Juoppokansa opetti jo Maahanmuuttajat juomaan.

Maahanmuuttajilla ei ollut hajuakaan alkoholinmausta ja vaaroista ennen Suomeen tuloaan.
Nyt Koto-Suomalaiset ovatkin opettaneet juopottelun maahanmuuttajille.
Onko heille pakolla juotettu alkoholia(ilmeisesti Persut juottaneet) on Poliisitutkinnassa.
Maahanmuuttajien mukaan,kun jokapuolella vilisi puliukkoja ja juopuneita niin kielitaidottomina luulivat alkoholinjuonnin olevan pakollista ja juomattomuudesta voisi joutua pahimassa tapauksessa karkoitetuksi maasta.
Nyt Poliisinsuojissa onkin huomattava Persuporukka Lahden alueelta mm.Kalle Aaltonen ym.rikollisia rangaistusta odottamassa.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Hallituksen nostettava viinanhintaa että saadaan matujen ryyppääminen loppumaan.

Äänestä
  • Ei kai omilla rahoillaan nytkään ryyppää ? Maksumiehet taitavat olla sinisilmät.

    Äänestä

sossu maksaa matujen viinat, turha sen takia on hintaa nostaa,
tulee meille kalliiksi.

Äänestä

Aika paljon olen arabimaissa kiertänyt, ja kyllä vetävät viinaa kuin sienet. Valaisemattomilla kujilla on sisäänkäyntejä aivan siisteihin ikkunattomaan baareihin. Allah ei näe. Sieltä ne häipyvät umpikännissä pimeään yöhön, ja taas on allahia kusetettu! Päivisin pöllyttävät pääasiassa huumeita, allah kun ei tajua, onko se tupakka vai hasis- tai maritötsä. Ja taas on allahia kusetettu!

Äänestä

kai ne pian syö siankin lihaa kun muutkin syövät?Sekin toki Suomalaisten vika..

Äänestä

Suuri osa tänne tulevista ählyistä on täysiä narkkareita. Kotimaassaan ovat tottuneet päivittäin vetämään ooppiumia pilveä ja khatia.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


muhamadroija kirjoitti:

Maahanmuuttajilla ei ollut hajuakaan alkoholinmausta ja vaaroista ennen Suomeen tuloaan.
Nyt Koto-Suomalaiset ovatkin opettaneet juopottelun maahanmuuttajille.
Onko heille pakolla juotettu alkoholia(ilmeisesti Persut juottaneet) on Poliisitutkinnassa.
Maahanmuuttajien mukaan,kun jokapuolella vilisi puliukkoja ja juopuneita niin kielitaidottomina luulivat alkoholinjuonnin olevan pakollista ja juomattomuudesta voisi joutua pahimassa tapauksessa karkoitetuksi maasta.
Nyt Poliisinsuojissa onkin huomattava Persuporukka Lahden alueelta mm.Kalle Aaltonen ym.rikollisia rangaistusta odottamassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu