Vai on Orpo - Petteri onnistunut työssään

Minkähän konnien kokoomus -pellein keksintö tuo arvio on : Suomeen on roudattu mamuja kymmenintuhansin veronmaksajain elätettäviksi.

Sisäministeri Orpo on tästä vastuussa: Mitään ei tapahtunut moneen kuukauteen, kun elintasopakolaisvyöry syksyllä alkoi . Orpo oli täysin orpona : Toinen sormi suussa ja toinen jossakin muussa.

Orpon puolueen johtohenkilöitä on omistamassa pakolaiskeskuksia; siis nyhtämässä veronmaksajien rahaa vuokrina omiin taskuihinsa.

Poliisin, terveydenhoidon ja kaiken muun sosiaalityön yhä hupenevat resurssit kuluvat näiden pakolaisten hyysäämiseen.

Orpon ministeriöstä on kielletty poliisia nostamasta esiin pakolaisten rikollisuutta.
Tällainen mieskö muka onnistunut työssään ?
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kyllähän se tietysti kertoo aikalailla Sipilän hallituksen ministereiden tasosta, kun Orpo on hallituksen paras ministeri.

Äänestä

Huonosta työstä pikemminkin,kokoomuslainen pelle on huono.Miksi maksaa suurta palkkaa joten puolittakaa se heti.

Äänestä

Kansanedustajille tehtiin kysely, ja sen mukaan Petteri Orpo oli selvänpuoleisella erolla hallituksen parhaiten tehtävässään onnistunut ministeri. Juha Sipilä jäi äänissä aika kauas Orposta, mutta oli kuitenkin toinen. Huomiota herätti se, että Timo Soini arvioittiin PS:n ministereistä toiseksi heikoimmaksi ja Alexander Stubb Kokoomuksen ministereistä kaikkein heikoimmaksi. Stubbin heikkoa menestytä saattoi selittää se, että hänen sekoilunsa eduskunnan kyselytunnilla olivat kyselyä tehtäessä tuoreina edustajien mielissä.

Äänestä
  • Päivän meili sisäministeri Petteri Orpolle: Kuinka taivutetaan ORPO mielestäni Orvolle. Koska jos taivutan sanan KYRPÄ ei mene Kyrpälle vaan Kyrvälle?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


TäysinAlaArvoinen kirjoitti:

Minkähän konnien kokoomus -pellein keksintö tuo arvio on : Suomeen on roudattu mamuja kymmenintuhansin veronmaksajain elätettäviksi.

Sisäministeri Orpo on tästä vastuussa: Mitään ei tapahtunut moneen kuukauteen, kun elintasopakolaisvyöry syksyllä alkoi . Orpo oli täysin orpona : Toinen sormi suussa ja toinen jossakin muussa.

Orpon puolueen johtohenkilöitä on omistamassa pakolaiskeskuksia; siis nyhtämässä veronmaksajien rahaa vuokrina omiin taskuihinsa.

Poliisin, terveydenhoidon ja kaiken muun sosiaalityön yhä hupenevat resurssit kuluvat näiden pakolaisten hyysäämiseen.

Orpon ministeriöstä on kielletty poliisia nostamasta esiin pakolaisten rikollisuutta.
Tällainen mieskö muka onnistunut työssään ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu