tuntuvat täyttävän koko palstan?
Miksi nämä Oulusta olevat musta2 ja muutkin sieltä
miksiainaOulusta
30128
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Oulussa On Ongelma.
Yksi trollaa oululaisilla.
Oulusta tulee niin paljon vesipää lestoja, siksi. Ouluhan tunnetaan siitä että se on maantieteellisesti suomen ainoa paikka jota voidaan pitää geneettisenä umpikujana aivan järkyttävien sukurutsa & insesti-toiminto määrien vuoksi.
Siellä lestat köyrii itseään ja keskenään ja tulokset voi lukea myös näiltä palstoilta.
Oulussa ei ole mitään muuta tekemistä kuin sekoilla netissä. Ne on siellä toisilleen tympeitä, tylyjä, kolkkoja ja välinpitämättömiä, siksi ne reppanat täällä netissä sekoilee ja kerjää hullunlailla huomiota. Suurinosa siellä aivan pimeetä ja outoa porukkaa. Samanlaisia löytyy koko matkalta Jyväskylästä pohjoiseen päin.
Palsta vaikuttaa paljon rauhallisemmalta kun se pgp ilmoitti lähtevänsä lomalle.
Lähtenyt onneks lomalle, tai hoitoon, pilaamasta Oululaisten mainetta.
eiköhän tänne palstalle oo kaikkien oikeus kirjottaa?senkun saatana kirjotatte
Oulusta on usein porukkaa täällä.
Tyhmää pilata jonkun kaupungin maine. On siellä tervejärkisiäkin ihmisiä, mutta eihän siinä tarvita kuin yksi sekopää sepittään puuta heinää ja mainostaan Oulua ja se on siinä.
Ei sen sekopään tarvitse olla Oululainen kirjottaakseen roskaa. Ehkä sillä on jotain vaan hampaankolossa Oululaisia kohtaan...
Oululainen kirjotetaan pienellä, ellei ole lauseen alussa. Sen joka itsensä ylentää, alennetaan.
Oma kokemukseni teinivuosilta, silloin kun Oulussa vierailin, että ovat yllättävän moukkia ollakseen #kaupunkilaisia#. Esim. ei kysytä vietailta, keitä ovat, ei toivoteta tevetulleksi yms. Ei tehdä tuttavuutta jne. Itse olen tottunut siihen, että jos meinigeissä on mukana uusi ihminen, juuri noin kuuluu toimia, jotta toinen kokee olevansa vähintään noteerattu. Ehkä jopa tervetullut tai vähintään ainakin edes ihan jees. Toisaalta, jos on paljon populaa paikalla, tuollainen voi jäädä. Mm. siksi nykyään välttelenkin liian suuria ihmismassoja, ja vannon yksittäisten ihmissuhteiden merkityksellisyyden nimeen - niin yhteisöllinen kuin toisaalta olenkin.
kirjoitusvirheet, jonkinasteinen lukihäiriö. Pitäis tosi tarkkaan katsoa, miten kirjoittaa, mutten aina jaksa.
lisäksi, jos stadin slangi kuullostaa paikoin ylimieliseltä, Oulun murretta juntimpaa saa maaseuduiltakin hakea, eikä helpolla löydy. Ts. onko se intonaatio vaiko mikä, mutta varsinkin puhetapa mikä sen junttiuden tekee. Siinä on jotain kanssapuhujaa vähättelevää, kunnioituksen puutetta. Ei osata ns. vilpittömiä kohteliaisuuksia, vaan töksäytellään tavalla, joka pitäisi osata ymmärtää kohteliasuudeksi. Kokemukseni mun vuosien vuosien takaa. HGissäki huomaa ketkä ovat Oulusta. Näkee naamasta, aistii käytöksestä, tietty röyhkeys ja ylimielisyys vailla vertaa ja Pohjaa. Mut ei tämän toki tarvitse kaikkia koskea oululaisia. Ja myös kuusamolaiset ovat tällaisia usein, eivät esim. rovaniemeläiset. Paikkakunnissa on eroja.
En ole täällä oululaisia morkannut enkä muitakaan, mutta tuonpa nyt mielipiteeni ja kokemukseni esiin, kun tässä kerran puhetta on.
niin tuo tunneetaan kehäkolosen jälkeen ei oo sivistystä???vai???
ei se nyt ihan noinkaan ole. Mut kielii pohjimmiltaan ehkäpä jostain alemmuudentunnosta ja huonosta itsetunnosta vaiko yksinkertaisesti vain pohjoisesta arktisesta luonteesta? Ei osata antaa arvoa toiselle vaan vetäistään matto jo ikään kuin etukäteen toisen jalkojen alta? Ennen kuin toinen edes ennättää kissaa sanoa. Kokemukseni mun ja monen muun.
Taidat #musta# asua täällä palstalla? hyvää uutta vuotta vaan sullekin! Ite tulin vain käväsemään todetakseni, että maa makaa niin kuin olla pitääkin. Eiköhän poistuta rakettien pariin?
Kukapa meistä omia virheitään niin hyvin näkis kuin muiden. Niin kirjoitus- kuin muitakin.
minä oon vielä etelämmästä mutta oulussa on serkkujani kun vanhemmat on pohjosista kotosin kaikki sukulaiset on pääosin pohjosista joten murteeni vähän reistailee. se on vaan todella harmillista koska en tunne sukulaisia mutta sukulaiset tuntee minut.
olen isäni puolelta nuorin serķku.
Mistä sitä tietää, mistä päin ihmiset täällä ovat. Harvat ovat sen ilmoittaneet. Usenmiten minun silmiini on osunut pääkaupunkiseutu...Mutta jollain muulla voinolla silmiin osunut jokin muu paikka..
Muutoin iyselleni aivan sama, mistä kukanenkin on kotoisin.
Oulun hiironen kaukovainio on paikka, joka on jotenkin paha jonkun trollaajan mielestä. Siellä joku oppilaitos saa kuraa
Joo palsta on oululaisten suosiossa
En ole huomannut.
läheltä oulua oli ihana mane
Kempeleessä yö reijon kanssa
Meneeköhän sillä uusi vuosikin palstalla asuessa?
Hesasta, vaikka en olekkaan ;-D.
Saahan tänne kirjoittaa olevansa vaikka mielikuvitusmaailmasta, olematta silti edes sieltä.
Nuo herjaajat ei ole aivan täydellä padalla olevia, vai onko kyseessä pelkästään katkeruus kun joku vatipää teki asiasta aloituksen?
Varmaan joku kateellinen, katkeroitunut, syrjäytynyt henkisesti sairas, pakit saanut, huomionkipeä vatipää tekee aloituksia jonkun mielikuvitusolennon turvin ja haluaa itselleen epätoivoisesti huomiota. Saattaa olla ihan fyysisesti aikuisiässä oleva, mutta henkisesti hyvin taantunut pikkulapsen tasolle, kenties joku hyvin huomionkipeä narsku. Elää jossain mielikuvitusmaailmoissaan, kenties ei muuta elämää tällä ihmisellä olekaan tai sitten pakenee pään sisäisiä ongelmia mielikuvitusmaailmaan. Purkaa kateuden, pettymyksen, katkeruuden, epätoivoton ihastumisen yksipuoliseen kohteeseen tehtailemalla mielikuvitusolentojen turvin aloituksia (kun ei kehtaa suoraan sanoa ja tai ei kykene käsittelemään suoraan päässänsä asioita) ja kerjää häneltä huomiota näillä aloituksilla mielikuvitusolentojen turvin.
Jokatapauksessa kielii mielenterveysongelmista. Ei kukaan täysjärkinen, henkisesti kypsä toimi noin.
Ja kuitenkaan ei ole Oulusta, tai sitten on katkera jollekkin Oululaiselle, joka on syöny sen lautaselta puurot.
Noita reppanoita riittää, ei ne vähene, vaan netin maailmassa päivät kuluttavat, ja uskottelevat itselleenkin olevansa jotain muuta mitä todellisuudessa ovat.
idiootit ajatelkaa mistä puhutaan ja kantaa ottavista mielipiteistä, ehkä teillä ei riitä järki ajatteluun????????????syyttäkää vain hulluksi, ei haittaa, mä ainakin ajattelen , entäs te????????????????
Höpsis.Aloittajan pään täyttää nyt joku Oululainen. Niinhännsitä sanotaan, että ihastus täyttää ajatukset