Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Seksifantasioista todeksi. Kiva kokeilu triosta

Miesystäväni kyseli silloin tällöin fantasioistani. Kerran rohkaistuin ja kerroin pitkään haaveilleeni, että saisin kerrankin kokea riittävästi seksiä. Ystäväni innostui. Hänkin kertoi ajatelleensa minulle tarjottavaa nautintoa. Fantasioituamme yhdessä aikamme päätimme ryhtyä kokeeseen. Ystäväni oli keskskustellut aiheesta erään eronneeen tuttunsa kanssa ja tämä oli kiinnostunut kovasti. Sovimme ajan ja paikan. Mieheni kanssa laadimme alustavan"käsikirjoituksen"Miehet odottaisivat tuloani ystäväni asunnossa pukeutuneina vain paitaan ja housuihin, ilman alusvatteita. Minä taas sheivasin suihkussa -en aiva posliiniksi. enhän halunnut miltään pikku lapselta näyttää ja voitelin koko vartaloni. Koskettelimpa puolivahingossa itseäni, tunnuin kostealta. Hyvä niin. Suloinen jännitys täytti mieleni ja ruumiini.

Saavuttuani Ystäväni asunnolle se oli valaistu vain runsailla kynttilöillä taustalla soi kaunis orkesterimusiikki Emme puhuneet mitään. Päällysvaatteet riisuttuani kävelin mustissa avokkaissani minulle ennestään vieraan luo kiedoin käteni hänen kaulaansa, painauduin häntä vasten ja suutelin suuoraan suulle. Mies vastasi tähän intohimoisti ja painautui lujasti minua vasten. Tunsin vatsaani vasten hänen kovan kalunsa. Emme irtautuneet suudelmasta ja aloin samalla napittaa auki hänen paitaansa, paita putosi lattialle ja siirryin irroittamaan housuja. Vyö kilahti eroottisesti housujen pudotessa lattialle Markku-nimi selvisi myöhemmin- oli smaan aikaan aukaissut puseroni ja hameen, joten nekin putosivat jalkoihimme. Ystäväni Jusa oli suudellessamme hiipinyt taakseni ja irroittanut vartavasten hankkimani rintaliivit-ne, samoin kuin kauniit pitsi stringini- menivät kyllä hukkaan. Niitä ei ehditty huomata

Siinä seisoimme vastakkain suudellen. Markku oli tarttuni rintoihini hyväillen nännejäni. Jusa hyväili takaapäin lantioitani ja pakakaroitani suudelleen niskaani. painautueni selkääni vasten, joten tunsin pakaroissani hänenkin kovan kalunsa. Jusakin oli pudottanut vaateensa ja kääntyi nyt toiselle puolelleni. Siinä seisoimme alastomina himokkainaa. Minä tunsin eron. Jusan tuttu, turvallinen isohko kalu toisessa ja toisessa erilainen ohuempi, suipohko. Miehet hyväillen ja suudellen minua. Tila loppui.SORRY.
Jatkakaa tästä
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Naiskokemus kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu