Muutto Seinäjoelle?

lukiotyttööö

Olen lukion loppusuoralla oleva tyttö, joka on ajatellu hakea opiskelemaan Seinäjoelle. Olisin kiinnostunut kuulemaan tuolla asuneiden ihmisten mielipiteitä ja esimerkiksi vapaa-ajan tekemisen mahdollisuuksista tai mitä vain kyseiseen paikkaan liittyen. Olen jotakin netistä lukenut kyseiseen paikkaan liittyen, mutta esimerkiksi monesti paikkakunnan omat sivut vain tuovat positiiviset asiat esiin. Minua ei oikein innosta isojen kaupunkien paikat, koska olen koko ikäni asunu ns. syrjäkylällä ja vaikka käyn tällä hetkellä lukiota Jyväskylässä, niin minua ei ikinä kiinnostaisi muuttaa sen kokoiseen paikkaan.

20

765

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • gohome

      Älä muuta, ainakaan Seinäjoelle. Tämä on niin sisäänpäin lämpiävä tuppukylä kuin ikinä olla voi. Ja jos vähänkin jaksat lukea tätä palstaa niin huomaat että suurin osa on jopa joutunut jättämään peruskoulunkin kesken, lahjattomuuden vuoksi.
      Muuta vaikka Mäntyharjulle, siellä ihmisen sielu lepää, eikä siellä tarvitse sietää näitä pullamössö-vajakkeja joita "ääsjöki" on tulvillaan.

      • lukiotyttööö

        Ai jaa. No mitä opiskelupaikkoja siellä Mäntyharjulla on lukion käyneille? Kysyn kun tunnut tietävän kyseisensen kylän asioista. Oletko sieltä kotoisin mutta nykyään Seinäjoella? Mikä sai sinut muuttamaan? Yhteenkuuluvuuden tunneko vai mikä?


      • Rampo

        Niin,kaikkien pitäis jättää koulut käymättä ja ryhtyä huuteleen sivusta suureen ääneen notta,ilimajoella on maharollista saada jopa työtä!!
        Luomaan lunta toistemme pihoosta,hyvä tuloo niin notta...


    • Mietityttää

      Ikävä kyllä, tämä palsta on mahdollisimman väärä paikka asiallisen tiedon hankkimista ajatellen. Oppilaitosten oppilaskunnat tulisivat ainakin ensimmäisinä mieleen ja Seinäjoen nuorisovaltuustossakin tiedetään varmaan yhtä ja toista.

    • jooooooooooooo

      Miksi sinä et halua käydä lukiotasi loppuun siellä Jyväskylässä? Kannattaako tässä vaiheessa enää vaihtaa koulua? Lukion jälkeenhän voit sitten hakeutua vaikka Ivaloon, poronhoitokouluun tai jotain.

    • nnbnbnn

      ncnbcbvbvcbvbv

    • tulevaisuuttaajatellen

      Mikset hae Jyväskylän yliopistoon?

      Seinäjoki on maalaispaikka ja sinne muuttaa ja pyörii paljon porukkaa maalaiskylistä. Tämä oikeasti näkyy vähän joka puolella. Parempiakin opiskelupaikkoja on. Kesätapahtumat ovat ehkä tämän kylän ainut plussapuoli ja nykyään suht uudehko kaupunkikuva. Työpaikat on sairaala- ja kaupanalapainotteisia, sekä elintarviketuotantoa.

      Tietty jos AMK tarjoaa sinulle jonkun koulutusohjelman niin tervetuloa! Itse katselisin opiskelupaikkoja jostain yliopistokaupungista.

      • Bbs2

        Seinäjoki on nopeaa vauhtia kasvava kaupunkikeskus. Paljon tapahtumia ja opiskelijalle kaikin puolin hyvä paikka. Eläminen halvempaa kuin isommissa kaupungeissa, mutta koulutus on laadukasta ainakin Amk:ssa.

        Ihmiset ovat rentoja ja maaseudun läheisyys on aistittavissa, jos oikein asiaa seurailee.

        Miinuksena ehkä pieni keskusta, mutta sekin on alkanut kokemaan jo isoa muutostaan. Keskusta tulee kasvamaan isommaksi ja modernimmaksi seuraavien vuosien ajan. Huonoa siinä on tietysti se, että rakennustyömaat ei varsinaisesti monia sytytä. Mutta eteenpäin menoahan se on.

        Jos isommat kuviot ei ole sinua varten, niin tervetuloa Seinäjoelle.


      • näinsevalitettavastion
        Bbs2 kirjoitti:

        Seinäjoki on nopeaa vauhtia kasvava kaupunkikeskus. Paljon tapahtumia ja opiskelijalle kaikin puolin hyvä paikka. Eläminen halvempaa kuin isommissa kaupungeissa, mutta koulutus on laadukasta ainakin Amk:ssa.

        Ihmiset ovat rentoja ja maaseudun läheisyys on aistittavissa, jos oikein asiaa seurailee.

        Miinuksena ehkä pieni keskusta, mutta sekin on alkanut kokemaan jo isoa muutostaan. Keskusta tulee kasvamaan isommaksi ja modernimmaksi seuraavien vuosien ajan. Huonoa siinä on tietysti se, että rakennustyömaat ei varsinaisesti monia sytytä. Mutta eteenpäin menoahan se on.

        Jos isommat kuviot ei ole sinua varten, niin tervetuloa Seinäjoelle.

        Asuminen EI OLE halvempaa isompiin kaupunkeihin verrattuna. Otapa selvää.

        Siinähän unelmoit suurentuvasta keskustasta. Kohta se on täynnä kerrostaloja ja juottoloita. Kaikki muu pakenee muualle.

        Isot kuviot. Pienet piirit. Nopeasti kyllästyy kun taas pari vuotta asunut. ;)

        Joo tervetuloa.


      • Bbs2

        Olen itse asunut mm. pk-seudulla, joten tiedän mistä puhun. Pk-seutu on RUTKASTI KALLIIMPI, voit sen todeta itsekin vaikka tilastoista jos omaa kokemusta ei ole. Tai kysyppä sellaisilta jotka siellä asuu.

        Toki Seinäjoen keskustan uusissa kerrostaloissa vuokrat alkavat olla melko kovia, ja se johtuu siitä, että rakentaminen maksaa kuta kuinkin saman verran missä tahansa. AInoastaan tontin hinta vaihtelee. Mutta en olettanut, että opiskelija menisi vuokralle noihin uudempiin taloihin. Keskustan liepeillä on vanhempaa kerrostaloa, joissa vuokrat ovat edullisempia. Erikseen sitten vielä opiskelija-asunnot, joiden hintataso on edullinen. Muiden kaupunkien opiskelija-asuntojen hintatasosta en osaa sanoa.

        Edelleen tervetuloa:-)


      • ettätervevaan
        Bbs2 kirjoitti:

        Olen itse asunut mm. pk-seudulla, joten tiedän mistä puhun. Pk-seutu on RUTKASTI KALLIIMPI, voit sen todeta itsekin vaikka tilastoista jos omaa kokemusta ei ole. Tai kysyppä sellaisilta jotka siellä asuu.

        Toki Seinäjoen keskustan uusissa kerrostaloissa vuokrat alkavat olla melko kovia, ja se johtuu siitä, että rakentaminen maksaa kuta kuinkin saman verran missä tahansa. AInoastaan tontin hinta vaihtelee. Mutta en olettanut, että opiskelija menisi vuokralle noihin uudempiin taloihin. Keskustan liepeillä on vanhempaa kerrostaloa, joissa vuokrat ovat edullisempia. Erikseen sitten vielä opiskelija-asunnot, joiden hintataso on edullinen. Muiden kaupunkien opiskelija-asuntojen hintatasosta en osaa sanoa.

        Edelleen tervetuloa:-)

        Olen asunut pääkaupunkiseudulla ja kokemusta on että vuokrataso on lähes yhtä kova kuin puolta isommassa kaupungissa (tampere).

        Tämän olen ihan sevaksen sivuilta todennut.

        Opiskelijan soluluukku on kalliimpi kuin jossain vakiintuneemmissa opiskelukaupungeissa.


      • Bbs2

        Pk-seutu edelleenkin rutkaasti kalliimpi. Tampere on myös kalliimpi, ja niin on moni muukin isompi kaupunki, mutta erot alkavat olla pienempiä.

        Vertailethan Sevaksen hintoja sijainniltaan, varustetasoltaan ja rakennuksen iältään vastaavanlaisiin. Ei mulla muuta.

        Seinäjoen pienuus mahdollistaa kulkemisen polkupyörällä tai kävellen, eli julkisen liikenteen kk-maksuihin ei opiskelijabudjetista tarvitse lohkaista. Eipä täällä julkista liikennettä tosin liiaksi olekaan.


    • tyytyväinen92

      Seinäjoki on pieni, mutta mukava paikka. Koulut tasokkaita ja moderneja. Ilmapiiri opiskelijoiden keskuudessa avoin ja välitön. Itse olen tänne muuttanut ja paikasta tykännyt. Elämä on helppoa kun ei liian iso paikka.

    • KorpikuusenJuurenAlla

      VITTU JOS ET VIIHDY KAUPUNGISSA NIIN PYSY VITUN KORPIKUUSEN JUUREN ALLA METSÄSSÄ, JOSTA OLET KOTOISINKIN PERKELE....!!!!!

      • Lyhyt_kysymys

        Helpottiko?


    • niinfg

      Nim korpikuusealla sinulle olisi ollut paras kun et olisi syntynytkään!!

    • rohkeedti

      Seinäjoki on mukava maaseutukaupunki, ja kokoonsa nähden vilkas ja monipuolinen. Kulttuuritarjonta on lisääntynyt huikeasti sen reilun kymmenen vuoden aikana, jonka olen täällä asunut. Joka illalle on tarjolla musiikkia, teatteria tai muuta vastaavaa.

      Liikuntamahdollisuudet on erinomaiset, tarjontaa on vaikka mistä lajista. Ja kaipa näiden ihmisten kanssakin pärjää, jos ottaa rohkeasti kontaktia. Opiskelijayhteisössä on paljon muualta muuttaneita, joten tutustuminen on helppoa.

    • kokemustaonm

      En suosittele, mieluummin Jyväskylä. Siellä on ystävällisempää porukkaa eikä sua katota kuin spitaalista. Paikkakuntalaiset tykkäävät olla omiensa parissa, muualta muuttaneita kohtaan ollaan juroja ja tylyjä. Positiivisuus ja sosiaalisuus ei kuulu monenkaan pohjalaisen luonteeseen.

    • Anonyymi

      Segregaatio vauhdissa myös Seinäjoella

    • Anonyymi

      Seinäjoella viihtyy, jos on ei-sosialistinen ja omaa kristillisiä arvoja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaivattusi

      Ja sinun juttusi kaatui?
      Ikävä
      78
      2892
    2. En löydä sinua

      En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k
      Ikävä
      23
      2742
    3. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      107
      2342
    4. Opettelen sun jokaisen virheen

      ja rakastan sua.
      Ikävä
      35
      1668
    5. Hajoaako persut kuten 2017?

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen
      Maailman menoa
      240
      1568
    6. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      32
      1537
    7. Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle

      IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt
      Kankaanpää
      40
      1495
    8. Mitä haluat oikeasti

      Mun ymmärtävän? Sitäkö ettet rakasta ja ole valmis mihinkään?
      Ikävä
      28
      1290
    9. Ne oli ne hymyt

      Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä
      Ikävä
      20
      1256
    10. Mitä uskot sinun

      Ja kaivattusi välillä tulevan tapahtumaan lähiaikoina
      Ikävä
      95
      1181
    Aihe