JOULURAUHAA JA JUMALAN SIUNAAMAA VUOTTA 2016

1Westsider

Kaikille. Ja erikoisesti Jarmolle terveyttä, Sinetille , Filadelfille jaTuulalle kestävyyttä tällä vaikealla työsaralla.
Minulla on Suurin kiitoksen aihe Jumalalle, saada olla hänen omansa jo 50 vuotta. Sitten kun omat voimat on lopussa, niin hän on luvannut kantaa perille.

40vuotta sitten loppui fyysiset voimani, niin loppuun, että en työmatkalta palatessani jaksanut lepäämättä nousta toiseen kerrokseen, välillä lepäämättä. Siinä levätessäni huusin Herran puoleen pyytäen apua. Kiitos Herralle, ja apua tuli.
Seuraavana yönä havahduin näkemään hengessä, kun oven lävitse tulee sisään neljä valkopukuista ihmistä, kaksi miestä ja kaksi naista. He asettuivat ensin riviin vuoteeni vierelle. Sitten ne kaksi naista nosti minun kipua tuntevan sielurumiini ylös, toinen jalkopäästä ja toinen hartioista, Häneltä kysyin: "Mitä nyt tehdään" ja vastaus oli: "sinulta leikataan syöpä" Sitten he laskivat minut alas petille ja näin heidän menevän oven lävitse ulos.
Tämä näin lyhyesti kerrottuna. Eikä se ole jäänyt minulle ainoaksi kokemukseksi.

17

59

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 1Westsider

      Jatkoa: Aamulla herättyäni menin aamutoimille, siinä istuessani tnsin veteen putoavan jotakin, ja se jokin oli tasan kanamunan kokoinen harmaa suonikas
      syöpäkasvain, jonka huuhdoin alas. Se oli peräsuolen syöpä, niin sanoi lääkärini.

      • 1Westsider

        Ja siihen loppui minun väsymykseni, ja on kestänyt yli neljäkymmentä vuotta,


      • kiitosvirsi1

        Vaikuttava kertomus Jumalan ihmeellisestä avusta omiaan kohtaan.Voi kunpa tälläistä tapahtuisi enemmänkin.Siunausta Sinullekkin vuodelle 2016.


      • 1Westsider

        Kiitos, kiitosvirsi.Seuraavallekin vuodelle siunaukset varmasti tervetulleita, . Kun vauhti kiihtyy ja H-hetki lähestyy, kuten unessani kellon viisarit alkoi vinhasti pyörimään aikaa.


      • sinetti1

        Tuota H-hetkeä odotellessa! :)


      • Tuulah1

        aamen westsider aamen.


    • KTS--

      Maailma on täynnä kertomuksia siitä, kuinka ufomiehet tulivat yöllä, irrottivat vuoteessa makaavan henkilön henkiruumiin, rassasivat sitä hetken aikaa ja sairaus poistui.
      :p

    • InhottavaRealisti

      Ilmeisesti yksikään lääkäri ei tämän syöpäsi suhteen tehnyt yhtään mitään? Mitään hoitoa et missään vaiheessa saanut ja diagnoosi tehtiin vasta jälkeenpäin? Minkäänlaista ennustetta paranemisesta ei annettu? Paranemisen syytä ei kukaan ole kommentoinut?

    • ertwerwe

      Neidille "setää"

      Kiitos kaikille viestittäneille! Vastauksia on tullut parissa päivässä yli 60 kpl, joten minun vastaustani voi joutua odottelemaan. P.s. Luettehan tekstin ajatuksella, kyseessä on hyväntuulinen pidempiaikainen tuhmailusuhde täysi-ikäisen pluskokoisen nuoren naisen kanssa joka vasta opettelee ja tutkii seksuaalisuuttaan, tämä ilmo ei ole raiskausfantasia eikä kyseessä ole kotiin tilattava "teiniprostituoitu" joka tekee mitä tahansa mies keksii pyytää. Ja tuossa alla se alkup. ilmoitus...

      Hei, tuhma nuori parikymppinen tyttö etsii hieman erikoisempaa seuraa irstaista sedistä. Jos tabuaiheiset roolileikit kiinnostavat, tämä voi olla juttusi. Hakusanoina voisi toimia DaddyDom, irstas vanhempi setä, isäpuoli, nuorempi nainen/teinityttö, vastahakoisen ja hieman vastaanpanevan tytön houkuttelu, (kevyt painiminen) mikä päättyy tytön nautintoon, henkinen nöyryyttäminen, raskaaksi saattamisella uhkailu, myös koulutyttö/lapsenvahti-fantasiat mahdollisia.

      Olen kuulemma kaunis kasvoiltani, 170cm, muodokas ja pluskokoinen. Etsin komeahkoa itseäni pidempää voimakasta miestä, joka tykkäisi leikkiä leikkejä, joissa teemana pyörii nuoremman naisen käyttäminen ja mm. kevyt fyysinen alistaminen (sitominen sänkyyn, kahleet, tai voimakas mies pitelemässä käsistä kiinni, hiuksista napakan otteen ottaminen, pepun läpsiminen, niskan ja rintojen näykkiminen). Kivusta en kuitenkaan sillä tavalla välitä, eli sadisteille saatan olla hieman liian pehmo tapaus. Plussaa jos tykkäät nuolla ja puristella ja jaksat useammankin kierroksen.

      Pääpaino leikeissä on kuitenkin fantasialla ja roolileikeillä, tuhma vanhempi setä ja kiltti ujo nuori tyttö jota setä alkaa ahdistelemaan ja sivelemään vaatteitten päältä ja juttelemaan tuhmia niin että tyttö punastuu ja lopulta kostuu pikkareitten läpi. Silloin sedän housuissa alkaa paisua ja setä ottaa pikkuneidin syliinsä ja alkaa houkutella tuhmuuksiin ja tytön epäröinnistä ja pienestä vastustelusta huolimatta ujuttaa sormet tytön housuihin ja alkaa sivellä tytön pikkupillua, huomaten että tyttö on ihan kokematon.

      Tilanne etenee ja tyttö vastustelee mutta setä jatkaa määrätietoisesti, kourien ja puristellen tyttöä ja kehuen tätä kiltiksi pikkutytöksi kun tottelee setää.. Tyttö jatkaa näennäistä vastustelua mutta on aivan märkänä sedälle, jolloin setä alkaa kiihottuneen innostuneesti kehua ja kiusoitella neitiä likaiseksi pikku lutkaksi jonka pikkupillu jo huutaa sedän kokenutta munaa sisälleen. Tyttö kieltää sanomasta noin, mutta setä kertoo neidin olevan kunnon pikkuhuora koska eivät kilttien pikkutyttöjen pienet ahtaat pillut kostu tuolla tavoin. Setä riisuu punastelevan tytön ja hieroo itseään housujen läpi, kertoen siellä olevan jotain maistuvaa ja saunapuhdasta tytölle ja neidin on paras totella tai setä käyttää kovempia otteita.. joita setä tottakai aikoo joka tapauksessa käyttää. ;)

      Setä tuottaa tytölle nautintoa ja tutustuttaa tuhmiin asioihin ja loppupuolella kiusoittelee, että mitä jos setä ottaa kumin pois ja panee pikkulutkan raskaaksi. ...Tai ehkä hän saattaa siittää pikkulutkan joka tapauksessa ja puristella sitten maitoa valuvia tytön rintoja ja hommata vielä kaverinsakin panemaan tuommoista pikkulutkaa.. (Tämä siis vain puheen tasoista leikkiä fantasian sisällä).

      Jos fantasia ja roolileikki upposi yhtään tai olet peräti luonteeltasi tällainen, niin mailia tulemaan. Tää viesti ei vanhene. :) Ei tupakoitsijoille, runsaasti kahvia/alkoholia käyttäville eikä yli 40v.

    • sinetti1

      Kiitos Westsider, Olet Siunattu Jeesuksessa Kristuksessa ja olkoon 2016 sinulle siunauksellinen ja Herran rauhaa ja iloa täynnä! Kiitos tuosta ihanasta TODISTUKSESTASI, sillä sitä se oli parhaimmillaan! Kiitos, rakas veljeni!

      • sinetti1

        Ja tuota samaa toivotan myös teille kaikille muille, siunauksien kera!


    • filade

      Kiitos kun toit esille paranemisen Jumalan kunniaksi, Jumalan siunausta!
      "Siinä levätessäni huusin Herran puoleen pyytäen apua. Kiitos Herralle, ja apua tuli."
      Vaikuttaa aidolta; avunpyyntö hädässä Herralta ja avun jälkeen kunnia Herralle. Mielenkiintoista olisi tietää mitä ne muut kokemukset olivat.
      Entä miten on tälläinen tapaus; kun avunsaaja istui kirkossa eturivin penkille ja rukoili täyttä paranemista muistaa elävästi kuinka hänen koko kehonsa kihelmöi ja tuntui ”lämpimältä ja mukavalta” hänen istuessaan puupenkillä silmät kiinni ja pää kumarassa. Kun hän tunsi vointinsa paremmaksi, perhe lähti kirkosta ja hän ei ajatellut koko tapausta kuuteen kuukauteen kunnes; http://eksopolitiikka.fi/paranormaali/naisen-vaite-kummitus-paransi-minut/

    • Kiitos Westsider! Siunaan sinua Rakkaina uskovina veljinä ja sisarinani, kuin myös muita täällä. Mä oon nyt vähän lukumies, enkä oikeen jaksa tai pysty osallisumaan.

    • KTS--

      Tiede 19.12.2015 klo 15:07 | päivitetty 19.12.2015 klo 15:08

      Lääkärintodistus kertoo totuuden Hitlerin kiveksistä

      Saksassa on julkistettu Adolf Hitlerin lääkärintodistus, jossa diagnoosiksi on merkitty "oikeanpuoleinen kryptorkismi".

      Hitleriltä siis puuttui toinen kives. Tällä on voinut olla suuri merkitys Euroopan kohtaloihin.

      Historiantutkijat ovat vuosikymmenten ajan pohtineet huhua, jonka mukaan natsijohtaja Adolf Hitlerillä oli vain yksi kives.

      Julkisuuteen tullut Hitlerin lääkärintodistus vuodelta 1923 vahvistaa asian, kertoo saksalainen sanomalehti Bild.

      Hitlerin terveystiedot olivat kauan tutkijoilta piilossa.

      Vuonna 2010 Fürthin kaupungissa Baijerissa ilmestyi huutokauppaan noin 500 dokumenttia, jotka liittyvät hänen vankeusaikaansa. Nürnbergin valtionarkiston johtaja Peter Fleischmann pelasti välittömästi aineiston valtion omistukseen.

      Nyt Fleischmann on julkistanut aineiston perusteella kirjoittamansa kirjan, "Hitler als Häftling in Landsberg am Lech 1923/24", joka kertoo Hitlerin vankeusajasta.
      Asiantuntijalta selkeä diagnoosi

      Hitler joutui vankilaan epäonnistuneen vallankumousyrityksensä jälkeen vuonna 1923. Vankilassa hän mm. kirjoitti teoksensa "Taisteluni".

      Vankilassa hänelle myös tehtiin lääkärintarkastus. Kokenut lääkäri Josef Brinsteiner kirjasi vangin nr. 45 (Hitler) kohdalle diagnoosin "oikeanpuoleinen kryptorkismi".

      Kryptorkismi merkitsee, ettei toinen kiveksistä ole laskeutunut kivespussiin, vaan surkastunut vatsaonteloon.

      Vamman merkitys maailmanhistorialle?

      Histariantutkijat ovat innokkaasti pohdiskelleet toisen kiveksen puuttumisen merkitystä maailmanhistoriallisiin tapahtumiin.

      – Tuona aikana tämänkaltainen diagnoosi luonnollisesti aiheutti pelkoa ja häpeää, joiden seurauksena voi kehittyä alemmuudentuontoa, Bild-lehden haastattelema urologian erikoislääkäri Tobias Pottek arvioi.

      Kryptorkismista kärsivä mies voi elää normaalia elämää, jos toinen kives toimii normaalisti. Hän voi saada lapsia ja hormonituotanto on normaalia.

      Mutta jos toinenkin kives on vioittunut, on sillä vaikutusta hormonituotantoon ja siten mm. henkilön luonteenpiirteisiin.

      Bild-lehden mukaan historiantutkijat ovat kutakuinkin varmoja, että Hitlerillä oli vinoutunut suhde seksuaalisuuteen.

      Testosteronin puute voi johtaa vakavaan masennukseen, joka ilmenee usein mielialanvaihteluina, äkkipikaisuutena ja hermostuneisuutena.

      http://yle.fi/uutiset/laakarintodistus_kertoo_totuuden_hitlerin_kiveksista/8542112

      • Tämä edellinen ei sitten ole minun kirjoitukseni vaan jonkun pyhän perkeleellisen laitalahkolaisen nikkivarkaus.

        Sitä ne jaksaa kyllä mutta mitään hyödyllistä eivät tee!


    • InhottavaRealisti

      1Westsider.

      Olisi rehellistä kertoa näistä ihmeparanemisista muutakin kuin vain ne osat, jotka sopivat Sinun näkemyksiisi. Siksipä toistan ylempänä olevat kysymykseni:

      Ilmeisesti yksikään lääkäri ei tämän syöpäsi suhteen tehnyt yhtään mitään? Mitään hoitoa et missään vaiheessa saanut ja diagnoosi tehtiin vasta jälkeenpäin? Minkäänlaista ennustetta paranemisesta ei annettu? Paranemisen syytä ei kukaan ole kommentoinut?

      • 1Westsider

        Juuri niin kuin sanot ja siitä on nyt aikaa yli 40 vuotta. eikä ole uusinut. nyt olen 85 v,


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut

      – Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti
      Maailman menoa
      366
      37648
    2. Särkynyt sydän

      Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s
      Ikävä
      89
      6446
    3. Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..

      Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos
      Ikävä
      31
      5390
    4. Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta

      Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös
      Ikävä
      21
      3868
    5. Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!

      Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta
      Suomalaiset julkkikset
      66
      3002
    6. Paskakaivo Kuhmo

      Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi
      Kuhmo
      53
      2610
    7. En suuttunut missään vaiheessa

      Oon vaan herkkä ja tuskastunut. Mies se ei ole henkilökohtaista sinulle. Ei mitenkään päin. Sinä herkkänä vaan satut näk
      Ikävä
      12
      2124
    8. Mitä kuuluu?

      Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul
      Ikävä
      18
      2051
    9. Uskotko yliluonnolliseen?

      Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D
      Ikävä
      58
      2049
    10. Trump on jo ihan seonnut...

      Nato maa uhkailee toista Natomaata....Amerikan tuho näyttää toteutuvan Trumpin kaudella 100 varmasti.
      Maailman menoa
      489
      1959
    Aihe