Hyvään dialogiin kuuluu se, että kukin osapuoli tietää ja ymmärtää oman lähtökohtansa. Keskustellessaan toista uskonnollista näkemystä edustavan henkilön kanssa joudutaan auttamatta tarkastelemaan ilmiötä ulkopuolisesta näkökulmasta. Luonnollinen seuraus on, että ns. sisäpuolisesta näkökulmasta käsin asiat voivat näyttää aivan toiselta kuin ulkopuolelta tarkasteltuina. Tämä tietysti pätee myös toisinpäin.
Näissä kahdessa näkökulmassa on hyvät puolensa, mutta myös vaaransa. Tässä foorumissa nämä vaarat näkyvät harmittavan usein. Sisäpuolisen näkökulman vaarana on ns. dogmaattisuus, jossa suljetaan silmät oman uskonnon puutteilta ym. Sisäpuolinen näkökulma ei kuitenkaan merkitse suurempaa subjektiivisuutta kuin ulkopuolinen näkökulma. Subjektiivisuus katsotaan usein pahaksi asiaksi, mutta totuus on että kukaan ei ole vapaa siitä. Sisäpuolinen näkökulma toimii mielestäni parhaiten silloin kun henkilöllä ei ole paineita esittää apologiaa.
Ulkopuolinen näkökulma katsotaan usein objektiivisemmaksi kuin sisäpuolinen. Näin asia ei kuitenkaan ole. Ulkopuolinen näkökulma on suojatumpi, eikä siinä ole tarvetta apologiaan. Vaarana kuitenkin on ns. sympatian puuttuminen sisäpuolisen uskontoa kohtaan. Ulkopuolinen tarkkailu ja kommentointi kääntyy helposti hyvinkin negatiiviseksi ja epätietoiseksi omasta lähtökohdastaan.
Nämä seikat on hyvä pitää mielessä, kun ensi kerran tartut "kynään" ja arvostelet luterilaista kasteoppia, ateisteja tai kreationisteja ym.
ja lopuksi...viikon linkkivinkki:
http://ccat.sas.upenn.edu/~humm/Resources/Bauer/
Näissä kahdessa näkökulmassa on hyvät puolensa, mutta myös vaaransa. Tässä foorumissa nämä vaarat näkyvät harmittavan usein. Sisäpuolisen näkökulman vaarana on ns. dogmaattisuus, jossa suljetaan silmät oman uskonnon puutteilta ym. Sisäpuolinen näkökulma ei kuitenkaan merkitse suurempaa subjektiivisuutta kuin ulkopuolinen näkökulma. Subjektiivisuus katsotaan usein pahaksi asiaksi, mutta totuus on että kukaan ei ole vapaa siitä. Sisäpuolinen näkökulma toimii mielestäni parhaiten silloin kun henkilöllä ei ole paineita esittää apologiaa.
Ulkopuolinen näkökulma katsotaan usein objektiivisemmaksi kuin sisäpuolinen. Näin asia ei kuitenkaan ole. Ulkopuolinen näkökulma on suojatumpi, eikä siinä ole tarvetta apologiaan. Vaarana kuitenkin on ns. sympatian puuttuminen sisäpuolisen uskontoa kohtaan. Ulkopuolinen tarkkailu ja kommentointi kääntyy helposti hyvinkin negatiiviseksi ja epätietoiseksi omasta lähtökohdastaan.
Nämä seikat on hyvä pitää mielessä, kun ensi kerran tartut "kynään" ja arvostelet luterilaista kasteoppia, ateisteja tai kreationisteja ym.
ja lopuksi...viikon linkkivinkki:
http://ccat.sas.upenn.edu/~humm/Resources/Bauer/
Vastaukset 1
Vanhimmat
Filosofi Edmund Husserlin mielestä
tietynlainen turvautuminen, paluu fenomenologiseen menetelmään näyttää välttämättömältä, jotta luonnolliset, ruumiilliset, aistimelliset realiteetit saataisiin sisälle järjen maailmaan, josta ne on poistettu.
Husserl määrittelee fenomenologian metodisesti sanomalla, että se tulee mahdolliseksi, kun teesi keskeytetään tai peruutetaan. Hän luonnehtii fenomenologista askelta myös sanomalla, että fenomenologi pidättäytyy asettamasta objektia. Husserlin ideana oli, että fenomenologi ottaa erityisen asenteen maailmaan. Hän hylkää jokapäiväisen asennoitumisen, jossa maailma, sen erilaiset oliot ja arvot edellytetään läsnäoleviksi, käsilläoleviksi ja voimassaoleviksi. Fenomenologi ei kiellä maailman olemassaoloa, mutta hän pidättäytyy ottamasta siihen kantaa. Teettisyys ja objektin asettaminen ovat nimiä sille luonnolliselle asenteelle, jonka fenomenologi hylkää.