Suomalaisten tulevaisuuden usko on upoksissa. SDP yhdessä SAK:n ja AKT;n kanssa on ollut tehokas. Mutta se, joka keskittyy vastustamiseen ja ilkeämielisyyteen, ei kehitä yhteiskuntaa eikä itseään. Suomen hallitus on oikealla tiellä.
SDP, SAK ja AKT upottivat tulevaisuuden uskon
hyvätkateissa
1655
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Hallituksessa nyt ei ole mitään hyvää. Valitettavasti tunarit jatkaa vielä vatulointiaan muutaman vuoden.
Kaikki velat on tehty elvytyksellä joka on suuremoi kuin yritysten 20 miljardin voitot vuosittain. Palkat kai on yritysverotuksessa menoja muille kuin yritysten omistajille.
Upoksissa on persujen kannatus, kansalaiset ovat mielipidemittauksissa kertoneet että SDPn johdolla tästä kolmen ässän aikaansaamasta kurimuksesta selviydytään.
Eihän tästä ole kuin muutama kuukausi, kun SDP oli hallituksessa eikä saanut mitään aikaan paitsi "takuuksia" ja veron korotuksia. Kallis puolue veronmaksajille.
Kalliimmaksi se veronmaksajille ja tulee nykyinen hallitus (KEPU,KOK,PERSUT) pakkolakeineen ym päätöksineen. Missä on muuten leikkaukset maataloustukiaisiin? Kaikkienhan se piti osallistua "talkoisiin".
Ay-liike voi säätää "pakkolait" sellaisiksi, että on mieluisat. Ihan omassa kädessä, jos on vaan munaa ja uskallusta. AKT takaisin neuvottelupöytään, niin saadaan Suomi nousuun. Parempi katua kuin kaatua!
SDP:n hallituskaudet ovat tullut Suomelle tosi kalliiksi. SDP on ontto puolue. Viimeinen vuosi hallituksessa jäädytettiin kaikki uudistukset, valtion velkaantuminen vain kasvoi. Nyt "ei"-puolueena yritetään kaataa hallitus. Tähän yhteiskuntajärjestyksen vastaiseen toimintaan ollaan liittoutuneita SAK ja AKT:n kanssa. Perustuslain vastaista! Tilanne vain paheni, kun ay-jyrä kammettiin johtoon Urpilaisen tilalle. SDP on ontto. Tyhjä puolue. Tyhjiä lupauksia, joihin jotkut uskovat päätelleen kannatusmuutoksesta. Ovatko niin monet ihmiset onttoja päästään? SDP tyhjensi valtion kassan. Yrittää tyhjentää suomalaisten tulevaisuuden toivon kokonaan. Mutta toivo elää. Isänmaa kantaa. Hyvä voittaa lopulta. Hallitus on oikealla asialla. Milloin AKT ymmärtää tehdä oikein ja palata neuvottelupöytään?
Yleislakkoon vaan keväällä ja hallitus nurin!
lakkoon vain.ei periksi.maajussilta maataloustuet pois metsät tupla verolle.ulkomaan elintarvikkeille veroalennus,seuraavat vaalit kepun kannatus romahtaa.lopuksi turpaan maajusseille ym kepun kannattajille.
Veroalennukset pois kaikilta. Siitä saadaan valtiolle lisätuloja 20 miljardia. Tukiaiset pois muilta kuin sairailta. Siitä lisää 30 miljardia.Näillä keinoin tasa-arvo palaa ja kun ahneilta lopetetaan yhteiskunnan tuet niin rikkaat häipyvät sosiaaliluukulta ja joutuvat työntekoon. Hinnat putoavat kohdalleen ja palkkojen ostovoima nousee. Tästähän kilpailukyky riippuu.
totta, käsittämätöntä tuhlausta maksaa esim lapsilisää varakkaille perheille, mihin sossujen valetasa-arvo ajatuspieruunkin se perustuu.
Punikit on aina sahanneet omaa oksaansa.
varallisuus vero takaisin,maajusseille haittavero,
jos suomi olisi työntekijä tai koulun oppilas, voisi antaa arvion: ei kehity.
Mitenköhän liittyy Joensuuhun?...
Voittaako AKT:n hallituksessa järki?