Tampereella on kaikki tehtävä toisin. On mentävä perä edellä puuhun, vaikka käsivoimin se olisi monin verroin helpompaa ja kätevämpää.
Tampereella toteutetaan parhaillaan esihistoriallista ratikkaa, vaikka suunnitelmat eivät ole vielä edes valmiina, rahoituksesta ja valtuuston päätöksestä puhumattakaan.
Aluehallintovirasto syö liito-oravaa vihaavien Tampereen kaupungin päättäjien kädestä. Virasto päätti, että liito-oravien pesimäalueelle Hervannassa saa rakentaa ratikkavarikon. Luonnonsuojelijat ovat toista mieltä, mutta heidän mielipiteensä jyrättiin kylmästi, koska varikkorumilus oli muka tärkeämpi kuin ikiaikainen luonto ja sen asukit.
Missä muualla kuin Tampereella tällainen koohotus onnistuisi? Ei missään.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.