Meillä maataloustuet ovat jo pitkään aiheuttaneet tehottomuutta perustuotantoon. Viljely tai eläintenpito suunnitellaan tukiautomaatin ehdoilla, mikä on lähtökohtaisesti hanurista.
Nykyhallituksen ostovoimaa leikkaavat toimenpiteet ovat nekin kurjistamismenetelmiä joskaan eivät välttämättä vääriä.
Tämä maa ei enää selviä ulkomaan veloistaan. Tuottavuusvaje on rakenteellinen ja velka senkun kasvaa. Mutta mitä sitten ?
Itse asiassa olemme jo nyt pankkiirien orjia, kuten useimmat muutkin länsimaat ovat.
Mitäkö pitäisi tehdä ?
Lyhyellä tähtäimellä kurjistuminen on tosiasia. Olemme maailmanpolitiikan marionetteja. Pitää kuitenkin kyetä jakamaan kurjuutta tasaisemmin ja panostaa koulutukseen sekä nuorten työllistämiseen. Vanhusten inhimillinen kohtelu siten, että hoivan ja ihmisarvon kunnioituksen taso pidetään riittävänä, on velvollisuutemme.
Sitten kun suuret ikäluokat kasvavat jo horsmaa, pitää meillä olla hyvin koulutettu nuori aikuisväestö, joka kykenee nostamaan ekososiaalisen statuksemme inhimilliselle tasolle. Oikeillakin sisäpoliittisilla ratkaisuilla tulossa on joka tapauksessa ehkä 15 vuotta alamäkeä. Sen jälkeen toivoisin vähintään muutaman sukupolven kestävää inhimillistä elämänmenoa, kuitenkin huomattavasti nykyistä pienemmin taloudellisin resurssein. Tämä siksi, että maailma siirtyy enenevässä määrin toimimaan luonnon, -kestävän kehityksen-, ehdoilla.
Toinen mahdollisuus on lajimme tuho, mikä ei sekään ole huono vaihtoehto. Jos ihminen ei sopeudu, se ansaitsee ekokatastrofinsa ja itsetuhonsa, jonka jälkeen muu luonto kaikessa moninaisuudessaan voi paljon paremmin. Tällöin voi vain todeta, että ihminen lajina olikin vain Luojan lyhytjaksoinen mutta pahasti epäonnistunut kokeilu.
Maailma ja maa jossa elämme ei ole meidän. Se on meillä lainassa tulevilta sukupolvilta. Kaiken kaikkiaan ihminen lajina saavuttaa sen, mitä se lujimmin tavoittelee. Jos tavoitteena on tasa-arvo ja ihmisarvoinen elämä luonnon asettamin reunaehdoin, on tie ohdakkeinen mutta onnellinen. Minä luotan ihmisessä olevaan hyvyyteen, siihen, mikä on pitänyt tämän karvattoman otuksen ennenkin hengissä. Kun nyt ihmiskunta seisoo kuilun partaalla, luulisi, että se ei ota viimeistä loikkaansa, vaan kääntyy 180 astetta ja rupeaa elämään ihmisarvoista elämää luonnon ja sitä kautta Luojamme asettamin reunaehdoin.
Nykyhallituksen ostovoimaa leikkaavat toimenpiteet ovat nekin kurjistamismenetelmiä joskaan eivät välttämättä vääriä.
Tämä maa ei enää selviä ulkomaan veloistaan. Tuottavuusvaje on rakenteellinen ja velka senkun kasvaa. Mutta mitä sitten ?
Itse asiassa olemme jo nyt pankkiirien orjia, kuten useimmat muutkin länsimaat ovat.
Mitäkö pitäisi tehdä ?
Lyhyellä tähtäimellä kurjistuminen on tosiasia. Olemme maailmanpolitiikan marionetteja. Pitää kuitenkin kyetä jakamaan kurjuutta tasaisemmin ja panostaa koulutukseen sekä nuorten työllistämiseen. Vanhusten inhimillinen kohtelu siten, että hoivan ja ihmisarvon kunnioituksen taso pidetään riittävänä, on velvollisuutemme.
Sitten kun suuret ikäluokat kasvavat jo horsmaa, pitää meillä olla hyvin koulutettu nuori aikuisväestö, joka kykenee nostamaan ekososiaalisen statuksemme inhimilliselle tasolle. Oikeillakin sisäpoliittisilla ratkaisuilla tulossa on joka tapauksessa ehkä 15 vuotta alamäkeä. Sen jälkeen toivoisin vähintään muutaman sukupolven kestävää inhimillistä elämänmenoa, kuitenkin huomattavasti nykyistä pienemmin taloudellisin resurssein. Tämä siksi, että maailma siirtyy enenevässä määrin toimimaan luonnon, -kestävän kehityksen-, ehdoilla.
Toinen mahdollisuus on lajimme tuho, mikä ei sekään ole huono vaihtoehto. Jos ihminen ei sopeudu, se ansaitsee ekokatastrofinsa ja itsetuhonsa, jonka jälkeen muu luonto kaikessa moninaisuudessaan voi paljon paremmin. Tällöin voi vain todeta, että ihminen lajina olikin vain Luojan lyhytjaksoinen mutta pahasti epäonnistunut kokeilu.
Maailma ja maa jossa elämme ei ole meidän. Se on meillä lainassa tulevilta sukupolvilta. Kaiken kaikkiaan ihminen lajina saavuttaa sen, mitä se lujimmin tavoittelee. Jos tavoitteena on tasa-arvo ja ihmisarvoinen elämä luonnon asettamin reunaehdoin, on tie ohdakkeinen mutta onnellinen. Minä luotan ihmisessä olevaan hyvyyteen, siihen, mikä on pitänyt tämän karvattoman otuksen ennenkin hengissä. Kun nyt ihmiskunta seisoo kuilun partaalla, luulisi, että se ei ota viimeistä loikkaansa, vaan kääntyy 180 astetta ja rupeaa elämään ihmisarvoista elämää luonnon ja sitä kautta Luojamme asettamin reunaehdoin.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.