En tiedä mitään koukuttavampaa kuin mennä kyttäämään tuloksia Flashscore-tulospalveluun. Ensin laitetaan tietysti veto sisään ja sitten kyttään silmäkovana joko mun joukkue tekee maalin. Ja mikäs sen mukavampaa kuin oma viisikertoiminen yllättäjä siirtyy 2-0 johtoon. Toisella kertaa varmaksi kotivoitoksi usealla vihjesaitilla povattu hevosnaamajoukkue tyrii heikkovireistä ja huonoa vierasjoukkuetta vastaan.
Ennen flashscorea kyttäsin tuloksia teksti-tv:stä, jossa tilanteet eivät muuttuneet aivan reaaliajassa vaan viiveellä. Joskus oman joukkueen voitto ilmeni vasta vihreäksi muuttuneesta lopputilanteesta jolloin selvisi, että mun joukkue oli tehnyt voittomaalin aivan lopussa.
Elämä olisi aika paljon ontompaa ilman flashscorea. Toiset seuraa pörssikursseja tai lukevat uutisia, mutta minun maailmankaikkeuteni tärkeimmät asiat kerrotaan flashscoressa ja niiden ympärillä planeetta myös pyörii.
Kaikki tulokset kiinnostavat, jopa rugby vaikkei sitä tule juuri vedeltyäkään.
Lopputuloksissa on kiinni osa minun kohtaloani. Selviänkö vedoistani voittajana vai koenko vääryyttä ja minun joukkueeni jääkin tasuriin.
Flashscore on mahtava sivusto, nykyään sieltä voi tarkistaa ennen matseja kokoonpanot, tilastot, sarjataulukot, pelinaikaiset tapahtumat jne..
KIITOS FLASHSCORE, KIITOS ETTÄ OLET OLEMASSA !!!
Olen koukussa Flashscore-sivustoon!
4
1485
Vastaukset 4
- taavetti.2
Futbol24 on nopeampi ja maalista kuuluu mukava kilahdus. taavetti on ollut futbolin kanta-asiakas jo vuodesta 2005 asti. Taavetti ei tiedä mitään sen rentouttavampaa kuin launtai-iltapäivänä puristella boksereita ja seurata kyrpä kourassa kun vedot menee väärin.
Been there, done that! Kyöstikin käyttää noita kahta säännöllisesti. Futbol24:comissa on mukava ääni maalin merkiksi ja siinä saa poistettua listalta sellaiset pelit, joista ei ole kiinnostunut. Flashscore.com sen sijaan tarjoaa enemmän nippelitietoa ja jopa huonolaatuisia maalivideoita et sillei hei! Myös Soccerway.com on ihan hyvä, jos haluaa tsekata ennen pelejä esim. Ligue 1:n poissaolot. Mutta kyllä homoloton live-seurannassa Hockeyallsvenskan.se tarjoaa parhaan äänimerkin maalin jälkeen et sillei hei! Suomalaisten Liiga.fi on myös petrannut menoaan tälle kaudelle et sillei hei! Jos haluaa lueskella esim. pornoleh... siis päivän sanomalehteä, niin Kyöstin mielestä Bet365.com tarjoilee mukavia ääniefektejä, tosin vain yhdelle pelille kerrallaan et sillei hei! Jos futiksen live-seurantaan, esim. Ligue 1 -kierrokselle pitäisi valita joku tulospalvelu, niin kyllä se Futbol24.com olisi jot tällei moi!
Bärkkel, taas tuli typo. Kyösti tarkoitti Hockeyligan.se eikä Hockeyallsvenskan.se et sillei röyh!
- Anonyymi
Elämä ilman flashscorea olisi kuin räntäsateinen päivä ilman aittapolulla käyskentelevää Elovena -neitoa.
Eihän tästä ole kuin vajaat 30 vuotta kun Englannin alasarjojen, nykyisin Ykkös- ja Kakkosliiga, tuloksia piti keräillä (klo 21:30 alk.) Sky News Sportsline .ohjelmasta. Siinä meikäpojan kynä savusi, kun urheilutoimittaja luki ottelu ottelulta lopputulokset,
Cheltenham nil
Colchester one
Tranmere two
Wrexham three
änd...
jotka sitten näpyttelin omalle kotimikrolle ja sain laskettua sarjataulukot yms. 🤓
Luoja paratkoon se oli työlästä! Sitten joku jossain keksi livetulokset piste comin ja nykyisin siis flashscore piste fi tyydyttää kaikki tulostarpeeni.
Luotettavasti!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 851345
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä351061Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?
Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk19865Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..
Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita154695Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13690- 46669
Kuka oli kuskina
Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?13637Nythän todellisuus on kuitenkin se
että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja185631- 33560
Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.39538