Aikuiset ihmiset uskovat satuihin, ei hitto.
Uskonnot kiellettävä 2016
16
65
Vastaukset
- jhk.hjkh
Kannattaisi perehtyä aiheeseen edes vähän, koska eivät uskonnot ole kokonaan satuja, vaikka uskonnollisuudessa ei koko totuutta suoraan kerrotakaan ja monet asiat ovat vääristyneet ajan saatossa. Silti ne tärkeimmät perususkomukset ovat tosia; on olemassa korkeampia voimia ja jumalallinen hallinto, on olemassa myös korkein persoonallinen Jumala (järjestelmässämme ja universumissa) ja korkein
luova voima (alkulähde, korkein luoja) ja ihmiselämällä on korkeampi sielullinen merkitys.
Hengellisten asioiden (aitojen tosiasoiden ja -totuuksien) ylenkatsomisestahan ne ongelmat ja ristiriidat yleensä johtuvatkin, eli osa ihmisistä osaa kunnioittaa terveellä tavalla itseään ja toisia ja osa taas ei osaa - tai ei haluakaan. - hjkh.jkhkh
Ihmiskunnalle tulisi jo tarjota todisteet korkeammista voimista...ja sen voisivat tehdä parhaiten kyseiset voimat itse siten, että epäselvyyttä ei jäisi kenellekään. Tilanne on kuitenkin ymmärrettävästikin sikäli hankala ja herkkä, että osa ihmisistä leimaisi nuo voimat heti vihamielisiksi et-olennoiksi...ja negatiivisia leimaajia löytyisi molemmista leireistä, siis niin ateisteista kuin uskovistakin.
Totuus ei ole aina helppo kohdata silloin kun omat maalliset edut koetaan uhatuiksi.- fsdfsdf
Todisteitahan itseasiassa on jo esitettykin julkisestikin ja tässä on yksi todiste:
http://www.techeblog.com/index.php/tech-gadget/mind-blowing-story-of-russian-cosmonauts-who-saw-angels-in-space
Mie uskon Jeesus Kristukseen,,usko vapautti alkoholin orjuudesta. Mun uskoa ei kukaan ja mikään voi estää.aamen
- uskoko_mukamas
Taisi olla järkyttävä krapula, maksakirroosi tai peräti sydäri asialla.
- jhkh.jkhj
>>Mie uskon Jeesus Kristukseen,,usko vapautti alkoholin orjuudesta. Mun uskoa ei kukaan ja mikään voi estää.aamen<<
Jeesus on hyvä esikuva...ja varmastikin korkealla paikalla Taivaan Hallinnossa(emme tiedä kuinka korkea), mutta hän ei ole varmastikaan Jumalan ainoa poika. Muslimeilla on - tässä asiassa - järkevämpi ajatuskulku, eli että heidän mielestään Jeesus oli profeetta. - jgh.jghjg
jhkh.jkhj kirjoitti:
>>Mie uskon Jeesus Kristukseen,,usko vapautti alkoholin orjuudesta. Mun uskoa ei kukaan ja mikään voi estää.aamen<<
Jeesus on hyvä esikuva...ja varmastikin korkealla paikalla Taivaan Hallinnossa(emme tiedä kuinka korkea), mutta hän ei ole varmastikaan Jumalan ainoa poika. Muslimeilla on - tässä asiassa - järkevämpi ajatuskulku, eli että heidän mielestään Jeesus oli profeetta.Oikeastaan taitaa olla niin, että paras keino AIDON hengellisyyden vesittämiseen ovat juuri tuollaiset järjettömyydet kuin Jeesuksen esittäminen mukamas Jumalan ainoana poikana.
- gfdgdfg
jgh.jghjg kirjoitti:
Oikeastaan taitaa olla niin, että paras keino AIDON hengellisyyden vesittämiseen ovat juuri tuollaiset järjettömyydet kuin Jeesuksen esittäminen mukamas Jumalan ainoana poikana.
Kristinopissa kehotetaan kunnioittamaan esivaltaa, mutta Jeesus kuvausten mukaan oli kaikkea muuta kuin esivaltaa ja auktoriteetteja kunnioittava.
Omituisia ristiriitoja löytyy runsaasti Raamatusta ja kristinopista.
- DarwinHarha
Miksi jo kouluissa pakkosyötetään valheista suurinta, evoluutiomyyttiä.
Olisi aika todeta ,että tämä on itsepetosta, ja elollinen maailma viittaa nimenomaan älykkääseen Suunnittelijaan.
Luomakunta todistaa Luojasta , pitäisi jokaisen nähdä se. - tuhon-jumalat
Maailma olisi paljon parempi ja turvallisempi paikka ilman yhtään näistä lukuisista jumalista ja heidän eri variaatioistaan. Niin valtavan paljon on niiden takia maailman historian aikana tapettu ja aiheutettu kärsimystä ja tuhoa ihmiskunnassa.
- gdfg.dfgf
Egoismi ja pahuus ilmenee monin tavoin...ja liian usein se on hengelliseenkin kaapuun puettu.
Se mitä maailma mielestäni nt tarvitsee on oikeaa tietoa ja ymmärrystä Jumalan ja TAIVASHALLINNON olemuksesta. Ongelma on kuitenkin se, että asiasta on tullut tabu. Peloista ja ennakkoluuloista huolimatta kyse ei kuitenkaan ole Et-hallinnosta.
- Atte_Isti
Maailma olisi 100% parempi paikka ilman uskontoja. Normaaliälyinen niihin tuskin uskoo.
- gjghjghj
>>Maailma olisi 100% parempi paikka ilman uskontoja. Normaaliälyinen niihin tuskin uskoo>>
Maailma olisi paljon parempi ilman mustavalkoista ääriasenteellisuutta.
- Kivimonossa
Joka uskonto on satu, älkääkä helvetin jeesustelijat sekoittako historiaa satuihinne, teidä kirjanne on täyttä paskaa kannesta kanteen.
- teoreettinensatu
Tiedemiehet vasta varsinaisia satusetiä ovat. Otapa iltalukemistoosi, niin huomaat!
- Kivimonossa
Niin, teidän satuilijoiden mukaan maapallon on 6000 vuotta vanha, ei ole ollut ikinä dinosauruksia eikä edes jääkautta, ja kaikki maapallon elämä on jiisuksenne pieraisema, en kyllä alkaisi paljon jiisustelijana arvostelemaan, te olette kaikki uskovaiset täysiä houruja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2684665Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1343030Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit442847Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k232800Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?761791Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061654Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281521- 591400
- 951282
- 471169