On ollut varsin surullista seurata Kaakkois-Aasian luonnonkatastrofin kaiken aikaa paisuvia tuhoja. Mutta kuunnellessani pelastuneiden huolia, on mieleeni noussut yhä useammin kysymys: mitä me oikein haluamme?
Ensin me hyvinvoiva länsimainen keskiluokka vaadimme mahdollisimman vähäistä viranomaisholhousta ja kammoksumme kaikenlaisten rekistereiden pitoa intimiteettisuojamme nimissä. Sitten me haluamme alentaa verotustamme ja supistaa julkisen sektorin "loiseläjien" määrän minimiin.
Sitten me haluamme lomailla sellaisessa paikassa missä voimme tuntea mahdollisimman alkuperäisen kaukomaan ilmapiirin kaukana sivistyksen kahleista.
Matkamme haluamme tietysti mahdollisimman halvalla, emmekä itsenäisinä maailmankansalaisina tarvitse matkatoimiston edustajia, jotka ovat kuin lastentarhanopettajat ja yrittävät kuljettaa meitä naurettavina turistiryhminä.
Kun sitten sattuu jotain, mikä niissä maissa eläville sattuu erikokoisissa mittakaavoissa vuosittain, huudamme ensimmäisenä apuun viranomaisia pelastamaan meidät. Juhlapyhinäkin pitäisi riittää jokaiselle maailman saarelle riittävästi viranomaisia pystyttämään meille kännykkämastot, ettei mahdollisuutemme soittaa kotimaahan kärsisi.
Sitten me lähdemme teräsputkella ilmojen halki mukavalle kotisohvalle kertomaan psykologille traumojamme. Lähtiessämme meille vilkuttavat paikalliset ihmiset, jotka eivät ole kuulleetkaan psykologeista ja joiden ainoat rakennustarpeet elämälleen ovat ruumiskasat ja tuhannen pirstaleina olevat rakennukset. Ei tietoa puhtaasta vedestä tai ruuasta.
Meidän oma ihanteemme tuntuu olevan näkymättömänä pysyttelevä henkilökohtainen lähetystövirkailija, joka on James Bondin ja Ihmemies McCyverin risteytys, joka toimii jatkuvasti latautuvilla Duracell-paristoilla. Lisäksi hänen on hyvä olla ennustaja, joka pystyy hyvissä ajoin etukäteen näkemään kaikki mahdolliset ja mahdottomat luonnonmullistukset.
Vai mitä me tahdomme?
Ensin me hyvinvoiva länsimainen keskiluokka vaadimme mahdollisimman vähäistä viranomaisholhousta ja kammoksumme kaikenlaisten rekistereiden pitoa intimiteettisuojamme nimissä. Sitten me haluamme alentaa verotustamme ja supistaa julkisen sektorin "loiseläjien" määrän minimiin.
Sitten me haluamme lomailla sellaisessa paikassa missä voimme tuntea mahdollisimman alkuperäisen kaukomaan ilmapiirin kaukana sivistyksen kahleista.
Matkamme haluamme tietysti mahdollisimman halvalla, emmekä itsenäisinä maailmankansalaisina tarvitse matkatoimiston edustajia, jotka ovat kuin lastentarhanopettajat ja yrittävät kuljettaa meitä naurettavina turistiryhminä.
Kun sitten sattuu jotain, mikä niissä maissa eläville sattuu erikokoisissa mittakaavoissa vuosittain, huudamme ensimmäisenä apuun viranomaisia pelastamaan meidät. Juhlapyhinäkin pitäisi riittää jokaiselle maailman saarelle riittävästi viranomaisia pystyttämään meille kännykkämastot, ettei mahdollisuutemme soittaa kotimaahan kärsisi.
Sitten me lähdemme teräsputkella ilmojen halki mukavalle kotisohvalle kertomaan psykologille traumojamme. Lähtiessämme meille vilkuttavat paikalliset ihmiset, jotka eivät ole kuulleetkaan psykologeista ja joiden ainoat rakennustarpeet elämälleen ovat ruumiskasat ja tuhannen pirstaleina olevat rakennukset. Ei tietoa puhtaasta vedestä tai ruuasta.
Meidän oma ihanteemme tuntuu olevan näkymättömänä pysyttelevä henkilökohtainen lähetystövirkailija, joka on James Bondin ja Ihmemies McCyverin risteytys, joka toimii jatkuvasti latautuvilla Duracell-paristoilla. Lisäksi hänen on hyvä olla ennustaja, joka pystyy hyvissä ajoin etukäteen näkemään kaikki mahdolliset ja mahdottomat luonnonmullistukset.
Vai mitä me tahdomme?
Vastaukset 4
Vanhimmat
ASIAA!!!!
asiaa!
Ilman luonnonkatastrofeja.
Länsimainen kulttuuri ja ihminen odottaa vain tänäpäivänä niin paljon. Jos meille tapahtuu jotain kaukomailla odotamme heti viranomaisia, nopeaa tiedonkulkua ja täyttä palvelua. Aivan kuin paikallisilla viranomaisilla riittäisi resursseja tuollaisen luonnonmullistuksen sattuessa antamaan henkilökohtaista apua. Olisi ehkä aika katsoa peiliin ja todeta ettemme ole mikään maailmannapa!