halveksittuja ominaisuuksia tässä psykopaattisessa ajassa. En vaan voi sille mitään että joidenkin tuntemieni ihmisten tilanne käy niin syvästi sääliksi. Ei ole kyse ikävöinnin kohteista, eikä existä. Eikä heidän asiansa minulle edes kuulu. Kunhan satuin ikään kuin "varkain" näkemään tilanteita, enkä voinut olla ymmärtämättä.
Ei hyvältä näyttänyt. Kauheaa, mitä elämä tuo ihmisten eteen.
Ei hyvältä näyttänyt. Kauheaa, mitä elämä tuo ihmisten eteen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Silti vielä on aikaa, ehkä, vaikka aika voi olla vain henkäys ja se otetaan pois. Lyhyt tai pitkä anettu on päättymätön minulle, jos sinä sen vain suot.
en jaksa arvuutella.
mutta olihan sulla hauskaa.
joku vaan.
Säälissä ja myötätunnossa ei ole mitään hävettävää. Se että elämämme järjetöntä markkinatalouden ihannointia on oikeasti häpeällinen asia. Ihan kuin rahan ja omaisuuden kerääminen olisi elämän tarkoitus tai myöskään oman sosiaalisen statuksen pönkittäminen.
Ystävällisiä, avuliaita ja hyväntahtoisia ihmisiä aina arvostetaan oli aika kuinka älytön vain. Vakkei tätä toitoteta kovaan ääneen niin se löytyy ihmisten mielistä ja sydämmistä.
Usko siis hyvään ja siihen että hyviä ihmisiä oikeasti löytyy.
Ehkä heilläkin käy sääliksi sua kun "varkain" puskista seurailet muiden elämää niin tarkkaan. Ja ainakin minulla käy hieman sääliksi sinä, vaikken tiedä kuka olet, mutta kun ilmeisesti hengaat ikäväpalstalla vaikka et edes ikävöi ketään.
Ja etenkin kun kello 5.30 aamulla olet ikäväpalstalla kirjoittamassa ja miettimässä näitä "varkain" selville saamiasi asioita..
Älä vain sano, että olet tältä palstalta saanut jotain selville? Pikku vinkki, että jos joku kirjoittaa vaikka nimimerkillä "tarja_halonen" niin kyseessä ei välttämättä ole Tarja Halonen.
Yön aikanako se sattui,vai miks ihmeessä sulla on heti aamusta jo muiden asiat päällimmäisenä mielessä ...
Myötätunto on hyvästä, mutta sääli on sairautta. Varkain olet stalkannut jotain ja varkain suollat sen nettiin. Jopa on tervettä toimintaa.
Myötätunto = sääli. Ne jotka viljelee tuota sääli on sairautta täällä, tarkoittavat sillä varmaan jotain muuta kuin säälimistä.
Tuo sääli on sairautta tarkoittaa sitä, että ei koeta myötätuntoa toista kohtaan. Jos on toisella hätä tai tiukka tilanne, niin ei auteta vaan annetaan toisen selvitä siitä itse. Se vahvistaa kohdetta. Jos ei selviä, niin niin on parempi, koska heikoilla ei ole paikkaa tässä maailmassa. Sitä tarkoittaa, että sääliminen ja myötätunto on sairautta.
Olen aina ihmetellyt kauhistelijoita. Näitä vanhanajan akkapiirejä, joissa joukolla kauhitellaan jonkun elämää. Saadaan hyväkin elämä kauhisteltua pilalle, kun katkerat ihmiset aloittavat tuon kauhistelun ja säälittelyn. Ala-arvoista toimintaa.
Voi hyvä tavaton! Voi taivahan talikynttilät! Kauhistuksen kanahäkki!
Sääli ei ole sairautta. Ihminen joka tuntee myötätuntoa tuntee myös sääliä. Jospa tämä aika olisikin ihmistä enemmän kunnioittavaa ja joskus säälin tunteitakin herättävää, että kukaan ei jäisi ongelmineen yksin. Kova ihminen ei tunne sääliä, kovuudessa ei ole mitään ihailtavaa. Lujuus ja kovuus ovat eri "planeetoilta". Lujuutta usein puuttuu, kovuutta riittää, vaikka sen pitäisi olla toisinpäin. Itseriittoisten ja itsekkäiden ihmisten kautta tehdään liian paljon pahaa. Mitä kukaan on toiselle sanomaan kenenkään varkain tehdyistä stalkkauksista tai jonkun aamun varhaisista ajatuksista (?). Hän huomasi asian kuin "varkain" ei välttämättä tarkoita että hän stalkkasi. Jokainen silmät ja korvat avoinna kulkeva huomaa asioita stalkkaamattakin, jos ei ole dementikko. Onko asioiden huomaamisestakin, hereillä olemisesta tilanteisiin nähden tehty sairaus? Psykopaattinen aika...........näinhän aloittaja sanoo ja aivan oikein!
Aloitus on hyvä vaikka joidenkin mielestä väärällä palstalla. Liittyykö jotenkin ikävään, sen tietää vain itse aloittaja.
kyllä kaikille.
Miksi pitäisi sääliä tai tuntea myötätuntoakaan sen puoleen, jokainen on oma itsensä ja ansainnut paikkansa omana itsenään. Ei ole mukava jos joku ylemmyydentuntoinen säälii tai tuntee myötätuntoa vain sen takia että satuit vähän kertomaan omista asioista, aina voi vain kuunnella tai olla kuuntelevinaan ja myötäillä tai olla myötäilevinään.