Sudet kuseskelevät porraspieliin ?

Maaseutu autioituu ja palvelut vähenevät. Kyllä se on selvä mittari siitä, mihin suuntaan kehityksen pyörä pyörii. 1980- luku oli suomalaisen maaseudun parasta aikaa. Silloin rakennettiin ja kehitettiin elävää maaseutua. Ihmisillä oli usko ja luottamus tulevaisuuteen. Jos maakunnan rajojen sisälle eksyi susi, niin sitä jahdattiin isolla miesporukalla. Nyt sudet käyvät jo taajama-alueillakin kuseskelemassä ihmisten porraspieliin Niitä ei saa EU:n määräysten mukaan ampua, vaikka asiantuntijoiden mukaan Suomessa asustaa jo 500 sutta.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ihmisten läsnäololla ei ole enää sudelle mitään merkitystä. Se on häikäilemätön peto, Heikkinen kuvailee. Hän tiesi etukäteen, että susia on lähistöllä ja miten ne käyttäytyvät, muttei arvannut niiden tulevan pihalle asti. Olisi voinut olla eri tavalla ymmärrettävissä, jos olisi metsästystilanne, mutta oman mökin pihalla, Heikkinen ihmettelee. Koira oli hänelle kuin perheenjäsen, joka nukkui vieressä. Täysimittainen perheenjäsen, jonka ehdoilla suunnitelmat tehtiin.

Äänestä
  • Koiraa ei pitäisi jättää ilman valvontaa edes omalle pihamaalle, jos alueella tiedetään liikkuvan susia. Menetyksen kärsinyt ehkä tajuaa vastaisuudessa toimia viisaammin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


EUtahtooniin kirjoitti:

Maaseutu autioituu ja palvelut vähenevät. Kyllä se on selvä mittari siitä, mihin suuntaan kehityksen pyörä pyörii. 1980- luku oli suomalaisen maaseudun parasta aikaa. Silloin rakennettiin ja kehitettiin elävää maaseutua. Ihmisillä oli usko ja luottamus tulevaisuuteen. Jos maakunnan rajojen sisälle eksyi susi, niin sitä jahdattiin isolla miesporukalla. Nyt sudet käyvät jo taajama-alueillakin kuseskelemassä ihmisten porraspieliin Niitä ei saa EU:n määräysten mukaan ampua, vaikka asiantuntijoiden mukaan Suomessa asustaa jo 500 sutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu