Eikö yksi pakkoruotsin poisto ole kielirauhan arvoinen asia?
Vakava kysymys ruotsinkielisille suomalaisille?
Vetoomus
3477
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Hyvin pienellä uhrauksella saataisiin vihdoin sopu kahden suurimman kansanosan välille!
Elämme sovussa juuri nytkin. Miksi sinä viitsit nettivihaamista harrastaa, ja yrittää kummia väitteitä "kielisodasta"? Oletkos katsonut liikaa telkkarin hömppää, kokkisotia, kuorosotia yms.?
Yhä enemmän suomalaiset vastustavat pakkoruotsitusta ja yhä enemmän se ärsyttää. Seurauksia on nähty niin nakkikioskeilla, ravintoloissa kuin julkisissa kulkuvälineissä.
Nettisvekot luulevat ja toivovat, että nykyiset mamu- ja talouskriisit jotenkin pyyhkisivät kieliongelman pois? Turha luulo! Kun tilanne helpottuu, niin kieliriita tulee vain yltymään. Kunnes kielivapaus koittaa.
Kielivapaus on ollut jo kauan ja jatkuu edelleen, siitä vain opiskelemaan, mikään muu ei rajoita, kuin oma halu, kiinnostuksen puute...tai saamattomuus ja suoranainen laiskuus.
p.s. pari tämän sivun kielfianaatikkoa eivät todellakaan edusta suomalaisten enemmistöä, vaikka kuinka yrittävät sitä väittää, eksyneet reppanat...
Miettikää IHAN tosissaan, kuinka paljon surut ovat saaneet etuja Suomelta ja suomalaisilta kautta aikojen!!! Miksi ette voi edes vähän antaa takaisin????
Ainoastaan fanaatikon harhaisessa maailmassa kielirauhaa ei ole. Enemmistö suomalaisista on ihan sovussa ja elää täysin tasa-arvoista elämää muiden kanssa.
Vain kiihkosvekon mielestä rauha voi perustua pienen rälssivähemmistön etuiluun!?
Kukaan ei kielen takia etuile. Tosin, jos osaat eri kieliä, se on hyvä asia...opiskele sinäkin, ja lopeta itkeminen.
Pakkoruotsi on nimenomaan ruotsinkielisten ongelma, heidän edustajansa ovat sen ajaneet vedoten heidän "oikeuksiinsa". RKP ja folktinget ovat ainoa ryhmä, joka aktiivisesti ajaa pakkoruotsin säilyttämistä ja tiukentamista.
Tässä pyyntö ruotsinkielisille:
Teidän tehtävänne on viestittää "omillenne", ettei sellainen sovi, ettei se ole teidän etunne eikä se ole oikein. Viestittäkää aina pakkoruotsin tullessa esille myös toisille ruotsinkielisille, että teistä pakkoruotsia ei tarvita, ettei vastaavaa järjestelyä ole missään muuallakaan, että muut kieliryhmät ovat oikeassa, kun haluavat sen pois.
Te voitte auttaa "omianne" luopumaan käsittämättömästä liturgiasta, jossa "kansalliskieli" on peruste pakolle. Kertokaa, etteivät ns. viralliset kielet ole muuallakaan kaikille pakollisia. Kertokaa, että saamet voisi perustellusti nostaa kansalliskieliksi. Kertokaa, ettei ole syytä etsiä symmetriaa enemmistökielen ja viiden prosentin vähemmistökielen välillä tyyliin "me opiskelemme suomea, muut opiskelkoot meidän kieltämme".
Kiitos!
Nettifennon mielestä suomenkielisten ja ruotsinkielisten välillä on sota, tavallisen suomalaisen mielestä ei ole.
Ja mitä tulee pakkoruotsiin, niin sen päättää eduskunta. Eduskunta on sitä mieltä, että pakkoruotsi jää. Näin demokratia toimii, joten se siitä.
Jos nettifenno haluaa pakkoruotsin pois, niin hänen on itse aktivoiduttava 100% enemmän.
"Nettifennon mielestä suomenkielisten ja ruotsinkielisten välillä on sota"
En tiedä ketä tarkoitat nettifennolla, mutta suomenkielisten ja ruotsinkielisten välejä on hiertämässä valitettava pakkoruotsi, siis ei sota vaan pakkoruotsi.
Luovutaan pakkoruotsista, pidetään välit hyvinä.
Pakkoruotsi ei hierrä yhdenkään tuntemani ihmisen välejä kehenkään.
Eiköhän sotaretoriikka ole lähtöisin sieltä RKP:n kovasta ytimestä, esim. vanhaherra Stenbäck, nuoriherra Haglund jne.. Hehän rakentavat suomenkielisten oikeuksien huomioonottamisesta suurta draamaa,
esim. keski-ikäisrouva Mikaela Nylander loihe lausumaan:
Svenska folkpartiet slår vakt om svenskans ställning.
– Här är det inte fråga om enbart ett skolämne, utan om grunden för landets tvåspråkighet — Finlands svenskspråkiga befolkning är helt beroende av skolsvenskans ställning som obligatoriskt språk, säger Mikaela Nylander, partiets gruppledare i riksdagen, till tidningen Helsingin Sanomat."
3/4 suomenkielisistä haluaa luopua pakkoruotsista eli poistaa "suomenruotsalaisten aseman", jos uskotaan Nylanderin retoriikkaa..
Toisaalta Christina Gestrin kehotti televisiossa "uhraamaan englannin", jotta pakkoruotsista luopumisesta ei aloitettaisi edes kokeilua..
Ei tässä mikään sota ole käynnissä, vaan koko ajan lisääntyvä vit-tus tätä suomenruotsalaista edunvalvontakoneistoa kohtaan.
Ja se v-tutus on ihan oikeutettua, laajaa ja ymmärrettävää.
Mutta eihän edes 2004 mielipiteensä ilmaissut Johan Nykopp uskonut, että RKP:ssä riittää älyä luopua pakkoruotsista.. joten RKP:lle suunnattu aloitusvetoomus on lähtökohtaisesti tuhoontuomittu!!
"Eftersom det knappast är möjligt att övertyga de nuvarande (2004) (ja edelleen 2015) makthavarna i Sfp om hur de borde ändra sin inställning för att partiet skall kunna fylla sin uppgift blir resultatet att Sfp fortgående marginaliseras och de så kallade svenska frågorna efter hand lämnas helt utan förespråkare. Ur Finlands synvinkel är detta av mindre betydelse, men för den svensktalande folkgruppen innebär det större svårigheter och höga kostnader för att upprätthålla modersmålet.”
Pakko- virkamiesruotsi poistetaan kirjoittamalla kielilait uusiksi. Läpihuutojuttu eduskunnassa.
Se olisikin, jos eduskunta haluaisi sitä. Mutta eduskunta ei halua.
Fanaatikko ei tunnusta demokratiaa, kansan valitseman eduskunnan päätöstä....haiskahtaa demokratian vastakohtaisuudelta; fasismilta.
Viimeksi kun asiaa käsiteltiin eduskunnassa, noin 80-90% edustajistaoli poissa. Paikalla vain muutama Persu Persujen huru-ukkosiivestä ja muutama muu edustaja. Äänestyskin oli läpihuutojuttu. Ei kuulosta kovinkaan tähdelliseltä aiheelta.
Eiköhän noin suuri poissaoloprosentti osoita juuri sitä, että aihe on ERITTÄIN kuuma ja siksi ei haluta ottaa kantaa!?
Korruptoidut kansanedustajat eivät halua paljastaa itseään äänestäjilleen.
Eugen Schaumann ja maisteri Churberg pitäisi nostaa kansakunnan kaapin päälle. Fennomaanit kunniaan.
Ylivoimaisesti parhaat ruotsinkielisemme ovat olleet Yrjö Maunu Sprengtporten ja Johan Vilhelm Snellman.
Parhaan todisteena heidän suomenmielisyydestään on se, että molemmat ovat svekosurujen suurimpia inhokkeja historiassamme. Kiihkoruotsalaiset pitävät heitä suurimpina maanpettureina. Maan nimeä tuskin tarvitsee mainita!
Jos pakkoruotsi poistettaisiin, lakkaisiko nettifennon hurriviha? Vastaus: EI
Hurriviha sinulla on housuissasi.
Pakkoruotsi on se, joka halutaan pois.
Jopa Åbo Akademin mukaan 74% haluaa sen pois, eivätkä kaikki loputkaan olleet nykyisenkaltaisen pakon kannalla.
Miksi kieltäydyt ymmärtämästä?
Koska gallupit eivät kerro koko totuutta. Miksi tätä on niin vaikea ymmärtää?
Mikä on "koko totuus", kun 74% haluaa ruotsin vapaaehtoiseksi. Kaikki gallupit ovat olleet samansuuntaisia. Kaikissa ikäryhmissä, kaikkien puolueiden (paitsi vihreät ja RKP) äänestäjien kesken, kummankin sukupuolen joukossa enemmistö haluaa ruotsin vapaaehtoiseksi. Mikä on "koko totuus"?
Höpö,höpö, sinä ja sun kaikki gallupit. Niitä saa tehtyä vaikka millaisiin lopputuloksiin kysymyksiä erilailla asettelemalla, pitäishäm nyt aikuisen ihmisen tietää tällaiset asiat. Tosin fanaatikko tarvitsee tarkoitusperiinsä vain itselleen sopivia gallupeja, tämäkin tiedetään, joo...
Vai saa galluppeja vaikka minkällaisia. No milloin on viimein gallupissa saatu kansalta tuki pakkoruotsille?
äänitarkkailija on tätä mieltä: "Höpö,höpö, sinä ja sun kaikki gallupit."
Kolmen yliopiston yhteistutkimus kansalaisten kielipoliittisista asenteista on tieteellisesti pätevä eikä mikään höpöhöpöjuttu. Erityisen päteväksi sen tekee suuri ja edustava otos. Näin pätevä tutkimus vain vahvistaa lukuisien muiden varsinaisten gallupien samansuuntaiset tulokset, jotka kielikiihkoinen sveko torjuu. Samoin svekomielinen vähemmistöfenno pakkoruotsia ajavana kielisoturina tietenkin torjuu ne. Mutta fennojen kolmen neljäsosan enemmistölläpä on puolellaan mainittu tutkimus, jonka yli ei noin vain kävellä.
-ei kävellä yli noin vain myöskään kansan valitseman eduskunnan päätöstä hyötyruotsin opiskelusta kouluissamme, emme elä diktaattorien hallitsemana, vaikka kielifanaatikot tuntuvat sellaista toivovankin...pah.
p.s. valhe, emävalhe, gallupkysely...
Meinaatko, että Suomen eduskunta olisikin Jumalan edustaja maan päällä eikä kansan? Ja pakkoruotsiko on Jumalan tahto?
-en, vaan meinaan, et demokratia toimii näin; äänestetään edustajat päättämään asioista....joka muuta toivoo, tykkää kai jostain muusta, kuin demokratiasta...
p.s. se on hyötyruotsi, vaikkei sitä hitaampi heti huomaa....:)
Voi pirpana, siitähän täällä on jo ikiajat puhuttu, että jostain syystä ja syystäkin pakkoruotsi on teema, jossa edustajat unohtavat omat vaalilupauksensa ja ne ohjeet, jotka äänestäjiltä tulevat. Demokratia ei tosiaankaan ole sitä, että edustajat lupaavat yhtä ja tekevät toista - ja taas seuraavissa vaaleissa lupaavat mutta yhä edelleen tekevät toista. Se on irvikuva demokratiasta. Kun vielä pakkoruotsia perustellaan omalla poikaystävällä tai omilla intresseillä eikä kyetä lainkaan kohtaamaan keskustelussa koulutettuja ja elämää nähneitä pakon kriitikoita, on pakko nähdä, ettei kyse ole demokratiasta.
Vaikka kuinka ylenkatsoen haukut toisia hitaiksi, niin se on pakkoruotsin lisäksi myös:
- haittaruotsi
- rituaaliruotsi
- palveluruotsi
- muumiruotsi
- etuiluruotsi
- kiintiöruotsi
Kukaan ei ole "luvannut" poistaa ruotsinkielen opiskelua, jos tulee valituksi. Eli lopeta jaskanpauhaaminen.
Svenska YLE sanoo, että suomenruotsalaiset nuoret jättävät Suomen.
Hyvä juttu ruotsin pakollinen opetus voidaan poistaa.
Virkaruotsilla ei ole tulevaisuudessa mitään virkaa.