Poikuuden passiivisuuden paradoksi

Masentaa elämä, nyt lähinnä joulunaika. Poikuus aivan suunnattoman suuri osa masennuksen yhtälöä... Ylipäänsä vituttaa ku psyk. sairaanhoitaja menee suoraan muotoileen kysymyksen suunnilleen että kuinka masentuneeksi itseni oikeastaan nykyään tunnen.
No vittu, ihan ku tilanteeni tästä yhtäkkiä muuttuisi. En tietenkään voinut suoraan sanoa, että olenhan mennyt tekemään itselleni lupauksen, että kun vihdoinkin saan pillua, niin mulla tulee olemaan asiat ihan hyvin.

Tästä päästäänki elämässäni vallitsevaan paradoksiin: Elämän vastuuttoman tilanteeni vuoksi (työkyvyttömyyseläkkeellä tätä nykyä passailen..) ei tunnu olevan itseluottamusta edes normaaliin sosialisointiin saatikka sitten minkäänlaisten iskuyritysten/vastakkaisen sukupuolen edustajien kanssa kaupan kassaa kummempien keskustelunavausten tekemiseen - toisaalta olenhan uskotellut itselleni opiskelumotivaation / terävimmän itseluottamukseni puutteen opiskeluun puuttuvan juuri seksuaalisesta kokemattomuudestani johtuen.
BOOM!!
Tadaa ton kuvailevani paradoksiyhtälön myötä saan (itse)petollisesti tuhlatuksi vieläpä koko elämäni. Huoh :/

Pelkäänpä etten usko olevani yksin itsepetollisissa aatoksissani... syy tämän ko. avautumisen postaukseen.

(Ps. ymmärrän.. maksullisissa käynti olisi ilmeisen pätevä ja nopea ratkaisu ongelmaani. Sitä ei tosin moraalini sekä kuvittelemani käynnin jälkeinen omakuvani salli pitää edes mahdollisuutena tilanteeseeni.

Nyt asiaa kännissä ajatellen, tällä ajatusjatkumolla ratkaisu ongelmaani olisi kenties valtion käynnistämä salapanopalvelu (vertaa salamurhaus), jolloin en toivottavasti tulisi itse koskaan tietämään joutuneeksi poikuuden poiston kohteeksi.
Lol... vaan toisaalta, aika vaikeaa luulis valtion toimitsijoilla olevan tulla täältä kämpiltä noutaan siten etten tiedostaisi meneillä olevaa "kieroilua".

Hah siinäpä vasta vaikea mutta onnistuessaan erittäinkin tärkeä (olettaen että tapausesimerkkini lukumäärä huitelee tuhansissa kansakuntamme keskuudessa) bisnesidea lisättäväksi yhteiskuntavaltion tulevaisuuden utopiaan.
Sitä odotellessa.

(Pss. pyrin kyllä korjaamaan mielenterveyttäni nykyiselläänkin mm. psykoterapian muodossa. Ehkäpä en siis ole totaalisen menetetty tapaus :P
(en esimerkiksi ko. ranttia olisi tänne selvinpäin mennyt postaamaankaan... vaan mikäpäs sen lohduttavampaa kuin olla ikäpoikasena jo jouluaaton aamuna sopivasti kännissä ennen kahdeksaa [en kuiteskaa menisi järjen omaaville suosittelemaan].)