Pressan puhe

Viisasti sanottu, Presidentti Niinistö. Toivottavasti Suomen kansalaiset pikku hiljaa ymmärtävät että hyvin vointi ei tule tyhjästä, eikä kateudellisuudesta.

-------------------------------------------------------------
"Eduista tingittävä laihana vuonna

Työmarkkinoille Niinistöllä on kaksi ydinviestiä: riitelylle pitää saada stoppi, samoin ahneudelle. Tietyistä saavutetuista eduista pitää tinkiä.

– On hyvä että työmarkkinoiden keskusteluyhteys on edelleen auki. Kannustan teitä löytämään sovintoa. Haluan taas muistuttaa, että yhteiskunnallinen eheys on paras voimavaramme.

Saavutetuilla eduilla Niinistö viittaa muun muassa vuonna 2007 sovittuihin palkankorotuksiin. Silloin puhuttiin talouskasvun toivossa syntyvästä miljardien "jakovarasta", jonka perusteella palkkoja nostettiin. Kasvua ei kuitenkaan syntynyt.

– Ytimekäs kysymys kuuluukin: Voiko saavutettu etu perustua siihen, mitä ei koskaan oikeasti saavutettukaan?

Niinistö kutsuu katteettomalle kasvulle perustuneita palkankorotuksia "saavuttamattomiksi eduiksi", jotka jarruttavat hintakilpailukykyä julkisella ja yksityisellä sektorilla useita prosenttiyksiköitä.

– Syytä on myös muistaa, että suurimman edun saivat ne, joilla jo ennestäänkin oli suurimmat edut.

Presidentti kaipaa talouden vastuunkantoa myös yrityksiltä. Jos hintakilpailukyky paranee, niistä tulevien voittojen pitäisi hyödyttää muitakin kuin omistajia.

– Hintakilpailukyvyn parantaminen ei voikaan merkitä vain voitonjakokyvyn parantamista. Olisi hyvä löytää riittävän yleiset tai jopa yrityskohtaiset sitoumukset siitä, että saatava hyöty tullaan käyttämään puhutun mukaisesti, siis työpaikkojen turvaamiseen.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


KansalaisetMedborgare kirjoitti:

Viisasti sanottu, Presidentti Niinistö. Toivottavasti Suomen kansalaiset pikku hiljaa ymmärtävät että hyvin vointi ei tule tyhjästä, eikä kateudellisuudesta.

-------------------------------------------------------------
"Eduista tingittävä laihana vuonna

Työmarkkinoille Niinistöllä on kaksi ydinviestiä: riitelylle pitää saada stoppi, samoin ahneudelle. Tietyistä saavutetuista eduista pitää tinkiä.

– On hyvä että työmarkkinoiden keskusteluyhteys on edelleen auki. Kannustan teitä löytämään sovintoa. Haluan taas muistuttaa, että yhteiskunnallinen eheys on paras voimavaramme.

Saavutetuilla eduilla Niinistö viittaa muun muassa vuonna 2007 sovittuihin palkankorotuksiin. Silloin puhuttiin talouskasvun toivossa syntyvästä miljardien "jakovarasta", jonka perusteella palkkoja nostettiin. Kasvua ei kuitenkaan syntynyt.

– Ytimekäs kysymys kuuluukin: Voiko saavutettu etu perustua siihen, mitä ei koskaan oikeasti saavutettukaan?

Niinistö kutsuu katteettomalle kasvulle perustuneita palkankorotuksia "saavuttamattomiksi eduiksi", jotka jarruttavat hintakilpailukykyä julkisella ja yksityisellä sektorilla useita prosenttiyksiköitä.

– Syytä on myös muistaa, että suurimman edun saivat ne, joilla jo ennestäänkin oli suurimmat edut.

Presidentti kaipaa talouden vastuunkantoa myös yrityksiltä. Jos hintakilpailukyky paranee, niistä tulevien voittojen pitäisi hyödyttää muitakin kuin omistajia.

– Hintakilpailukyvyn parantaminen ei voikaan merkitä vain voitonjakokyvyn parantamista. Olisi hyvä löytää riittävän yleiset tai jopa yrityskohtaiset sitoumukset siitä, että saatava hyöty tullaan käyttämään puhutun mukaisesti, siis työpaikkojen turvaamiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu