Hallitusohjelma ei tunne kuntien pakkoliitoksia

Sipilän hallituksen hallitusohjelman kohta "Tulevaisuuden kunta" paaluttaa: ”Hallitus edistää vapaaehtoisia kuntaliitoksia. Kuntarakennelain selvitysvelvollisuuden kriteereitä, määräaikoja ja irtisanomissuojaa kuntaliitostilanteessa koskevat säädökset kumotaan”.

Tämä pitäisi olla selvää pässinlihaa jokaiselle lukemisensa ymmärtävälle. Sipilän hallitus ei aio tehdä pakkokuntaliitoksia ja on kumoamassa kuntarakennelain selvitysvelvollisuuden perusteet.

Kuntajakoselvittäjä Eero Laesterä on päättänyt kuitenkin esittää Vimpelin ja Alajärven kuntaliitosta. Häneltä on jäänyt huomaamatta Vimpelin talouden nopea paraneminen. Kunnan rahoitusosuudella tarkoitetaan kunnan tilinpäätöstietojen mukaista verokertymää lisättynä kunnan saamalla valtionosuudella. Summa oli 2014 Vimpelissä asukaskohtaisesti 6 058 euroa (verotulot
3 224 vos 2 814) ja Alajärvellä 6 015 euroa ( verotulot 2788 vos 3 227), eli Vimpelin päättäjillä oli käytettävissä kuntapalveluihin entisestä poiketen jo hitusen enemmän euroja kuin Alajärven päättäjillä (lähde: kunnat@net). Vimpelin rahoitusosuudessa oli 2014 ratkaiseva 382 euron nuppikohtainen lisäys edellisestä vuodesta. Alajärvellä lisäys oli 97 euroa. Vimpelin luku tarkoittaa kuntatalouden kohenemista vuodessa 1.2 milj. eurolla.

Alajärvellä valtionosuus oli 2014 rahoitusosuudesta 53.6 ja Vimpelissä 46.4 prosenttia. Vimpeli kattoi pääosan menoistaan verotuloilla ja Alajärvi valtionosuuksilla, eli Vimpelin talous on paremmassa jamassa kuin Alajärven talous. Etelä-Pohjanmaalla on 11 kuntaa 18:sta, joiden talous on Vimpeliä enemmän vos-vetoinen.

Laesterä otti Vimpelin suojelusenkelin roolihahmon toteamalla: ”Minun tehtäväni on varmistaa, että kuntalaiset saavat lakisääteiset palvelunsa”. Tähän saakka kuntaliitoksen hyödyt on puristettu karsimalla reuna-alueiden palveluita, ja samoin kävisi myös Alajärven ja Vimpelin kuntaliitoksen jälkeen. Alajärven ja Vimpelin päättäjät kykenevät kyllä jatkamaan kuntatalouksiensa sopeuttamista ilman kuntaliitostakin. Sote turvaa tasapuolisesti Alajärven ja Vimpelin palvelut. Kun Sipilän hallitus noudattaa ohjelmaansa eikä hyväksy kuntien pakkoliitoksia, on salkkumiesten turha enää havitella kunnan tahdon ylikävelemistä.
1268
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Kas kun vimpeli on myynyt kaikki rahanarvoisen niin mitä senj älkeen myydään? Tai kun kuntalaiset eivät saa oikein saa niitä palveluita kun kunnalla ei ole enää tekijöitä? Kaikki on karsittu pois eikä tarkoituksena ole kuin oman kunnan säilyttäminen ja muutamien suojatyöpaikkojen säilytys! Miten minä vimpeliläisenä veronmaksajajana hyödyn tästä maksamalla 22.50 kunnallisveroa?

Äänestä
  • Mitä muuta Vimpeli on myynyt kuin tarpeettomat Voiman osakkeet? Mitä suojatyöpaikkoja on sotetoimessa,, perusopetuksessa. , lukiossa.......? Haluan niiden säilyvän Vimpelissä, toivottavasti sinäkin. Kuntaliitoksen jälkeen kaikki palvelut ovat uhan alla. Soten jälkeen Vimpelin veroprosentti on noin 10.

    Äänestä

Käsittääkseni Vimpelin itsenäisyyden ensimmäinen ehto on, että kunnan taseeseen kertynyt alijäämä pitää tulla katetuksi tehdyn talouden tervehdyttämissuunnitelman mukaisesti. Se edellyttäisi kuutena viiva seitsemänä vuonna peräkanaa n. 600 000 ylijäämää aina joka vuosi. Tuohon ei usko keski-ikäinen Eerokaan, eikä varsinkaan hän.
Jos itsenäisyyden sallittaisiin säilyä, olisi heti ensimmäinen vuosi 2017 Vimpelin taloudessa tappiollinen, koska uuden oman organisaation luominen aiheuttaisi Vimpelin kantokyvylle liian runsaasti ylimääräisiä kustannuksia. Tämä romuttaisi jo heti kättelyssä tuon talouden tervehdyttämissuunnitelman.

Eikä ole ollenkaan kirkossa kuulutettu, että sote alkaa edes 2019 alusta. Sipilän hallituksen uhkailemallakaan asetetuista deadlineista ei toistaiseksi vielä yksikään ole pitänyt. Saarkakkalan kysely on tehty varmaan juuri siksi, että usko tuohon talouden tervehdyttämisohjelmaan on mennyt jo kaikilta suhteellisuudentajuisilta ja ajattelutaitoisilta asianosaisilta. Siksi vedotaan soten tuloon, joka kuitenkin on tässä akuutissa vaiheessa vielä hyvin hämärän verhon takana piilossa.

Arvelen, että Vehviläinen esittää valtioneuvostolle suoraan sitä mitä Laesterä hänelle. En usko, että Vehviläinen antaisi Vimpelille mitään erivapauksia, vaikka Laakso ja Niemi kävisivät pääkaupungissa kuinka niiailemassa keskustanaistoveriaan.

Äänestä

Vimpelinkyläläinen puhuu viisaita sanoja,ei ennuste kauaksi todellisuudesta heittäne.

Äänestä

Kyllä se taitaa noin olla. Ainoa hento oljenkorsi voisi olla Saarikentän myyminen alijäämän kattamisen tehostamiseksi, mutta sekään ei saletisti vielä pelastaisi, koska tulevien vuosien yleinen talouskehitys voi mennä jopa vieläkin nykyistä huonompaan suuntaan. Valitettavasti koko Suomi on menettänyt jo kilpailukykynsä. Esim. Ruukki saattaa ihan lähivuosina supistaa täältä vielä lisää.
Ja tuo sote; se voi jopa romuttua vieläkin kokonaan, jos Sipilän sakki ei saa sitä alkamaan 1.1.2019. Tuon vuoden vaalien tuloksena voi tulla hallitus, joka ajattelee sotesta ihan eri tavalla kuin nykyinen.

Äänestä
  • Minä taas uskon, että keskustalainen Vehviläinen noudattaa hallitusojelmaa ja ei esitä pakkoliitosta. Valtioneuvosto, joka pääasiassa koostuu keskustalaisista ja perussuomalaisista noudattaa omaa hallitusohjelmaansa. Siis pakkoliitosta ei tule.

    Äänestä

  • En usko, että Vehviläinen rikkoisi voimassa olevaa kuntarakennelakia. Eri asia, jos hallitus muuttaisi tuota lakia, mutta Vimpelin kannalta ministeriöllä rupeaa olemaan jo pikkasen kiire.
    Vimpelin ainoa pelastus olisi, että asiantuntijana erityisen kuntajakoselvityksen tehnyt Eero Laesterä esittää että sekä Alajärvi että Vimpeli voisivat jatkaa ja turvata palvelut itsenäisinä kuntina. Vimpelin alijäämän epäuskottavan kattamiskyvyn vuoksi hän ei niin todennäköisestikään tee.

    Äänestä

Elinkelvottomat pienkunnat ovat Kepun kivijalka ja hallitusohjelma perustuu pk-seudun lypsämiseen. Samalla lypsetään Suomen kansantaloutta kuivaksi. Vimpeli ei tässä asiassa ole mikään keskeinen esimerkki mutta tämä edelläoleva on tämän kaiken tausta.

Äänestä
  • Säälin nimimerkin tietämättömyyttä, mutta äänellään se lintukin laulaa. 2015 kunnat saivat verotuloihin perustuvaa valtinosuustasausta 6.7 mrd. euroa. Kun asukaita massa on 5..4 milj., niin jokainen suomalainen sai 1 200 euroa. Vimpelin
    3 171 asukasta saivat 2.16 milj. euroa eli 681 euroa nuppi. On Vimpeli köyhä ja siksi jää ellei vos-systeemi muutu. Ja tämä tapahtui kokoomuksen ja demarien valtakaudella.

    Äänestä

  • Mikä estää kepu-persuhallitusta nyt muuttamasta tuota vos-systeemiä esim. Vimpelille oikeudenmukaisemmaksi?

    Äänestä

  • Niinhän se soten voimaantulon jälkeen muuttuukin, kun valtio ottaa soten rahoitusvastuun ja koko vossysteemi rukataan uusiksi.

    Äänestä

  • Se vain ei nyt ja tässä kerkiä pelastamaan Vimpeliä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vindalainen kirjoitti:

Sipilän hallituksen hallitusohjelman kohta "Tulevaisuuden kunta" paaluttaa: ”Hallitus edistää vapaaehtoisia kuntaliitoksia. Kuntarakennelain selvitysvelvollisuuden kriteereitä, määräaikoja ja irtisanomissuojaa kuntaliitostilanteessa koskevat säädökset kumotaan”.

Tämä pitäisi olla selvää pässinlihaa jokaiselle lukemisensa ymmärtävälle. Sipilän hallitus ei aio tehdä pakkokuntaliitoksia ja on kumoamassa kuntarakennelain selvitysvelvollisuuden perusteet.

Kuntajakoselvittäjä Eero Laesterä on päättänyt kuitenkin esittää Vimpelin ja Alajärven kuntaliitosta. Häneltä on jäänyt huomaamatta Vimpelin talouden nopea paraneminen. Kunnan rahoitusosuudella tarkoitetaan kunnan tilinpäätöstietojen mukaista verokertymää lisättynä kunnan saamalla valtionosuudella. Summa oli 2014 Vimpelissä asukaskohtaisesti 6 058 euroa (verotulot
3 224 vos 2 814) ja Alajärvellä 6 015 euroa ( verotulot 2788 vos 3 227), eli Vimpelin päättäjillä oli käytettävissä kuntapalveluihin entisestä poiketen jo hitusen enemmän euroja kuin Alajärven päättäjillä (lähde: kunnat@net). Vimpelin rahoitusosuudessa oli 2014 ratkaiseva 382 euron nuppikohtainen lisäys edellisestä vuodesta. Alajärvellä lisäys oli 97 euroa. Vimpelin luku tarkoittaa kuntatalouden kohenemista vuodessa 1.2 milj. eurolla.

Alajärvellä valtionosuus oli 2014 rahoitusosuudesta 53.6 ja Vimpelissä 46.4 prosenttia. Vimpeli kattoi pääosan menoistaan verotuloilla ja Alajärvi valtionosuuksilla, eli Vimpelin talous on paremmassa jamassa kuin Alajärven talous. Etelä-Pohjanmaalla on 11 kuntaa 18:sta, joiden talous on Vimpeliä enemmän vos-vetoinen.

Laesterä otti Vimpelin suojelusenkelin roolihahmon toteamalla: ”Minun tehtäväni on varmistaa, että kuntalaiset saavat lakisääteiset palvelunsa”. Tähän saakka kuntaliitoksen hyödyt on puristettu karsimalla reuna-alueiden palveluita, ja samoin kävisi myös Alajärven ja Vimpelin kuntaliitoksen jälkeen. Alajärven ja Vimpelin päättäjät kykenevät kyllä jatkamaan kuntatalouksiensa sopeuttamista ilman kuntaliitostakin. Sote turvaa tasapuolisesti Alajärven ja Vimpelin palvelut. Kun Sipilän hallitus noudattaa ohjelmaansa eikä hyväksy kuntien pakkoliitoksia, on salkkumiesten turha enää havitella kunnan tahdon ylikävelemistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu