Thai naiset humanitäärisen avun tarpeessa!

Kauhavalle on perustettava vastaanottokeskus Thaimaalaisille naisille, sillä heidän olonsa kotimaassaan ovat ihan järkyttävät. LSK alkaa olla täynnä vastaavista oloista tulleista irakilaisista nuorista miehistä. Vaadinkin, että kaupungin on välittömästi järjestettävä tilat n. 350 thaimaaalaiselle naiselle. Itse lupaan korteni kekoon vapaaehtoisena työntekijänä, etenkin yövuorot sopivat.
16120
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

no kyllä siinä sais mustalaaset aivan liian hyvää pillua nualle ny kelapaa rasvattu kottikärryn sisuskummi

Äänestä

Heh, heh, olipa hyvä vitsi. No ei ollut. Kauhavalle tarvitaan peruskouluopetusta aikuisille, koska maahanmuuttajat eivät osaa suomea, eivätkä kaikki edes lukea ja laskea omalla äidinkielellään.
Kotoutuminen ei suju, jos ihmiset eivät osaa kommunikoida keskenään ja työllistyminen on vaikeaa ilman perustaitoja.
Tämä on tärkeää, koska aivan pian meillä on pulaa työikäisestä väestöstä.

Äänestä
  • Perusteleppas nyt tuo väitteesi: " pian meillä on pulaa työikäisestä väestöstä". Ja perusteluksi ei kelpaa suurten ikäluokkien eläköityminen ja/tai muu vastaava propganda joilla maahanmuuton tarpeellisuutta on perusteltu. Tuo yhtälö ei toimi niin kauan kun meiltä puuttuu työpaikat, ja nimenomaan vielä sellaiset työpaikat joista saatava palkka riittää itsensä ja perheensä elättämiseen. Ja kerro vielä että millä keinolla niitä työpaikkoja syntyy lisää se kolmesataatuhatta (nykyiset työttömät) se vielä tuntematon määrä maahanmuuttajia.

    Äänestä

Pulaa? Käyppäs kattomassa kunka paljon suomessa on työttömiä.

Äänestä

  • ei_plösö kirjoitti:

    On ja pysyy tällä menolla. http://www.iltalehti.fi/tyoelama/2015100720482170_tb.shtml

    Suomalaiset ei enää tee mitään. Pilalle passattuja pullamössöpoikia.

    Montako sellaista "pullamössöpoikaa" tuosta erään yrittäjän vuodatuksesta löysit? Taitaa jäädä vielä aika kauaksi kolmestasadastatuhannesta. Mutta eihän siinä mitään jos joku yksittäinen vietävissä oleva haluaa tuolla propagandalla täyttää korviensa välin, niin sopii se minulle. Itsellä tosin on aivan toisenlaisia kokemuksia.

    Äänestä

  • ei_plösö kirjoitti:

    On ja pysyy tällä menolla. http://www.iltalehti.fi/tyoelama/2015100720482170_tb.shtml

    Suomalaiset ei enää tee mitään. Pilalle passattuja pullamössöpoikia.

    Tilanne ei ainakaan parane sillä, että tänne otetaan 30-vuotiaita miehiä, jotka väittää olevansa seventeen, jotka valittaa ruuasta ja muusta pahemmin kuin suomalaiset 5-vuotiaat lapset! Suomella on mennyt rahaa hirveesti siihenkin kun niitä testataan yksityisillä hammaslääkäreillä, et onko tää tosiaankin seventeeen teini kun niin väittää, muistaakseni ihmisistä jota on testattu on ollut joku 7 prosenttia alaikäisiä. Leikkikää te tulokkaiden kustannuksien kanssa täällä ja minä opiskelen muita kieliä, et pääsee täältä pellevaltiosta pois järkevään maahan mikä ei ole alentunut näihin elintasopakolaisiin!

    Äänestä

  • olkaakeskenänne kirjoitti:

    Mitähän mahtaa kyseinen yrittäjä tarkoittaa"hupparipojilla".Meillä E-P:llä voi asia olla hieman toisella kantilla.

    Äänestä

  • laittoiaatteleen kirjoitti:

    Mitähän mahtaa kyseinen yrittäjä tarkoittaa"hupparipojilla".Meillä E-P:llä voi asia olla hieman toisella kantilla.

    Onhan näitä pumpulissa kasvaneita nuorisoa suomessa keiden vanhemmat ei ole halunneet kasvattaa lapsiaan, että voisi vaikka sen verran tehdä et veis roskat roskikseen samalla kun käy muutenkin pihalla ja muuta vastaavaa.
    Monia on liikaa paapottu eikä ole annettu vastuuta ja sitten tulee yllätyksenä kun töissä pitääkin tehdä töitä.
    Ei se tilanne siitä muutu, että tänne otetaan vielä laiskempaa porukkaa, jostain luin, että monet Irakin miehet ovat välttäneet armeijan sillä verukkeella, et esim. lähisukulainen on sairastunut!
    Nyt samalla verukkeella lähdetään suomesta pois ja väitetään, että on ongelmia kotona..
    No totuus on se ettei Euroopastakaan löytynyt mammanpojille sellaista paratiisia missä nämä luuserit voisi olla vaan kaikki täälläkin oli päinpeetä!
    Oon mä vaan niin tyytyväinen suomalaisiin miehiin, että armeija on jotain opettanut, että mitä pitää tehdä kun suomea uhataan, mutta kun ei voi muuta tehdä kuin sanallista uhoa, vielä..

    Äänestä

  • laittoiaatteleen kirjoitti:

    Mitähän mahtaa kyseinen yrittäjä tarkoittaa"hupparipojilla".Meillä E-P:llä voi asia olla hieman toisella kantilla.

    On varmasti vielä pahempi, kun ovat vielä rasistejakin. Hakkaavat kaljapäissään nyrkkeilypalloa, mutta töihin ei saa kirveelläkään, kun niin väsyttää aamulla.
    Toista se on jossain arabimaassa, kantavat vuohta turistien kuvattavaksi pientä maksua vastaan heti kun osaavat kävellä.

    http://mvlehti.net/2015/08/30/lukija-vuohien-hyvaksikayttoa-yoaikaan/

    Tätäkö meinasit, et näytetään?

    Äänestä

  • ei_plösö kirjoitti:

    On varmasti vielä pahempi, kun ovat vielä rasistejakin. Hakkaavat kaljapäissään nyrkkeilypalloa, mutta töihin ei saa kirveelläkään, kun niin väsyttää aamulla.
    Toista se on jossain arabimaassa, kantavat vuohta turistien kuvattavaksi pientä maksua vastaan heti kun osaavat kävellä.

    Olisi melko mielenkiintoista tietää tämän "ei_plösö" nimimerkin taustat. Mistäköhän mahtaa ammentaa tuon maailmankuvansa kun noinkin marginaaliset esimerkit kehtaa yleistää. Kaikesta päätellen pienet on piirit olleet. No toisaalta saahan sitä jokainen aivopestä itsensä jos niin tahtoo. Sekin vapaus meillä täällä vielä toistaiseksi on.

    Äänestä

  • jheowur kirjoitti:

    Toi ei-plösö taisi keksiä minkälaisista hupparipojista on kyse

    Äänestä

Nyt vain sitten Vokkiin vuohia niin saavat kantaa niitä kuvattavaksi. Sillähän se toimeentulo irtoaa.
Melkoinen pösilö tuo. Kermapersesuvakki joka ei ole töitä tehnyt. Vanhemmat syöttäneet poikaa kultalusikalla. Ja nyt lähtenyt hoivaamaan terroristeja.

Äänestä

suuni avaan naisten seksuaaliväkivalaisuudesta kun on miehet jotka tekevät?????, ja oltiin sentäs sosiaalipalvelukeskuksen seinien sisäpuolella!!! että tein siitä kantelun kaupungille ja asia hoidettiin pois päiväjärjestyksestä kahden salaisen dokumentin säestyksellä.

Äänestä

Thait on työteliäs ja ahkera kansa, ei ne tulis tänne loisimaan.. Maksavat isot rahat päästäkseen tänne marjanpomintaan, maksavat omat kustannuksensa, toisin kuin nämä "allahu akbar" miehet.., Ai niin, mutta näähän onkin orpoja sotalapsia.. Anteeksi, kun vertasin!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Puutteenpoistaja kirjoitti:

Kauhavalle on perustettava vastaanottokeskus Thaimaalaisille naisille, sillä heidän olonsa kotimaassaan ovat ihan järkyttävät. LSK alkaa olla täynnä vastaavista oloista tulleista irakilaisista nuorista miehistä. Vaadinkin, että kaupungin on välittömästi järjestettävä tilat n. 350 thaimaaalaiselle naiselle. Itse lupaan korteni kekoon vapaaehtoisena työntekijänä, etenkin yövuorot sopivat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu