Taitaa kaikki uskovaiset olla kusipäitä luonnostaan.
Miksi Sipilä vihaa suunnattomasti köyhiä?
Ankeuttaja
2576
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
On työttömien vika että juhalta lähtee tukka päästä.
Se joutuu raapimaan päätään, kun koittaa keksiä uusia joukkotuhokeinoja. Uusia kaasukammiomalleja on jo vatuloinnin alla.
Myös hyysärit on köyhiä, mutta juuri nyt pelaavat sipilän pussiin. Saa nähdä miten niille jatkossa käy.
Samaa mieltä aloittajan kanssa kun näitä palstoja lukee suurimpia lynkkareita ovat nimenomaan nämä uskonhihhulit aina aukomassa päätään solvaamassa panettelemassa tuomisemassa ja valehtelemassa ja vääristelemässä. Ja aina raamattuun vetomassa vaikka heistä on raamatun henki kaukana. Nämä hihhuli ovat kauken lisäksi itseensä käpertyjiä
Eivät välitä lähimmäisestä ei sitten piirun vertaa eikä köyhistä
Evankelisluterilaiset, joita Suomen kansalaisista on noi 75%, ovat se tyhmin osa kansasta. Heidä ruikutuksensa ei saa mitään aikaisiksi! Luulisi että tuollainen lauma osaa ajaa yhteisiä tavoitteitaan eteenpäin.
Siellä ne kaikenmaaliman lahkolaiset, kuten lestat, saavat ihan rauhassa mellastaa ja vielä meidän maksamilla vero-ekuilla.
Valehella vanhuksille, hei osta sinä hyvä paskalaitos, tulossa pakolliseksi mummoille ja vaareille.
Sipilä on tekopyhä vittupää sisäsiittolasta.
Köyhäthän eivät tee muuta kuin tuovat hiekkaa sossun lattialle.
HEH HEH
No, pyhä pietari potkaisee pöpilän alimpaan helvettiin ja hävittää avaimet.
Mikä uskovainen tuo edes on? Jostain lestadiolaisalueelta/suvusta kyllä kotoisin, mutta eihän tuon suusta ole kuulunut mitään kristillistä.
Toivotatvasti rikkaat vallanpitäjät kuolee syöpäänsä!
Se harrastaa luonnostaan vihapuhetta. Pitäisikin ilmiantaa myös hänet vihapuheesta.
Ei ois kiva olla sipilän pito, kun se pähkii koko ajan: annan, en anna, annan, en anna, niin siinä uni koittaa ootellessa. On se säälittävä tyhjän toimittaja.
Kukapa haluaa hirveästi elättää käenpoikasia jotka loisivat toisten maksamilla rahoilla.
Köyhät vetävät tuhansien eurojen kuukausikorvausta tekemättä mitään.
Menisivät pirut edes pitämään seuraa vanhuksille juopottelun sijaan.
Köyhä on oman kohtalonsa aiheuttanut ja saa siitä vähän kärsiä.
Parasta olisi jos köyhä ymmärtäisi mennä töihin ja lopettaisi valittamisen.
Palstan kokkareTROLLIn rupinen AIVOPIERU.
Kokoomuslainen persenaamio on taas nauttinut aamupuuronsa kokaiinin kera.
Köyhille voitaisiin jakaa Kelan kautta vaikka viisi metriä köyttä ja käyttöohje niin saatettaisiin päästä muutamasta pummista eroon oman käden kautta. Riitävä pudotuskorkeus on oma pituus tutkimusten mukaan.
Sipilä monimiljonäärinä syyllistää köyhiä heidän köyhyydestään. Hänen mielestään köyhyys on köyhän oma vika vaikka köyhyys johtuisi esim. sairaudesta joka on vienyt työkyvyn ja mahdollisuuden kilpailla työstä työmarkkinoilla.
NAURETTAVAA!
Ensin tuhotaan. Nyt kun kohta 1v ilman alkoholia eikä polta tai EI EDES RUNKKAA! Käy töissä ja liitossa. Niin sekin väärin!!!!!!!!
Menen vaikka 9e päivä hommiin. Sekin on väärin varmaan. Tätähän tämä. Tehdään kaikki että saadaan tämä MOKA siivottua piiloon. Alkuperäinen syy on että olin hankala virkamiehiä kohtaan ja valitin niin kuin kuuluu lain mukaan. Aluehallintavirastoon ja oikeusasteissakin taistelin.
Sikaa imetään ja koitetaan tehdä pervo pedofiili puska raiskari vaikka VÄKISIN että saatta SYNNINPÄÄSTÖN!!!!!!
SaksikäsiSipilä vihaa köyhiä siksi koska on itse miljonääri....ei miljonääriksi tulla humatismilla..se vaatii Häikäilemätöntä vallan ja rahan tavoittelua...siinä pelissä köyhät ovat roskasakkia, joille ei pidä antaa mitään eikä koskaan
Onko se pummi joka kiusattunakin ja helvetissä eläen ilman untakin jaksaa aamulla lähteä töihin. Hä??
Siinä kun trollaatte. Minäkin trollaan.
Montako turvapaikanhakijaa on kuollut tai loukkaantunut suomalaisten tekemissä ”iskuissa”?
Uutisoinnin ja julki tulleiden mielensäpahoittajien määrän perusteella voisi kuvitella, että Suomessa turvapaikanhakijoita kohtaan on tehty ennätysmäärä vakavia rikoksia.
02.01.2016 12:28, 818 lukukertaa
InstaCasino antaa uusille pelaajilleen huimat edut. Tarkista tästä!
Ovatko suomalaismiehet, mukaan lukien alaikäiset, raiskanneet tai ahdistelleet seksuaalisesti turvapaikanhakijanaisia tai raiskanneet alaikäisiä turvapaikanhakijoita? Ahdistelevatko suomalaismiehet laumoittain nuoria turvapaikanhakijatyttöjä?
Vastaus lienee, että ei ole yhtään kirjattua tapausta. Kantaväestön rikokset matuja kohtaan ovat harvinaisia, ne ovat niitä paljon puhuttuja yksittäistapauksia. Valtamediallahan yleensä on tapana vähätellä matujen tekemiä toistuvia rikoksia nimittämällä niitä yksittäistapauksiksi.
Saksa matutappelu
Matut ovat kovia tappelemaan keskenään.
Suhteellisuudentaju näyttää olevan kateissa. Uutisoinnin ja julki tulleiden mielensäpahoittajien määrän perusteella voisi kuvitella, että Suomessa turvapaikanhakijoita kohtaan on tehty ennätysmäärä vakavia rikoksia. Muistutettakoon, ettei kukaan ole loukkaantunut tai kuollut kuitenkaan näissä iskuissa. Ellei mukaan lasketa henkisesti loukkaantuneita.
Uusi vuosi alkoi jälleen kantasuomalaisiin kohdistuvilla moitteilla, kun tasavallan presidentti Sauli Niinistö yhtyi kuoroon tuomitsemaan suomalaiset. Niinistö toi esiin polttopulloiskut vastaanottokeskuksiin.
”Olen itse vanhan opin juristi, silloisen lain mukaan polttopullo rakennukseen, jossa saattoi olla ihmisiä, oli nimikkeeltään murhapoltto ja sitä se on minulle vieläkin. Raskas rikos. Niin kuin on pakolaisiin kohdistuva vaino tai vihan lietsonta.”
Sauli Niinistö mainitsee murhapolton. Sitä nimitystä aiemmin käytettiin asuttuun rakennukseen kohdistuneesta tuhopoltosta. Mutta murhapoltosta tulee mieleen väistämättä muutakin: lenkkeilijätytön murha, jossa afganistanilainen oleskeluluvalla Suomessa asustanut mies raiskasi ja poltti elävältä kuoliaaksi suomalaisen nuoren naisen.
Ramin-Azimi-pieni
Ramin Azimi raiskasi ja poltti elävältä porilaistytön.
Tämä ja lukuisat muut turvapaikanhakijoiden tekemät raakalaismaiset rikokset eivät nähtävästi huolestuta yhtä paljon presidenttiä kuin kantasuomalaisten ”rikokset turvapaikanhakijoita kohtaan? Tasapuolisuuden nimissä Niinistö olisi voinut tuomita ja tuoda esiin räjähdysmäisesti lisääntyneet puskaraiskaukset ja naisten ja lasten ahdistelut ja muut rikokset, joita maahan tullut ”pakolaisvyöry” on aiheuttanut.
Suomalaisten iskut vastaanottokeskuksiin eivät ole kuitenkaan aiheuttaneet henkilövahinkoja. Imatralla vastaanottokeskukseen heitettiin savupommi, jossa kukaan ei loukkaantunut.
Kauhistelu vaikuttaa liioitellulta ja tarkoitukselliselta suurentelulta. Jos iskuissa olisi syntynyt henkilövahinkoja ja suurta aineellista tuhoa, olisi tämä kansalaisten tuomitseminen ymmärrettävää.
Jopa ”sokea Reettakin” huomaa, että nämä maahamme tunkeutuneet turvapaikanhakijat eivät ole oikeita pakolaisia, vaan veronmaksajien eläteiksi tulleita elintasosurffareita, maustettuna terroristeilla, murhamiehillä, rikollisilla, sotilaskarkureilla ym. Pieni osa saattaa olla aitoja pakolaisia.
Ei tarvitse suvaitsevaiston ihmetellä, jos suomalaisilla alkaa keittää, kun kansalaisille edelleenkin syötetään satua sodan kauheuksia paenneista pakolaisista. Muualla olisi jo tapahtunut kauheampia ”viharikoksia” tällä nöyryytyksen määrällä, jota päättäjät ”parempien ihmisten hännysteleminä ovat kaataneet suomalaisten niskaan.
Uskovaisille juuri "raha" on tärkeintä elämässä. Maallinen mammona takaa statuksen yhteisössä jossa toimivat.
Vauras kun on niin saa puheenvuoroa helposti.