ja eväitä siihen, miten päästä eteenpäin esim. edellä mainitulla tavalla ? Toki joitain eroryhmiä on, mutta entä erityinen messu heille ? Tällaisia ajatuksia on tullut mieleen, kun olen ajatellut pitkältä ajalta tuttuja kriisissä olevia ihmisiä, ja tällainen uutinen vielä näin joulun edellä.
markkinaidea kirkolle
YksinhuoltajilleTukea
1651
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Minusta parempi idea olisi järjestää niitä avioliittokouluja, ettei niitä eroja niin paljon tulisi.
Kirkolta vihkimisoikeus pois ja avioliitolle ikäraja vaikka 35een, niin vähenee erot.
Hyviä ideoita ap. kijoittajalla. Tilanne on se, että näitä järjestetään jo! Kirkolla on parisuhde- ja perheneuvontapalvelua kautta maan. Lisäksi joka vuosi järjestetään niin kirkon kuin kristillisten järjestöjen toimesta avioliittoleirejä, joissa käsitellään parisuhteen sisäistä dynamiikkaa ja sen vinoutumia varsin tiiviinä paketteina ja leirien suosio on valtavan hyvä niin yksilö- kuin ryhmätyön menetelmin. Kirkon palveleva puhelin auttaa ensineuvona kriisiytymistilanteissa.
Kriisipalvelun tarve on huimasti lisääntynyt viime vuosina. On hyvä tiedostaa, että aviokriisi voi yllättää "hyvänkin" parisuhteen eikä ole mikään häpeä hakea ongelmiin apua. Itsekin olen auttavan puhelimen kautta avun saanut ja puhelimessa oli todella asiantunteva ihminen , joka osasi samaistua tilanteeseeni sympaattisella tarmolla.
hakusanoiksi vaikka avioliittoleiri, kirkon palveleva puhelin, keskusteluapua perhekriisissä. Sieltä löytyy monen järjestön, myös ei-kristillisten osoitteet ja puhelinnumerot. Niitä kannattaa pitää esillä, jos lähipiirissä on kriisi perheessä.
Aivan, toimintaa on myös palvelusten suhteen. Ei kai kukaan estä antamasta lisää ideoita omalle seurakunnalle?
”Erityisjumalanpalveluksia ovat esimerkiksi pop- ja metallimessut, sateenkaarimessut, tuomasmessut, lasten- ja nuorten jumalanpalvelukset sekä kirkkovuoden juhla-aikojen jumalanpalvelukset ja koulujumalanpalvelukset.”
http://evl.fi/EVLfi.nsf/0/2F98BFEA22125232C2257480004696D6?OpenDocument&lang=FI
Eikös kristittyjen pitäisi olla hakkaamassa erovien päitä raamatulla kun avioero on raamatun mukaan kielletty.
Ateisti pitäköön harhaiset mielipiteensä, koska maailmankuva on niin väärä ja tuomitsevan suvaitsematon. Alunperinhän avioliitto oli kielletty, mutta ihmisten sydänten kovuuden tähden Raamatussakin annetaan myönnytys avioeroon. Lue niin tiedät enemmän!
Ja missä kohtaan raamatussa annetaan lupa avioeroon ilman että nainen tapetaan?
Nyt pitää huomauttaa että Kristinuskossa avioerot olivat kiellettyjä ennekuin kuningas Yrjö pakotti sen muutoksen pappien tappamisen uhalla.
Silloin kirjoitettiin sääntö uudelleen, avioerohan on kielletty koska avioliitto on "pyhä asia" ja pysyvä liitto raamatun mukaan.
"Ateisti pitäköön harhaiset mielipiteensä, koska maailmankuva on niin väärä ja tuomitsevan suvaitsematon."
Eiköhän se ole te kristityt jotka olette suvaitsemattomia ainakin tekstienne päätellen, ymmärrän että hermostut jos joku huomauttaa teille että ette itse seuraa raamattunne sääntöjä.
Satanisti valehtelee! Jo vanhassa testamentissa eli Mooseksen laissa oli lupa saada avioero ihmisten sydämen kovuuden tähden. Tähän Jeesuskin viittaa opetuksessaan, Matteus 19:3-12:"Hän sanoi heille: "Teidän sydämenne kovuuden tähden Mooses salli teidän hyljätä vaimonne, mutta alusta ei niin ollut." Juutalaiset olivat oikeutettuja avioeroon, antamalla erokirjan vaimolle, jolloin vaimo oli vapaa menemään uudelleen avioon. Kristityt jatkoivat samalla linjalla alkukirkosta lähtien. Lisäksi meillä yhteistä on lupa toisen aviorikokseen antauduttuan, syyttömän avioitua uudelleen.
Historia tuntee kyllä kausia, jolloin avioeroon suhtauduttiin kovin kielteisestikin, kuten mainitsit, mutta loppu jutustasi oli valetta, harhatietoa tai sitten tiedon puutetta. Eli väitteesi on kumottu ja korjattu!
Mikäs satanisti minä olen? älä valehtele lähimmäisestäsi.
" Juutalaiset olivat oikeutettuja avioeroon, antamalla erokirjan vaimolle, jolloin vaimo oli vapaa menemään uudelleen avioon"
Höpöhöpö.. Juutalaisten traditiolla nainen oli miehen omaisuutta eikä nainen voinut asialle mitään, avioerossa nainen tapettiin ja tilalle otettiin uusi jos nainen oli pettänyt, avioeroa ei muuten annettu kuin pettämisestä. uudelleen naimisiinmeneminekin oli kielletty paitsi jos nainen oli kuolleen veljen vaimo.
" Kristityt jatkoivat samalla linjalla alkukirkosta lähtien. Lisäksi meillä yhteistä on lupa toisen aviorikokseen antauduttuan, syyttömän avioitua uudelleen."
Höpöhöpö jälleen, Paavalin kirjeidenkin mukaan nainen oli miehen omaisuutta ja mies naiselle jumala.
"mutta loppu jutustasi oli valetta, harhatietoa tai sitten tiedon puutetta. Eli väitteesi on kumottu ja korjattu!"
Höpöhöpö jälleen kerran, ei ole mitään uutta että kristityt muuttavat historian kulun oman luulojensa mukaisesti tarvittaessa ja tulkitsee vanhat säännöt uudelleen.
Jätit sopivasti mainitsemasta että avioeron paperin antamisen ainoa ehto oli että vaimo petti miestänsä, ei toisinpäin. avioero on kielletty paitsi jos vaimo pettää, miehen pettämisestä ei mainita sanaakaan.
Avioero oli kiellettyä kristinuskossa ja nainen oli miehelle alamainen ja aviorikoksesta sai aina kuolemantuomion tai erottamisen yhteiskunnasta.
Voit pitää harhatietosi, ei se minulle kuulu!
Teologian koulutus on teologian kouluta, astetta parempi kuin sunnuntaikristityn luulot asioista.
Luterilaiset on hauskaa porukkaa kun käyttävät raamattua muita vastaan mutta kieltäytyvät itse seuraamasta sen oppeja.
Moraalisti arveluttavaa käytöstä jatkuvasti, hirveä vinkuminen homoja vastaa mutta hiljainen hyväksyntä seurakunnissa oleville pedofiileille.
Sen verran on teologista koulutusta, erityisaiheena juutalaisuuden vaikutus varhaiskristilliseen uskoon , että tietoni ylittävät kyllä perusluterilaisten sunnuntaikristityn normitiedot. Varmaan ketjuja lukeneena voit yhtyä tähän. Sehän ei tietenkään tarkoita jumaluskon syvyyttä tai vahvuutta.
Luterilaiset ovat tosiaan hauskaa porukkaa, osalla on ohut yleissivistys kristinuskosta ja opeista ja pyrkivät elämään sen mukaan ja toisilla taas on perustietojen lisäksi laajempi oppimäärä, jonka mukaan eläminen on ihan yhtäläinen easy piece of cake.
Homoaktit ovat selvästi meidän peruskirjan mukaisesti ei-toivottu toimintatapa. Yleisintä homous ja muut luonnonvastaiset ilmentymät esiintyvät juuri ei-uskonnollisissa piireissä. Yksi tärkeä kysymys, mitä ei juurikaan käsitellä eli miksi homoutta pidetään normaalina käyttäytymistapana, mutta esimerkiksi kleptomaniaa ei. Molemmathan ovat kuitenkin normeistamme poikkeava ei-kristillinen ominaisuus. Ja miksi murhasta saa syytteet ja tuomion silloin, jos ihminen voi jotenkin itseään puolustaa, mutta viattoman ja puolustuskyvyttömän ihmisen saa tappaa ja silpoa äidin kohtuun? Hoitohenkilöstö joutuu rangaistuksen uhalla tappamaan ihmisen alun kohtuun, vaikka heidän koulutuksensa on päin vastaiseen toimintaan tähtäävää, elämän suojelua. Epäloogista.
Pedofilia on yksi maailmanlaajuinen ihmiskunnan syöpä. Yleisesti ottaen pedofiiliringit ovat kuitenkin keski- ja yläluokan mätäpaise, mikäli kv. tutkimuksiin on luottamista. Lapsimurhat, esim. abortit taas saavat eniten kannatusta ei-uskovaisten parissa.
Erokirjasta jätit sinäkin muuten mainitsematta muutaman kohdan, joita siinä tuli olla, mutta siitä ei nyt enempää. Kirjoitin kyllä selvästi, että mies antoi erokirjan...
Kuitenkin suurin osa homoseksuaaleista ovat juuri kristittyjä.
Abortti ei ole murha mutta suurin osa suomessa aborttiakin hankkivia on juuri kristityt.
"Kirjoitin kyllä selvästi, että mies antoi erokirjan..."
Mutta et kirjoittanut että avioeron ainoa syy voi olla naisen pettäminen,ei mitään muuta.
Nyt et kyllä tunne alkuunkaan mitä kristitty tarkoittaa. Yksikään todellinen kristitty ei ala homostelemaan ja lesboilemaan, sellainen touhu on kristitylle kauhistus. Todellinen kristitty pitää itsensä puhtaan tuollaiselta saastalta mitä homostelu ja lesboilu on.
Todellisia kristittyjä ei ole olemassakaan, kukaan kristitty ei elä Jeesuksen neuvojen mukaisesti vaan Paavalin.
Sinäkin tuskin elät Jeesuksen neuvojen mukaisesti vaan käytät uskoasi vain lyöntiaseena muita kohtaan.
Suurin osa kristityistä ei paukuta ketään Raamatulla päähän.