Eräs tuttavani on alkoholisti ja huomasin taannoin että hänen autossaan oli alkolukko, kysyin miksi ja hän sanoi minulle että hän laittoi autoonsa alkolukon ettei aja humalassa. Todella kunnioitettavaa vastuulisuutta. No se oli hänellä n.1-2 vuotta ja nyt hänellä ei ole enää olekaan sitä, siihen oli tullut joku vika ja hän oli poistanut sen, hän kertoi minulle. Harmi. Miksi ne eivät tee noista alkolukoista autoihin sellaisia että ne kestäisivät pidempään...nyt on taas riski että kaveri lähtee liikenteeseen. Alkoholinkäyttö ei ole nimittäin vähentynyt yhtään....
Vastuullinen alkoholisti?
Piparkakkutakku
4213
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Rattijuopumuksen hän on ajanut ja saanut jatkaa ajamista, kun asennuttaa alkolukon seuranta-ajaksi autoonsa. Vastuullisuuden takia se ei siinä ole ollut.
Alkoholiriippuvaiset ei välitä mistään muusta kuin viinasta, elävät pellossa. Ovat omasta mielestään hauskoja, vaikka kukaan oikeasti ei heistä pidä, säälivät ja vihaavat kun aiheuttavat kärsimystä muille.
Ymmärrän sinua sillä on todella sääli kun nuo laitteet menevät niin helposti rikki.
Se saattaa johtua siitä, kun ne estävät kuskia ajamasta silloin kun kuski on humalassa. Eihän sellaisella kapistuksella mitään tee, ja siksi ne sitten menevätkin rikki.
Kuten jo mainittiin, niin on määrätty laittamaan ajo-oikeuden edellytyksenä määrä-ajaksi.