Onko järkeä lopettaa täysin "hyvä" suhde?

(vuodatus jatkuu)
Lopulta päätin nostaa kissan pöydälle ja katsoa loppuisiko ihastus siihen. Kerroin tuntestani, ahdingostani heidän kahden välillä. Kysyin hänen ajatuksistaan asiasta ja pyysin, ettemme koskaan olisi muuta kuin ystäviä. Yllätyksekseni hänellä oli vahvoja tunteita minua kohtaan. Hän oli kuitenkin sitä mieltä etteme koskaan voisi loukata miestäni ja sovimme olevamme aina ystäviä, silloinkin mikäli eroaisin. Hetkeksi ihastus helpotti näin. Sitten se palasi. Aivan yhtä vahvana. Olen ajatellut häntä päivittäin usean vuoden ajan. Tiedän hänen tekevän samoin.

Tällä hetkellä ajatukseni eivät liiku mihinkään, olen ahdistunut ja jumissa. En halua olla huono ihminen. En aio sekaantua mieheni ystävään vaikka eroaisimme. Miten saan itsestäni irti sen että eroaisimme? Vai kuuluuko meidän erota? On nurinkurista tässä nykymaailmassa, että ihmisellä on kyky rakastaa montaa ihmistä samaan aikaan syvästi.

Yhden kerran, joskus 4 vuoden seurusteun kohdalla mieheni olisi halunnut jättä minut, yleensä tilanne on mennyt toisin päin. Harmittaa että silloin pelkäsin liikaa muutosta. Hänellä oli silloin ihan hyvät perusteet erolle. Hän haluaa kokea enemmän, sillä olen hänen ensimmäinen "kunnon"kumppaninsa. Hän haluaa tuntea vapautta. Tiedän että hänelle sopisi hieman menevämpi nainen, joka tykkäisi matkustella ja olisi uteliaampi. Uskon että mieheni elämä järjestyisi hyväksi eromme jälkeen, kun vain ensin pääsisimme sen yli. Hänelle varmasti löytyy ottajia ja elämällä on hänelle paljon annettavaa ilman minuakin. Toisaalta pelkään ettei hän pärjää, koen vastuuta huolehtia hänestä.

Onko kokemuksia vastaavista tilanteista? Välillä en tunne enää mitään. Toisaalta välitän aidosti ja paljon miehestäni. Hän on aivan upea ihminen, enkä halua satuttaa häntä. Onko se rakkautta? Mitä parisuhteessa kuuluu tuntea? Välitän hänestä, mutta tuntuu silti, että jotain puuttuu, onko se se vetovoima? Pelkään aivan liikaa erota, pelkään tajuavani tämän olleen parasta mitä voin saada. Mieheni on (varsinkin muiden silmissä/ystävieni) periaatteessa täydellinen, onko tarjolla muka jotain parempaa.

Toisaalta olen käyttänyt 5 vuotta siten, että olen hetken onnellinen, sitten ahdistunut, ajatukset vellovat edestakaisin enkä pysty nautimaan mistään. Mielessäni en voi ajatella tulevaisuutta, koska en halua sitoutua lisää, mutten halua erotakaan.

Toisaalta haluaisin vain rakastua mieheeni mutten osaa. Onko tätä enää mahdollista korjata?

Oma mielipiteeni on että puhut kunnolla miehesi kanssa ongelmastasi ja kysyt hänen mielipidettään. Jos sinulla on unelmia, älä jää kuluttamaan ja kadu niitä ennen hautaan menoa. Jos et halua suhdetta miehesi kanssa lopeta se. Kipu voi kestää jonkin aikaa mutta uskon että te kummatkin selviäisitte koska nähtävästi ymmärrätte toisianne hyvin. Mitä haluat? Älä aloita suhdetta miehesi kaverin kanssa vaan etsi uusi kumppani, en usko että hänen kaverinsa on yhtään parempi vaihtoehto. Ihastua voi kehen tahansa mutta rakastaa ei voi ketä tahansa. Teet loppupelissä omia päätöksiä, ota niistä oma vastuu ja mieti mikä on sinusta järkevintä.

Kertomasi kuulostaa osittain tutulta. Olen ollut reilu viisi vuotta yhdessä mieheni kanssa. Aloimme seurustella nuorena, eikä kummallakaan ole juurikaan kokemusta vakavista suhteista aikuisiällä.

Olen miettinyt eroa jo lähes vuoden ajan. Olemme keskustelleet erosta kahdesti, mutta tulleet aina siihen tulokseen, että kokeilemme vielä, jos suhteemme lähtisi kukoistukseen. Lähiaikoina minusta on alkanut tuntumaan siltä, että miehellä ei ole aikaa minulle. Hänen omat harrastuksensa ja kaikki muu menee minun edelle. Meillä ei ole juuri yhteistä aikaa. Lisäksi kaipailisin kumppania, jonka kanssa keskustella, mutta meidän keskustelut ovat hyvin arkisia, eikä sen suhteen pääse syvällisemmälle tasolle.

Pitkään halusin, että suhteemme etenisi johonki ja menisimme esimerkiksi kihloihin. Nykyään jos otamme aiheeksi asunnon oston, niin tulen erittäin ahdistuneeksi, koska en tiedä haluanko sitä. Vaikka minulla on tunteita miestäni kohtaan, niin epäilen onko se kuitenkaan se oikea. Haluaisin miehen, joka kunnioittaa ja arvostaisi minua. Miehen, jolla olisi aikaa minulle. Minua pelottaa että tuhlaan elämääni väärään mieheen.

Minusta tuntuu että pohdin nyt eroa vakavammin kuin koskaan aiemmin, koska tilanne ahdistaa. Tämä askel kuitenkin pelottaa minua, mutta tiedän etä ratkaisu olisi oikea koska törmään itseni joka päivä pohtimasta asiaa ja olen alkanut jo katselemaan muita miehiä sillä silmällä. Kerään rohkeutta...

Tutun kuuloisia tilanteita. Itse lähdin kuuden vuoden "täydellisestä" suhteesta. Mietin suhteen tulevaisuutta vuoden. En nähnyt itseäni siellä. Eropäätöksen kypsyminen kesti siitä vielä puoli vuotta. Oli kipeää tunnustaa se ensin itselle ja sitten puolisolle. Ero oli vaikea, olimme toistemme ensimmäinen vakava suhde ja ex ei olisi halunnut erota. En ole katunut päätöstäni. Suosittelen teille ensin pariterapiaa ja avointa keskustelua, mutta myös rohkeutta tehdä vaikeitakin päätöksiä.

Lähes koko vuodatus ja muutkin tarinat voisivat olla minun kirjoittamiani... Tämä epätietoisuus on ihan hirveää ja on tosiaan raastavaa katsoa, kun toinen rakastaa. Kyllä mullakin on vielä tunteita, mutta en tiedä, onko enää samoin kuin ennen, niin pahalta kuin se tosiasia tuntuukin.
Kävimme äskettäin jo ihan eron partaalla, sillä muutin vähän aikaa sitten takaisin Suomeen ulkomailla asumisen jälkeen, mieheni jäi siis vielä kotimaahansa, mutta itse haluaisin jäädä Suomeen pysyvästi ja mieshän ei ajatuksesta innostunut alkuun. Pienen sulattelun jälkeen hän ei näe ajatusta enää niin mahdottomana, mutta minua taas on alkanut ahdistamaan ajatus, että hän tulisi tänne pelkästään minun takiani... Hän joutuisi luopumaan paljosta, tuomaan yrityksensä Suomeen etc mikä ei sekään vaikuta olevan kovin ongelmatonta tai kannattavaa. Eroa olen miettinyt tätä ennen jo lukemattoman monta kertaa. Suhteessa on muitakin ongelmia, ollut jo pitkään ja niistä on riidelty monet kerrat ja luvattu, että yritetään vielä parantaa, mutta parin viikon jälkeen kaikki on taas niin kuin ennenkin. En jaksa uskoa, että tilanne vielä paranisi..
Ja eihän soppa olisi tarpeeksi sekava ilman toista miestä..Ihastuin häneen vähän yli vuosi sitten, jolloin kuitenkin päätin jättää tunteen omaan arvoonsa, keskittyä mieheeni ja kului kuukausia, etten pitänyt yhteyttä tämän toisen miehen kanssa satunnaisia moimitäkuuluu-viestejä lukuunottamatta (niitäkin siis harvoin). En ole siltikään saanut kys miestä mielestäni ja tunne on ilmeisen molemminpuolinen.. Suomeen muuton jälkeen yhteydenpito on hiukan lisääntynyt, asuuhan hänkin täällä. Tietenkin tiedostan, ettei vaihtamalla välttämättä merkittävästi parane ja joka suhteessa on omat kuoppansa, siksi en haluaisikaan perustella eroa pelkällä ihastuksella. Syitäkin olis, kun ei nuo useat aiemmat eroajatuksetkaan ihan tuulesta temmattu ole, silti vain ajatus toisen jättämisestä ja loukkaamisesta tekee pahaa.. Melkoinen umpikuja.

Sanoisin, että lähde suhteesta. Se ei vaikuta olevan sitä mitä haluat! Nyt yrität pakottaa itsesi olemaan suhteessa, joka on kaikin puolin ulkoiset, muiden ihmisten kriteerit täyttävä. Lähde nyt, jotta ehdit rakastua ja perustaa perheen jonkun muun kanssa. Kuten myös annat miehelle mahdollisuuden samaan. Jos jahkaat ja päädytte kuitenkin eroon vaikka 5 vuoden päästä, ovat asiat paljon vaikeammin ja olet tuhlannut aikaasi. Ota rohkeasti hyppy, joka on kivulias, mutta kasvattaa ja johtaa parempaan tyytyväisyyteen elämässä. Uskalla, ole rohkea, asiat järjestyvät sinulle kyllä :)

Itse 10v sitten samassa tilanteessa olleena. 10v oltiin yhdessä 20-30v ja sen jälkeen en ole kunnon suhdetta löytänyt. Mutta olen elänyt ja nähnyt maailmaa. Pari lastakin tullut mutta eri miesten kanssa. Itse en pystynyt enää olemaan miehen kanssa jota en rakastanut. Välillä mietin millainen se elämä olisi nyt jos olisin vaan jatkanut. Ehkä ero kuitenkin jossain vaiheessa. Mieti mitä haluat elämässä. Tsemppiä!

Ei suhdetta kannata säälistä ylläpitää. Jätät hänet varmasti jonakin päivänä, joten on parempi tehdä se jo nyt. Sitten miehellä on myös enemmän aikaa löytää joku uusi. Vai ajatteletko, ettei hän voi löytää ikinä ketään, vaikka onkin ihan hyvä mies?

Kaikesta mitä kirjoitat, voi tehdä vain yhden johtopäätöksen: suhde on aina ennen kaikkea tunneasia, ei järjen asia. Järjellä ajatellen nykyinen kumppanisi on sinulle oikein hyvä ja on hyvin mahdollista että ainakaan paljon parempaa kokonaisuutta ei tule sinulle koskaan vastaan. Mutta et nyt vain yksinkertaisesti tunne riittävästi miestäsi kohtaan eikä se riipu siitä millainen hän on. Tunteet eivät tottele järkeä. Tunteita voi toki aina jälkikäteen perustella järjellä (rakastan häntä kun hän on sellainen, inhoan häntä kun hän on sellainen) mutta tunne on aina lopulta se ensisijainen asia, ei oikea tai kuviteltu syy.
Ohjeeni on siis aika sama kuin muillakin, eroa. Et tule olemaan onnellinen vaikka kuinka paljon kääntelisit ja vääntelisit mielessäsi asioita haluamaasi järjestykseen. Etsi mies jota kohtaan tunnet vilpitöntä rakkautta ja halua ja anna miehellesikin mahdollisuus löytää nainen joka hän kohtaan tuntee niin.