Parisuhde ihmisen kanssa, jossa "kaksi puolta."

Hiljattain päättyi suhde, jossa vastapuoli käyttäytyi niin omituisesti, että sydäntä kylmää vieläkin. Olen elämäni aikana seurustellut, ollut naimisissa ja kihloissa ja sen kautta tullut nähtyä monenlaista. Tämä oli kuitenkin jotain ihan uutta ja erilaista.
Mies oli alussa vallan ihana ja vaikutti maailman turvallisimmalta ja tasapainoisemmalta tapaukselta, kunnes jotain alkoi tapahtua. Mielialat heittelivät jopa saman päivän aikana laidasta laitaan. Usein muutos mielialassa kesti kuitenkin päiväkausia. Hänestä tuli kylmä ja jotenkin saavuttamattomissa oleva. Vaikea selittää, mutta häneen ei tuntunut saavan sitä normaalia kontaktia. Kun kysyin, mikä on, ei vastausta tullut.

Omituisia episodeja alkoi ilmaantua, jolloin hän halusi aina erota aivan vähäpätöisen asian vuoksi. Minä pyytelin anteeksi tekojani (en edes tiedä, mitä olin tehnyt) sillä rakastin ja rakastin. Näin mentiin ikäänkuin sykleissä ja säännöllisin väliajoin hänen käytöksensä muuttui aina juuri "saavuttamattomaksi." Joskus käytökselleen kertoi syyn, yleensä ei, sillä ei kuulemma itse huomannut mitään poikkeavaa käytöksessään.

Loppua kohden alkoi paljastua pieniä valheita, outoja sepityksiä, impulsiivisuutta ja aivan mahdotonta jääräpäisyyttä.
Ihminen, johon olin luottanut ja täysillä rakastunut häilyi ja oli yhtenä päivänä joku muu persoona, kun se, jonka luulin tuntevani. Tunteellisesta kaverista tuntui tulevan täysin kylmä, joka alun jälkeen viisveisasi siitä, että jättämisellä uhkaileminen riitojen yhteydessä oli tehdä minusta henkisesti lopun. Jos viikko sitten oli rakastanut ja halunnut yhteiden tulevaisuuden, tänään saattoi ilmoittaa, ettei yhteistä tulevaisuutta ole eikä tunnu miltään.

Tulin jätetyksi kylmästi. Ihminen, jonka luulin olevani elämäni rakkaus, osoittautui tuuliviiriäkin nopeammin suuntaa vaihtavaksi tapaukseksi.

Kokemuksia kenelläkään vastaavanlaisesta? Miten tällaisen suhteen jälkeen voi aloittaa ikinä kenenkään kanssa mitään? Kun matto vedetään kertakaikkiaan jalkojen alta julmasti, tyyliin tänään olet hänen rakas ja huomenna et yhtään mikään-erotaan :(
4446
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hei. Ja olen pahoillani ett olet joutunut noin ikävän ihmisen kohtelemaksi. Kuvasit omaa suhdettasi aivan kuin omaa tarinaani. Hyvin tutulta kuulosti. Kyseessä on jonkin sortin narsisti tai bibo. Älä jää ihmettelemään mitä olet tehnyt väärin. Et ole tehnyt mitään! Sinussa ei ole mitään vikaa. Muista se. Selviät tästä kyllä kun vain lupaat nyt heti mulle ettet ikinä enää lähde tuon matkaan. Itse selvisin aika vähällä. Vajaan kahden vuoden suhde mutta sitäkin traumaattisempi. Olitko kauan hänen kanssaan?

Voisin kertoa karmeita yksityiskohtia. Mutta en täällä viitsi tunnistamisen pelossa avautua niistä.

Uusi vuosi. Käännä lehti. Rakasta itseäsi. Parempaa uutta vuotta! <3

Äänestä

Kiitos vastauksestasi. Uskon, että olet kokenut paljon huonoa kohtelua ja sen kokeminen rakkaaltaan on pahinta mahdollista. Onneksi on paikkoja, jossa voi avautua. Kysyit suhteen pituutta, niin se oli noin puolet tuosta sinun suhteestasi. Hyvää uutta vuotta sinullekin ja kaikkea hyvää elämääsi <3

Äänestä

Tervehdys

Et ole ainoa. Minun 13 vuotias suhteeni päättyi kun vaimoni teki minulle juuri saman tempun. Petti minua koko syksyn ja samaan aikaan kivenkovaan väitti, että meillä on kaikki ok. Lähti opiskelemaan etelä-suomeen. Hänellä oli keskeneräinen tutkinto siellä. Myös minun tapauksessani erittäin kiltti ja rakastava ihminen muuttui aiiiivan totaalisesti eri ihmiseksi.

Äänestä

Voi ei. Uskon, etten ole ainoa. Meitä on takuulla paljon. Voimia teille! Oliko kumppaneillanne millaiset diagnoosit?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


m_aria15 kirjoitti:

Hiljattain päättyi suhde, jossa vastapuoli käyttäytyi niin omituisesti, että sydäntä kylmää vieläkin. Olen elämäni aikana seurustellut, ollut naimisissa ja kihloissa ja sen kautta tullut nähtyä monenlaista. Tämä oli kuitenkin jotain ihan uutta ja erilaista.
Mies oli alussa vallan ihana ja vaikutti maailman turvallisimmalta ja tasapainoisemmalta tapaukselta, kunnes jotain alkoi tapahtua. Mielialat heittelivät jopa saman päivän aikana laidasta laitaan. Usein muutos mielialassa kesti kuitenkin päiväkausia. Hänestä tuli kylmä ja jotenkin saavuttamattomissa oleva. Vaikea selittää, mutta häneen ei tuntunut saavan sitä normaalia kontaktia. Kun kysyin, mikä on, ei vastausta tullut.

Omituisia episodeja alkoi ilmaantua, jolloin hän halusi aina erota aivan vähäpätöisen asian vuoksi. Minä pyytelin anteeksi tekojani (en edes tiedä, mitä olin tehnyt) sillä rakastin ja rakastin. Näin mentiin ikäänkuin sykleissä ja säännöllisin väliajoin hänen käytöksensä muuttui aina juuri "saavuttamattomaksi." Joskus käytökselleen kertoi syyn, yleensä ei, sillä ei kuulemma itse huomannut mitään poikkeavaa käytöksessään.

Loppua kohden alkoi paljastua pieniä valheita, outoja sepityksiä, impulsiivisuutta ja aivan mahdotonta jääräpäisyyttä.
Ihminen, johon olin luottanut ja täysillä rakastunut häilyi ja oli yhtenä päivänä joku muu persoona, kun se, jonka luulin tuntevani. Tunteellisesta kaverista tuntui tulevan täysin kylmä, joka alun jälkeen viisveisasi siitä, että jättämisellä uhkaileminen riitojen yhteydessä oli tehdä minusta henkisesti lopun. Jos viikko sitten oli rakastanut ja halunnut yhteiden tulevaisuuden, tänään saattoi ilmoittaa, ettei yhteistä tulevaisuutta ole eikä tunnu miltään.

Tulin jätetyksi kylmästi. Ihminen, jonka luulin olevani elämäni rakkaus, osoittautui tuuliviiriäkin nopeammin suuntaa vaihtavaksi tapaukseksi.

Kokemuksia kenelläkään vastaavanlaisesta? Miten tällaisen suhteen jälkeen voi aloittaa ikinä kenenkään kanssa mitään? Kun matto vedetään kertakaikkiaan jalkojen alta julmasti, tyyliin tänään olet hänen rakas ja huomenna et yhtään mikään-erotaan :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu