Ateistit, miksi teidän pitää tulla uhoamaan foorumeille joista ette ole oikeasti kiinnostuneet, tahdotte vain pilkata ja kiistellä ja loukata muita. Ateistit kyllä uhoavat huomattavasti enemmän uskovaisten foorumilla kuin uskovaiset ateistien. Koittakaa käyttäytyä asiallisesti ja ottakaa ihan rauhallisesti ja yrittäkää pysyä sovussa. Kunnioitan tietelijöitä, jotka kunnioittavat myös uskovia, minä kunnioitan ateisteja jotka kunnioittavat minua ja vain toteavat "En tietenkään voi todistaa itselleni onko Jumalaa olemassa, vai eikö sitä ole. Olen ateisti. Kuoleman jälkeenhän sen sitten huomaa että kuka oli oikeassa ja kuka ei, turha siitä on kiistellä, uskovaiset eivät saa ateistien päätä kääntymään eikä ateistit uskovaisten." Sekin todistaa jo jotain että maailmassa on 2 miljardia kristittyä(33%) ja se on ylivoimaisesti maailman suurin uskonto ja ateisteja (2,5%) Ja ateisteja on kyllä ollut kautta aikojen..Yleensä kaikissa uskonnoissa palvotaan ylintä. Ylempään uskovia on siis paljon paljon enemmän. Uskoon kasvatus vain tuntuu hankaloittavan oikeaa uskoa [minua ei kasvatettu uskoon, löysin sen (En ole ainoa)] uskosta voi tulla muuten lapselle elinikäinen piina. Kuinka monien vanhemmat/vanhempi uskoo Jumalaan? Kunnioittakaa edes vanhempianne älkääkä jaksako saivarrella ja esittäkö omianne mielipiteitänne varmoina. Joku aina väliajoin huomauttaa että "Kaikki ihmiset ovat niin varmoja omista mielipiteistään", silti sama tahti jatkuu..surullista.. ja huom. maailmassa on 6 miljardia ihmistä. Kuinka yksilö voisi olla oikeassa 6 miljardin joukosta kun jokainen kuvittelee olevansa oikeassa? USKOVAISET, JÄTTÄKÄÄ ATEISTIEN KOMMENTIT OMAAN ARVOONSA, MUUTEN SYNTYY VAIN LISÄÄ RIITELYÄ, OLKAA HILJAA, PYSTYTTEKÖ SIIHEN? ÄLKÄÄ KIIHTYKÖ, JOKAISELLA ON OIKEUS MIELIPITEISIINSÄ!
Pyydän rauhaa
Kiitos
7318
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Aasian onnettomuudessa on kuollut 100 000 ihmistä, mutta ei uskovaisten syyttely auta asiaa, kunnioittakaa vainajia oikeasti, yrittäkää järjestää edes rauha.. Tuo aasian onnettomuus taitaa olla vain tekosyy sille pahuudelle että tahdotte loukata ihmisiä.
Tanhuaminen lakkaa, kun kukaan ei pyydä tanssiin.
Kun uskovaiset lakkaavat myymästä omaa uskoaan niin ateistit lakkaavat muiden uskoa häiritsemästä.
Muuten mennään ja kaarretaan. Vasen vasen vasen, kaksi kolme neljä...
Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.
Älkää mitään muilta vaatiko niin ehkä ei sitten muutkaan teiltä.
Pohjaa uskoon mitään, mitä muille esität ja muut esittävät vastaavasti takaisin.
Tule toisen kotiin esittämään asiaasi ja voit olla varma että löydät muita omalta takapihaltasi.
Vastavuoroisuus ennen kaikkea. :D
eikö rukous toimisi paremmin kuin pyyntö?
Vai onko menny usko rukouksen tehoon?
Nasu se vaan aina vittuilee (sille on syynsä).. voi poloista.
Pilkka osuu omaan nilkkaan ennemmin tai myöhemmin.
Tarkoitatko sitä uskovaisten tuhatvuotista valtakuntaa jota kerran jo Hitler yritti, vai jumaklantuomiota?
Ei taida ensi kerralla synagooganpoltot onnistua teiltä. Ja jumalan tuomio on siellä missä jumalakin eli ei missään. Että mene muualle uhkailemaan.
Vai eikö eukko antanut viime yönä.
kun tulet tänne heiluttelemaan huuliasi, minä vierailen teidän pedo-palstoillanne. Jos haluatte rauhaa lopettaa se tyrkyttäminen ja suoranainen paskanpuhuminen.
Hyvä. Rauha on kannatettava juttu. Mieti asioita ihan rauhassa.